Sää vaikuttaa tutkitusti mielialaamme. Hyvä sää - parempi mieli.
Sää vaikuttaa tutkitusti mielialaamme. Hyvä sää - parempi mieli.
· Napsun toimitus

Olisiko aika seuraavalle aurinkolomalle? Sää vaikuttaa todistetusti mielialaamme

Me suomalaiset olemme tienneet sen aina, mutta nyt sen on todistanut tiedekin: huono sää saa ihmiset pahalle tuulelle. Kattavassa yliopistotutkimuksessa on löydetty tieteellisesti merkittävä korrelaatio sään ja mielialan välillä.

Stanfordin yliopiston tekemässä tutkimuksessa seurattiin sääolosuhteiden ja ihmisten sosiaalisessa mediassa osoittaman käyttäytymisen suhteita. Tutkimuksen mukaan ihmiset käyttävät positiivisempia termejä sosiaalisessa mediassa silloin, kun sää on miellyttävä.

Huono sää – äärimmäiset lämpötilat, sade tai kosteus - sen sijaan saavat aikaan päinvastaisen vaikutuksen.

Yhdysvaltoihin keskittyvä tutkimus oli laaja. Siinä seurattiin 3,5 miljardia Facebookissa ja Twitterissä tehtyä postausta 75 eri kaupunkialueella Yhdysvalloissa. Tutkijat mittasivat jokaisen postauksen positiivisuutta tai negatiivisuutta ja vertasivat sitä paikallisiin sääolosuhteisiin.

Tutkijoiden mukaan sää ei pelkästään vaikuta mielialaamme vaan tulos on tilastollisesti merkittävä, sillä vaikutukset ulottuivat myös sellaiseen kommunikaatioon, missä ei puhuttu säästä.

Jos siis huomaat käyttäytyväsi negatiivisesti sosiaalisessa mediassa, kannattaa harkita aurinkoloman hankkimista!

Esimerkiksi suomalaistenkin suosimat Kanariansaaret nousevat ympärivuotisten, miellyttävien ja aurinkoisten sääolosuhteidensa johdosta kansainvälisessä vertailussa huipulle.

Lähde: Travel + Leisure

Poimintoja Napsusta

Pieni hetki, sivua ladataan.