Kuva: © Racorn | Dreamstime.com
Kuva: © Racorn | Dreamstime.com
· Napsun toimitus

Näin pakkaat matkalle fiksusti – Katso ammattilaisten vinkit helpompaan matkustukseen

Matkalle pakkaaminen voi olla hässäkkää, mutta muutamilla vinkeillä helpotat lähtemistä kummasti. Fiksusti pakkaamalla säästät aikaa ja vähennät härdelliä.

Matkalle lähdön koittaessa tulevat vastaan myös pakkaamisen haasteet. Osa lähtee reissuun huolettomasti heittäen matkalaukkuun mitä mieleen tulee, osa taas suunnittelee kaiken tarkasti etukäteen. Matkailun ammattilaiset kertovat omat vinkkinsä, miten matkalle lähtöä voi helpottaa pakkaamalla fiksusti.

1. Jätä turhat tavarat kotiin

Moni tavallinenkin matkaaja varmasti allekirjoittaa ammattilaisen vinkin matkalaukun sisällön suunnittelusta etukäteen. Reissussa tarvittavat asut kannattaa pohtia etukäteen, mitä vaatteita tarvitaan milloinkin – ja pakata mukaan vain välttämättömät. Ammattilaisen mukaan moni pakkaa mukaan esimerkiksi aivan liikaa kenkiä, kun vähemmälläkin valikoimalla pärjäisi. Toisen vinkki on säästää tilaa tuliaisille muun muassa pakkaamalla reissuun sellaisia vanhoja alusvaatteita, jotka ovat muutenkin poisheiton tarpeessa. Ne voi käytön jälkeen heittää roskiin reissussa.

2. Rakenna selkeitä matkatavarapaketteja

Reissua helpottaa huomattavasti se, että tavarat ovat järjestyksessä eikä niitä ole liikaa. Osa ammattilaisista tekee omia matkatavarapakettejaan, jotka on helppo ottaa mukaan riippuen esimerkiksi reissun suunnasta, pituudesta tai tyylistä. Pitkille lennoille voi tehdä paketin, josta löytyvät silmälaput ja korvatulpat, ja tekniikalle kuten latureille ja kuulokkeille voi tehdä oman pakettinsa. Matkakokoiset kosmetiikka- ja hygieniatuotteiden purnukat kannattaa pitää yhdessä paikassa ja huolehtia niiden täytöstä ennen lähtöä.

Kuva: © Kris Black | Dreamstime.com
Kuva: © Kris Black | Dreamstime.com

3. Huomioi vaatteiden ripustaminen ja laskostelu

Etenkin työmatkoilla, missä vaaditaan asiallista pukeutumista, on tärkeää huomioida vaatteiden säilyminen siistinä myös matkan aikana. Siksi kannattaa miettiä, millä tavalla ripustaa tai laskostelee vaatteensa matkalaukkuun. Myynnissä on erityisesti tähän tarkoitukseen suunniteltuja matkalaukkuja ja viikonloppupusseja, missä jokainen vaate säilyy omassa lokerossaan siistinä.

4. Investoi monikäyttöiseen reppuun

Monikäyttöinen matkareppu voi toimia hyvänä matkakumppanina vuosia, minkä vuoksi siihen kannattaa investoida. Nykyisin on tarjolla monenlaisia matkareppuja, joissa on oma lokeronsa lähes kaikelle ja josta tarvittavat tavarat on helppo ottaa esille esimerkiksi lentokentän turvatarkastuksessa. Näihin kannattaa tutustua, jotta löytää juuri omaan tarkoitukseensa sopivan repun.

Kuva: © Anastasiap83 | Dreamstime.com
Kuva: © Anastasiap83 | Dreamstime.com

5. Pakkaa ylimääräinen vaatekerta käsimatkatavaroihin

Vaikka matkalaukkusi ei olisi kadonnut kertaakaan matkan aikana, kerta se on ensimmäinenkin. Siksi kannattaa pakata kaikki tärkeä – kuten esimerkiksi lääkkeet ja piilolinssit – käsimatkatavaroihin. Matkustamoon tulevaan kassiin voi myös pakata yksi varavaatekerta sekä keskeiset hygieniatuotteet hätätapauksia varten.

6. Tutustu käyttötarkoitukseltaan vaihteleviin laukkuihin

Nykyisin on tarjolla muotoaan käyttötarkoituksen mukaan muuttavia laukkuja, joita voi välillä käyttää esimerkiksi reppuna ja välillä vartalon yli pujotettavina kantolaukkuina, ja jotka on myös helppo pujottaa vedettävän matkalaukun kyytiin. Näin liikkumisesta tulee joustavampaa ja helpompaa.

7. Pidä tärkeät asiat helposti saatavilla

Meistä jokainen on nähnyt tapauksia, missä lentokentän turvatarkastukseen saapuva matkustaja kaivaa tärkeitä papereitaan, hygieniatuotteitaan tai tietokonettaan syvältä laukkunsa pohjalta hidastaen perässään tulevia. Tärkeät asiat kannattaa siis pakata helposti saataville: passit ja liput sormenpäiden ulottuville, ja muut esille otettavat tavarat kassiin päällimmäiseksi tai omiin osastoihinsa.

Kuva: © Nilsz | Dreamstime.com
Kuva: © Nilsz | Dreamstime.com

8. Ota kaikki irti asusteista ja lisätarvikkeista

Moni luottaa matkavaatteissa tuttuihin ja turvallisiin väreihin eli mustaan, valkoiseen ja harmaaseen, joita on helppo yhdistellä keskenään. Niinpä väriä voi pakata helposti mukaan esimerkiksi värikkään huivin, solmion tai näyttävän korun muodossa (arvokorut kannattaa kuitenkin jättää kotiin).

9. Pidä ulkoilutarvikkeet kevyinä

Matkatavaroiden määrän ja laadun huomaa etenkin silloin, kun reissulla on tarkoitus harrastaa ja ulkoilla. Nykyisin on onneksi tarjolla suuri valikoima erittäin kevyitä ja vedenpitäviä tuotteita. Vaaditaan pientä testailua, että kaikki tarpeellinen – mutta vain tarpeellinen! - on pakattu mukaan ja vielä niin, että laukku on mahdollisimman helppo kantaa. Useankaan päivän retkelle ei välttämättä tarvitse kuin pari-kolme vaatekertaa. Mukaan kannattaa kuitenkin aina pakata pieni päiväreppu, jotta kaikkea ei tarvitse kantaa mukana kaiken aikaa.

Kuva: © Tinnakorn Jorruang | Dreamstime.com
Kuva: © Tinnakorn Jorruang | Dreamstime.com

10. Monikäyttöiset asut työn ja huvin yhdistämiseen

Joskus esimerkiksi työmatkaan voi yhdistää lomamatkan, mikä saattaa aiheuttaa haasteita pakkaamiselle. Tällöin tilannetta helpottaa kerrospukeutuminen ja monikäyttöiset asut, jotka toimivat pienellä muuntelulla tilanteessa kuin tilanteessa. Tässäkin suunnittelu etukäteen on kaiken a ja o.

Lähde: Jetsetter

Poimintoja Napsusta

Pieni hetki, sivua ladataan.