Buffet on mainio tilaisuus maistella pieniä määriä eri ruokia. Kuva: © Rawpixelimages | Dreamstime.com
Buffet on mainio tilaisuus maistella pieniä määriä eri ruokia. Kuva: © Rawpixelimages | Dreamstime.com
· Napsun toimitus

Minimoi ympäristövaikutuksesi matkalla – Näin pienennät ruokahävikkiä laivaristeilyllä

Buffet-ravintoloissa heitetään päivittäin valtavat määrät syömäkelpoista ruokaa hukkaan. Nyt ruokahävikkiä vastaan on kuitenkin alettu taistella. Asia näkyy myös Itämeren risteilylaivoilla.

Ilmastonmuutoksen ja maapallon ympäristön kurjistumisen myötä on alettu havahtua siihen, että ihmisten on pakko tehdä muutoksia kulutustottumuksiinsa. Moni on jo muuttanut matkailutapojaan ja alkanut kyseenalaistaa esimerkiksi lentomatkustuksen tarvettaan. Mutta myös pienemmillä toimilla on vaikutusta.

Aikoinaan notkuvista buffet-pöydistä kasattiin ahneuksissaan lautasille annoksia, mitä kukaan ei lopulta jaksanut syödä loppuun. Ruoalla on kuitenkin suuria ympäristövaikutuksia alkutuotannosta lähtien. Nyt myös ruokahävikin määrään on herätty ja ryhdytty kehittämään keinoja hävikin ja sitä kautta ravintoloiden ympäristökuorman pienentämiseksi.

Kuva: © Viorel Dudau | Dreamstime.com
Kuva: © Viorel Dudau | Dreamstime.com

Yksi esimerkki muutoksesta on Silja Linen projekti vähentää ruokahävikkiä Itämeren risteilylaivoilla, jotka ovat tunnettuja buffet-pöydistään. Yhteistyössä WWF:n asiantuntijoiden kanssa Tallink Silja on muokannut risteilyidensä buffetteja ympäristöystävällisemiksi ruokahävikin suhteen.

Nykyisin laivoilla esillä oleva ruoka pyritään aina mitoittamaan kyseisen kattauksen ruokailijamäärän ja matkustajarakenteen mukaan. Tarjoiluannokset on myös jaettu pienempiin yksittäisannoksiin, mikä helpottaa maistelua, ja mikäli joku tuote ei tee kattauksissa juurikaan kauppaansa, se poistetaan kokonaan ja tilalle suunnitellaan jotain muuta. Myöskään buffet-lautasen koko ei ole enää suurin mahdollinen, jolloin annoskoot pysyvät maltillisempina.

Ruokahävikin pienentäminen ei kuitenkaan ole yksin buffetin järjestäjän vastuulla, vaan jokainen syöjä voi vaikuttaa siihen oman käyttäytymisensä kautta. Mitä yksittäinen matkustaja voi siis tehdä ruokahävikkinsä pienentämiseksi?

  • Kerää kauniita ja pieniä annoksia ja hae ruokaa lisää useamman kerran.
  • Hyödynnä buffetin eri toreja.
  • Käytä hyväksi tilaisuus maistella pieniä määriä monia erilaisia ruokia ja kokeile uusia makuyhdistelmiä.
  • Vältä erityisesti paljon ilmastoa kuormittavien tuotteiden, kuten lihan ja juuston, heittämistä roskiin.
  • Syö lautasesi aina tyhjäksi.

Lähde: WWF Nuoret, vaikutasyomalla.fi

 

Päivitetty:

Poimintoja Napsusta

Pieni hetki, sivua ladataan.