Kuva: Dreamstime
Kuva: Dreamstime

Miksi me sairastumme aina lomalla?

Lähes jokainen matkaaja on joskus törmännyt tähän outoon ilmiöön. Laukut on pakattu, odotettu loma on käsillä ja saat viimeinkin luvan rentoutua kunnolla. Yht’äkkiä kroppaa särkee, nenä vuotaa ja huomaatkin viettäväsi viikonlopun sängyn pohjalla.

Ilmiölle on annettu nimikin. Leisure sickness -nimikkeen ottivat käyttöön vuonna 2001 Tilburgin yliopiston tutkijat. He tarkkailivat 1 893 ihmisen joukkoa, ja huomasivat että noin 3% miehistä ja naisista sai flunssan kaltaisia oireita loman aikana. Nuhaa, päänsärkyä, väsymystä ja lihaskipuja - kaikkia niitä oireita joita yksikään lomalainen ei haluaisi juuri tuolloin kokea.

Vaikka ilmiöllä ei ole virallista paikkaa tunnettujen sairauksien listalla, on se ilmiönä tuttu. Useat tutkimukseen osallistuneet kertoivat tuntevansa, että oireet tuntuivat tulevan raskaasta työmäärästä, matkustamisen aiheuttamasta stressistä ja vaikeuksista rentoutua lomansa aikana.

Kaikki eivät väitteitä allekirjoita. Osa tutkijoista yhdistää sairastumisen siihen, että matkailun aikana ihminen joutuu kontaktiin useiden eri lähteiden kanssa. Mitään tieteellistä perustetta ei ole sille, että rentoutuminen ja vapaalla oleminen aiheuttaisi flunssan kaltaisia oireita. Matkustaessa olemme muiden ihmisten ympäröimiä, varsinkin lentäessä. Itse matkailu aiheuttaa siis flunssan, sekä lihassäryt ja väsyneisyyden.

Oli syy sitten lentomatkailu ja sen tuomat pöpöt, tai rentoutumisen aiheuttama kropan periksi antaminen, lopputulos on sama. Usea meistä sairastaa loman alussa, eikä flunssa ole mukava matkakumppani.

Lähde: Travel and Leisure

Poimintoja Napsusta

Pieni hetki, sivua ladataan.