Italia on yksi maailman suosituimmista matkailumaista
Italia on yksi maailman suosituimmista matkailumaista
· Napsun toimitus

Matkailun suosio jatkaa kasvamistaan - Nämä ovat suosituimmat matkailumaat

Kansainvälinen matkailu jatkaa kasvamistaan. Maailman suosituimmat matkailumaat pysyvät samoina vuodesta toiseen, mutta kävijämääriään ovat kasvattaneet muun muassa Vietnam ja Nepal.

Kansainvälinen matkailu ei näytä hiljentymisen merkkejä. YK:n alaisen UNWTO:n (United Nations World Tourism Organization) julkaiseman raportin mukaan matkailijoiden määrä kasvoi vuonna 2017 edellisvuodesta 6,8 %, mikä tarkoittaa noin 84 miljoonaa uutta turistia.

Suosituimmat matkakohteet eivät ainakaan ole muuttuneet rauhallisemmiksi, sillä vuodesta toiseen samat maat pitävät pintansa.

Yhdysvaltain New York vetää turisteja puoleensa vuodesta toiseen
Yhdysvaltain New York vetää turisteja puoleensa vuodesta toiseen

Vuonna 2017 viisi suosituinta matkailumaata olivat Ranska, Espanja, Yhdysvallat, Kiina ja Italia. Kärkiviisikko ei ole kenellekään yllätys, eikä tämän trendin odoteta muuttuvan lähivuosien aikana.



Matkaajat käyttivät eniten rahaa viime vuonna Yhdysvalloissa, kun taas eniten rahaa käyttävät matkailijat tulivat Kiinasta.

Nopeiten suosiotaan kasvattavien matkakohteiden listalla on yllätyksiä. Egyptissä ilmapiiri on ollut viime vuosina epävakaa, mutta maa pitää listan ykkössijaa. Egypti kasvatti kävijämääriään vuonna 2017 peräti 55,1 %.



Seuraavaksi eniten turistimääriään ovat kasvattaneet Togon tasavalta Länsi-Afrikassa, San Marino, Vietnam ja Georgia. Näillä alueilla on panostettu vahvasti markkinointiin ja se tuottaa nyt hedelmää. Lähi-Itä ja itäisen Euroopan maat ovat vahvassa nousussa, ja trendin odotetaan jatkuvan myös tänä vuonna.

Vietnam on kasvattanut suosiotaan
Vietnam on kasvattanut suosiotaan

Seuraavat viisi eniten kävijämääriään lisännyttä maata sisältävät myös oudompia nimiä. Kuudennelta sijalta löytyvät Palestiinan hallintoalueet ja seitsemättä sijaa pitää hallussaan Polynesiassa Tyynellä valtamerellä sijaitseva Niue. Kymmenen listan täydentävät Nepal, Israel ja Pohjois-Mariaanit.

Niue on trooppinen paratiisi Tyynessä valtameressä
Niue on trooppinen paratiisi Tyynessä valtameressä

Lähde: CNN

Poimintoja Napsusta

Pieni hetki, sivua ladataan.