Matkablogi: Mitä vapaaehtoistyö merikilpikonnien parissa tarkoittaa?
Linosan saarella Italiassa suojellaan uhanalaisia merikilpikonnia. Blogissamme vieraillaan saaren suojelukeskuksessa ja tutustutaan Linosaan ekomatkakohteena. Tällä kertaa bloggarimme Päivi suuntaa Linnunradan alle valvomaan kilpikonnien pesimärantanaan käyttämää hiekkarantaa!
Linosa on yksi Italian tärkeimpiä uhanalaisen valekarettikilpikonnan (Caretta caretta) pesintäpaikkoja. Eläin voi elää yli 60-vuotiaaksi ja kasvaa yli metrin mittaiseksi ja sadan kilon painoisiksi - se onkin yksi suurimpia merikilpikonnalajeja. Sukukypsäksi valekarettikilpikonna tulee vasta 17-33 -vuotiaana.
Linosan merikilpikonnien suojelukeskus on avoinna lähes päivittäin kaikille vierailijoille ja turisteille, jotka haluavat tutustua merikilpikonnien elämään ja suojeluun. Henkilökunta ja vapaaehtoistyöntekijät opastavat keskukseen saapuvia vierailijoita ja esittelevät keskuksessa kulloinkin hoidettavana olevia eläimiä.
Eläinlääkäri tutkii jokaisen suojelukeskukseen tuodun kilpikonnan. Se punnitaan ja mitataan, ja siitä otetaan verikoe ja loisnäyte terveydentilan selvittämiseksi sekä röntgenkuva mahdollisesti vatsaonteloon joutuneiden vierasesineiden varalta.
Jokaiseen kilpikonnaan myös kiinnitetään erityinen tunnistusmerkki, joka auttaa tunnistamisessa ja sen terveyshistorian selvittämisessä, mikäli sama eläin sattuu tulemaan vastaan toistamiseen. Räpylään kiinnitettävä merkki toimii samaan tapaan kuin lintujen jalkarenkaat.
Keskukseen tuodaan hoidettavaksi mm. kilpikonnia, jotka ovat nielleet kalastuksessa käytettäviä, jykeviä koukkuja.
Linosan suojelukeskuksen kilpikonnat kesäkuussa 2017
Kun saavuimme Linosalle, suojelukeskuksessa oli hoidettavana kolme nuorta kilpikonnaa: 16-kiloinen Morla, viitisen kiloa pienempi Patacca sekä pieni Ludovica.
Kilpikonnat olivat keskuksessa hoidettavana syötyään muovia. Paikallinen venekunta oli löytänyt ne pari viikkoa aiemmin vedenpinnan läheisyydestä, missä ihmiset olivat kiinnittäneet huomiota siihen, että kilpikonnat eivät päässeet sukeltamaan. Tämä johtui niiden syömästä muovista, mikä kerrytti pinnalla pitävää ilmaa niiden elimistöön.
Sairaalassa hoidossa oleville kilpikonnille syötetään puhdasta ruokaa – pääosin mustekalaa – ja odotetaan muovin poistumista niiden elimistöstä luonnollista tietä. Tämän jälkeen eläimet vapautetaan takaisin luontoon. Muovin poistumista monitoroidaan tankkeihin kertyneistä ulosteista – kun muovia ei enää löydy ulosteen joukosta, kilpikonna on valmis vapautettavaksi.
Kilpikonnia ei pidetä suojelukeskuksessa pidempään kuin on niiden terveydentilan vuoksi pakko. Joskus keskus siis saattaa olla tyhjä, mutta kesällä 2016 hoidettavia oli yhtä aikaa peräti 16!
Pesimärantaa valvotaan läpi yön
Linosalla valekarettikilpikonnat pesivät saaren ainoalla hiekkarannalla Pozzolanassa Monte Nero -tulivuoren kainalossa. Viime vuonna tähän aikaan jo kolme naarasta muninut rannalle, mutta meidän vieraillessamme ensimmäistä vasta odoteltiin. Rantaa valvotaan joka yö, jotta pesä voidaan suojata heti kun naaras on muninut.
Rannan yömonitorointi on vapaahtoisten työtä. Kun ensimmäistä kertaa kävimme tutustumassa kilpikonnien pesintärantaan, tilanne oli jännittävä, sillä emme olleet käyneet siellä aiemmin – siis päivänvalossa. Kymmenen aikaan illalla oli jo pilkkopimeää ja ympäristön mittasuhteet, kuten esimerkiksi rannan koko, olivat täysin hukassa. Vain rannan vierestä taivasta vasten nouseva tulivuori erottui.
Rannan läheisellä tiellä suojelutoiminnasta vastaava Alessandra antoi käyttää valkoista valoa antavia taskulamppuja, mutta rannalle laskeutuessamme valot piti vaihtaa punaisiksi, jotta mahdolliset kilpikonnat eivät häiriintyisi. Niiden silmät eivät havaitse punaista valoa, mutta valkoinen sekoittaa niiden käsityksen siitä, missä on meri ja missä ranta.
Varsinainen rannan valvonta tehdään pimeänäkökiikareilla. Yövalvonta tapahtuu pesimäaikaan joka yö klo 24-06 välillä, jonka ajan vapaaehtoisista yleensä kaksi viettää rannalla makuupusseissa. Rantaa monitoroidaan puolen tunnin välein kävelemällä se edestakaisin pimeänäkökiikareiden kanssa. Mikäli munimaan nouseva kilpikonna havaitaan, hälyytetään suojelukeskuksen johtaja paikalle ja pesä merkitään, jotta sitä ei vahingossa tuhottaisi munien hautomisen (noin 80 päivää) aikana.
Kuoriuduttuaan kilpikonnan poikaset kaivautuvat hiekasta pinnalle ja suuntaavat heti kohti merta. Linosan suojelukeskus pyrkii turvaamaan mahdollisimman monen poikasen pääsyn mereen.
Yömonitorointi on huikea kokemus! Kun mitään muita valoja ei ole häiritsemässä, on tähtitaivas selkeästi erottuvine Linnunratoineen yläpuolella käsittämätön. Ainoastaan tähdenlennot, satelliitit ja lentokoneet rikkovat tuota valtavaa rauhaa, jota voi tuijotella tuntikausia. Aamuyön tunnit voivat tuntua raskailta pysytellä hereillä, mutta jo pelkästään tähtitaivas on sen arvoinen!
Rannalla pimeydessä, taivaan valojen alla vietetty yö tuntuu jännittävältä mutta silti turvalliselta. Saarella ei esimerkiksi ole ihmiselle vaarallisia eläimiä kuten vaikkapa käärmeitä.
Patacca palaa mereen!
Yksi hellyttävimpiä hetkiä Linosalla oli seurata hoidossa olleen kilpikonnan vapautusta takaisin luontoon. Nuori, 11-kiloinen Patacca oli tuotu keskukseen kesäkuun 13. päivä puhdistumaan syömästään muovista. Kaksi viikkoa myöhemmin kesäkuun 27. päivä eläinlääkäri Alberto katsoi Pataccan olevan tervehtynyt niin paljon, että se oli valmis palaamaan takaisin aitoon elinympäristöönsä mereen.
Kilpikonnan vapautusta seuraamaan oli saapunut joukko kyläläisiä ja turisteja. Ensin odotettiin rauhallinen hetki Lampedusan lautan lähdön jälkeen ja sitten Patacca nostettiin hellästi veteen. Sen lähtöä vedessä seurasi eläinlääkäri sekä muutama vapaaehtoinen, jotka uivat pitkän matkan kilpikonnan rinnalla tarkkaillen, että eläimellä on kaikki kunnossa.
Lopulta Patacca suuntasi avomerelle, sukelsi omin avuin syvemmälle veteen ja oli pian poissa.
Kilpikonnan lähdöstä tuli valtavan hyvä mieli: sentään yksi näistä valtavan pitkäikäisistä eläimistä sai mahdollisuuden kasvaa kohti aikuisuutta ja lisääntymisikää. Tiedä vaikka Patacca joskus saapuisi pesimään Pozzolanan rannalle!
Jos vapaaehtoistyö kilpikonnien parissa alkoi kiinnostaa, mahdollisuudesta matkata Linosalle voit kysellä Ekomatkaajilta >>
Teksti ja kuvat: Päivi Laajalahti, Linosa
