Automatka Euroopan halki oli yksi parhaista matkoistamme!
Automatka Euroopan halki oli yksi parhaista matkoistamme!
· Maria Heikkilä

Matkablogi: Automatkalle Eurooppaan? 10 vinkkiä onnistuneeseen road trippiin

Mitä pakata mukaan, kuinka paljon viettää aikaa tienpäällä ja kohteessa, miten pitkälle reitin ulottaa, puutuuko takapuoli, kitisevätkö takapenkkiläiset? Näitä asioita pohdimme ennen omaa automatkaamme. Sopivalla suunnittelulla toteutimme yhden parhaista ja mieleenpainuvimmista matkoistamme.

Teimme viime kesänä lähes kuukauden pituisen automatkan Euroopan halki (matkalla reitillemme osui Ruotsi, Tanska, Saksa, Itävalta, Slovenia ja Kroatia), ja ihastuimme tuohon matkustusmuotoon täysin. Matkaseurueeseemme kuului kaksi aikuista sekä 8- ja 10-vuotiaat lapset.

Tässä omaan kokemukseemme pohjautuvat vinkit kaikille mahtavaa kesäseikkailua suunnitteleville!

1) Huolla auto ennen matkaa

Lähdimme matkaan suhteellisen uudella autolla, jossa ei ollut ilmennyt korjaustarvetta tai huolenaiheita aikaisemmin. Ennen matkaa tarkistimme kuitenkin renkaiden kiinnitykset ja ilmanpaineet sekä tuulilasinpyyhinten kunnon. Autohuollot tarjoavat pikahuolto-palvelun, jossa tarkistetaan kaikki ennen pitkää ajomatkaa. Maksaahan se, mutta on varmasti mielenrauhan väärtti.

Myös muut perusjutut, kuten lasinpesunesteen lisäys ja tankkaus (!) on hyvä hoitaa vielä kotona.

Itse halusin lisäksi tehdä suursiivouksen autoon, ihan oman matkustusmukavuuden ja lomafiilistelyn vuoksi.

2) Varusta auto

Pakkaa mukaan riittävästi roskapusseja, talouspaperia ja kosteuspyyheitä! Milloinkaan ei tiedä leviääkö eväsleipä, hyvin ravistettu cokis tai pussillinen huikopalaksi hommattuja juustonaksuja ympäri autoa. Auttaa suunnattomasti, kun matkassa on näiden täsmäpommien varalle siivoustarpeita ja roskapusseja, jotka tiputtaa levähdyspaikalla roskikseen. Uskokaa pois: nämä pienet asiat vaikuttavat todella paljon matkustusmukavuuteen.

Mieti järkevä tapa pakata. Tämä riippuu tietenkin matkaseurueen koosta. Me koimme sopivaksi matkatavaramääräksi kaksi keskikokoista laukkua, toiseen pakkasimme lasten vaatteet ja toiseen vanhempien. Varmistimme ennen matkaa myös pyykkäysmahdollisuuden eri kohteissa.

Varasimme matkalaukkujen lisäksi myös tyhjiä kestokasseja, joihin pyykit sai matkan varrella erikseen pakattua. Toisessa erillisessä kassissa olivat myös kevyttoppatakit (joita tarvitsi ylhäällä Itävallan alpeilla, mutta ei Kroatian helteessä) sekä lenkkitossut. Kaikkia tavaroita ei näin tarvinnut jokaisessa majoituspaikassa ottaa autosta mukaan.

Kaprunin Kitzsteinhornissa 3000 metrin korkeudessa tarvittiin kevyttoppatakkia, mutta alhaalla laaksossa lämpöä oli lähes 30c.
Kaprunin Kitzsteinhornissa 3000 metrin korkeudessa tarvittiin kevyttoppatakkia, mutta alhaalla laaksossa lämpöä oli lähes 30c.

3) Turvallisuus matkalla

Euroopassa autoillessa monissa maissa tulee olla esittää vihreä kortti. Jokaisessa maassa se ei ole pakollinen mutta suositeltava. Vihreä kortti, tai green card, on todistus voimassa olevasta liikennevakuutuksesta. Voit joutua esittämään dokumentin liikennevahingon yhteydessä tai mahdollisesti rajaviranomaisille. Vihreän kortin saa pyytämällä omasta liikennevakuutusken myöntäneestä vakuutusyhtiöstä ja tulostamalla heidän toimittaman pdf-tiedoston mukaan automatkalle.

Tarkista ennen lähtöä millaiset varusteet autossa tulisi olla omassa kohdemaassasi. Useassa Euroopan maassa vaatimuksena on huomioliivit jokaiselle matkustajalle. Nämä eivät ole kovin kallis investointi varata mukaan joka tapauksessa.

Ensiapulaukku vaaditaan pakolliseksi autovarusteeksi monessa Euroopan maassa (esim. Baltian maat, Itävalta, Kroatia, Kreikka). Se on hyvä varuste olla autossa aina, Suomessakin.

Muiden muassa Virossa, Latviassa ja Liettuassa (joissa emme siis tällä matkalla autoilleet) autosta pitäisi löytyä myös vaahtosammutin. Tämä kannattaa huomioida, jos valitsee reitiksi Via Baltican, joka on suosittu reitti Suomesta Eurooppaan.

Käytännön vinkkejä turvallisuuteen:

Ota aina kaikki arvoesineet mukaan autosta poistuessasi. Aina. Vaikka kyseessä olisi vain pikainen pissatauko huoltoasemalla, aina mukaan käsilaukku, kamera, tietokone, mitä mukanasi onkaan. Isojen teiden varsilla liikkuu paljon väkeä, joilla on kallista omaisuutta mukana ja tämän tietävät myös varkaat.

Peitä matkatavarat, jos mahdollista, ja vältä takaluukun avaamista huoltoasemilla ja kaupungilla. Pidä siis käsilaukku tai reppu autossa sisällä, joilloin se on helppo ottaa pysähtyessä mukaan. Tähän pätee sama perustelu kuin yllä; minimoidaan houkutus ja varkauden mahdollisuus.

Välillä on pakko pysähtyä, kun ohitetaan esimerkiksi näin upeat maisemat!
Välillä on pakko pysähtyä, kun ohitetaan esimerkiksi näin upeat maisemat!

4) Maksut ja tietullit

Monissa Euroopan maissa tiemaksut maksetaan ikkunaan kiinnitettävällä vinjetillä. Meidän matkallamme näitä maita olivat Itävalta sekä Slovenia. Vinjetti tulee ostaa huoltoasemalta ennen maahan tuloa. Kroatiassa tietulli maksettiin rajanylityksen yhteydessä.

Ruotsissa ainut tiemaksu reitillämme oli Juutinrauman silta. Tähän sai hieman alennusta, kun osti lipun sillan ylitykseen sekä lauttalipun Tanskan Rødbysta Saksan Puttgardeniin, johon siis olimme suuntaamassa. Lipun voi ostaa paikanpäältä tai netistä.

Tanskassa tienkäyttömaksu on Øresundin (Juutinrauma) sekä Storebæltin silloilla. Muutoin Saksassa ja Tanskassa tietullit ovat tällä hetkellä voimassa vain raskaille ajoneuvoille.

Juutinrauman silta Ruotsin ja Tanskan välissä.
Juutinrauman silta Ruotsin ja Tanskan välissä.

5) Tarpeeksi ruokaa ja vessataukoja!

Autoon kannattaa varata jo ennen lähtöä välipalapatukoita ja muutama avaamaton vesipullo. Mikään ei ole hirveämpää kuin nälkäänsä kitisevä takapenkki - ja miksei etupenkkikin - vieraassa kaupungissa, hieman eksyksissä, kauhea pissihätä ja sopivaa pysähdyspaikkaa ei ole näkyvissä. Matkanvarrelta voi ostaa hedelmiä ja täyttää omia vesipulloja, mutta on hyvä varautua myös autossa säilyvällä hätävaramuonalla.

Pieni jaloittelu- ja vessatauko kannattaa suunnitella heti, kun jollain matkalaisella on pienikin tarve. Aina vessapaikkaa ei löydy heti, tai sinne on kilometrien matka. Tämä jos jokin voi aiheuttaa pientä kireyttä lomalaisissa.

Näin upeita maisemia voi ihailla Itävallan huoltoasemilta.
Näin upeita maisemia voi ihailla Itävallan huoltoasemilta.

6) Hyvä navigaattori ja kartta

Nykyään luotetaan aika paljon Googlen karttaan. Ja onhan se kieltämättä hyvä. Mutta pelkästään Googlen turvin ei kannata missään nimessä lähteä suunnistamaan Eurooppaan.

Meillä oli mukana myös erillinen navigaattori, johon olimme päivittäneet uusimmat kartat, ja joka ei tarvinnut nettiyhteyttä toimiakseen. Ei ole myöskään huono idea pakata vanha kunnon paperikartta vielä varmuuden vuoksi matkaan.

Google Mapsin liikennetiedot on erinomainen matka-apuri. Saksan moottoriteillä oli kesällä useampia isoja tietöitä, jotka huomasimme kartasta etukäteen ja Google neuvoi meidät kiertoreittejä niiden ohi. Säästyimme useampaan otteeseen tuntien autojonoilta ja ruuhkilta. On siis hyvä idea tarkistaa reitti vielä jostakin livekartasta ruuhkien varalta.

7) Majoitus

Majoituksen varaus on makuasia. Jotkut haluavat toteuttaa automatkansa täydellisenä seikkailuna ja suunnitella hyvinkin suurpiirteisesti reitin ja majoituksen.

Me valitsimme majoituksen jo valmiiksi Suomesta, koska ajattelimme sen olevan varmin tapa lasten kanssa reissatessa. Olimme varautuneet yllätyksiin varaamalla huoneet niin, että ne voi peruuttaa maksutta jos viivästystä reissun edetessä tuleekin. Oma matkamme eteni aivan suunnitelman mukaan, joten emme joutuneet muuttamaan varauksiamme.

Majoituimme matkalla myös historiallisessa linnassa.
Majoituimme matkalla myös historiallisessa linnassa.

8) Oma tyyny mukaan!

Yövyimme matkallamme 13 eri majapaikassa. Mukaan mahtui siis hyvin sekalainen valikoima erilaisia sänkyjä ja varsinkin tyynyjä. Huonot yöunet yhdistettynä tuhansien kilometrien automatkaan voi saada aikaan järkyttävän niskajumin ja hirvittävän päänsäryn. Ota siis oma tyyny mukaan - ainakin kuskille!

Meille tämä ahaa-elämys tuli - yhden huonosti nukutun yön jälkeen - Ruotsissa, josta kävimme ostamassa oman pään alle paremmin sopivan yksilön. Huippuorganisoidut matkailijat pakkaavat tietysti mukaan myös muutaman vaihtotyynyliinan.

9) Suunnittele ainakin sinnepäin

Vaikka majoitusta ei haluaisi lukita ennen matkaa, kannattaa kuitenkin tehdä melko tarkka reittisuunnitelma. Jotta matkasta voi nauttia, kovinkaan montaa täyttä ajopäivää ei kannata matkaan sisällyttää. Me ajoimme ensimmäisenä päivänä Etelä-Ruotsin läpi, mutta sen jälkeen ajomatkat olivat muutamista tunneista noin neljään tuntiin päivässä.

Kohteista kannattaa etsiä mahdollisimman paljon tietoa etukäteen, jotta voi arvioida kuinkan paljon näkemistä ja kokemista niissä on - ja kuinka paljon aikaa tulee kuhunkin varata.

Me olimme päättäneet, että eteläisin kohta matkastamme tulee olemaan Kroatian kaunis rannikkokaupunki Opatija, jossa vain lepäämme ja nautimme auringosta muutaman päivän.

Olemme muutamalta automatkan tehneeltä kuulleet, että reissuun oli lähdetty hyvin "perstuntumalla". Yksi seurue harmitteli hermostuksia, kun sopivaa majoituspaikkaa etsittiin väsyneinä pimeässä - majoitusvarausta ei siis ollut. Toinen tuttavamme kertoi, että osa seurueesta oli lentänyt kotiin kesken matkan, koska edes alustavaa suunnitelmaa ei ollut - ja hermothan siinä meni.

Muiden virheistä oppineena tutkimme siis karttaa, googletimme, teimme reittisuunnitelman ja varasimme etukäteen.

Toki muutamasta kohteesta harmitti lähteä eteenpäin liian lyhyen pysähdyksen jälkeen, toisaalta muutamaan olisi riittänyt vain yksi yö. Myös sää vaikuttaa: verrattuna tuuleen ja tuiverrukseen, ihanassa kesäsäässä viihtyy keskimäärin paremmin paikassa kuin paikassa.

Reittisuunnitelma kannattaa tehdä hyvin, jotta kaikki halutut nähtävyydet saadaan optimoidusti matkalle.
Reittisuunnitelma kannattaa tehdä hyvin, jotta kaikki halutut nähtävyydet saadaan optimoidusti matkalle.

10) Varaudu yllätyksiin

Kuten jo kerroinkin, me säästyimme ikäviltä yllätyksiltä tällä matkalla (muilta matkoilta kohellustarinoita kyllä riittää). Hyvällä suunnittelulla pystyy minimoimaan itseaiheutetun sähläämisen. Mutta yleensä yllätykset tulevat hyvinkin puskista eivätkä ole ennakoitavissa.

Henkisesti kannattaakin siis valmistautua myös vastoinkäymisiin ja muistaa olevansa seikkailulla. Usein pienistä kommelluksista tulee ne parhaat tarinat!

Tällä matkalla vältyimme kommelluksilta. Suurin yllätys olikin, miten paljon upeaa ja kaunista ehdimme matkallamme näkemään ja kokemaan!
Tällä matkalla vältyimme kommelluksilta. Suurin yllätys olikin, miten paljon upeaa ja kaunista ehdimme matkallamme näkemään ja kokemaan!

Lisää vinkkejä automatkailuun löydät Autoliiton sivuilta.

Kuvat: Maria Heikkilä

Päivitetty:

Poimintoja Napsusta

Pieni hetki, sivua ladataan.