Edinburghin vanha kaupunki yövalaistuksessa
Edinburghin vanha kaupunki yövalaistuksessa
· Napsun toimitus

Maanalaisia kujia ja keskiaikaisia linnoja – Edinburgh on yhdistelmä vanhaa ja vieläkin vanhempaa

Skotlannin pääkaupunkina 1400-luvulta saakka toiminut Edinburgh on suosittu turistikohde. Uuteen ja vanhaan kaupunkiin jaettu Edinburgh on kiehtova ja paikoin mystinenkin esimerkki kaupunkisuunnittelusta, jonka myötä sekä sen vanha että uusi puoli on valittu Unescon maailmanperintökohteiden listaan.

Edinburghin uuden kaupungin kutsuminen uudeksi tuntuu aluksi hieman hupaisalta. Kaupunginosan suunnittelu kun ulottuu 1700-luvulle. Se on kuitenkin uusi verrattuna kaupunkia dominoivaan, kukkulan rinteille rakennettuun vanhaan kaupunkiin, jonka historia on jopa satoja vuosia vanhempaa.

Kontrasti näiden kahden erilaisen kaupunkisuunnittelun kesken on ainutlaatuinen. Koko Euroopan mittakaavassa Edinburghia pidetäänkin edelläkävijänä, minkä vuoksi Unesco lisäsi vuonna 1995 molemmat kaupunginosat maailmanperintöluetteloonsa.

Harry Potter -tarinoitakin inspiroinut maisema Edinburghin linnan suuntaan
Harry Potter -tarinoitakin inspiroinut maisema Edinburghin linnan suuntaan

Edinburghin vanha kaupunki sijaitsee kukkulalla, jota hallitsee valtava Edinburghin linna. Kukkulan harjannetta linnasta kohti Holyroodin palatsia ja luostaria viettävä vanha kaupunki on viehättävä kokonaisuus kalanruodon lailla pääkadulta jakautuvia, kapeita ja salaperäisiä kujia ja oman aikansa korkeimpia rakennuksia.

Edinburghin vanhan kaupungin jännittävimpiä piirteitä ovat sen historialliset, maanalaiset kujat, jotka kertovat kaupungin köyhälistön tarinaa. Vuonna 1985 esiin kaivetut kujat ovat vanhoja asuinalueita ja kauppapaikkoja, joiden yläpuolelle, niitä reunustavien korkeiden rakennusten väliin rakennettiin aikoinaan uusi katu. Tämä jätti alapuolisen maailman maanalaiseksi, köyhistä köyhimpien kurjaksi maailmaksi, joka 1900-luvun alussa suljettiin lopulta kokonaan.

Tunnetuin näistä maanalaisista kujista on The Mary King's Close, jonne tehdään kiehtovaa historiaa avaavia turistikierroksia.

Edinburgh on täynnä hurmaavia pikkukatuja
Edinburgh on täynnä hurmaavia pikkukatuja

Edinburghin uusi kaupunki rakennettiin vanhan kaupungin kukkulan juurelle, kaupungin pohjoispuolelle, vuosina 1767-1890. Se eroaa vanhasta Edinburghista mm. uusklassisen arkkitehtuurinsa osalta ja toimi kaupunkisuunnittelunsa osalta esikuvana monille muille Euroopan kaupungeille. Uuden kaupungin suunnittelussa kiinnitettiin erityisesti huomiota rakennusten ja maanmuotojen yhdistämiseen. Viheralueet, yksityiset ja julkiset tilat ovat yhä edelleen alkuperäisessä muodossaan.

Vanhan kaupungin dramaattiset muodot yhdistettynä matalammalla sijaitsevan uuden Edinburghin monimuotoiseen kaupunkisuunnitteluun tarjoavat mahtavia näkymiä ja muodostavat kaupungille sen ikonisen siluetin.

Lähde: Unesco 

Poimintoja Napsusta

Pieni hetki, sivua ladataan.