Filippiinien suklaakukkulat ovat vekkuli näky
Filippiinien suklaakukkulat ovat vekkuli näky
· Napsun toimitus

Kuin suklaasuukkoja! Omalaatuiset suklaakukkulat hurmaavat Filippiineillä

Kahdeksanneksi maailmanihmeeksi nimetyt Boholin suklaakukkulat ihastuttavat Filippiineillä. Erikoisen muotoiset, suklaanruskeat kukkulat on nykyisin suojeltu lailla.

Oudot suklaakukkulat ovat geologisia muodostelmia, jotka ovat aiheuttaneet päänvaivaa tutkijoille kautta aikojen. Kukkulat sijaitsevat Visayasin saariryhmään kuuluvalla Boholin saarella Filippiineillä. Suklaakukkuloita pidetään luonnonihmeenä ja Boholista käytetäänkin myös usein nimeä Filippiinien jalokivet.

Suklaakukkulat kattavat noin 50 neliökilometrin alueen ja kohoavat 30 metristä aina 120 metrin korkeuteen. Kukkulat ovat peittyneet ruohoon, joka muuttuu syksyn tullen ruskeaksi kuivuessaan. Näin ne ovat saaneet suklaisen nimensä, sillä ne näyttävät hieman suklaasuukoilta. Kukkuloiden juurella kasvaa vehreitä pensaita ja puita, jolloin niiden kartiomainen ulkomuoto korostuu näyttävällä tavalla.

Kuin suklaasuukkoja! Omalaatuiset suklaakukkulat hurmaavat Filippiineillä

Yleisin teoria kukkuloiden synnylle on, että kukkulat muodostuivat kalkkikivestä, joka on paikalleen jäänyttä korallia jääkauden jälkeiseltä ajalta.

Ilmiö on arvostettu ainutlaatuisuutensa, kauneutensa ja tieteellisen merkityksensä vuoksi, ja sitä myös pidetään maailman kahdeksantena ihmeenä. Alue on luonnollisesti nykyisin lailla suojeltu, ja sen turmeleminen tai muuttaminen ankarasti kielletty.

Hyvät näkymät kukkuloille tarjoaa esimerkiksi Carmen Town, josta löytyy tasanne 360 asteen näköaloineen niin pitkälle kuin silmä kantaa.

Kuin suklaasuukkoja! Omalaatuiset suklaakukkulat hurmaavat Filippiineillä

Boholin suklaakukkulat sijaitsevat Sagbayan, Batuan, Carmenin, Bilarin, Sierra Bullonesin sekä Valencian kylien läheisyydessä. Alueella sijaitsee kaksi lähelle rakennettua resorttia, mutta Boholilta löytyy hyvin muitakin hotellivaihtoehtoja matkalaisille.

Lähde: Bohol Philippines

Poimintoja Napsusta

Pieni hetki, sivua ladataan.