
Kävellen saareen? Ympäri maailmaa löytyy kiehtovia saaria, joille pääsee laskuveden aikaan jalkaisin
Saarille päästäkseen ei aina tarvita siltaa tai venettä. Joskus riittävät seikkailumieli, hyvät kengät ja sopiva aika vuorokaudesta - tai vuodesta.
Maailmalta löytyy useita saaria, joille pääsee esimerkiksi laskuveden aikaan jalkaisin. Niille päästäkseen pitää antautua pieneen seikkailuun. Perillä voi kuitenkin odottaa satumaisia linnoja, viikinkien rakentamia taloja - sekä tietenkin upeita maisemia.
Tässä viisi saarta, joille voit kävellä vuoroveden ollessa matalalla.
Brough of Birsay, Skotlanti
Skotlannin Orkneysta löytyvä Brough of Birsay on historian ystävien paikka. Piktien jälkeen alueelle suuntasivat viikingit, jotka rakensivat alueelle suuria hallimaisia taloja. Saarella voi seikkailla huikeilla rantakallioilla, ihailla majakoita, ja siellä asustaa myös monien suosikkilintuja, lunneja. Saarelle johtaa laskuveden aikaan paljastuva, betonista valettu kapea polku, joka johdattaa jalan kulkevat matkaajat kohti satumaista saarta.
Bar Island, Maine, USA
Yhdysvalloissa Mainessa sijaitsee osa-aikainen saari pienen Bar Harbor -kylän rannikolla. Bridge Streetiltä löytyy laskuveden aikaan polku, joka johdattaa merenpohjan poikki kohti Bar Islandia. Matkaa pienelle saarelle kertyy noin 1,5 kilometriä. Saarelta löytyy palanen kaunista luontoa, sillä se on osa Acadian kansallispuistoa. Metsän ja niittyjen lisäksi saari tarjoaa huimat näkymät pieneltä vuoreltaan ympäri merialuetta ja kansallispuiston vuoristoa.
Mandø, Tanska
Rauhallinen Mandøn saari lepää Vattimeressä, Tanskan länsirannikolla. Mantereella läheisin kylä on Ribe, jonka läheltä pääsee laskuveden aikaan kävelemään saarelle. Tätä ei kuitenkaan suositella, sillä merenpohja on mutaista, ja kulku vaikeaa ja hidasta. Sen sijaan saarelle voi ottaa kyydin traktorin vetämän bussin kyydissä, joka kulkee rannalta rannalle kunnes vesi taas nousee. Mandøn saarella on hiljaista: siellä on noin 60 asukasta, paljon lampaita ja autioita ruohoniittyjä.
Holy Island of Lindisfarne, Iso-Britannia
Skotlannin rajan lähellä sijaitseva Holy Island of Lindisfarne on tavoitettavissa jalan kahdesti päivässä. Veden tieltä paljastuvaa reittiä kutsutaan nimellä Pilgrim’s Way eli pyhiinvaeltajan reitti, ja sitä on käytetty vuosisatojen ajan kulkutienä pienelle saarelle. Saint Aidan on rakennuttanut saarelle luostarin vuonna 653, ja juuri tämä näkymä, sekä jylhät merimaisemat lintuineen ovat monelle noin viiden kilometrin pituisen matkan arvoiset.
Modo, Etelä-Korea
Muutamana päivänä vuodessa, yleensä keväisin, vuorovesi vetäytyy kauas merelle Etelä-Koreassa. Näinä päivinä alta paljastuu noin 2,8 kilometriä pitkä ja 40 metriä leveä reitti, joka yhdistää Indon saaren läheiseen Modon saareen maan lounaisosassa. Korealaiset pitävät tätä tietä legendaarisena ja kutsuvatkin sitä nimellä Ganjuyuk Gyedo (mystinen meritie). Tiehen liittyvää festivaalia juhlitaan vuosittain, ja siihen osallistuu noin 300 000 ihmistä, jotka kulkevat tietä pitkin kumisaappaissa.
Lähde: Lonely Planet