Materan historiallinen kylä Italiassa pääsi Lonely Planetin listalle. 9000 vuotta vanha kaupunki on entisöity entiseen loistoonsa.
Materan historiallinen kylä Italiassa pääsi Lonely Planetin listalle. 9000 vuotta vanha kaupunki on entisöity entiseen loistoonsa.
· Napsun toimitus

Kaupunkiloma mielessä? Tässä viisi suositusta ensi vuodelle

Mistä matkainspiraatiota vuodelle 2018? Lonely Planet listasi kymmenen kaupunkia, jotka ovat kokemisen arvoisia ensi vuonna. Kurkkaa ainakin nämä viisi, ja lisää parhaat omalle toivelistallesi.

1) Sevilla, Espanja

Kaupunkiloma mielessä? Tässä viisi suositusta ensi vuodelle

Viimeisen 10 vuoden aikana Espanjan Sevilla on muuntautunut ruuhkaisesta metropolista kaupungiksi, jossa pyöräilijät viihtyvät ja ratikat kuljettavat ihmisiä näppärästi paikasta toiseen.

Sen taiteellinen ilmapiiri ei ole jäänyt huomaamatta; täällä pidetään ensi vuonna European Film Awards ja nähdäänhän kaupunkia myös suositussa Game of Thrones -sarjassakin. Samalla kaupunki juhlii barokkimaalari Bartolomé Esteban Murillon, kylän oman pojan, 400-vuotista taivalta useilla näyttelyillä.

2) Detroit, Yhdysvallat

Kaupunkiloma mielessä? Tässä viisi suositusta ensi vuodelle

Vuosikymmeniä kovia kokenut Detroit on kovassa nousussa. Sen ovat vallanneet etenkin nuoret, luovien alojen tekijät, jotka alkoivat tuumasta toimeen ja ovat täyttämässä kaupunkia ja sen hylättyjä rakennuksia kahviloilla, taidegallerioilla ja pienpanimoilla.

QLine-nimellä tunnettu ratikkareitti kulkee kaupungin uusien kiinnostavimpien paikkojen läpi, tuoden kaiken kävijöiden ulottuville helposti. Liikkumista helpottamaan voi alleen ottaa myös citypyörän, joita tarjoavia asemia on kohta tarjolla pitkin kaupunkia.

Uusi jääkiekko- ja koripalloareena, Little Caesars Arena, on juuri avattu aivan Detroitin keskustaan. Kaupungin viihtyvyyden lisäämiseksi on suunnitteilla lisäksi kolme uutta puistoa Detroit-joen rantaan.

3) Hampuri, Saksa

Kaupunkiloma mielessä? Tässä viisi suositusta ensi vuodelle

Hampurin uusi, 790 miljoonaa euroa maksanut Elbphilharmonie-konserttisali on vihdoin valmis. Vaikuttava, lasikattoinen rakennus on viivästynyt useita vuosia, mutta nyt sitä voi ihailla erinomaisena kävelyreittinä tunnetun HafenCityn alueella.

Joenvarren alue tarjoaa baareja ja yöelämää, joka kelpaa myös Euroopan parasta menoa kaipaaville. Kaupungin vanhemmat osat puolestaan houkuttelevat kulkemaan läpi pienten katujen ja hurmaavien talojen, tutustuttaen kaupungin pitkään historiaan.

4) Kaohsiung, Taiwan

Kuva: © Wayne0216 | Dreamstime.com
Kuva: © Wayne0216 | Dreamstime.com

Taiwaniin suuntaavien kannattaa pistää korvan taakse Kaohsiung, maan toiseksi suurin kaupunki.

Kävijöitä hemmottelee uusi risteilyterminaali, jos haluat lähestyä kaupunkia mereltä käsin, sekä kätevä junayhteys, joka helpottaa turistien liikkumista huomattavasti.

Huimapäät eivät voi jättää väliin "Eye of the Mountain" -lasisiltaa, joka huojuu 88 metrin korkeudessa Ziaogang Shanin virkistysalueella. Lisäksi kaupungissa on runsaasti kulttuuritarjontaa ja upeat puitteet sille uuden megaluokan kulttuurikompleksin valmistuttua.

5) Matera, Italia

Kaupunkiloma mielessä? Tässä viisi suositusta ensi vuodelle

Matera hurmaa kävijänsä ulkonäöllään - mikäpä olisi sen italialaisempaa? Labyrinttimainen kokoelma luolia, kirkkoja, luostareita ja taloja on täynnä historiaa, joka ulottuu yli 9 000 vuoden päähän. Se on yksi maailman vanhimpia kaupunkeja ja entisöity vanhaan loistoonsa.

Kaupungista löytyy nykyisin hotelleja ja ravintoloita, kaivautuen esiin luolamaisista seinistä tehden kaupungista visuaalisesti uniikin käyntikohteen. Matera on yksi vuoden 2019 Euroopan kulttuuripääkaupungeista, joten käy ennen kuin muutkin saavat tietää kohteesta.

Lähde: Lonely Planet

Päivitetty:

Poimintoja Napsusta

Pieni hetki, sivua ladataan.