Juomarahan antaminen saattaa askarruttaa maailmalla
Juomarahan antaminen saattaa askarruttaa maailmalla
· Napsun toimitus

Askarruttaako juomarahan antaminen? Katso vinkit mitä jokaisen matkailijan tulisi tietää tipin jättämisestä

Suomalaiselle turistille muiden maiden juomarahakulttuuri voi aiheuttaa helposti päänvaivaa, sillä käytännöt vaihtelevat maittain. Joissakin maissa tipin jättäminen on kuitenkin keskeinen osa maan kulttuuria.

Suomessa ole tapana jättää tippiä ravintoloissa tai baareissa vaan palvelumaksu on sisällytetty tilauksen hintaan. Meillä juomarahaa annetaan vain yleensä todella hyvästä palvelusta, kuten isossa osassa muutakin Eurooppaa. Joissakin maissa, kuten Yhdysvalloissa, tippaaminen on pakollista, sillä se muodostaa osan tarjoilijoiden palkasta, mutta joissakin maissa tippaamista puolestaan pidetään jopa töykeänä.

Tässä viisi vinkkiä joilla pärjää hieman pidemmälle:

Pidä mukana aina paikallista valuuttaa. Useimmissa paikoissa kortilla maksamiseen ei ole lisätty vaihtoehtoa juomarahan lisäämiseen, joten pieni määrä käteistä on hyvä olla mukana. Rahan vaihtaminen tulee myös paikallisille kalliiksi, joten yleisesti ottaen esimerkiksi euroilla tai dollareilla tippaaminen ei ole suotavaa.

Tee etukäteen kotiläksysi. Osassa maita, kuten Indonesiassa, Etelä-Koreassa, Japanissa ja Kiinassa, henkilökunta voi loukkaantua juomarahan antamisesta. Hyvää palvelua pidetään osana maiden kulttuuria ja tipin antaminen koetaan tylynä. Nämä yleisimmät tavat voi selvittää helposti internetistä tai kysyä saavuttaessa hotellin henkilökunnalta.

Yhdysvalloissa tipin jättäminen ravintoloissa on pakollista
Yhdysvalloissa tipin jättäminen ravintoloissa on pakollista

Laskuun kannattaa kiinnittää huomiota: monissa maissa itse laskuun on jo lisätty palvelumaksu (service charge). Näin toimitaan mm. Iso-Britanniassa ja Irlannissa sekä Chilessä ja Portugalissa. Tarkista myös, että kyseessä on todellakin palvelumaksu (charge) eikä vero (tax), josta ei mene senttiäkään itse henkilökunnalle.

Joissakin maissa juomarahan jättämistä odotetaan. Esimerkiksi Etelä-Afrikassa tippiä jätetään hotellisiivoojille, taksikuskeille, tarjoilijoille ja matkaoppaille. Epävarmoissa tapauksissa, kuten vaikkapa kylpylään mentäessä, voi huoletta tarkastaa vastaanottotiskiltä etukäteen, kuuluko juomaraha hintaan vai oletetaanko sinun antavan erillinen tippi esimerkiksi hierojalle.

Hyvänä nyrkkisääntönä voidaan pitää sitä, että varakkaammissa maissa juomarahaa ei tyypillisesti odoteta. Harvassa Euroopan maassa juomarahan jättäminen on tapana, sillä palkkojen oletetaan olevan kohdillaan. Hyvästä palvelusta voi tietenkin aina antaa tippiä, etenkin etelän kohteissa.

Yhdysvalloissa tippiä puolestaan odotetaan jätettävän ravintolassa aina noin 15 - 20 % sillä tarjoilijoiden tulot ovat niistä riippuvaisia.

Lähde: MSN

Poimintoja Napsusta

Pieni hetki, sivua ladataan.