Kuva: Dreamstime
Kuva: Dreamstime

Ammattilaisten vinkit sujuvaan matkailuun

Lentokentillä paljon aikaa viettävät, sekä siellä työskentelevät, ovat paljastaneet Redditissä käydyssä keskustelussa matkailuvinkkejä. Mitä pitäisi ottaa mukaan, ja mitä kenties pitäisi myös välttää. Alla muutama vinkki jotka kannattaa pistää korvan taakse.

Ota mukaan omat kuulokkeet matkalle. Erään keskustelijan mukaan lentokoneessa jaettavat kuulokkeet eivät ole uusia, vaikka monilla tämä käsitys onkin. Ne kerätään lennon päätteeksi, puhdistetaan ja laitetaan uudestaan pakettiin. Omat, varsinkin ympäröivää melua poistavat, kuulokkeet ovat aina kokeneen matkailijan matkassa.

Poista vanhat liput ja laput laukuista. Suuri syy siihen, miksi matkalaukut harhailevat, myöhästyvät lennolta tai menevät väärään kohteeseen, on etteivät ihmiset ota vanhoja merkintöjä pois laukuistaan. Ne sekoittavat sekä matkatavaran käsittelijät, että automaattisesti toimivat skannerit jotka ohjaavat matkatavarahihnan liikennettä.

Ole ystävällinen henkilökunnalle. Tämän luulisi olevan itsestäänselvyys, mutta matkailu kiristää toisinaan ihmisten hermoja. Eräs lentoemäntä toteaa: “mitä mukavampi olet meille, sitä enemmän voimme tehdä hyväksesi.” Kohteliaisuus vie pitkälle, ja se kannattaa. Toisinaan loppuneet ruokavaihtoehdot korvataan ensimmäisen luokan aterioilla, toisinaan pieni määrä ylipainoa matkalaukuissa jää huomioimatta.

Matkustatko lemmikin kanssa? Ruumaan menevät lemmikit tuskin koskaan ovat kokemuksesta innoissaan, ja voivat olla hermostuneita odotellessaan lentokoneeseen siirtoa häkissään. Samassa tilassa työskentelevät matkatavarankäsittelijät yleensä rauhoittelevat eläimiä. Jos pistät lemmikkisi nimen näkyviin kopan kylkeen tai päälle, on heillä ylimääräinen apuväline eläimelle puhumiseen.

Osta ja lennä tiistaina. Lippujen hinnoissa on eroja, ajankohdalla on väliä. Halvimmat lentopäivät ovat yleensä tiistai, keskiviikko ja lauantai. Keskustelun mukaan ainakin Yhdysvalloissa lentolippuja ostettaessa ne ovat halvimmillaan tiistai iltapäivällä, joten tarjouksia kannattaa pitää silmällä.

Lue lisää vinkkejä täältä.

Lähde: Travel and Leisure

Poimintoja Napsusta

Pieni hetki, sivua ladataan.