
Aina ei ruoho ole vihreämpää aidan toisella puolella: Nämä ovat maailman onnellisimmat maat vuonna 2018
Eurooppa ja etenkin Pohjois-Eurooppa jyräävät maailman onnellisimpien maiden listalla vuonna 2018. Listan voittaja voi tosin tuntua suomalaisista yllättävältä.
Maailman onnellisimmat maat on laitettu vuoden 2018 osalta järjestykseen. Maailman johtavien tutkijoiden kokoama World Happiness Report listaa vuonna 2018 156 maata onnellisuusjärjestykseen.
Maiden sijoitus riippuu niiden “onnellisuustasosta”, joka lasketaan kuuden eri osatekijän mukaan. Nämä tekijät ovat bruttokansantuote, elinajan odote, anteliaisuus, sosiaalituet, vapaus ja korruptio.
Viidentenä listalta löytyy Sveitsi, joka oli vuonna 2015 listan ensimmäinen. Elinajan odote Sveitsissä on 82,8 vuotta, maassa puhutaan useaa kieltä ja luonto sekä sen arvostus ovat huipussaan. Sveitsiä pidetään myös maailman kilpailuhenkisimpänä maana, sillä sen talous, instituutiot ja verosuunnittelu yhdessä julkisen terveydenhuollon kanssa ovat maailman huippuluokkaa.
Islanti löytyy sijalta neljä pudoten viime vuodesta yhden sijan alaspäin. Maa tarjoaa suhteellisen matalan veroprosentin lisäksi ilmaisen terveydenhuollon ja koulutuksen. Global Peace Index -raportin mukaan islantilaiset ovat myös maailman rauhaarakastavin kansa. Islannilla menee myös muuten hyvin, sillä sen turistimäärä on nelinkertaistunut viimeisen kuuden vuoden aikana.
Tuttu Tanska on kolmanneksi onnellisin maa maailmassa. Maan menestykseen vaikuttavat pitkä eliniän odote, ilmainen terveydenhuolto sekä kateutta aiheuttava sosiaalitukijärjestelmä, jonka ansiosta tuloerot ovat maailman pienimpien joukossa. On myös teoria, että tanskalaiset yksinkertaisesti ovat onnellisempia luonnostaan: Warwickin yliopiston vuoden 2014 tutkimus väittää, että mitä kauempana kansa on geeneiltään tanskalaisista, sitä onnettomampi se on.
Viime vuoden onnellisin maa on nyt toisena. Norja on tunnetusti yksi maailman kauneimpia maita, mutta se pärjää hyvin myös sukupuolten tasa-arvon ja sosiaalisen pääoman saralla. Asiaa auttavat myös maan rikkaudet, joille ei pohjoisista maista vertaista löydy.
Listan ykkösenä komeilee Suomi. Pohjoismaat pärjäsivät tutkimuksessa hyvin, ja Euroopan pinta-alaltaan kahdeksanneksi suurin maa kiipesi nyt sijalta viisi ensimmäiseksi. Voittotekijöinä listataan muun muassa korkea elämänlaatu sekä Global Peace Index -listan mukaan rauhanomaisuus. Lisäksi Suomi pärjää hyvin turvallisuudessa, terveydenhuollossa ja etenkin vihreän pääoman avulla - meiltä löytyy enemmän metsää per henkilö kuin missään muualla Euroopassa.
Suomi nousi ykköseksi niin syntyperäisten asukkaiden kuin maahanmuuttajienkin onnellisuutta mittaavissa tutkimuksissa.
Lähde: Telegraph