
5 vinkkiä: Vietnamin ihanimmat rannat
Kaakkois-Aasiassa sijaitsevasta Vietnamista eivät hienot hiekkarannat lopu. Aurinkoa ja lämpöä etsivän lomalaisen kannalta maa onkin mainio rantaloman kohde.
Vietnam on muodoltaan pitkä ja kapea, ja siksi sillä on paljon rantaviivaa. Kun tähän lisätään vielä maan saaret, parhaiden rantojen listalle on tunkua runsaasti. Jokaiselle Vietnamiin matkustavalle lomalaiselle löytyy varmasti oma suosikki rantojen joukosta, sillä rannat vaihtelevat suosituista ja palveluja tarjoavista täydellisen autioihin paratiiseihin.
Tässä vinkiksi viisi erinomaista rantakohdetta Vietnamin reissua harkitseville.
Long Beach, Phu Quoc Island
Vietnamin suurin saari on harvinaisuus, sillä koostaan huolimatta esimerkiksi Long Beach ei ole ruuhkainen. Saarelta löytyy rantaviivaa noin 19 kilometrin verran. Se tarjoaa kirkkaan meriveden lisäksi pehmeän täydellistä hiekkaa jalkojen alle ja ihania ranta-asumuksia. Rannalta löytyy palveluita, ostos- ja harrastusmahdollisuuksia, ja mikä parasta, se tarjoaa maan kauneimpiin kuuluvan auringonlaskun.
Con Dao
Vietnamin eteläkärjestä hieman kaakkoon sijaitsee Con Daon saaristo, jonka rannat palkitsevat alueelle matkanneet. Con Daon hiekkarannat ovat suhteellisen hiljaisia, meri jatkuu silmänkantamattomiin ja vesi on ihanan turkoosia. Alue on suosittu myös sukeltajien keskuudessa.
Joillekin rannoista pääsee helposti hotelleilta, mutta parhaat löytyvät patikoimalla kansallispuiston läpi, jolloin aution saaren tunnelma on parhaimmillaan.
Bai Xep, Qui Nhon
Vielä vähän aikaa sitten Vietnamin itärannikolla sijaitseva Bai Xep kylä oli lähinnä hiljainen kalastajakylä. Nykyisin kylä tarjoaa laajan valikoiman majoitusvaihtoehtoja kaikille budjeteille. Alueelta löytyy viiden tähden lomakeskus, mutta myös reppureissaajille on tarjolla vaihtoehtoja. Näin ylellinen merenranta-asuminen on kaikkien ulottuvilla.
Bai Xepin oma ranta sijaitsee pienessä lahdessa. Tämän lisäksi kannattaa hypätä veneen kyytiin ja suunnata lähialueen saarille, joilla ei ole asutusta. Tätä autiompia saaria tuskin tulet Vietnamista löytämään. Voit myös suunnata Bai Xepin lahdesta pari lahtea ylös- tai alaspäin, ja nauttia lähirantojen ravintoloista herkullisine kala-aterioineen.
Nha Trang
Luultavasti Vietnamin kuuluisin ranta, Nha Trang, sijaitsee maan itärannikolla ja tarjoaa kuusi kilometriä hiekkaa, palmuja ja lämmintä merivettä. Mikä parasta, rannalle on ilmainen ja rajoittamaton pääsy.
Nha Trang on suosittu siksi, että alueelta löytyy majoitusvaihtoehtoja jokaiselle budjetille. Lisäksi rannalla on paljon harrastusmahdollisuuksia, kuten veneretkiä, mahdollisuus sukeltamiseen ja snorklaamiseen sekä huvipuisto läheisellä saarella. Jotkut siirtyvät kuuman rannan vilinästä kohti etelän suunnassa sijaitsevia lomaresortteja. Tunnin ajomatkan päässä pohjoiseen päin löytyy suosittu päiväkohde, Doc Let’n ranta.
An Bang, Hoi An
Hoi Anin kylä kuuluu Unescon maailmanperintölistalle, ja sen läheisyydessä sijaitsee hieno hiekkaranta. An Bang on pröystäilemätön ranta, joka houkuttelee paikalle niin paikallisia kuin turistejakin. Sen tunnelma on rento ja perheystävällinen, ja pienet kojut tarjoavat kylmiä juomia ja rantatuoleja. Paras aika suunnata alueelle on kuivan kauden aikana, maaliskuusta syyskuulle, kun Vietnamin keskirannikon paahde on useimmille liikaa.
Lue myös: Tämä lista aiheuttaa taatusti matkakuumetta - 60 upeaa rantaa maailmalla
Lähde: CNN