Käynyt Thaimaassa
assi
Kohde: | Bangkok |
Ajankohta: | Maaliskuu, 2009 |
Kommentti: | Omatoimi loma joka alkoi Bangokista. Mukana paikallinen opas . Bangok on vilkas ja melko saastunut kaupunki. Jossa liikenne on hurjaa, ainakin ulkopuolisen silmin. Mutta yllättäen se sujuu, tosin eksymisen vaara on suuri. Näin kävi meillekkin vaikka mukana oli paikallinen opas jonka olisi pitännyt osata ! Taksi seuraamalla löysimme viimein meille varatun hotellin. Sunnuntaina ei mikään kauppa ollut auki, eikä aamuisella meinannut löytyä paikkaa mistä olisi saannut kylmää olutta. Viimen tuli työvoitto tässä asiassa ja pieni kioski löytyi joka helpotti asiassa. Kuumuus oli melkoinen juodessamme katujen pölyssä . |
jenniniinimaki
Kohde: | Bangkok |
Ajankohta: | Maaliskuu, 2009 |
Kommentti: | Pakkohan sitä oli ainakin kerran elämässä lähteä Thaimaahan, kuin siellä "jokainen" tuntuu jo käyneen. Matkan jälkeen taas innosta puhkuen kerroin ystäville, että sinne voi mennä aina uudestaankin mutta toisaalta maailmassa on paljon muitakin kiinnostavia matkakohteita. Kävimme neljän päivän aikana joka päivä hieronnassa ja se oli ihanaa, ei mitään silittelyä vaan kunnon otteet ja lopputulos rentoutunut. Kuumaa oli mutta ei sade vaivannut lainkaan. Aikamoinen häly ja pöly ja useat kadut revitty auki. Jos haluaa shoppailla halpoja teepaitoja yms. niin sinne vaan. Skyline on todella kätevä ja siisti, taksit ja tuktukit voi unohtaa. Hauska retki oli kun menimme jokiristeilylle ja puikkelehdimme joen varressa olevia asuntojen ohi. Jotenkin kuitenkin oli takaraivossa Aasian kulttuurin ähky edellisten Korean ja Kiinan matkojen jäljijltä, joten perusaasialainen temppelikulttuuri ei enää jaksanut innostaa. Bangkok on mielestäni kiva kaupunki käydä pikaisesti pyörähtämässä matkalla muuanne Thaimaahan. |
jenniniinimaki
Kohde: | Koh Samui |
Ajankohta: | Maaliskuu, 2009 - Huhtikuu, 2009 |
Kommentti: | Turistikatu oli meluisa, viemärit haisivat ja ohikulkevat Thai bpxing mainosautot eivät juuri viehättäneet mutta tämän hässäkän ulkopuolella on Koh Samuin parhaat palat. Hotellimme oli Chaweng Beachin Pohjoisimmassa päässä rauhallisella alueella omalla rannalla, ihana paikka, mahtavat aamiaistarjoilut tuoreine hedelmineen ja herkkuineen, herkulliset illallisbuffetit ja hyvä palvelu. Kävimme norsusafarilla, tutustuimme kalastajakylään, salaiseen puutarhaan, kumipuuviljelmiin ja teetätimme vaatteita. Itselle teetätin kaksi coctail/juhlamekkoa ja mies teetätti itselleen suorat housut ja kolme kauluspaitaa. Hinta ei ollut mikään halpa mutta kyllä se Suomen hinnat voittaa. Tekijä oli intialainen, ei thaimaalainen eli hinta oli varmasti korkeampi mutta laatu oli kunnollista. Suosittelen lämpimästi. |
perhereissaaja
Kohde: | Cha Am |
Ajankohta: | Helmikuu 26, 2009 - Maaliskuu 19, 2009 |
Saltstraumen
Kohde: | Patong Beach |
Ajankohta: | Helmikuu 19, 2009 - Maaliskuu 03, 2009 |
mimeri
Kohde: | Karon Beach |
Ajankohta: | Helmikuu 06, 2009 - Helmikuu 21, 2009 |