Omat matkat - Viro:Sivu 4

Käynyt Virossa

Oletko sinä käynyt Virossa? Ilmoita siitä muille!

Karhu-äiti

Kohde: Tallinna
Ajankohta: Heinäkuu 25, 2011 - Heinäkuu 27, 2011
Kommentti: Lomat paloivat tnä vuonna työpaikan vaihdon myötä, joten tänä vuonna ei ehditä nauttimaan etelän auringosta. Pari päivää Tallink Spa:ssa sai tällä kertaa riittää etelän lomaksi. Tallink Spa:n huone otettiin booking.comin kautta tietty niin, että pääsy SPA-alueelle kuuluu hintaan. On ihan turha marista Booking.comin sivuilla, ettei pääsy allasosastolle kuulu hintaan, jos itse varaa sen halvemman version, jossa näin ei ole. Tallinkin pisteillä (joita minulla on aika reilusti) ei voinut varata reittimatkaa meno-paluuna, mikä jonkin verran ärsytti. Mutta konstit on monet: varasin menomatkan erikseen ja maksoin sen rahalla ja paluumatkan erikseen ja maksoin sen pisteillä. Olen tehnyt näin ennenkin. Pisteillä maksaessa ei ollut kaikkia laivavaihtoehtoja valittavana ja sekin vähän ärsytti. Mutta hei, sain kuitenkin laivamatkat kahdelle aikuiselle ja yhdelle 11-vuotiaalle Tallinnaan ja takaisin 115+12 eurolla ja tuossa siis jo menomatkalle aamiaiset kaikille. Kahdesta yöstä Tallink Spa:ssa maksoin 220 euroa ja siihen siis kuului aamiaiset ja se pääsy SPA-alueelle. Varsin kohtuullinen hinta, kun näin myöhään varaa. Aurinkoinen, kuuma keli kuului hintaan! Söimme vanhaan tapaan Pepper Sackissa, mutta ihan kuin olisi vähän sapuska huonontunut? No, väkeähän Tallinnassa oli ihan järkyttävät määrät, joten ymmärtäähän sen ettei liukuhihnalta saa gourmeeta. Maiasmokin leivokset sen sijaan olivat aivan yhtä ihania ja edullisia kuin ennenkin. Niitä piti käydä mussuttamassa parinakin päivänä, vaikka jonot olivat aivan hirveät. Kyllä huomaa, että Ryanair on aloittanut lennot Milanosta Tallinnaan: italialaisia oli aivan tolkuttomasti! Suurimman osan ajasta köllöttelimme Tallink Span altailla ja saunoissa, mutta olihan se vanhassa kaupungissakin käytyä. Toomas-junaan ei ollut mitään saumaa, järjettömät jonot! Kiipesimme Nassikan kanssa Kiek in de Kökiin ja totesimme, että kun on yhden tornin nähnyt, on nähnyt ne kaikki. Ja me olemme nähneet ne kaikki mihin sisälle pääsee. Amarillossa yritin saada kovasti tykkäämäni mansikkamargaritan, mutta palvelu on nii-iin luokatonta, että puolen tunnin ja kolmen tarjoilijan jälkeen totesin, että nyt riittää. Onnekseni Tallink Span aulabaarista sai vielä paremmat mansikkamargaritat. Niin herkullisen näköisetkin, että ruotsalaistytöt tulivat kysymään mitä rouvan lasista löytyy ja tilasivat samanlaiset. Ihanat pari päivää. Kotimatka taas oli toinen ohjelmanumero: terminaalissa ohjelman järjesti humalainen (lue sammunut) suomalaisrouva, jota raahattiin virolaisvoimin terminaaliin ja pyörätuolilla laivaan. Merellä vielä pysähdyttiin pelastusoperaatioon, kun edellä matkaavasta Baltic Princesistä oli joku Reino Rohkea pudonnut/hypännyt mereen. Ehkä sen terminaalin lattialla housut kintuissa makaavan sammuneen rouvan elämäänsä kyllästynyt aviomies?

hakalta

Kohde: Pärnu
Ajankohta: Heinäkuu 22, 2011 - Heinäkuu 24, 2011
Kommentti: Kaunis kaupunki.Kerrassaan mahtava ranta!! Perillä pitäisi ollla pidemmän aikaa,että ehtii nähdä ja käydä paikoissa.Ostokset ja ruokailut vielä edullisia

kkkati

Kohde: Pärnu
Ajankohta: Heinäkuu 17, 2011

maikkoo

Kohde: Pärnu
Ajankohta: Heinäkuu 14, 2011 - Heinäkuu 17, 2011
Kommentti: Tulossa metalliliiton paikallisosaston hotelli matka pärnuun.Hotellina Estonia Puistotalo.

Vinsku

Kohde: Tallinna
Ajankohta: Heinäkuu 03, 2011 - Heinäkuu 06, 2011

maikkoo

Kohde: Pärnu
Ajankohta: Kesäkuu 23, 2011 - Kesäkuu 26, 2011
Kommentti: Mukava Juhannus Pärnussa.Merivesi yllättävän lämmintä.

Jade

Kohde: Tallinna
Ajankohta: Kesäkuu 15, 2011 - Kesäkuu 17, 2011

Karhu-äiti

Kohde: Tallinna
Ajankohta: Toukokuu 20, 2011 - Toukokuu 21, 2011
Kommentti: Duunin kevätretkellä suuntasimme Tallinnaan ja majoittauduimme viiden tähden Swiss-hotelliin. Wau! Hotelli on vähän syrjässä vanhasta kaupungista, mutta olipa muuten aika bueno! Piccolot ja kaikki! Ja tulipa katseltua kaupunkia kerrankin toiseltakin puolelta. Hulvatonta iltaa vietimme illallisen merkeissa ravintola Clazzissa Pepper Sackin vieressä. En ole koskaan moista ravintolaa edes huomannut (ja olen kuitenkin jokusen kerran Tallinnassa käynyt). Paikka on kuitenkin hervottoman suuri, vetänee jotain 300 asiakasta. Parasta ravintolassa oli kuitenkin livebändi ja se on vanhan kaupungin ravintoloissa harvinaista herkkua. Jos Blues/Jazz-musiikki puhuttelee, suosittelen ravintolaa varauksetta. Ihana paikka, vaikka ruokaa saikin odottaa ala-arvoisen kauan. Ensimmäisen kerran sorruin myös Virun yökerhoon, vaikka olen kiertänyt sen aina kaukaa. Hyvässä seurassa ilta vierähti kuitenkin aamuun saakka. Muutama paikallinen pöhkö tosin yritti keskeyttää hauskat keskustelumme hakemalla tanssimaan, mutta toisin kuin yleensä, pakit nieltiin hyvin kohteliaasti tyyliin Well, you are still beautiful. Eikö ollutkin nätisti sanottu? No pointtini on, että vaikka Virun yökerho on tupaten täynnä suomalaisia, siellä saa myös hyviä keskusteluja aikaan paikallistenkin kanssa. Opin vaikka että paikalliset ovat eestiläisiä ja puhuvat eestin kieltä. Pikkutorkkujen jälkeen suuntasimme hyvin ansaitulle ja aivan törkeän hyvälle aamiaiselle! Krapulainen kroppani suorastaan kuolasi paistettuja munia ja pekonia! Ja seuraavaksi tuulettamaan päätä hyvin ilmastoidussa (eli katottomassa) kiertoajelubussissa. Moista kiertoajelua en ole Tallinnassa harrastanut varmaan kahteenkymmeneen vuoteen! Ihan pikku vinkki, Tallinna on ihan vähän muuttunut... Kotiinlähtöä tehtiin vielä jokusen terassin kautta aurinkoisessa Tallinnassa. Laivaan löysivät kaikki, mutta laivan buffasta taisi jokunen puuttua. Mikä todellakaan ei ollut ihme, sillä Tallinkin Shuttle-alusten buffa on suomeksi sanottuna surkea. En ikinä maksaisi siitä omista rahoistani 22 euroa. Ja silti jonot buffaan oli aivan käsittämättömät. Tyydyin sitten juomapuoleen... Ostoksetkin jäivät tekemättä, kun se sama jonotus vaan jatkui ja jatkui sielläkin. Kannattaa muistaa, että laiva tulee lahden yli kahdessa tunnissa eli jos sinulla on jotain ostettavaa, niin mene myymälään heti! Muuten jonotat vielä, kun laiva on jo Helsingissä satamassa. No, Tallinkin myymälöissä ei nyt kovin kummoista ostettavaa ole, joten ne voi yhtä hyvin jättää väliinkin. Kuitenkin jos valita pitäisi: myymälät vai buffa, niin valitsisin myymälät, koska se buffa häviää jopa duunipaikan henkilöstöravintolalle ja se on pojat paljon se!

Muffukka

Kohde: Tallinna
Ajankohta: Toukokuu 14, 2011
Kommentti: Tyttöjen päiväristeily

tinttilii

Kohde: Tallinna
Ajankohta: Toukokuu 14, 2011
Pieni hetki, sivua ladataan.