| Kommentti: |
Ensin aviomiehen kyydissä 47 km lähimmälle bussipysäkille ja Rovaniemen kautta
Ruotsin puolelle Luulajaan, jossa minulla oli aikaa yli 4 tuntia pyöriä ympäri kaupunkia ja ihastella + harjoitella ruotsalaista ääntämystä.
Olin varannut paikan yöjunaan Luulajasta Tukholmaan. ”Liggplats” osoittautui enemmän kuin lepopaikaksi. Se oli tee-se-itse-makuuvaunu. Istuinten selkänojia seinille nostamalla ja turvavöitä kiinnittämällä olisi hyttiin saanut makuupaikat kuudelle. Meitä oli vain kaksi, mutta matkatoverikseni sattunut tukholmalainen mies kiinnitti malliksi yhden laverin seinälle .
Tukholman keskusasema pani pääni pyörälle. Onneksi huomasin opastuspisteen, joka neuvoi ruokapaikan löytämisessä ja Göteborgin junan lähtölaiturin selvittämisessä. Aikaa vain puolitoista tuntia, joten en uskaltanut lähteä asemalta minnekään.
Vähän ennen Göteborgia kuulutettiin, että Osloon menijät kuskataan raiderikon takia linja-autolla Öxnerediin asti, bussilaiturin numerokin kerrottiin; mutta sellaista ei ollut missään, enkä löytänyt edes infopistettä. Kyselin kaikilta, viimein koppalakkiselta mieheltä. Hän oli kuin olikin Öxneredin bussin kuski, tarkasti lippuni siinä keskellä väkijoukkoa ja kehotti seuraamaan itseään. Bussi seisoi lähellä asemaa kadun vieressä eikä siinä ollut minkäänlaista laituria. Lähdettiin. Öxneredissä junaan noustuani sain vierustoverikseni nuoren pitkän ja hoikan pojan, joka osoittautui Ruotsissa harjoittelevaksi norjalaiseksi ammattiurheilijaksi. Norjan rajalle asti puhuimme ruotsia, sitten vaihdoimme norjankieleen.
(Jatkoa matkakertomukselleni löydät kohdasta Oslo)
|
