Reposaaren matkakuvat - Reposaaren maisemia


Kuvaus: Reposaaren maisemia
Käyttäjä: Irene
Lisätty: 09.09.2013

Kommentit

liisukka
12.09.2013 klo 22:56

Tuon kauniin idyllisen paikan haluaisin nähdä.

Arvosana kuvalle:
HPQJ5571
10.09.2013 klo 08:03

Kaunis kylänraitti.

Arvosana kuvalle:
tanneli
09.09.2013 klo 17:49

Kaunis ja idyllinen.

Arvosana kuvalle:
Irene
09.09.2013 klo 10:18

Reposaari (ruots. Räfsö) on kylä, Porin kaupunginosa Meri-Poriksi kutsutulla alueella ja Kokemäenjoen suiston uloin saari aivan Selkämeren ulapan äärellä. Puolentoista neliökilometrin kokoisella saarella asuu noin 1000 henkilöä. Vuonna 1978 asukkaita oli 1080. Reposaarella oli aikoinaan outo tapa, nimittäin vielä 90-luvulla päivisin pidettiin tunnin siesta, jolloin kaupat suljettiin ja ihmiset katosivat kaduilta. Reposaaressa sijaitsi aikoinaan myös Suomen pienin Alko. Tunnettuja reposaarelaisia ovat muun muassa laulaja Eino Grön ja painin olympiavoittaja Kelpo Gröndahl. Merkittävä vaikuttaja saaren musiikkielämään on ollut vuonna 1956 Reposaaren seurakunnan kanttori-urkuriksi valittu säveltäjä Väinö I. Haapalainen. Myös Yö-yhtyen perustajiin kuulunut Jussi Hakulinen on alun perin Reposaaresta kotoisin. Nykyisin Reposaaren ja Porin suurin elävän musiikin vaikuttaja ja ylläpitäjä on Reposaaren Elävän Musiikin Yhdistys ry, RELMU. Yhdistys järjestää Räpsöö Bluesin, Räpsöö Rockin ja bändi-iltoja ym. tapahtumia ympäri Poria. Yhdistyksen tarkoituksena on edistää elävän musiikin harrastamista Porissa, mm. olemalla yhteistyössä Reposaaren Musiikkikoulun kanssa. Vuonna 2008 Reposaaressa järjestettiin loma-asuntomessut. Tapahtuma oli osa Porin 450-vuotisjuhlaa. Messujen teemana oli esitellä loma-asumista kaupunkimaisessa, historiallisessa, merellisessä ja rauhallisessa ympäristössä lähellä kaupungin palveluita. Lähde: wikipedia

Kommentoi:


Arvosana kuvalle:

Nimimerkkisi:

Vierailijoiden tulee vastata allaolevaan kysymykseen spämmin välttämiseksi.
Liity Napsuun, niin sinun ei tarvitse vastata näihin kysymyksiin enää.



Onko sinulla hyviä matkakuvia
Reposaaresta?

Lisää kuvasi galleriaan
Pieni hetki, sivua ladataan.