Phoenix

Phoenixin hotellit

Matkakohteita Phoenixin lähellä

  • Siisti ketjuhotelli.

    Hotelli: Holiday Inn Airport North, Phoenix

    Hotelli oli siisti ja huoneet suuret. Sisäpihalla oli viihtyisä uima-allas sekä katoksia, sohvaryhmiä, joissa viettää aikaa. Hotellin aulabaari oli auki vain klo 23 saakka, mutta hotellin kylkeen rakennetussa Burger theory ravintolassa oli menoa hieman pitempään. Aamiainen tarjoiltiin myös Burger theoryssa ja tällä kertaa olimme onnistuneet maksamaan sen jo etukäteen. Aamiainen oli suorastaan kehno ja kustansi taas laatuunsa nähden aivan liikaa, täälläkin se taisi olla lähempänä 20$ per henkilö. Huoneista löytyi kahden valtavan sängyn lisäksi myös jääkaappi, tallelokero sekä televisiot totta kai molemmista huoneista. Allaspyyhkeet sai hotellilta. Hotellin ympäristössä ei ole yhtään mitään. Vilkkaasti liikennöidyn tien toisella puolella on subway ja yksi ruokakauppa. Alue vilisee kodittomia, jotka hyvinkin aggressiivisesti yrittivät liikennevaloissa päästä juttusille autoilijoiden kanssa. Meihin sen sijaan ei kiinnitetty huomiota kun kuljeskelimme alueella. Hotellin sisäpuolella tä...  Lisää...

    Hotelli oli siisti ja huoneet suuret. Sisäpihalla oli viihtyisä uima-allas sekä katoksia, sohvaryhmiä, joissa viettää aikaa. Hotellin aulabaari oli auki vain klo 23 saakka, mutta hotellin kylkeen rakennetussa Burger theory ravintolassa oli menoa hieman pitempään. Aamiainen tarjoiltiin myös Burger theoryssa ja tällä kertaa olimme onnistuneet maksamaan sen jo etukäteen. Aamiainen oli suorastaan kehno ja kustansi taas laatuunsa nähden aivan liikaa, täälläkin se taisi olla lähempänä 20$ per henkilö. Huoneista löytyi kahden valtavan sängyn lisäksi myös jääkaappi, tallelokero sekä televisiot totta kai molemmista huoneista. Allaspyyhkeet sai hotellilta. Hotellin ympäristössä ei ole yhtään mitään. Vilkkaasti liikennöidyn tien toisella puolella on subway ja yksi ruokakauppa. Alue vilisee kodittomia, jotka hyvinkin aggressiivisesti yrittivät liikennevaloissa päästä juttusille autoilijoiden kanssa. Meihin sen sijaan ei kiinnitetty huomiota kun kuljeskelimme alueella. Hotellin sisäpuolella tällaisesta maailmasta ei ollut tietoakaan vaan siellä sai viettää aikaansa hyvinkin rauhallisesti.

    Kohde: Phoenix, Yhdysvallat (USA) Kategoria: Phoenixin hotellit
    Lisätty: 17.06.16 Lähettäjä: ViidakonMursu
  • Tyylikäs hotelli kompleksi

    Hotelli: Arizona Grand Resort

    Vietimme 5 yötä kyseissä valtavassa hotellikompleksissa. Hotellilla oli tasokas golf-kenttä sekä hotelliasiakkaiden käytössä oleva vesipuisto The Oasis. Huoneemme sijaitsivat Camelback suites - osiossa ja ne olivat suuret ja tilavat. Huoneissa oli kaksi valtavaa sänkyä makuuhuoneessa ja oleskeluhuoneessa oli jääkaappi, sohva, pöytä sekä iso teleisio, jota ei kylläkään tullut katseltua. Hotellin aamiainen kustansi erikseen jokaisena aamuna. Hinta oli noin 20$/henkilö, eikä tarjonta ainakaan omaa päätäni huimannut. Ehkä näin suomalaisittain tuntui oudolta, että tarjolla oli heti aamusta pullaa ja viinereitä perinteisten paahtoleipien sijaan. Hedelmiä oli tarjolla runsaasti, mutta aamiainen ei kyllä ollut hintansa väärti. Hotellin alue oli siisti ja välimatkoja sai kulkea kuljettajan kuljettamalla golf-kärryllä, jos jalat eivät kantaneet. Itse en kyseistä palvelua käyttänyt kuin hotellille saapuessamme kun laukut kuljetettiin huoneistoihin. Hotellin lobbysta oli kauniit näkymät ...  Lisää...

    Vietimme 5 yötä kyseissä valtavassa hotellikompleksissa. Hotellilla oli tasokas golf-kenttä sekä hotelliasiakkaiden käytössä oleva vesipuisto The Oasis. Huoneemme sijaitsivat Camelback suites - osiossa ja ne olivat suuret ja tilavat. Huoneissa oli kaksi valtavaa sänkyä makuuhuoneessa ja oleskeluhuoneessa oli jääkaappi, sohva, pöytä sekä iso teleisio, jota ei kylläkään tullut katseltua. Hotellin aamiainen kustansi erikseen jokaisena aamuna. Hinta oli noin 20$/henkilö, eikä tarjonta ainakaan omaa päätäni huimannut. Ehkä näin suomalaisittain tuntui oudolta, että tarjolla oli heti aamusta pullaa ja viinereitä perinteisten paahtoleipien sijaan. Hedelmiä oli tarjolla runsaasti, mutta aamiainen ei kyllä ollut hintansa väärti. Hotellin alue oli siisti ja välimatkoja sai kulkea kuljettajan kuljettamalla golf-kärryllä, jos jalat eivät kantaneet. Itse en kyseistä palvelua käyttänyt kuin hotellille saapuessamme kun laukut kuljetettiin huoneistoihin. Hotellin lobbysta oli kauniit näkymät golfkentälle ja hotellilta kulki Shuttle läheiseen Mill Malls'iin. Erittäin hyvä tukikohta Phoenixissa vieraillessa.

    Kohde: Phoenix, Yhdysvallat (USA) Kategoria: Phoenixin hotellit
    Lisätty: 17.06.16 Lähettäjä: ViidakonMursu

Oletko käynyt Phoenixissa?

Vinkkisi saattavat olla korvaamattomia muille matkailijoille. Voit kertoa esimerkiksi lempiravintolastasi, uskomattomasta paikallisesta nähtävyydestä, harrastusmahdollisuuksista tai paikallisista tavoista.

Kirjoita omista kokemuksistasi Phoenixissa

Kysymyksiä Phoenixista

Kysy kohteesta muilta käyttäjiltä

merkkiä jäljellä    
* Vaatii rekisteröitymisen.

Aiemmin kysyttyä

Tästä kohteesta ei ole vielä kysymyksiä.

Onko sinulla kuvia Phoenixista?

Phoenixista ei ole vielä yhtään kuvaa Napsussa. Oletko sinä käynyt Phoenixissa?

Lisää matkakuvasi Napsuun!

Oletko menossa Phoenixiin?

Ilmoita siitä muille - voit löytää matkaseuraa tai saada vinkkejä matkaasi varten.

Oletko vieraillut Phoenixissa?

Yksikään Napsun jäsen ei ole ilmoittanut käyneensä Phoenixissa. Oletko sinä vieraillut Phoenixissa? Kerro siitä muille!

Hyödyllistä tietoa Phoenixista

Yleistietoja kohteesta 

Valtio: Yhdysvallat (USA)
Etäisyys Helsingistä: Ei tiedossa.
Lentoaika-arvio:[1] Ei tiedossa.
Rahayksikkö: Yhdysvaltain dollari
Valuuttakurssi (1 EUR): 1,08 USD

Aika[2]

Paikallinen aika:  
Aikavyöhyke: GMT -7
Aikaero Suomeen: -9

Sähköverkko[3]

Pistokkeet: A  B  
Jännite ja taajuus: 120 V, 60 Hz

Puhelinnumerot[4]

Suuntanumero: +1
Yleinen hätänumero: 911
Ambulanssi: 911
Palokunta: 911
Poliisi: 911

Hyödyllisiä linkkejä 

Suomen suurlähetystö Yhdysvalloissa
Yhdysvaltain suurlähetystö
Suositeltavat rokotukset: Yhdysvallat (USA)
Ulkoministeriön matkustustiedote: Yhdysvallat (USA)
Vaadittavat matka-asiakirjat (IATA): Yhdysvallat (USA)
Pieni hetki, sivua ladataan.