Saint Thomas

Saint Thomasin hotellit

Matkakohteita Saint Thomasin lähellä

  • Ihana paikka

    Aivan mahtavan upea paikka. Olen käynyt siellä jo joskus 90-luvulla. Paikka on jenkki- honeymoonareiden suosiossa. Siellä oli ihanaa ruokaa, niin pihvit kuin kalakin. Paikka oli verovapaa muistaakseni ja siellä oli aivan upeita liikkeitä, joissa oli hienoa käsityötä, esim. pöytäliinat. Todella paljon oli kulta- ja jalokivikauppoja ja smaragdit olin ns edullisia siellä. Rannat ihanaa , valkoista, samettista hiekkaa. siellä oli helppo liikkua rannalta toiselle ns taksilla eli olivat tilatakseja ja niihin otettin porukkaa, niin paljon kuin sisään mahtui. Oli kiva katsella, kun toinen toistaan hienompia cruisailualuksia tuli satamaan visiitille. Jäänyt ihania muistoja paikasta.

    Kohde: Saint Thomas, Yhdysvaltain Neitsytsaaret Kategoria: Saint Thomasin muita vinkkejä
    Lisätty: 01.04.10 Lähettäjä: Vieras

Oletko käynyt Saint Thomasissa?

Vinkkisi saattavat olla korvaamattomia muille matkailijoille. Voit kertoa esimerkiksi lempiravintolastasi, uskomattomasta paikallisesta nähtävyydestä, harrastusmahdollisuuksista tai paikallisista tavoista.

Kirjoita omista kokemuksistasi Saint Thomasissa

Kysymyksiä Saint Thomasista

Kysy kohteesta muilta käyttäjiltä

merkkiä jäljellä    
* Vaatii rekisteröitymisen.

Aiemmin kysyttyä

Tästä kohteesta ei ole vielä kysymyksiä.

Onko sinulla kuvia Saint Thomasista?

Saint Thomasista ei ole vielä yhtään kuvaa Napsussa. Oletko sinä käynyt Saint Thomasissa?

Lisää matkakuvasi Napsuun!

Oletko menossa Saint Thomasiin?

Ilmoita siitä muille - voit löytää matkaseuraa tai saada vinkkejä matkaasi varten.

Oletko vieraillut Saint Thomasissa?

Yksikään Napsun jäsen ei ole ilmoittanut käyneensä Saint Thomasissa. Oletko sinä vieraillut Saint Thomasissa? Kerro siitä muille!

Hyödyllistä tietoa Saint Thomasista

Yleistietoja kohteesta 

Valtio: Yhdysvaltain Neitsytsaaret
Etäisyys Helsingistä: 8248 km
Lentoaika-arvio:[1] 10h 10min
Rahayksikkö: Yhdysvaltain dollari
Valuuttakurssi (1 EUR): 1,08 USD

Aika[2]

Paikallinen aika:  
Aikavyöhyke: GMT -4
Aikaero Suomeen: -6

Sähköverkko[3]

Pistokkeet: A  B  
Jännite ja taajuus: 110 V, 60 Hz

Puhelinnumerot[4]

Suuntanumero: +1340
Yleinen hätänumero: 911
Ambulanssi: 911
Palokunta: 911
Poliisi: 911

Hyödyllisiä linkkejä 

Suositeltavat rokotukset: Yhdysvaltain Neitsytsaaret
Englanninkielinen Wikipedia: Saint Thomas
Ulkoministeriön matkustustiedote: Yhdysvaltain Neitsytsaaret
Vaadittavat matka-asiakirjat (IATA): Saint Thomas
Pieni hetki, sivua ladataan.