Kayhüde

lennot

alk. 143€
Etsi lennot

Kayhüden hotellit

Matkakohteita Kayhüden lähellä

  • Alter Heidkrug

    Ajan patinoima vuosisadalta 1600 oleva paikka jossa on asioinut Bismarkista lähtien kuuluisuudet. Siellä viikonloppuisin tuli käytyä kielitaitoa kohentamassa, minkä olin viikolla parakilla kirjasta lukenut. Ison ja maittavan leivän sai puulautasella, joka tuli saksalaisella oluella huuhdeltua alas. http://www.alterheidkrug.de/Ueber_uns/

    Kohde: Kayhüde, Saksa Kategoria: Kayhüden ravintolat ja baarit
    Lisätty: 02.06.11 Lähettäjä: jumppis
  • harrastusmatka puutaloja pystyttämään

    Asuimme yli puoli vuotta parakeissa ja saunoimme Alsterin rantaan rakentamassamme korsusaunassa harva se ilta. Viikonlopulla kävimme tyhjentämässä tilipussin Reeperbahnilla ja todistimme the Beatles yhtyeen pääsyn maailmanmaineeseen Zillertahlissa. Irvin ja Veksi ovat olleet heidän historiansa mukaan myös siellä silloin. Vahinko ettei tavattu miehiä. Mutta eipä meidän porukka laulumiehillä olisi mitään tehnytkään. Silloin kun tulee rakentaja raju heikkohermoisila menee taju. Jätimme jälkeemme 33 suomalaista puutaloa. Kävin ohikulkumatkalla 1985 katsomassa enkä meinannut löytää, kun pellolle mihin talot tulivat oli kasvanut metsä myös talojen lomaan. Sellainen matkakokemus se oli että joka asiasta ei viitsi narista. PS Eläkettä joku vuosi sitten hakiessani KELA toimitti tositteen eläkkeen kertymästä ja indeksillä korjattuna se oli työhistoriani paras keikka. Tosin eläkettä siitä ei heru koska se oli ansaittu alle 23 vuotiaana. Että sosialisoikaa lisää vallanpitäjät....  Lisää...

    Asuimme yli puoli vuotta parakeissa ja saunoimme Alsterin rantaan rakentamassamme korsusaunassa harva se ilta. Viikonlopulla kävimme tyhjentämässä tilipussin Reeperbahnilla ja todistimme the Beatles yhtyeen pääsyn maailmanmaineeseen Zillertahlissa. Irvin ja Veksi ovat olleet heidän historiansa mukaan myös siellä silloin. Vahinko ettei tavattu miehiä. Mutta eipä meidän porukka laulumiehillä olisi mitään tehnytkään. Silloin kun tulee rakentaja raju heikkohermoisila menee taju. Jätimme jälkeemme 33 suomalaista puutaloa. Kävin ohikulkumatkalla 1985 katsomassa enkä meinannut löytää, kun pellolle mihin talot tulivat oli kasvanut metsä myös talojen lomaan. Sellainen matkakokemus se oli että joka asiasta ei viitsi narista. PS Eläkettä joku vuosi sitten hakiessani KELA toimitti tositteen eläkkeen kertymästä ja indeksillä korjattuna se oli työhistoriani paras keikka. Tosin eläkettä siitä ei heru koska se oli ansaittu alle 23 vuotiaana. Että sosialisoikaa lisää vallanpitäjät.

    Kohde: Kayhüde, Saksa Kategoria: Kayhüden muita vinkkejä
    Lisätty: 13.05.09 Lähettäjä: jumppis

Oletko käynyt Kayhüdessa?

Vinkkisi saattavat olla korvaamattomia muille matkailijoille. Voit kertoa esimerkiksi lempiravintolastasi, uskomattomasta paikallisesta nähtävyydestä, harrastusmahdollisuuksista tai paikallisista tavoista.

Kirjoita omista kokemuksistasi Kayhüdessa

Kysymyksiä Kayhüdesta

Kysy kohteesta muilta käyttäjiltä

merkkiä jäljellä    
* Vaatii rekisteröitymisen.

Aiemmin kysyttyä

Tästä kohteesta ei ole vielä kysymyksiä.

Oletko menossa Kayhüdeen?

Ilmoita siitä muille - voit löytää matkaseuraa tai saada vinkkejä matkaasi varten.

Oletko vieraillut Kayhüdessa?

Yksikään Napsun jäsen ei ole ilmoittanut käyneensä Kayhüdessa. Oletko sinä vieraillut Kayhüdessa? Kerro siitä muille!

Hyödyllistä tietoa Kayhüdesta

Yleistietoja kohteesta 

Valtio: Saksa
Etäisyys Helsingistä: 1142 km
Lentoaika-arvio:[1] 1h 50min
Rahayksikkö: euro
Valuuttakurssi (1 EUR): 1 EUR

Aika[2]

Paikallinen aika:  
Aikavyöhyke (virallinen): GMT +1
Aikavyöhyke (kesäaika): GMT +2
Aikaero Suomeen: -1

Sähköverkko[3]

Pistokkeet: C  F  
Jännite ja taajuus: 230 V, 50 Hz

Puhelinnumerot[4]

Suuntanumero: +49
Yleinen hätänumero: 112
Ambulanssi: 112
Palokunta: 112
Poliisi: 112

Hyödyllisiä linkkejä 

Suositeltavat rokotukset: Saksa
Suomen suurlähetystö Saksassa
Saksan suurlähetystö
Ulkoministeriön matkustustiedote: Saksa
Vaadittavat matka-asiakirjat (IATA)
Pieni hetki, sivua ladataan.