Monreale

lennot

alk. 190€
Etsi lennot

Monrealen hotellit

Matkakohteita Monrealen lähellä

  • Käynti Monrealessa

    Asuimme Taorminassa ja osallistuimme loppuviikosta matkatoimiston järjestämään kansainväliseen retkeen Monrealiin, Palermoon ja Cefaluun. Monrealin kuuluisa katedraali oli sisältä upein kirkko, mitä olemme koskaan nähneet. Pienen pienistä mosaiikeista kootut kuvat olivat mielettömiä. Katossa oli Jeesuksesta valtavan kokoinen kuva. Palermon katedraali oli myös kaunis, mutta eri tavalla kuin Monrealin. Tutustuimme myös vanhaan nunnaluostariin Monrealissa. Pilarien koristelu sisäpihalla yllätti värimaailmallaan ja koristeellisuudellaan. Sieltä ei olisi halunnut lähteä pois. Tunnelma oli seesteinen ja mieli lepäsi siellä. Ostin Monrealista sukulaislapsille lahjaksi sievän valkokankaisen, pitsillä koristellun päivävarjon ja toiselle kivikaulakorun. Monreale vaikutti pieneltä, rauhalliselta paikalta, jossa oli mukava käydä. Matkakuvista löytyy kuviamme kirkosta ja luostarista.

    Kohde: Monreale, Italia Kategoria: Monrealen nähtävyydet
    Lisätty: 27.08.10 Lähettäjä: Irene

Oletko käynyt Monrealessa?

Vinkkisi saattavat olla korvaamattomia muille matkailijoille. Voit kertoa esimerkiksi lempiravintolastasi, uskomattomasta paikallisesta nähtävyydestä, harrastusmahdollisuuksista tai paikallisista tavoista.

Kirjoita omista kokemuksistasi Monrealessa

Kysymyksiä Monrealesta

Kysy kohteesta muilta käyttäjiltä

merkkiä jäljellä    
* Vaatii rekisteröitymisen.

Aiemmin kysyttyä

Tästä kohteesta ei ole vielä kysymyksiä.

Oletko menossa Monrealeen?

Ilmoita siitä muille - voit löytää matkaseuraa tai saada vinkkejä matkaasi varten.

Oletko vieraillut Monrealessa?

Yksikään Napsun jäsen ei ole ilmoittanut käyneensä Monrealessa. Oletko sinä vieraillut Monrealessa? Kerro siitä muille!

Hyödyllistä tietoa Monrealesta

Yleistietoja kohteesta 

Valtio: Italia
Etäisyys Helsingistä: 2592 km
Lentoaika-arvio:[1] 3h 30min
Rahayksikkö: euro
Valuuttakurssi (1 EUR): 1 EUR

Aika[2]

Paikallinen aika:  
Aikavyöhyke (virallinen): GMT +1
Aikavyöhyke (kesäaika): GMT +2
Aikaero Suomeen: -1

Sähköverkko[3]

Pistokkeet: C  F  L  
Jännite ja taajuus: 230 V, 50 Hz

Puhelinnumerot[4]

Suuntanumero: +39
Yleinen hätänumero: 112
Ambulanssi: 118
Palokunta: 115
Poliisi: 113

Hyödyllisiä linkkejä 

Suositeltavat rokotukset: Italia
Suomen suurlähetystö Italiassa
Italian suurlähetystö
Ulkoministeriön matkustustiedote: Italia
Vaadittavat matka-asiakirjat (IATA)
Pieni hetki, sivua ladataan.