Käytämme sivustolla evästeitä parantaaksemme käyttökokemustasi. Jatkamalla sivustomme käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää...

Terijoki

lennot

alk. 103 €
Etsi lennot

Matkakohteita Terijoen lähellä

  • Matka Terijoelle

    a Terijoki 12.06.2013 Lähtöpäivä ja torstai Nonni, kohdallani matka alkaa klo 03.00. VRän korvausbussi tosin lähtee vasta 07,10 mutta uni loppuu tähän... Pyöriskelen sängyssä puoli kuuteen ja sitten aamiaiselle. Mukavasti Niina vie minut Porin juna-asemalle. VR on korvannut tämän aamuvuoron kumipyörillä, eli bussilla Tampereelle. Mukana on ilmeisesti bussiyhtiön harjoittelija, joka tutustuu samalla reittiin, kaverilla on jonkimmoinen verbaalinen ripuli. Kuskia taas varmaan paleltaa, sillä lämmöt on ruuvattu päälle ja mun pitää riisua pusero pois ylettömän hikoilun takia. Tampereen rautatieasemalla menee hetki, ennenkuin tajuan laiturimerkinnät ja opasteet. Kymmenen minuutin vaihtoaika kuitenkin riittää maalaisellekin ja löydän paikkani junasta. Matka Tikkurilaan sujuukin mukavasti muiden matkustajien kanssa jutellessa. Ja nyt se jännä junanvaihto Tikkurilassa. Kuusi minuuttia on hommaan varattu. Konduktöörin antaman ohjeen mukaisesti syöksyn tunneliin ja ohittelen pak...  Lisää...

    a Terijoki 12.06.2013 Lähtöpäivä ja torstai Nonni, kohdallani matka alkaa klo 03.00. VRän korvausbussi tosin lähtee vasta 07,10 mutta uni loppuu tähän... Pyöriskelen sängyssä puoli kuuteen ja sitten aamiaiselle. Mukavasti Niina vie minut Porin juna-asemalle. VR on korvannut tämän aamuvuoron kumipyörillä, eli bussilla Tampereelle. Mukana on ilmeisesti bussiyhtiön harjoittelija, joka tutustuu samalla reittiin, kaverilla on jonkimmoinen verbaalinen ripuli. Kuskia taas varmaan paleltaa, sillä lämmöt on ruuvattu päälle ja mun pitää riisua pusero pois ylettömän hikoilun takia. Tampereen rautatieasemalla menee hetki, ennenkuin tajuan laiturimerkinnät ja opasteet. Kymmenen minuutin vaihtoaika kuitenkin riittää maalaisellekin ja löydän paikkani junasta. Matka Tikkurilaan sujuukin mukavasti muiden matkustajien kanssa jutellessa. Ja nyt se jännä junanvaihto Tikkurilassa. Kuusi minuuttia on hommaan varattu. Konduktöörin antaman ohjeen mukaisesti syöksyn tunneliin ja ohittelen pakolliset Romanialaiset, sitten vasemmalle ja hep. Olen paikalla ennen junaa. Hienoa. Allegro 35 saapuu. Kakkosvaunu on toiseksi viimeisenä. Mitään tunnistenumeroita en vaunussa ulkopuolella näe, mutta luotan kuulutukseen ja löydän paikkani vaunusta kaksi. Hieno on vaunu. Julkinen W-lan, sähköpistokkeet ja tilavat istuimet. Minkähänlainen se ykkösluokka on? Lipputarkastaja katsoo myös passin ja sitten Rajavartiopartio tarkastaa sen uudelleen. Hienoa, ei tarvitse seistä missään koppijonoissa. Kaupunkien välillä tämä vehje kulkee niin lujaa, että maisemia ei ihmeemmin katsella. Nyt ohitse kulki tullipartio. Mä en tainnut kiinnostaa niitä. Pikkasen miinusta VRälle tulee siitä, että W-lan ei tunnu toimivan.... Tietysti lähestymmehän Venäjää, joten kaikenlaiseen toimimattomuuteen on syytä totutella. Ravintolavaunussa kävin myös kääntymässä. Ylihintaisia, muovisen näköisiä annoksia ja paljon väkeä. Pieni nälkä tekee minulle vain hyvää, joten poisun samantien. Löydän kyllä Viipurista syötävää. Ja mulla on Niinan antama parin desin eväspullo brandya.... Ja sitten onkin jo Vainikkalan raja-asema. Aikaisemmin tyhjänä olleeseen vaunuuni tulee muitakin matkustajia. Junasta poistuminen on kuulemma kielletty. Ja matka jatkuu... Rajavyöhyke on oma juttunsa. Täällä vennään puolella muuttuvat valaisin-, yms tolpat betonisiksi ja rakennuksissa on vallitsevana venäjänsininen väri. Radan vieressä kulkevan aidan päälle on vetäisty piikkilankakieppiä, etteivät junat karkaa. Ja sitten perillä Viipurissa... Junasta jää lisäkseni vain vanhempi rouva. Meidät ohjataan asemarakennukseen passi ja tullitarkastukseen.. Joudun jopa avaamaan matkatavarani. Tullin tyttö onneksi osaa englantia, joten jonkimmoinen kommunikaatio pelaa. Ja sitten ostamaan junalippua Terijoelle. Voi hitto. Kaikki kassatädit ja luukkuvahdit ummikkovenäläisiä. Noilta vartioilta en edes kysy. Hirmuisen selityksen, piirustelun ja mimiikan jälkeen saan lipun. Mutta mihin, koska lähtee ja mistä??? Taas piirtelyä eri maatuskan kanssa ja lopulta luulen tietäväni. Täti viittaa lähtöpaikan suurpiirteisesti jonnekin. Aikaa on. Joten poistun läheiseen asemaravintolaan syömään keiton ja juon kyytipojaksi pienen oluen... Pikkasen tekisi mieli kysyä, mihin hintaan taksi ajaa Zelenogorskiin... Ja kysynkin. Herätän autossaan nukkuvan vanhemman herran, jolla on käsi kinkkuverkossa. Lienee joku leikkaus tehty. Pikku neuvonpidon jälkeen hinta putoaa 1800 ruplasta 1500 ruplaan. Hyväksyntä tulee niin nopeasti, että siinäkin on liikaa. Noh suomessa noilla rahoilla ei pitkälle autoiltaisi, ainakaan taksilla, joten olkoon. Kyllästyn ihmettelyyn, maksan Sergeille 1500 ruplaa ja nyt istun paska jäykkänä taksissa matkalla Terijoelle ja samaa kyytiä hotellille. Jestas näitä ajotapoja... Osoittelen sormella ohitettavaa virkavaunua ja yritän kerätä pisteitä veikkaamalla "milis". "Polis", Sergei korjaa.... Sen verran yhteistä kieltä meillä on, että ymmärrän Sergein muuttaneen Viipuriin 1947. Aika pian sodan jälkeen. Terijoelle Sergei osaa, mutta hotellista hänellä ei ole tietoa. Niin paljon olen kumminkin karttojeni kanssa taiteillut. Että osaan ulkomuistista hotellille. Kättelen Sergein ja siirryn taistelemaan hotellin ilmeisen takaoven kanssa. Koko ovi taipuu, muttei aukea. Lopulta käsitän työntää yläreunasta ja saavutan voiton tuosta uksesta. Respan plikka osaa riittävästi lontoota ja saamme hommat sujumaan. Suunnistelen hisseille, jotka tietysti on suljettu omaan "huoneeseensa". Matka neljänteen sujuu pikkasen tutisevalla hissillä ja sitten ihmettelemään huoneen lukitusta. Erikoinen korttiavain on tarkoitettu painettavaksi päin tunnistinta, mutta mä joudun hakemaan siivoojan näyttämään, kuinka tuo lappu toimii. Lopulta pääsen sisään huoneeseeni ja vessasta kuuluva lotina herättää mielenkiintoni. Juu, siellä se pytty tulvii. Ei ketään ole kiinnostanut moinen. Onneksi tuli Leathermanni mukaan. Väännän venttiilin kiinni. Pikasuihku ja kävelylle. Teputtelen ns. Palokunnan Puistoon asti.Pureskelen suolalla maustetun mainion makuisen maissin. Mereltä nousee synkeitä pilviä ja olen kilometrien päässä hotellilta, joten alan suunnistaa takaisinpäin. Taivaalta kuuluva jyly ei sitten johdukkaan ukkosesta, vaan ylitseni lentää kolmisenkymmentä armeijan taistelu- ja kuljetuskopteria Suomen suuntaan. Moisesta näytöksestä tulee hiukan onho olo. Ihailen kuitenkin maaston vehreyttä. Kasveja ja luontoa yleensäkin. Poikkean pikkukaupassa hotellin vieressä ja ostan vodkapullon ja ison päälärin akvaminerale i gas... Sitten hotelliin, jonka kolmoskerroksesta löydän kaipaamani WIFIn... Poistun vielä lähiravintola Goriin saslikille ja kirjoittelemaan tätä tarinaa. Paikalle saapuu myös suuri lauma suomalaisia, joiden kanssa hetken höpisen... 14.06.2013 Perjanta Päivä 2 Uni loppuu paikallista aikaa siinä viiden...kuuden nurkilla. Aamiainen on vasta 8.30 joten yritän vielä nukkua. Vaan eipä onnistu. Käyn suihkussa ja lähden hotellikävelylle. Ulkona on harmaata ja sataa. Käytävällä tapaan kotomaisen pariskunnan, jonka koirasosion kanssa jään höpäjämään aamiaiseen asti. Kaveri tuntee sukulais Paavon ja juttua riittää aamupalan alkuun asti. Kaikki epäluuloni aamiaista kohtaan karisevat. Mainion makuinen ja runsas seisova pöytä on katettu. Esillepanokin on kohdallaan. Uuden tuttavapariskunnan kanssa painelen pari kattausta läpi ja aika ähkynä palaudun huoneeseeni. Suihkuun, vaatteet päälle ja ulos. Lähden Primorskaja Shossea pitkin, kohti Prospekt Leninaa. Elikäs vanhaa Viertotietä tallustamaan. Kävelen läpi jokusia rantaan johtavia pikkuteitä. Edelleen täällä on paljon suomenaikaisia huviloita. Rikkinäisiä ja ränsistyneitä ovat, mutta niistä näkee edelleen menneen loiston ja kauneuden. Vanhaa Louhikatua tallaten päädyn paikkaan, jossa Terijoki laskee mereen. Tapaan samalla eilisen koiran, joka hölkkäili Palokunnan puistossa. Pikaisen vilkaisun arvoiseksi laskee neuvostokoira olemukseni ja jatkaa matkaa. Seuraava polku johtaa Purjehduseuran rannalle. Siellä kohtaan nuoren Viktorin, jolla on paljon asiaa. Viktor koittaa johdattaa minua kohti jonkimmoista valvontarakennusta jonka keskellä on torni. Pikkasen sekavalta Viktor poika vaikuttaa. Humalassa hän ei silti taida olla, vaikka ymmärtääkseni vinkuukin minua ostamaan sata grammaa vodkaa. Sanoisin pojan vetäneen ränniinsä jotakin muuta. Vaihdan suuntaa ja lähden taas kohti Viertotietä. Lähellä sitä nappaa Viktor kiinni minusta ja yrittää talutella muihin suuntiin... No Viki painaa viisikymmentä kiloa ja minä satakaksikymmentä ja rapiat, joten yritys on aika heikolla menestyksellä. Irrottaudun pojan otteesta ja Viertotielle tullessa hän luovuttaa. Mikonkadulle tuijottelen upeita huviloita, joista osa on peitetty peltiaidoilla. Vanhaa Hotelli puistolaa kiertelen myös, Palanut rakennus on edustanut aikakautensa hotellikokoa. Neliömainen talo on ollut jo vuosia rauniona. Katto on pudonnut alas ja vain savupiippu jaksaa yhä törröttää.... Raunioiden takana Terijoki tekee jyrjän mutkan ja jatkaa matkaansa kohti merta. Siinä on jopa pieni pato, joka muodostaa mukavan putouksen... Käännyn Leninalle... Kadun nimikkoukkeli seisoo jäykkänä jalustallaan ja Spedemäiset piirteet ovat hyvin esillä. Irvileuat kutsuvat tätä V.I.Leniniä nimellä Vilen..... Poikkean kirkkoon. Siis tähän luterilaiseen. Rouva avaa juuri ovia ja luiskahdan samalla sisälle. Kuvailen, vaikka minulla on jo kuvaa täältä. Ei kai sitä liikaa voi olla. Ostan kolme kynttilää ja sytytän ne Äidille, Mammalle ja Papalle. Loppukolikot pudotan lahjoituslaatikkoon. Pihalla kuvaan suomalaisten kaatuneiden muistomerkin ja venäläisen, jossa kiväärit kai muuttuvat puiksi, tai sinnepäin. Pääasia on kiveen kirjoitettu lause; Eläkää sovussa toistenne kanssa. Joku psalmi, tsi sinnepäin... Viisaita sanoja.... Matka jatkuu. Heti kirkon jälkeen on parkkipaikka, viikonlopputori jonne kävelen. Vaatteita ja hedelmiä ja upeita lihakauppoja. Kohtelias kaveri leikkaa minulle siivua lähes kaikista tuotteistaan, ja hyvää on. En kuitenkaan voi ostaa mitään, kun aion vielä kävellä pitkään. Pyrin kuvaamaan kaiken mielenkiintoisen kadun molemmin puolin ja tätä ohjetta noudattaen saavun lopulta rautatiesillalle. En ole ihan varma, mutta luulen, että kiviarkuissa on vielä originellit kivet. Sillan kannen suomalaiset räjäyttivät vetäytyessään talvisodassa. Va Neuvostokansalaiset rakensivat sen uudelleen sosialistisen realismin malliin. Yksinkertaistaen,,, Alitan sillan ja käännyn pikealle. Jossakin täällä, pienen polun varrella oli Terijoen vanha Rautatieasema ja Pappani kotitalo. Kumpaakaan en löydä, mikä oli oletettavaa. Vanhoja taloja kylläkin, ja paljon. On palaneita, asuttuja ja muuten vaan hylättyjä. Kurkistelen hivenen muutamaan, mutta lahoista portaista johtuen, en edes yritä sisälle. Palailen ruokittuani koko Zelenogorskin hyttyset ja jatkan nykyiselle rautatieasemalle. Tälläkertaa saan kuvailla rauhassa. Sitten lippuluukulle ja ihmeen mukava virkanainen opastaa lipunostoon, kylläkin venäjäksi, mutta saan selville kaiken tarpeellisen. Lippu lompakossa poistun paikalliseen puhelinkauppaan. Vaan liittymää ei voi ostaa ilman passia, tai sen kopiota. Lupaan nuorukaiselle palata paperin kanssa ja bongaan kadulta taksin. Melkoisen hintaneuvottelun jälkeen, saan sovituksi hinnaksi 150ruplaa ja ajelemme mielisairaalan kautta hotellille. Keräilen tarvekalut ja järkkärin mukaan ja lähden uudelleen kohti asemaa. Videokamerasta olen käyttänyt jo molemmat akut, joten se jää latautumaan. Päätän tällä kertaa edetä Antinkatua, eli Krassnaja Komandirovia, mutta jo ensimmäistä taloa kuvatessani pysähtyy viereeni auto ja ystävällinen nuorimies kysyy tekemisiäni. Selitykseksi annan Boriksen kirjoittaman lapun ja poitsu pyytää autoonsa. Kaveri on selvin päin ja mukava, joten menen. Nopea kiepsahdus johtaa vanhan suomalaistalon pihaan. Lapsia on joka suunnassa ja sisällä odottaa Andrei. Vanha valokuvaaja. Talo on todella huonokuntoinen, mutta silti koti, dom. Ja Andrei haluaa tarjota minulle vodkaa. Suostun viiteenkymmeneen grammaan. Ja juu... Antti on pontikkamiehiä ja keittää hyvää. Onneksi en hörppää paljoa lasistani sillä aine on ainakin 80 volttista. Andrei nappaa omansa kerralla... Nastarovja.... Sitten syömme suolattua läskiä ja maistamme taas. Nuorimies päättää, että viinani on turhan tuhtia ja holauttaa jostakin hillopurkista joukkoon vettä. En viitsi tehdä numeroa mukaan tulleista hiutaleista vaan juon kiltisti liemeni. Selitän, että pitänee minun lähteä asemalle, voksal. Antti hakee kameransa ja lähtee mukaan. Mun jalat on suoraan sanoen poikki, joten lepotauko ja Antin hidas vauhti ovat alkuun siunaus. Torin nurkilla Anttia väsyttää, joten kättelen, sanon bolshoi spasiibat ja jatkan matkaa. Torin mukavalta lihamieheltä ostan makkaran ja suolaläskiä. Jatkan sitten kännykkäkauppaan. Kaksisataa ruplaa maksaa liittymä jolla saa puhua ja siirtää dataa. Nyt vihdoin lähden sitä Antinkatua alas, kohti hotellia. Jalat on jo tosikipeät ja hiukan hirvittää, missä kunnossa ne ovat huomenna. Hotellille päästyäni huilaan hiukan, teen vodkavissyn ja soitan Borikselle. Huomenna tavataan. Ulkona sataa, joten vaihdan Gor baarin hotellimme kymppikerroksen ravintolaan. Kovat hinnat ja hauska neuvostotarjoilija. Nainen, hoikka ja hymytön. Kävelyn kuulee kilometrin päähän, kun korot paukkuvat. Noh, ruoka kumminkin on hyvää 15.06.2013 lauantai Päivä 3 Herätys klo 05.15 tänään kyllä olisi nukuttanut. Aamiaiseksi pala eilistä makkaraa ja aulaan odottamaan eilen tilaamaani taksia. Tasan kuudelta se onkin ovella. Hienoa. Satasella kyyti rautarieasemalle ja odottelemaan. Tässä oppii, millaista olisi lukutaidottoman elämä. Arvaamalla eteenpäin. Vieras kieli ja vieraat fontit hivenen hankaloittavat elämää. Vaan näin lomalla sitä voi pitää haasteena. 06.35 asemahallin ovesta sisään astuu iso, harmaa, koira. Haukahtaa kerran ja pistää maate. Njormal. Lienee aseman koira... Asemalla on lipunlukulaitteet ja automaattiportit, joista en tietenkään pääse läpi. Olen kyllä seurannut, kuinka pitää toimia, mutta ei. Lopulta asemavartija ottaa lippuni, katsoo sitä ja päästää minut toisesta portista laiturille. Kuvailen hivenen. Olihan tämä sentään Papan, ja ehkä hänen isänsäkin työpaikka. En nyt rupea silti ilmoittelemaan, että täältä tullaan ja Pavloffin sukua ollaan... Vaan seurailen aseman tapahtumia kiltisti... Juna saapuu vain pikkusen myöhässä ja matka alkaa. Lippuni on nyt tarkastettu jo kolmesti ja.hitto,missasin Rajajoen sillan. Luulen jopa nähneeni sen radan vasemmalla puolen, mutta en ehdi käynnistää kameraa.. Toinen huomio on, että olen unohtanut passikopioni hotellille. No toivottavasti sitä ei kysytä. Junasta katsoen, vanha Suomalainen ja vanhan rajan tälläpuolella oleva vanha rakennuskanta ei tyylillisesti poikkea toisistaan. Terijoella on monimuotoisemmat ikkunat ja laajemmat kuistit, mutta kattomuodot ovat samat. ja tietysti asemakuulutukset särisevät junan kaijuttimissa niin, että tuo Beloostrov on ainoa, josta saan selkoa. Hyödynnän siis henkilökuntaa. Isviniite ja runsas selitys, saa aikaan oikean reaktion ja lipputarkastajatädit lupaavat osoittaa minulle Pietarin Suomen aseman. Varmasti sen muutenkin huomaan, mutta näin on mukavampaa. Ennen asemaa ajamme kai Pietarin vankilan ohi. Ei taida olla telkkareita täällä vangeilla. Kaamean näköinen laitos. Ja niin saavumme perille. Melkoinen rako on tapana jättää junan lattian ja aseman platformin väliin... Allegrossa siihen tuli askelma. No ulos junasta ja ihmettelemään maailmaa. Olen jo menossa porteista ulos, kun Boris soittaa. Pahoittelee, ettei pääse asema-alueelle ilman lippua ja alkaa opastaa minua oikeaan suuntaan. Noh. Lopulta käy ilmi, että suunta onkin väärä, ja "ystävällinen" virkailijatyttö vie minut takaisin sille samalle portille,josta alkuaan ajattelin mennä läpi. Vaan ajatteluksi jää. Portti ei lipullani toimi. Melkoisen polemiikin jälkeen selviää, että lippuni oli eiliselle päivälle. No ei ihme, ettei se Terijoellakaan toiminut. Ja mä niin selitin ja paperille piirsin sitä ostaessani..... No läpi pääsen kumminkin ja Boris venäläisittäin halaa... Suomalaisittain mä en niin kovasti tykkää poikien halailuista, mutta olkoon nyt... Boris antaa minulle kortin, jolla pääseen metroon ja sinne menemme. Supernopeilla liukuportailla matkustamme varmasti kilometrin maan alle. No en oikeasti tiedä. Asia pitää selvittää myöhemmin. Metro on hieno. Upeat seinärakenteet, patsaat ja muut. Tämä on rakennettu todella syvälle, sillä Pietari sijaitsee suolla. Metrolinjoilla on yhteispituutta 110.2 km ja asemia 64. Melkonen laitos.Rakennettu ainakin alkuun Stalinin aikana. Alittaa nevan ja kulkee lujaa. Mihin ne mahtavat ohjata tuon tunnelituulen, joka syntyy junan toimiessa tunnelissa mäntänä??? Koitan kysyä sitä Borikseltakin, mutta kysymykseni ei oikein aukea hänelle... Aika härveli on tuo metro. Me katselemme Eremitaasia ulkopuolelta. Korttelin kokoinen ja hieno on hän. Edustalla on menossa nuorten upseerien valmistumisjuhla. Ihmisiä on paljon. Upseerikoulutus vastaa kuulemma yliopistoakin... Kiipeilemme Iisakin kirkon kupolille. 40 metriä tulee matkaa, eikä se ole mitään Eiffelin torniin verraten, mutta rapakuntoisen meikäläisen se laittaa puhaltamaan. No näkymät ovat hienot. Kattoon on maalattu ilmansuunnat ja niitä ja Boriksen opastusta käyttäen ymmärrän mitä edessäni näkyy. Sitten alas. Kapeat kiviset kierreportaat on tehty graniitista ja seinät samasta rapakivestä, jota Virossa on käytetty. Sellaista harmaata reikäistä tahkojuustoa... Menemme sisälle katetraaliin. Hieno on. Seinät ja katto täynnä maalauksia. Valtavia ikoneita ja muuta. Lisäksi kauppiaita ja turisteja, kiinasta, ranskasta ja muista maista. Noin pulinan pohjalta määritettynä. Boris maksaa kielloistani huolimatta. Mielelläni maksaisin omat lippuni. Ikkunassa on hinnaksi määritelty 350 ruplaa, mutta uskon sen paikalliselle olevan halvempaa. Kävelemme melkoisen lenkin Pietarin ja Paavalin linnoitukseen. Matkan varrella on karhu, ihan oikea ja sen kanssa pääsisi kuvaan. Olisi vaan pitänyt pitää turpa kiinni. Hinta pompsahti heti kun selvisi, etten ole venäläinen. Noh väliin jäi karhukuva... Hitto kun on jalat kipiät. Siis jalkapohjista reisiin asti. Eilen tuli intoiltua liikaa.Oudokseltaan varmaan parinkymmenen kilsan kävely pyhäkengillä ei ollut se, mitä kuntoni olisi edellyttänyt. No täällä on upea kirkko, ja pihalla iso helikopteri, jolla saa kyydin kolmeentuhanteen ruplaan, kuulemma. Minua väsyttää, eikä tämä linnoitus nyt niin huimaava ole. Jatkamme matkaa Boriksen autolle. Paitsi, että kaveri hätääntyy hetkeksi. Auto on hukassa, vaan löytyyhän se lopulta. Monen etapin jälkeen päädymme Hatsinaan. Boriksen kotiin. Rouva on laittanut ruokaa. Kvassikeitto on minulle uutuus. Salaattia lautasella ja kylmää kvassia päälle. Hyvältä se maistuu. Mukavan kevyttä kesäruokaa. Sitten on vielä paikallista perunasalaattia ja suolattua läskiä. Aivan mainiota. Boriksen kaksi tyttöä ujostelevat minua. Olisiko ikää 3 ja 5vuotta??? Nättejä ovat ja vilkkaita. Lopulta uskaltavat koskea sormeanikin. Valokuvia katselemme ja tunnistamme kasveja. Samoja nimiä on kovasti Syreeni on syren tai sinnepäin ja poni on tietysti venäjäksi Poni. Mulla olisi halu mennä jo hotellille kirjoittamaan tätä tarinaa, kun vielä muistan tapahtumat. Vaan ei. Boris pitää vieraastaan kiinni tosissaan.Saan Heikille asiakirjoja mukaani ja luovutan Heikin tekemän paketin. Ojennan myös omat tuliaiseni ja saan vastalahjaksi portteri ja kvassipullon. Boriksen perheessä ei taideta väkeviä juoda. Mutta sydämellisiä ovat kaikki... Lopulta hyppäämme Boriksen Fordiin ja ajamme Hatsinan puistoon. Iso puisto jossa on tsaarin vanha linna. Valtava sellainen. Taas sitä samaa harmaata kiveä. Saksalaiset lähtiessään polttivat rakennuksen, mutta sen restaurointi on käynnissä. Palaamme Boriksen kotiin ja syömme vielä nakkeja ja paistettua perunaa ja sitten lausun Dasvidandat ja Spasiibat, nousemme autoon ja aloitamme matkan kohti hotellia ja terijokea. Matka on pitkä ja välillä ajamme Suomenlahden alla tunnelissa. Minulle myös selviää, mihin Terijoen hiekkaa on käytetty. Valtavat padot ja pengertiet säätelevät Nevan ja rannikon vedenpintaa. Niitä pitkin ajelemme, kunnes lopulta näkyy opaste Primorskaja Sosselle ja saavumme hotellille. Kiittelen vielä Borista, tarjoan rahaakin, vaan ei kelpaa... Boris lähtee kotiin ja minä hotelliin. Poikkean vielä yökerhon jumputuksessa juomassa kaksi Baltikaa ja painun nukkumaan.... Mainittakoon vielä, että Nightclubiin mennessäni joku ovipoika kysyi minulta BILJETT? ja kun sanoin suomeksi, kottei mulla oo, sanoi kaveri, notta Davai.... 16.06.2013 Sunnuntai Päivä 4 Herään taas ennen kellonsoittoa ja rupean pyykille. Kalsarit ja sukat pesualtaaseen ja ohjelma päälle. Linkouksen jätän väliin ja ripustan tekstiilit kuivauspatterille, joka huoneen luksuksena mainittakoon. Sitten aamiaiselle. Ja käytävällä kuulen kotomaisen marmatuksen, kuinka vaikeaa oli nukkua melussa. No, mä oon nukkunut kuin paras sahapuun raaka-aine, enkä tiedä melusta mitäään. Lienenkö itse kuorsannut ja valvottanut koko kerrosta. aamiaiselle painelen ja oven avautumista odotellessani pääsen loistamaan suomalaisten keskuudessa paikallistuntemuksellani. Jotenkin tuntuu siltä, etteivät kaikki kuitenkaan minua rakasta. Lienen horjuttanut muutaman ihmisen gurun asemaa... No sehän ei minua häiritse. Pöytäseurakseni tulee Venäläinen nuori insinööripariskunta. Lääketehtaalla työskentelevät. Poika kääntää keskustelua vaimolleen. Ja mukavaa on. Aamiaisen jälkeen etsin paikkaa kirjoitella eilisen tapahtumia, mutta eihän täällä mikään ole auki. Painelen aulaan, liskoterraarion viereen naputtelemaan. Ja kun lopulta kaksisormitekniikkani on luonut eilispäivän jonkinlaiseen kirjalliseen ryhtiin lähden kylille. Huoneesta tosin haen ensin olkalaukun ja videokameran. Kokoamani opaskirjankin talletan mukaani. Poikkean ensimmäiselle Primorskajan sivukadulle, joka oikealle lähtee. Kyllä täällä vanhoja taloja on, vaan luulen, että tuo iso puinen, kaksikerroksinen ja kaavelikatolla varustettu on joku venä... anteeksi Neuvostoliittolainen tyyppitalo. Älytön rakenne. Jos neliömäisyydellä on haettu monipuolista kustannustehokkuutta, niin miksi katon harja antaa kolmeen suuntaan ja miksi ihmeessä räystäillä on mittaa parikymmentä senttiä??? No minähän en insinööri ole, vaikka lähes kaikki tapaamani venäläiset ovatkin. Ja taas veivaantuu asia hankalaksi, kun eräs englantia kanssani puhunut opettajarouva sanoi suomalaisten olevan korkeammin koulutettuja, kuin venäläisten... Mihinkäs kategoriaan itseäni sovittelen. Monet paikalliset koittavat avata keskustelun kanssani venäjäksi. Käyn siis habitukseni puolesta venakosta. Kaljupää ja venäläinen olkalaukku... Pitääköhän miettiä pukeutumista..... Mikonkadulla katselen Myserin perheen huvilaa, tai yritän. Sillä veli venäläinen on pystyttänyt rappeutuneen, mutta alkuaan upean huvilan ympärille kolmisen metriä korkean peltiaidan, jonka väri on tietysti sininen. Noh saamanne pitää... Kuvaan sen aivan varmasti vielä tuon aidan yli, ali tai läpi. Käytyäni oikeanpuolen pikkutiet läpi, olen päätynyt Purjehduskerholle. Aikoinaan suomalaisten tekemä aallonmurtaja on tehty uudelleen ja siinä roikkuu ilmeinen kielto kävelylle... Vaan sehän ei minua haittaa. Enhän minä ymmärrä venäjää ja varsinkaan kyrillisiä kirjaimia. Pääsen reilusti yli puolenvälin ja pysähdyn kuvaamaan, kun paikallinen ohrana saapuu kieltämään. Pahoittelen kovasti sillä ainoalla venäjän sanalla joka tilanteeseen sopii ja jonka osaan. Kovasti puhun suomea päälle. Jostakin dokumentistä heppu puhuu, mutta mä olen jo saanut haluamani ja poistun..... Vanhaan palokunnanpuistoon menen kävelemään ja syön taas kahdeksankymmenenruplan maissintähkän... Mainiolta maistuu tänäänkin. Tosin myöhemmin raavin vielä liiskaantunutta maissia irti vihostani... Ostan myös oluen, mutta sitä juodessani tulee mieleeni Boriksen paheksunta maanmiehiään kohtaan, kun nämä lasten seurassa olutta juovat. Katselen ympärilleni ja juu. Lapsia nään. Pudotan puolikkaan Baltikapurkkini hiljaa roskikseen ja tunnen syyllisyyttä. No ehkä kumminkin kykenen elämään itseni kanssa vielä muutaman päivän.... Puistossa on jos jonkimmoista, sanotaan vaikka taidetta. Kuvaan rautatangoista tehdyn siiliaiheen ja tuon metallisen hattupäisen herran. Olisi kiva myös kuvauttaa itsensä maassa olevissa peltikengissä, mutten kyllä luovuta kameroitani oudolle.... Satamakadulta löydän maailmapyörän... Onhan nuo kuulemma käyneet avaruudessakin... Miksen siis luottaisi venäläiseen maailmanpyörään? Tilannetta tutkittuani havaitsen lähistöllä parakin, jossa lukee KACCA. Siis sinne satanen ja jonoon. Näkymät ovat mäntyjen yläpuolella kuten odotinkin ja ortodoksikirkon torni näkyy. Siis kamera esiin ja kuvaamaan. Noihin kirkkojen torneihin vielä pitäisi päästä. Niistä on otettu hienoja kuvia aikoinaan. Vaan en tiedä onko näkymä enään yhtä hyvä. Puusto on kasvanut ja muuttunut, jos on muuttunut kyläkin. Noh lähden paarustamaan vanhalle Kuokkalantielle, eli edelleen Primorskaja sosselle. Ja hups. Olen etsimälläni automuseolla. Satanen taas KACCAlle ja olen sisällä. No oikeesti. Hienoja vanhoja autoja ja moottoripyöriä. Kaksiveto Dnepr, M-72 malleja, sota Harrikkaa ja vaikka mitä..... No lopulta maltan lähteä kamerat höyryten ulos. Seuraavana kohteena ortodoksikirkko. Tämä oli pohjoismaiden suurin ortodoksikirkko. Eikä sijan menetys välttämättä johdu siitä, että joku olisi tehnyt isomman. Vaan siitä, ettei se enään, sattuneesta syystä sijaitse pohjoismaassa. Hetken ehdin kuvata, kun täti kohteliaasti kieltää. Haluaa myydä minulle kuvia. Kohteliaasti minäkin laitan kamerani pois. Olen vuosi sitten kuvannut täältä mielestäni hyvät otokset. Teen vielä pienen ostoksen ja jatkan matkaa seuraavaan kirkkoon. Enpä juuri eteistä pidemmälle pääse, kun tuttu rouva on tunnistanut minut. On varmaan miettinyt pari päivää, kuka tutun näköinen pulipää mahtaa olla. Kyselee, olenko sukulaisPaavon kera liikkeellä. Pieniä kieliongelmia on, mutta paikalle tulee vanhempi herra vaimonsa kanssa. Mies puhuu loistavaa Birminghamia ja höpisemme pitkään. Käy ilmi, että pian alkaa kirkkokonsertti. Noh maksan minäkin sen sataviisikymppiä, vaikkei sitä minulta vaaditakaan. Isä Dimitri pitää alkupuheen, josta en mitään ymmärrä ja konsertti alkaa. Natalia pistää menemään niin, että koskettimien kolahdukset kuuluvat parvelta alas asti. Vaan tuo harmoni ei kykene siihen, mihin Natalia kykenisi. Tänne tarvitaan kunnon urut ja siitä se Isä Dimitrikin taisi puhua. Olisko jollakulla ylimääräiset? Taidan soitannon aikana torkahtaa parikertaa, mutta saanen synninpäästön, sillä Isä Dimitrikin torkkui.... Jatkan matkaa torille, jossa ostan suosikkilaardikauppiaaltani lihatäytteisiä kanankoipia ja suolaläskiä. Tarkoitus on vielä mennä kuvaamaan vanhaa varuskunta-aluetta. Mutta vatsani kertoo tärkeämmän kohteen olevan vessanpytty. Noh pikamarssia Antinkatua pitkin. Primorskajalla jo pelottaa, mutta selviän kunnialla huoneeseeni. Ja hyvä onkin, sillä ulkona taivas repeää. Vettä tulee niin, että välillä pitää potkia silakat ja kilohailit pois parvekkeelta. Hetken vielä istun ja lähden GORiin oluelle ja päiväkirjahommiin..... 17.06.2013 Maanantai Päivä 5 Jaahas. Suomalaisten valittama meteli taisi loppua samalla, kuin suomalaisetkin... Tai sitten olen vaan ollut tosi väsynyt. Herään vasta kahdeksalta ja luulen myöhästyväni aamiaiselta, pöh... Sehän alkaakin vasta puoli yheksältä. No katselen videokasetille kuvaamat pätkät loppuun ja siirryn tyhjään ruokasaliin. Koska olen ensimmäinen ja henkilökunnan lisäksi ainoa, käytän tilaisuuden hyväkseni ja kuvaan tarjoilut... Aterioin rauhassa ja nautiskelen kolmet antimet pöydästä. On kyllä hyvää. Erityisesti pidän noista röstiperunoista ja kirsikkahillo paikallisten perunalettujen ja smetanan kera on melko maittavaa... Tarjoilut jopa hivenen muuttuvat päivittäin, mikä on hienoa. Aamiaisen jälkeen nautiskelan suihkusta. olenhan sen jo maksanut... Ja sitten kylille. Varustukseksi otan tänään videokameran jalustoineen. Minulla on pieniä vaikeuksia päättää reitti, mutta lopulta päädyn kulkemaan Primorskajalta Antinkadulle, eli nykymaailmassa Punaisen Komendantin kadulle... Lienee joku intiaani. Myönnän ilkeyteni, kun tuossa kohtaa Primorskajaa, kun on tuo ikuinen tuli Neuvostoliiton sotilaille, jotka kaatuivat talvisodassa Terijokea vallatessaan, tulee mieleeni lämmittää kaasuliekillä makkaraa.... Noh. En nyt kumminkaan tee sellaista vaan ohitan paikan ja yksinäisen omenapuun. Käännyn sitten Antinkadulle ja jätän oikealle Andrein talon, jossa maistelin pontikkaa. Muutaman kilometrin jälkeen on oikealla puolella entinen jääkärikomppania ykkösen sotilassairaala. Portti on auki, joten painun pihalle kuvaamaan. Luulen, että päätyihin on tehty lisäulokkeet. Muistaakseni rakennus oli ennen suorakaiteen muotoinen. Kukaan ei minua ahdistele, joten kuvaan rauhassa toiseltakin puolen taloa ja poistun sitten. Matkani jatkuu Punakersantin kadulle, joka yhtenä kehystää vanhaa kasarmialuetta, joka tuhoutui jo talvisodassa. Tien varressa vasemmalla on varsin mahtipontinen pylväiköllä koristettu rakennus. Aitaan on maalattu vaaka, joten epäilen sen liittyvän oikeuslaitokseen. Jonkin aikaa kameran ja jalustan kanssa touhuttuani, huomaan rakennuksesta lähestyvän virkapukuisen nuorukaisen, joka kysyy minulta venäjäksi jotakin... Noh, kohteliaasti pyydän anteeksi, kerron etten puhu venäjää ja olevani suomesta. Sitten esittelen Boriksen translaation olemassaoloni tarkoituksesta täällä. Kaveri jopa hymyilee minulle. Kaikki siis hyvin ja jatkan matkaa. Muinaisesta varuskunnasta ei näy merkkiäkään. Ehkä joku kivijalka löytyisi tuolta tihusta metsästä, mutta sinne en näissä vermeissä mene. Molmion muotoisen alueen kannassa on VIMOS niminen rauta- ja puutavaraliike. Olen Paavon kanssa täällä käynytkin ja käyn nytkin. Synkeistä pilvistä johtuen, ostan digicamo kuvioisen pussukan, jonka sisällöstä kysyn firman nuorukaiselta. Nykyaikaisella kaverilla on translaattori puhelimessa ja käy ilko, että jonkummoinen sadeasu se on. Kurkkaan vielä melko vaatimattomale puutarhapuolelle jossa on tehokkaalta vaikuttavia ötökän tappolinimenttejä. En kuitankaan osta, vaan käpyttelen kolmion rautatiensuuntaisen kannan ja jatkan takaisin toista puolta. Herran tähden millaisia linnoja täällä on. Toinen toistaan upeampia taloja. Ja tietysti muurit ja kamerat.... No minä tallustan Viertotietä alaspäin, kuvailenvälillä ja kun tulee kohdalle oikealle vievä Komendantska Ulitas, käännyn sille. Kurkistelen ulkoa kolmen tallin paloasemaa ja puista letkutornia ja jatkan päämäärääni Datca Novikovalle. Tämä ennen niin kaunis rakennus on jostakin syystä kiehtonut minua jo kauan. Sen rakennutti 1914 luvun alussa venäläinen kuvernomenttisihteeri Ivan Novikova. Ja kun se Suomen itsenäistyessä, muun venäläisomaisuuden lailla siirtyi osaksi maatamme, siihen muutti silloisen Polkupyöräpataljoon 1 (myöhemmin Jääkäripatalkoona 1, jossa palveli mm Simo Häyhä), upseerikerho. Alue on ympäröity peltiaidoin, tosin kameraa nostamalla saa kuvattua. Pikkusen kuvaankin, kun huomaan tummahipiäisen nuorukaisen sisäistyvän portista. Painelen perässä ja portin raosta huomaan vanhemman herran huomanneen minut. Hän avaa luukun, ja mahdollisimman kohteliiasti tervehdin ja ojennan heille Boriksen kääntämän paperini. Herra lukee kuponkiani ja sitten keskustelemme nonverbaalilla kielellä. Lopulta ymmärrän, että minulle annetaan mahdollisuus vierailla pihalla, mutta kuvaaminen on kielletty. Suostun ehtoihin. Laitan linssinsuojan paikoilleen ja siirryn pihalle. Rakennus on peitetty pressuin, ikkunat ja ovet suljettu laudoin ja pellein. Mitään muuta edistystä kahden vuoden takaiseen olotilaan en huomaa. Kaverin puheesta ymmarrän aikamääreen, kaksi vuotta ja sanan remontti.... Siitä kyllä, tai sen edistymisestä ei näy jälkeäkään. Kellariin johtavassa portaikossa on puoli metriä kirkasta vettä. Rappausta puuttuu ja pikkasen muutakin. Nämä ihmiset asuvat pihalla kahdessa parakissa. Selkeästi he ovat ihmeissään, miksi olen päässyt tänne. Venäjällä papereilla on uskomaton voima. Olisi vielä pitänyt hankkia muutama leima pumaskaan... Kuulen isäntäni lausuvan puhelimeensa "Salaam Aleikum" ja ymmärrän eidän olevan tataareja, tai muita muslimikansalaisuuksia. Poistun pihasta, ja kiroan itsekseni. Muurin yli saisi ihan hyvää kuvaa. Mutta kun lupasin olla kuvaamatta. Siitä tulisi ehkä heille hankaluuksia. Nieleskelen harmini ja jätän kuvaamatta. Jatkan Viertotietä alas ja pysähdyn kuvaamaan poliisiasemaa. Rakennus on Suomalaisten tekemä ja ulkomuoto on säilynyt, samoin käyttötarkoitus. Ovella on pari poliisia ja venyttelen uhallakin jalustan asemiin. En tosin kovin kauvaa ehdi kuvata, kun luokseni saapuu nuorimies joka esittää poliisikorttinsa ja tivaa syytä touhuuni. Kaveri jopa puhuu englantia. Kaivan taas taskustani taikapaperin, Passiakin pyydetään, mutta kopion näytän. Homma toimii taas. Kaveri sulaa ja hymyilee. Kertoo isovanhempiensa olleen alkuperäisiä Terijokelaisia, jotka jäivät tänne. Pyytää sisälle. Kuvata ei taaskaan saa, mutta katsella saa. Niinpä taivastelen hetken aseman sisätiloja ja hämmästytän porukan näyttämällä puhelimestani aseman piirustukset. Noh, heppu pahoittelee kiireitään, hänhän on töissä. Kiitän vieraanvaraisuudesta ja poistun. Taivaalle on kertynyt taas melkoisia pilviä, joten päätän hipsiä kohti hotellia. Tosin ensin kuvaan tuon Leninan ja Primorskajan välisen puistokolmion. Ja pakkohan on uhrata satanen ja mennä uudelleen automuseoon ihailemaan ajoneuvoja. Varsinkin moottoripyöräni sukulaiset kiinnostavat. Lähden palailemaan hotellillepäin. Vettä tiputtaa hieman. Pysähdyn kuitenkin Puistolan raunioille hiukan kuvaamaan. Ja kävelen Mikonkadulle, näyttämään, ettei kuvailujani millään aidoilla estetä. Jalustasta nostaen, saan kameran yli aidan. Kukaan ei ammu ja saan muutaman lyhyen otoksen aiheesta. Samalla varmistun siitä, että minulla on kahden vuoden takaa valokuva tuosta talosta..... Sade reipastuu ja pukeudun uuteen sadetakkiini. Kamera jalustoineen mahtuu myös sen alle. Hotellilla käyn suihkussa. Ja koitan selvittää madollisuuksiani saunaan, banjaan, hamamiin tai hierontaan. No tuolla SPA osastolla ei puhuta suomea, ei englantia. Respan tytön kolmen sanan sanavarasto on jo käytetty, mutta onneksi hän soittaa paikalle nuoren miehen joka puhuu englantia välttävästi. Marssimme SPA osastolle, jossa minulle esitellään sauna ja banja. Eroa on ilmeisesti vain rakenteissa, hamamissa on väkeä, joten se jää näkemättä. Lopputulemana totean, että kaikki ovat turhan kalliita minulle. Jopa tuo hieronta mapsaisi kolmatta tonnia. Kiitän poikaa vaivannäöstä. Kävelen huoneeseeni ja otan läppärin kassiin. Kävelen vielä kurkkaamaan Severnaja Rivieran rannalle. Tyhjää on. Sitten kävelen Goriin kirjoittamaan. 18.06.2013 Tiistai Päivä 6 Yö meni jotensakin poskelleen. Jostakin syystä heräsin klo 3 ja sitten menikin tunteja ilman unta. Noh "mai pen rai" sanoisi Thaimaan kansalainen kotikielellään. Mulla on herätys klo 08.00 ja lähden aamiaiselle. Uusi suomalaisryhmä on saapunut, ja kuten yleensä, se on tiukasti nivoutunut yhteen. En edes yritä mukaan heidän juttuihinsa, vaan nautiskelen aamiaiseni rauhassa. Luen Niinan ja Jannen sähköpostit ja kurkkaan Naamakirjaan... Ulkona aukeaa kaunis päivä. Kerään mukaani videokameran jalustoineen, sadeviitan varmuuden vuoksi ja siinä ihmetellessäni huoneen ovi aukeaa ja sulkeutuu samantien. Kaippa se oli siivooja... Enkä lähde vieläkään, sillä pitää selvittää, ovatko junalippuni ajat suomen, vaiko paikallista aikaa. Sitä ihmetellessä soittaa äitini serkku Paavo. Turinoidessa aikaa vierähtää ja Paavo neuvoo minulle putkikaivon paikan, jota etsinnäistäni huolimatta en ole löytänyt. Ja sitten tulee palohälytys. Kuulutushärpäkkeet kehottavat poistumaan ulos. Noh savuja ei näy, mutta varoiksi otan tärkeimmän, eli videokasetit ja videokameran mukaan ja kävelen respaan. Tyttö ei edes tiedä, mistä puhun, eikä siis myöskään ymmärrä. Joten tuskin tämä majoittamo vielä kokee loppuaan. Palaan takaisin huoneeseen ja otan loppukaluston mukaan. Kävely sujuu päivä päivältä paremmin. Lienee hukattu kunto osin palaamassa. Eilisen kympin kävelyn jäljiltä ei edes tulleet jalat kipeiksi. Noh... omakehut sikseen ja etsintöihin. Löydän putkikaivon viitisenkymmentä metriä paikasta, josta sitä hain. Paavon mukaan, tähän tehtiin vanhan poliisiaseman kaivo. Vaan nestepaine oli niin kova, että se romahdutti rakenteet ja vain tuo putki työnnettiin maahan. Sieltä nousee tänäpäivänäkin kirkkaan oloista vettä. Kyseessä on niin sanottu arteesinen kaivo, jossa vesipaine on niin suuri, että se nousee itsellään pintaan. Näitä tällaisia "putkikaivoja" oli Terijoella useita. Kuvailen putkennatsaa hetken ja jatkan matkaa. Teputtelen Leninaa ylöspäin ja kuvaan varoiksi uudelleen Poshenikovin kaupan, pankin, Kannaksen osuusliikkeen, lihakaupan ja lopulta rautakaupankin talot. Rautatien ylikulusta saan kuvaa juuri junan kulkiessa yli. Hyvä juttu. Jo hetken olen etsinyt painettua Zelenogorskin karttaa ja huomaan eräässä rakennuksessa todennäköisen kirjakaupan. Juu ja sehän se on. Voitonriemuisena marssin sisään. Noh Ei englantia. Mutta lauseeni "Zelenogorsk karta" saa aikaan ymmärryksen ja päänpudistuksen. Tuollainen lastentarhassa piirretty löytyy, vaan ei asiallista karttaa. Mukavia tädit ovat, ei siinä mitään. Poistun kumminkin tyhjin käsin... Kävelen rautatieasemalle ja yritän selvittää juna-aikatauluja Zelenogorsk - Vyborg vaan se on minulle mahdotonta. Luukkuvahteina istuvien tätien ilmeistä jo näkee, etten ole toivottu asiakas ulkomaankielisine kysymyksineni joten luovutan. Pitää kirjoittaa Borikselle. Sitten tuliaisostoksille. Asemakadun, Voksal ulitsan toiseltapuolen löydän useita kauppoja. Samaa aluetta, josta puhelinkorttinikin ostin. Ensimmäinen oikealla lienee suurin ja sen sisältä löytyy monenmoisia pikkuliikkeitä. Muunmuassa sushiravintola jossa tarjoilijatyttö puhuu englantia. Haa mikä löytö. Tilaan tytön suositteleman annoksen ja pienen oluen. Kerään pisteet valitsemalla lounastimiksi puikot ja naksautan kertakäyttöpuikot erilleen. Naapuripöydässä keski-ikäinen pariskunta ihmettelee juuri puikkojen saloja ja kaksi tyttöä käyttää puikkoja irroittamatta niitä toisistaan, jonkimmoisina pinsetteinä. Tytöt ovat viidentoista hujakoilla ja varmaan jonkin oligarkin lapsia tilauksesta päätellen. Ovat meinaan tilanneet jättisuuret annokset. Tämä ei ole mikään halpa kansanravintola, enkä mitenkään usko tyttöjen edes jaksavan ruokamääräänsä. Omaa tilaustani joudun hetken hahmottamaan, kun osaan ruokalajeista tarvitaan kuulemma jonkimmoinen lupalappu, kortti. Vaan lostavaa on. Sushia, inkivääriä ja vasabisoijaa. Annos on vieläpä kauniisti esillepantu. Tilaan vielä toisenkin setin. Kohtelias tarjoilija tarkastaa välillä, että kaikki on hyvin. Ja kuten arvasin, keski-ikäiset syövät sushinsa veitsellä ja haarukalla ja tytöiltä jää puolet syömättä. Jatkan kauppaan. Aika isoon sellaiseen, nimeltään Okei ja joka on samassa rakennuksessa sushiruokalan kanssa, otan ostoskorin ja lähden kassan vierestä sisään, vaan ei. Vartija pysäyttää ja puhuu pitkän pätkän. Nyt hivenen nyppii... Mikä nyt on väärin. Tyrkkään korini hänelle ja katson loukkaantunutta naamaa. Joku poika nauraa. No ilmeisesti yritän sisään väärästä suunnasta. Kierrän hiukan ja pääsen sisään. Poimin koppaan suklaata ja neljä varttilitraista vodkapulloa. Maksan visalla ilman ongelmia. Onpa hienoa. Pihalla haaveilen taksista, mutta ainoan sellaisen vie joku rouva ostostensa kanssa ja istun odottelemaan uutta. Busseja menee ja tulee, mutta kun en tiedä niiden päämääristä mitään istun edelleen. Joku hönöelmeri tulee selittämään minulle jotakin. Laskee kassinsa viereeni ja kävelee sivummalle höpisemään. Tulee sitten taas sönkkäämään jotakin. Kerron kaverille ilmaisurikkaalla suomenkielellä, mihin hän voi kassinsa työntää ja kappas, heppu poistuu. Lopulta näen, kuinka kaksi miestä nousee autoistaan ja asentaa katoille taksikyltit. Ensimmäinen haluaa 150 ruplaa matkasta, mutta toiselle sopii ehdottamani sto rubl... Ajaa hurautamme taas oikopolkua ja luulemani mielisairaala on kuulemma dementikkokoti. Valtava rakennus vasemmallapuolen tietä. Sanon kuskille että odottaa ja käyn viemässä ostokset hotellille ja palaamme aseman nurkille. Poikkean kirjastossa, jossa on Terijoki aiheinen näyttely. Vanhoja suomalaisia kuvia ja vanhoja venäläisiä kuvia. Hiljakseen kävelen takaisin kohti Primorskajaa. Poikkean vielä luterilaiseen kirkkoon, jossa kultahammastäti tarjoaa minulle teetä ja puhuu ja puhuu. Lopulta pääsen takaisin ulos. Palailen hotellille. Huoneen ovikortti on taas hankalalla tuulella ja muutaman minuutin saan sitä esitellä tunnistimelle, ennen kuin ovi aukenee. Huoneessa on joku käynyt. Pitkällisten tutkimusten jälkeen, selviää, että WC pytyn raikastin on vaihdettu ja projektissa koko paskahuussin matto on onnistuttu kastelemaan..... Noh mä lähden Goriin kirjallisiin töihin. 19.06.2013 Keskiviikko Päivä 7 Eilen illalla katselin parvekkeeltani, kuinka hotelliin saapui bussilasti itämaalaisia. Tänä aamuna seison niiden kanssa aamiaispaikan aulassa odottamassa paikan aukeamista. Yritän parin kanssa puhua, kysyä kansalaisuutta. Ensimmäinen ukko puhuu minulle kai pari sanaa venäjää ja toinen näyttää kelloaan, joka kyllä on pramea... Venäläinen nainen tyttärensä kanssa jää ryhmän keskelle. Ryhmän naiset haluavat leikkiä lapsen kanssa, mutta tätä selvästi pelottavat oudon näköiset ja oudosti käyttäytyvät ihmiset. Jonkimmoista nenien vertailua harrastavat nämä eugenikot. Lapsella kun nenä on vielä kiinalaismallisen litteä... Kello tulee puoli kahdeksan ja lauma liikehtii. Se pakkaantuu tiiviimmin ovelle ja vaikuttaa hermostuneelta. Turvallisuuden tunteeseen on tullut särö. Vieras maa, vieras kulttuuri ja nyt pettää aikataulu. Jonkimmoisia puolipaniikin oireita näkyy, kunnes tilanteen pelastaa pikkuinen dievuska. Ehkä kymmenvuotias venäläinen tyttö tanssii ja keimailee ryhmälle ja tilanne on taas hallinnassa. Nyt otetaan yhteiskuvia tytön kanssa..... Lopulta ovikin aukeaa ja viivästyksen syy selviää samalla. Aamiaiskorttienlukulaite ei nyt rabota... Noh, vapaita pöytiä on ja seuraan mielenkiinnolla, kuinka sekaisin nämä kaukaiset vieraat ovat ruokien kanssa. Itsellänikin oli ongelmia ruoka-aineiden tunnistuksessa ja hauska on katsoa, kun ihmiset syövät lettuja sinapin kera ja irvistelevät... Arvovaltaisena pitämäni ukko näyttää piilottavan pullaa pussiin, lienevätkö sittenkin saksasta... Nautiskelen ohjelmat ja ruuat. Pikkutyttö, joka aulassa esiintyi, on ihan varmasti syönyt aamiaiseksi nappiparistoja. Virtaa riittää ja meno vaan kiihtyy. Oikea Peppi Pitkätossu... Ilopilleri. Noh. Huoneeseen aamusuihkuun ja kylille. Mukaan otan vain järkkärin tänään. Primorskajan varrella totean, että alkaa varmasti nuppi kypsyä täällä muinaisessa neuvostojen maassa. Höpisen itsekseni, lauleskelenkin vähän. Ihmettelen tienvarren villiä omenapuuta ja tuomenkehrääjäkoin päällystämiä tuomia. Varsin on vehreää.Vaahteroita on paljon, samoin tammia. Luulempa tunnistavani saarnenkin. Angervoa kasvaa villinä. Pohjavesi on todella korkealla näillä seuduin. Pikkasenkin syvempi monttu kun on, niin siinä on vettä. Hassu tuo paikallinen ambulanssi. Ford Transit, punainen viiva kyljessä ja vilkut katolla. Sisällä istuu mummo ja vaari kauppaan menossa... Käännyn Antinkadulle, eli Krassnaya Komandiroville. Oikealle jää iso talo, jossa maistelin Andrein "lääke"vodkaa... matka jatkuu ja kuvailen kaiken mahdollisen kiinnostavan. Hiven ennen vanhaa varuskuntasairaalaa, siis nykyistä kaupungin sairaalaa vastaan tulee polkupyörällä Andrei ja pyytää kahville, tai teelle. Kieltäydyn mahdollisimman kohteliaasti. Mukavahan Andrei on, mutta hiven on raskasta arvata kaksi kolmannesta sanoista. Kiertelen kaikemmoisia pikkukatuja ja lopulta olen taas rautakauppa Vimoksen luona.Jatkan rautatien ali, asemallepäin ja lopulta kauppaan ostamaan tupakkia Niinalle. Nyt on paikalla nuorempi vartija, joka hänkin ohjaa minut kietämään rakennuksen keskiosan. Lienee tärkeää, etteivät ihmiset väärään suuntaan kulje. Samalla onkin hyvä syy poiketa yläkerran sushitarjoamossa. Nyt on eri tarjoilija tyttö, mutta lontoon hänkin taitaa. Hienoa. Mietin, veisinkö ostokset taksilla hotellille, mutta muistan hankalan tinkaamisen ja päätän kävellä. Hiljakseen palailen Leninaa alaspäin. Poikkean ortodoksikirkossa. Ajattelen ostavani kirkkokynttilöitä. Mutta erehdyn. Pakettin sijaan tulee vain yksi kynttilä. No hyvä näin. Sytytän sen ja laitan telineeseen... Jatkan matkaa hotellille. Alkaa jo hiukan matkaväsymys painaa. Onneksi huomenna pääsee kotiin... Illan päätteeksi taistelen avainkorttini kanssa. Missään vaiheessa sen toiminta ei ole saanut kiitettävää arvosanaa ja nyt se ei tuota vihreää valoa sytytä, eikä ovea avaa. Näissä lapuissa on joku ohjelmoitava mikrosiru sisällä. Olen jo kerran aikaisemmin pyytänyt vaihtamaan kortin, mutta tyttö kai ohjelmois sen uudelleen. Samoin tekee tämä toinen tyttö. Kävelen takaisin neljänteen ja kokeilen korttia kymmeniä kertoja... ei, ei aukea. Takaisin alas, jonoon ja selostamaan.Nyt teen veitsellä pienen kolon kortin kulmaan. Ja juu kortti on vaihdettu tällä kertaa. Takaisin ylös. Vaan ei urkene uksi nytkään. Myöntää täytyy,että jo pikkasen kiukuttaa. Alas ja lappu respaan. Nyt tyttö pyytää anteeksi, on ohjelmoinut jonkun muun ovikoodin lappuuni........ Noh lopulta lätkä toimii ja pääsen huoneeseen. Ilta kymmeneltä nukahdan ja yhdeltätoista herään. Se kiinalaislauma on palannut, ja niiden bussi käy kierroksilla pihalla. Hitonmoinen möykkä. Siinä pitää varmaan turbo jäähdyttää ajon jälkeen. Noh onneksi uni tulee taas. 20.06.2013 Torstai Päivä 8 Aamusella herään jo ennen kahdeksaa. Odottelen jo aamiaisen teatteriesityksiä. Ja kyllä. Kinukit ovat järjestäytyneet ruokailuun. Tunnistan eilisen pullavarkaan jajokusen muun. Sitten saapuu nappiparistotyttö äitinsa kanssa. Alkaa hulvaton hulabaloo. Kiinalaiset ovat kuin eläintarhassa. Tyttöä kuvataan ja lopulta nostetaan syliin lupaa kysymättä. Tytön äidistä näen, ettei homma ole hauskaa ja olen jo lähdössä hätiin, kun tyttö karkaa ja poistuu äitinsä kanssa. Kiinalaisilla on vaan hauskaa. Tekisi mieli ottaa yksi syliin ja vähän kanniskella ympäri hallia. Tietäisi Pekinginpoika miltä moinen tuntuu. No aamiainen sujuu hyvin. Ruoka on hyvää ja sitä on riittävästi. Pöytäseyranani on venäläinen vanhempirouva ja ilmeinen lapsenlapsi... Aamiaisen jälkeen poistun pakkaamaan. Viimeisen olueni juon ja osan Boriksen antamasta kvassistakin. Mutta on turha kuvitella, että tuo puolentoista litran kvassipullon jötikkä mahtuisi mukaan. Matkatavarani on mitoitettu kuvaustarvikkeille ja välttämättömille varusteille. Pari kertaa puran koko systeemini, ennenkuin löydän oikean järjestyksen. Kesätakki vielä siistille käärölle ja irtohihnalla reppuun kiinni. Armeijameininkiä, heh... Pojat tajuavat manttelikäärön merkityksen. Saatuani kamat kasaan pidän tupa, kaappi ja siisteystarkastuksen. Hyvältä näyttää, joten luovutan huoneen. Matkatavarat, venäläisittäin bagas (Nyt selvisi minulle, miksi Pappa puhui pakaaseista) siirtyvät lukittuun huoneeseen ja minä otan viimeisen kävelyn kylille. Kiirettä ei ole, joten rapsuttelen ponia ja muistan samalla kuinka värikkään käden hommasta saa. Noh, vanhan poliisiaseman putkikaivolla pesen käpäläni ja jatkan Antinkatua ylös. Teputtelen hiljakseen eteenpäin ja koukkaan rautatien ali asemalle. Olen jo ennakkoon alleviivannut ja ympyröinyt ja merkinnyt ja korostanut kummisetäni Heikin antamasta aikatauluprintistä oikean junan. Melko pienellä selostuksella saan lippuni. Noin 150 ruplaa. Sitten kävelen tuttuun OKEI kauppaan ja ostan tunnelman säilyttämiseksi kaalipiirakkaa kotimatkalle ja kotiin. Vielä kimpale suolaläskiä tarttuu mukaan. On siinä kavereilla ihmettelemistä eineen kolesterolissa... Paluumatkalla poikkean vielä kirkon liki vessassa ja ihmettelen edelleen se siisteyttä. Hotellilla sitten istun hetken ja odottelen. Klo 14.00 pyydän respan tyttöä tilaamaan taksin ja haen matkatavarani. Reppu selkään, laukku kouraan ja kassi kaulaan. Muutama sana jonkimmoisen vahtimestarin kanssa ja taksiin. Asemalla asiantuntevasti selvitän platformin ja selviän kerrankin portista lipullani. Laiturilla vartti odottelua ja juna saapuu. Vaan jo on täynnä. Seison ekan vartin välikössä ja sitten tungen samoille penkeille kovaäänisen pariskunnan kanssa. He ovat varanneet itselleen vastakkaiset kolmoispenkit, mutta tekevät sentään tilaa. Kanneljärven asema on säilyttänyt suomalaisen nimensä, ikkunasta näkyy ehkä sen vanha asema. Siitä tosin on jäljellä vain kolme savupiippua. Kuulutusten salatkin alkavat aueta. Täti kertoo aina seuraavan aseman. Mukavaa. Pysyn hivenen kartalla missä mennään. Meteli täällä on melkoinen, kun ilmanvaihto tapahtuu avoimista yläikkunoista. No nyt oli Leipäsuo, toinen suomenkielinen asemannimi. Porukkakin alkaa harventua. Niin ja ympärillä on nimen mukaisesti suota. Joka taas muuttuu metsäksi. Uskon tuon vastapäisen naisen sanoneen vieressäni istuvalle puhekoneelle, että puhu vaan, tuo on suomalainen Mä taas olen suunnitellut rikastumista. Jos yhdistää kaksi venäläisen miehen suosikkiasua ja. Tekee maastokuvioidut verkkarit, on suosio varma, Siitä vaan vaatetehtaat, rahaa repimään... Viipurissa radanvarressa lienee taas vankila. Se saa Kamputsean Kampotissa katselemanikin käyttämään lomakodilta. Piikkilankaa ja rapistuneita tiiliseiniä kaltereineen. Kaamea paikka. Asemalle saavumme ja kerrankin osaan toimia oikein. Lähden kakkoskerrokseen ja siellä joku jo kysyy Alegro?... Juu ja mä tietysti yritän kiertää kerrosta väärään suuntaan. Mikä taivaan mania näillä ohranoilla on määräillä kulkusuuntia. No sinne menen mihin on käsketty ja sama ukko on vastassa. Nyt viittaa minua nolon näköisenä lähes lähtöpaikkani viereiseen oveen. Taisi ukko munata. Kamat kantoon ja tulliin. Kassin joudun avaamaan, mutta kun siellä on kaalipiirakkaa on juttu OK. Sitten passintarkastus, jossa perinteisen hymytön tyttö leimaa kuponkini. Ja ulos, junaa odottamaan. Opastus asemalla on silti ollut hyvää ja laiturillakin minulle kerrotaan mikä on kakkos vaunu. Ja sitten jo saapuukin Allegro. Konduktööri kurkkaa lipun ja kysyy onko passi mukana. Toinen tarkentaa, että suomen passi.... Mikä perkeleen jamesbondi, jolla passeja putoilee joka taskusta, mä muka oon. Noh sanovat vielä, että voin ottaa minkä paikan haluan. Mukavaa sekin. Junassa on passintarkastus, jonka jälkeen menen vessaan, josta seuraa uusi passintarkastus. Mukava kaveri. Sanon, että mielelläni passiani esittelen, kun kerran olen sen maksanut. Kaveri onnittelee suomen mestaruudesta Porilaista. Selitän, etten ole kiekkomiehiä ja mietin minkäverran näissä kysymyksissä ja tervehdyksissä on tarkoitushakuisuutta. Moisilla nyanssikysymyksillä on helppo erotella syntyperäinen suomalainen ulkolaisesta. Noh, Junassa on mukava matkustaa ja kohta olemmekin jo Tikkurilassa. Hetki odottelua ja Porin juna saapuu. Enään ei tarvitse vaihtaa junaa. Kuuntelen sivukorvalla Helsinkiläisperheen murheita, kun rouva on tankannut väärää bensaa. En kyllä ymmärrä, miksi se oli niin vakavaa, mutta ei mun tarvitsekkaan. Porin asemalla Niina on jo vastassa ja lähdemme kotiin saunomaan...

    Kohde: Terijoki, Venäjä Kategoria: Terijoen muita vinkkejä
    Lisätty: 22.08.13 Lähettäjä: Vieras
  • riviera

    NO NII NY OLLAAN TULTU ENTISEEN SUOMEN KAUNIINPIIN KOHTEISIIN . KYLLÄ HIEKKARANTAA RIITTÄÄ .

    Kohde: Terijoki, Venäjä Kategoria: Terijoen muita vinkkejä
    Lisätty: 17.07.12 Lähettäjä: Vieras
  • Shaslik

    Käytiin tekemässä shaslikkia kertakäyttögrillillä hiekkarannalla kuten niin monet muutkin. Suosittelen. Ihan rannan viereen pääsee omalla autolla. Hieno paikka mutta uimista en suosittele.

    Kohde: Terijoki, Venäjä Kategoria: Terijoen aktiviteetit ja harrastukset
    Lisätty: 22.05.09 Lähettäjä: Vieras

Oletko käynyt Terijoella?

Vinkkisi saattavat olla korvaamattomia muille matkailijoille. Voit kertoa esimerkiksi lempiravintolastasi, uskomattomasta paikallisesta nähtävyydestä, harrastusmahdollisuuksista tai paikallisista tavoista.

Kirjoita omista kokemuksistasi Terijoella

Kysy kohteesta muilta käyttäjiltä

merkkiä jäljellä    
* Vaatii rekisteröitymisen.

Oletko menossa Terijoelle?

Ilmoita siitä muille - voit löytää matkaseuraa tai saada vinkkejä matkaasi varten.

pikkukimalainen

Kohde: Terijoki
Ajankohta: 2008
Kommentti: Hassu pieni paikka, en paljoa ehtinyt tutustua, mitä nyt Itämeren ahtojäillä kävin heilumassa (flunssaisena jo valmiiksi) ja söpössä ortodoksikirkossa.

Oletko vieraillut Terijoella?

Kerro siitä muille!

Hyödyllistä tietoa Terijoesta

Yleistietoja kohteesta 

Valtio: Venäjä
Etäisyys Helsingistä: 263 km
Lentoaika-arvio:[1] 0h 40min
Rahayksikkö: Venäjän rupla
Valuuttakurssi (1 EUR): 71,28 RUB

Aika[2]

Paikallinen aika:  
Aikavyöhyke: GMT +3
Aikaero Suomeen: 0

Sähköverkko[3]

Pistokkeet: C  F  
Jännite ja taajuus: 220 V, 50 Hz

Puhelinnumerot[4]

Suuntanumero: +7
Yleinen hätänumero: 112
Ambulanssi: 112
Palokunta: 112
Poliisi: 112

Hyödyllisiä linkkejä 

Suositeltavat rokotukset: Venäjä
Suomen suurlähetystö Venäjällä
Englanninkielinen Wikipedia: Terijoki
Suomenkielinen Wikipedia: Terijoki
Ulkoministeriön matkustustiedote: Venäjä
Vaadittavat matka-asiakirjat (IATA): Terijoki
Pieni hetki, sivua ladataan.