Läskelä

Matkakohteita Läskelän lähellä

  • Paperia ja tapettia

    Läskelässä on nähtävissä 1800-luvulla perustettu paperitehdas. Tehdas on historiallisesti mielenkiintoinen, koska se toimi samassa suomalaisten perustamassa kiinteistössä aina vuoteen 2003 saakka. Läskelässä on myös mielenkiintoinen disco mäenpäällä, minkä edessä on usein virkeitä milisipoikia tarkkailemassa liikenteen sujuvuutta. Kannattaa ajaa varovasti, koska kosken yli menevä silta on yksikaistainen.

    Kohde: Läskelä, Venäjä Kategoria: Läskelän muita vinkkejä
    Lisätty: 23.01.09 Lähettäjä: Vieras
  • Hiljainen kylä

    Pysähdyimme Läskelän keskustassa täydentämään varastoja. Oli elokuun alun tiistai. Siellä oli pieni tori täynnä myyntikojuja, joissa oli tarjolla enimmäkseen naisten ja miesten vaatteita, kenkiä y.m. tarpeellista. Hinnat olivat edulliset ja laatukin käyttötavaralle sopivaa. Paikalla oli myös muutama kauppa, pari pienempää ja pari vähän suurempaa. Tarjolla oli peruselintarvikkeita, alkoholia ja tupakkaa. Jotakin muuta käyttötavaraa oli myös tarjolla. Meillä ei ollut mahdollisuutta tutustua paikkaan tarkemmin, joten muusta ei voi kertoa. Paikka soveltuu hyvin ainakin pieneksi välietapiksi ja täydennyspaikaksi.

    Kohde: Läskelä, Venäjä Kategoria: Läskelän ostokset
    Lisätty: 13.08.08 Lähettäjä: erklait

Oletko käynyt Läskelässä?

Vinkkisi saattavat olla korvaamattomia muille matkailijoille. Voit kertoa esimerkiksi lempiravintolastasi, uskomattomasta paikallisesta nähtävyydestä, harrastusmahdollisuuksista tai paikallisista tavoista.

Kirjoita omista kokemuksistasi Läskelässä

Kysymyksiä Läskelästä

Kysy kohteesta muilta käyttäjiltä

merkkiä jäljellä    
* Vaatii rekisteröitymisen.

Aiemmin kysyttyä

Tästä kohteesta ei ole vielä kysymyksiä.

Oletko menossa Läskelä?

Ilmoita siitä muille - voit löytää matkaseuraa tai saada vinkkejä matkaasi varten.

Oletko vieraillut Läskelässä?

Yksikään Napsun jäsen ei ole ilmoittanut käyneensä Läskelässä. Oletko sinä vieraillut Läskelässä? Kerro siitä muille!

Hyödyllistä tietoa Läskelästä

Yleistietoja kohteesta 

Valtio: Venäjä
Etäisyys Helsingistä: 372 km
Lentoaika-arvio:[1] 0h 50min
Rahayksikkö: Venäjän rupla
Valuuttakurssi (1 EUR): 99,88 RUB

Aika[2]

Paikallinen aika:  
Aikavyöhyke: GMT +3
Aikaero Suomeen: +1

Sähköverkko[3]

Pistokkeet: C  F  
Jännite ja taajuus: 220 V, 50 Hz

Puhelinnumerot[4]

Suuntanumero: +7
Yleinen hätänumero: 112
Ambulanssi: 112
Palokunta: 112
Poliisi: 112

Hyödyllisiä linkkejä 

Suositeltavat rokotukset: Venäjä
Suomen suurlähetystö Venäjällä
Suomenkielinen Wikipedia: Läskelä
Ulkoministeriön matkustustiedote: Venäjä
Vaadittavat matka-asiakirjat (IATA): Läskelä
Pieni hetki, sivua ladataan.