Helylä

Matkakohteita Helylän lähellä

  • Ilallinen isossa keittiössä paikalliseen tapaan

    Helylässä, aivan Laatokan rannan tuntumassa, on yllättävän ikimuistoinen lomahovi. Sen löytää kun ajaa vähän eteenpäin siitä kohdasta, missä järvi on aivan lähellä tietä. Tien vasemmalla puolella näkyy isoja puurakennuksia. Poikkea tieltä pihaan, kysy ruokaa ja yösijaa. Puhelinkin löytyy pihasta, ei maksa kuulemma mitään soittaa siitä, mutta vain rajoitettuna aikana (klo 10-14). Hovin väki ei puhu vieraita kieliä, he ovat kuitenkin ystävällisiä - ja kiitollisia jos ymmärrät antaa lahjan. Itse nautimme maukkaan ja runsaan iltapalan noin 150 ruplalla (n. 4 euroa) keirriön ison pöydän ääressä, jonne emäntä sen meille tarjoili. Yösija olisi ollut edullinen. Minulla oli mukana käytetty auto-televisio, josta näkyi hyvin Venäjän analoginen lähetys. Möin sen paikan isännälle ja varmaan palvelu on taattu myös ensi kerralla.

    Kohde: Helylä, Venäjä Kategoria: Helylän ravintolat ja baarit
    Lisätty: 25.05.11 Lähettäjä: Vieras

Oletko käynyt Helylässä?

Vinkkisi saattavat olla korvaamattomia muille matkailijoille. Voit kertoa esimerkiksi lempiravintolastasi, uskomattomasta paikallisesta nähtävyydestä, harrastusmahdollisuuksista tai paikallisista tavoista.

Kirjoita omista kokemuksistasi Helylässä

Kysymyksiä Helylästä

Kysy kohteesta muilta käyttäjiltä

merkkiä jäljellä    
* Vaatii rekisteröitymisen.

Aiemmin kysyttyä

Tästä kohteesta ei ole vielä kysymyksiä.

Oletko menossa Helylä?

Ilmoita siitä muille - voit löytää matkaseuraa tai saada vinkkejä matkaasi varten.

Oletko vieraillut Helylässä?

Yksikään Napsun jäsen ei ole ilmoittanut käyneensä Helylässä. Oletko sinä vieraillut Helylässä? Kerro siitä muille!

Hyödyllistä tietoa Helylästä

Yleistietoja kohteesta 

Valtio: Venäjä
Tunnetaan myös nimellä: Khelyulya
Etäisyys Helsingistä: 356 km
Lentoaika-arvio:[1] 0h 50min
Rahayksikkö: Venäjän rupla
Valuuttakurssi (1 EUR): 100,33 RUB

Aika[2]

Paikallinen aika:  
Aikavyöhyke: GMT +3
Aikaero Suomeen: +1

Sähköverkko[3]

Pistokkeet: C  F  
Jännite ja taajuus: 220 V, 50 Hz

Puhelinnumerot[4]

Suuntanumero: +7
Yleinen hätänumero: 112
Ambulanssi: 112
Palokunta: 112
Poliisi: 112

Hyödyllisiä linkkejä 

Suositeltavat rokotukset: Venäjä
Suomen suurlähetystö Venäjällä
Englanninkielinen Wikipedia: Helylä
Suomenkielinen Wikipedia: Helylä
Ulkoministeriön matkustustiedote: Venäjä
Vaadittavat matka-asiakirjat (IATA): Helylä
Pieni hetki, sivua ladataan.