Kokemuksia
Vieras 
16.07.2014 
Oon vieraillut yhteensä 4 kertaa Malawissa lähetystyön merkeissä. Kaikki reissut on ollut unohtumattomia, oon aivan hulluna siitä paikasta! :D Tiedän, että puitteet ja olosuhteet ei oo sitä mihkä oon tottunut, mutta se ei haittaa. Nähtävyyksiä suosittelen ehdottomasti Mulanje vuorta, todella kaunista ja koskematonta luontoa! Malawijärvi on aivan uskomaton, mielestäni jopa muut rantakohteet ei vedä vertoja Malawijärvelle kaikkine sen kaloinee ja maisemineen. Jotenkin se koskemattomuus ja aitous on se juttu!
Kambalamen lapsia
I was in Kambalame for 5 weeks and in that time I got to know people quite well. Even though I couldn't speak with them so much, I was hanging out with them. Especially kids, I loved being with them. Just play something or look pictures, whatever. Everything was so nice with them. One kid, Junior became really close to me. He was only 5 years old. When it was raining, we went inside the clinic- building (my room was there also). We took pictures, we laughed, we sang and he just wanted to be close to me, be in my arms. There were times when all the kids nearby came to play basket- ball. Whole village was there to look that came. I remember going there also. Junior saw me right away and he ran into my arms, he has the most amazing big smile that I've ever seen. But he was jealous. When I was hanging out with some older guys, he showed his jealousness. It just made me smile. I tryed to teach him english and he tryed to teach we chichewa. Oh how I miss him now. He was so sad when it was my time to leave.. He couldn't come and say even byebye or hug me.. He was just standing there, with sad- face.
In my first time there I saw this little guy, Hassan. He was bit mentally disturbed and it seemed that he was living in his own world. As a nurse who is specialized mentally disturbed people, I started to like him right away. He wasn't like all the others. There was something in him that I just liked. Now when I went there one and half years after I heard that he has moved away, but not far. So one time I went outside to speak with my friend Moses. he told me that Hassan is here. I was trying to look that where is Hassan, but couldn't see. Then suddenly I saw this boy running towards me with big smile in his face. It was him! I said his name and he came and gave me a big hug!! I asked if he remembered who I was and he said that I was the girl from Finland and he remembers me. He wasn't living in his own world anymore, he was more like others now.. It made me almost cry!! So much had happened, in the positive way.
I could speak about everyone, but I think these two stories are enough now. They really touched my heart.
Yleisesti kyläelämästä
Kambalame, voi kuinka aloinkaan rakastaa tuota pientä kylää. Se on täysin puskassa ja siellä ei ole kauppoja, hotelleja tai ravintoloita. Ainoastaan muutama koju joissa he myyvät muutamia tuotteita. Joskus löydät sieltä Coca-Colaa, joskus leipää. Siellä on pieniä majoja, koulu, kirkko ja joitain muita "rakennuksia!. Mä muistan kun sain ensimmäisen mailin ystävältäni joka asuu siellä, hän kertoi että heidän ensimmäinen klinikka oli kaksi tuolia geisha- puun alla. Sitten he rakensivat sinne pienen klinikan. Sen mä näin mun ensimmäisellä kerralla ku siellä kävin. Yhdessä huoneessa lääkäri näki potilaat ja samassa huoneessa he saivat lääkkeet. Mä muistan ku me annettiin heille lääkkeitä (ehkä arvoltaa noin 10euroa) ja he olivat niin onnellia niistä. Se oli silloin suuri siunaus heille. OWM: n kanssa heillä on nyt isompi klinikka (josta kerroin aiemmin) ja siellä on vastaanotto, apteekki, varasto, laboratorio, vessoja ja huoneet naisille, miehille ja lapsille. Kuullostaa isolta ja upeelta ja sitä se onkin, vaikka eihän sitä edes voi verrata sairaaloihin. Apteekkikin on esimerkiksi iso huone missä on enemmän tyhjää tilaa kun itse lääkkeitä. Se on hyvin tärkeä klinikka. Ja sitten niin, orpokoti on melkein valmis myös, joten asioita tapahtuu tuossa pienessä kylässä.
Sillä alueella mä tapasin ehkä 8 miestä jotka puhuivat hyvää englantia. Siellä oli muutamia jotka puhuivat englantia vähän, mutta heitä ei ollu monia. Nyt kun mä katselen taaksepäin, niin muistan että siellä olivain kaksi naista jotka puhuivat englantia ja he olivat aina jossain kaukana, joten mä en koskaan hengaillu heidän kanssaan. Mutta mä en sentäs ollu ainoa suomalainen, siellä oli nimittäin mun rakas ystäväni Marianne (joka itseasiassa johtaa OWM:n työtä Malawissa miehensä Macin kanssa). Me pidettiin kyllä hauskaa. Kun siellä käy vierailemassa, niin on vaikea alkuun ymmärtää kuinka hän voi edes elää siellä, ihmisten luonajotka ei puhu englantia. Kuinka hän selviytyy? Miksi hän on siellä? Se on vaikeaa ymmärtää. Mutta kun sä tiedät MIKSI hän on siellä, niin sä ymmärrät. Hän on siellä rakastaakseen ja pitääkseen huolta. Hän tekee sitä mitä mä haluan myös tehdä. Hän uhrasi oman elämänsä heidän takiaa, hän halusi nähdä asioiden muuttuvat ja mä uskon että hän ei ole katunut kertaakaan. Asiat on muuttunnu kun hän on ollu siellä. Hän on mun esimerkki.
Mun vapaa- aikani mä menin kävelyille.. Kävelin Malawin ja Mosambikin rajalla, nähden kauniita maisemia. Kambalamen takana on kauniita vuoria. Oli ihmeellistä kun heräsi ja näki heti ekana kaiken sen kauneuden. Mä kävelin aika usein katsomaan kun vanhemmat pojat pelas jalkapalloa. Heidän tiiminsä nimi on myös Mulungu Alinafe- sama nimi klinikan kanssa. Tarkoittaa "Jumala kanssamme". Joillain pojilla on futiskengät, mutta suurimmalla osalla ei ollut. Yleensä mä en ollut siellä yksin. Mä menin sinne usein yhden Gerraldin kanssa, joka on OWM:n rakennustyön rakennusmestari. Hän oli tiiminsä yksi parhaita pelaajia. Kun hän pelasi, mä olin yksin.. Tosin en kauaa. Kaikki lapset keräänty mun ympärille, tuijottaen mua. Mä kyllä ajattelin olevani jalkapalloa vähemmän kiinnostavampi, mutta en näköjää ollu.. :D Sunnuntaisin heillä oli aina iso matsi, sillon joko joku muu tiimi tuli Kambalameen tai he lähti muuhun kylää. Noi oli ihan huippujuttuja, koska niin paljon (melkei koko kylä) tuli paikalle näkemään pelin.
Yöt oli todella rauhallisia,siellä useimmat ihmiset menivät nukkumaan jo 6-8 maissa illalla. Oli niin pimeä ja koska ihmisillä ei ollu sähköä, he menivät aikaisin nukkumaan ja heräsivät jo joskus 4-5 aikoihin aamulla ja menivät pelloilleen töihin. Hullua?? No niin mä ajattelisin. Mä olin yleensä iltasin ulkona, katsellen tähtiä ja kuunnellen musiikkia, relaten. Kaupungissa piti olla paljon varovaisempi pimeellä, mutta Kambalamessa se oli ok olla ulkona ja yksin. No tietenkään mä en menny kauas mun huoneestani.
Kambalame on ihan mahtava paikka, odotan pääseväni pian takas. Love.
Orvot
Kambalamessa opin hieman enemmän orvoista Malawissa. Siellä on enemmän kuin yksi miljoona orpoa (väkiluku on 13.1 miljoonaa).Se on tosi iso luku siis. Kambalame on vain pieni kylä, mutta se on osa Nkhulamben laaksoa, jossa ihmisiä on jopa 800.000 ihmistä. Sä voit vaan kuvitella kuinka paljon alueella on siis orpoja. Monet heistä on orpoja koska heidän vanhempansa kuoli AIDSiin tai Malariaan tai salamaniskuun tai johonkin vastaavaan.Meidän tulee muistaa että Malawi on tosi köyhä maa, mikä tarkottaa että ilman huoltajaa noilla orvoille ei ole mahdollisuuksia selviytyä. Jotkut ovat onnellisia omistaessaan sukulaisia tai naapureita jotka voivat pitää heistä huolen. Samaa onnea ei kumminkaan ole kaikissa. Oli todella surullista nähdä superlaihoja lapsia. Meidän täytyy ymmärtää että me ei voida auttaa kaikkia, mutta joitakin me voimme auttaa. Me voidaan tehdä oma osamme. Mun sydän kaipaa mennä takaisin sinne.. Rakastamaan, antamaan perheen, antamaan mahdollisuuden, antamaan elämän.. Olemaan ääni äänettömille.
One Way Missionilla (OWM), organisaatio jota mä olin auttamassa ja josta olen puhunut aiemmin, on ohjelma orvoille. Siinä ohjelmassa on noin 150-200 orpoa nytten ja jokaisella heistä on kummivanhemmat/ kummi Suomessa. Mulla on myös oma pieni kummipoikani siellä. Oli todella ihmeellistä nähdä oma kummipoika, nähdä hänen hymynsä ja miltä hän näyttää. Mä vaan halusin ottaa hänet syliini ja kertoa kuinka paljon mä häntä rakastan. Hän on niin kallisarvoinen mulle. Hänellä on hyvä huoltaja. Mutta joillain ei ole.. Joidenki huoltajat ei pidä hyvää huolta orvoista. Syitä on monia. Joillain ei ole rahaa pitää huolta edes omasta ydinperheestään, joidenkin huoltajat ovat jo isoisovanhempia ja liian vanhoja pitämään huolta lapsista enää. Sen tähden OWM rakentaa sinne nyt orpokotia. Se on melkein valmis. Sinne tullaan ottamaan orpoja ja joitain vanhempia huoltajia asumaan.
Oli uskomattoman upeeta nähdä miten kaikki järjestyi siellä. Mä tapasin kaikki orvot jotka on siinä ohjelmassa ja todella arvostan sitä työtä mitä OWM tekee. He antavat tavallaan elämän takaisin noille pienokaisille. Joten nii, mä tapasin kaikki orvot ohjelmasta. Mä menin heidän kyliinsä. Me pidettiiin jonkilaisia kokouksia heille, missä mä opetin lauluja ja kerroin Suomesta ja myös opetin siitä mitä he ovat Jumalan silmissä. Me mitattin heidät jotta kummit voisivat laittaa oikean kokoisia vaatteita paketeissa jos haluavat ja otettiin kuvat ja kädenjäljet maalattiin paperille, kummeille lähetettäviksi. Kaikki lapset olivat innoissaan ja joka kerta kaikki muutkin kylän lapset osallistuivat orpokokouksiin. Myöhemmin kun mä kuljin niiden kylien läpi, niin lapset huusi mun nimeä "Tinni.." ja he lauloivat mun opettamaa suomenkielistä laulua. Se oli jotain tosi ihmeellistä ja ihanaa heille, vaikka mun omissa silmissä me ei edes tehty mitään niin ihmeellisiä juttuja. Mutta oikeesti, he tarvitsevat rakkautta, he tarvitsevat jonkun joka vaan huomaa heidät. He tarvitsevat jonkun joka antaa heille aikaansa. Jonkun joka on heidän kanssaan. Se tarkoittaa niin paljon heille.
Mä olin iloinen nähdessäni mihin ne rahat menee joita mä maksan kuukausittain. Mä näin kuinka he ostivat sillä rahalla ruokaa ja kuinka he jakoivat ne orvoille ja heidän huoltajilleen. Mä näin sen koko prosessin ja tiedän että ei edes yksi euro mennyt OWM:n omaan pussiin. Ei, he antoivat kaiken orvoille. Se oli mahtavaa.
Mun sydän on siellä.. Mä toivon pääseväni takaisin jakamaan rakkauteni heille. Mä uskon että tuun muuttamaan sinne muutamien kuukausien sisällä. Se on mun intohimo, mun unelmani.
Kambalame- kylänpahainen Malawissa
Oltuani kolme viikkoa Blantyressa, mä menin sellaseen ihanaan pieneen kylään kun Kambalame. Se tarkoittaa pientä lintua. No, tämä Kambalame on siis kylä jossa One Way Missionilla (OWM- lähetysjärjestö Suomesta) on toimintaa. Siellä on Marianne, joka on Suomesta ja on naimisissa Macin kanssa, joka taas on Malawilainen. Tää kylä missä he asuu, on ihan tavallinen puskakylä Afrikassa. Mutta Jumalalla oli suuria suunnitelmia tälle kylälle ja sille alueelle. Marianne ja Mac sai idean rakentaa klinikka ja muita juttuja sinne, mutta heillä ei ollu mahdollisuuksia ryhtyä siihen omin päin. Niinpä he kysyivät kahdelta lähetysjärjestöltä Suomessa josko he olis kiinnostuneita auttamaan. Juuri ennenku he kysyivät, OWM oli saanu näyn aloittaa rakentamaan kylää jossain Afrikassa. Ja Marianne ja Mac soitti heille tietämättä mitään tästä OWM:n näystä. Joten kummatkin osapuolet sitten rukoili asiaa ja kummatki puolet koki et se oli Jumalalta.
Joten nyt, Marianne ja Mac on lähetystyöntekijöitä Kambalame- kylässä, heillä on lähetysjärjestö takana tukemassa heitä, ei vaan taloudellista. OWM lähettää tiimejä Suomesta Malawiin kerran tai kaksi vuodessa. Noissa tiimeissä on yleensä sairaanhoitajia, joskus lääkäreitä ja opettajia jne. He opettavan paikallisille juttuja kliniklata ja muita juttuja. Joten, nyt heillä on klinikka ja orpokotikin on melkein valmis. He ovat suunnitelleet että orpokodissa asuisi 70 orvosta sataan orpoon. Sillä alueella on paljon orpoja, oikeastaan koko maassa, tai maanosassa. Klinikka palvelut ovat ilmaisia kaikille.
Alue missä Kambalame ja muut kylät sijaitsee, on nimeltään Nkhulambe- laakso. He eivät siis auta vain Kambalamea, vaan koko laaksoa. Kambalame sattuu olemaan juuri Mosambikin ja Malawin rajalla, joten työtä tehdään myös Mosambikin puolella. Heillä on myös kummilapsi- ohjelma siellä. Se tarkoittaa että jokaisella on kummivanhemmat Suomessa, jotka kuukausittain tukevat kummilapsiaan. Sillä rahalla ostetaan ruokaa, moskiittoverkkoja ja vilttejä niille ketkä ovat ohjelmassa mukana. Kaikki se raha menee orvoille. He auttavat myös kehitysvammaisia ja vammaisia. Siellä on erilaisia työntekijöitä, rakentajia, lääkäri (oikeastaan hän on "medical assistant"), vammaistyöntekijöitä, orpotyöntekijöitä, laboristi, siivojia ja niin edelleen.
Kuullostaa paljolta työltä..? No, kaikki ei kumminkaan ole niin helppoa. Heillä on ollut ongelmia joita on aiheuttanu mm. Malawin hallitus ja ihmiset jotka on olleet kateellisia. Jopa laakson päälikkö on kateellinen. Hän oli kysynyt iso summaa rahaa itselleen työstä mitä siellä tehdään.. Kuullostaa tyhmälle ja sitä se myös onkin. Nämä ihmiset, Marianne ja Max ja OWM tkee kaiken tän ihmisille ilmaiseksi, he auttavat tätä aluetta. Mutta ihmiset ovat kateellisia ja ajattelevat rahaa.. Se vaatii paljon rahaa tehdä tällästä toimintaa ja se olisi todellakin mahdotonta ilman Jumalaa. Ainoastaan Hänen takiaan nämä ihmiset voivat tehdä kaiken tämän mahdolliseksi. Ainoastaan Jumalan takia. He aloittavat jokaisen päivän ylistämällä Jumalaa ja rukoilemalla Hänelle. Kaikki on mahdollista Jumalalle. Amen? Ensi kerralla voisin kertoa mitä mä tein tässä kylässä.. :)
Blantyre- biggest city in Malawi (in english)
Things were going really good in Blantyre. It's the biggest city in Malawi. It looked really different comparing to cities I am used to. There was a central, few bigger streets and some banks, restaurants and stores.. But actually it was really small.
The biggest difference comparing to Finland, were all the beggars I saw there. There was so many streetkids that has either run- away from their homes or orphanages or then some of them were send by their parents to beg money.. Only few of them were "real" streetkids without any place to be. I heard that there is places for them to go and stay or eat. I was told not to give money to them. So I didn't give money. Instead of doing that I went to stores sometimes to buy some bread and then I gave bread for people if they were begging. There is not that many white people in Malawi, so you can just believe how "famous" I was among them. Sometimes I hated going to town because I knew that sooner or later someone will be following me.. There is nothing bad in them, I don't hate them or anything.. But some streetkids/ beggars were really rude. And they came only to me, to beg something just because I'm white.
But yeah.. If you don't want to hang out all the time in the city (like me), you can just take minibus and go another part of a town.. But it won't look the same anymore.. You don't see big buildings.. It's only in the small central where you can see those things. So, because I was living in one part of Blantyre, called Chilomoni, I needed to take minibus to get town or back. It was only 50kwacha per one direction, which is about 25 cents. It's nothing. Minibuses were always full of people and interesting smells. Seats were usually broken and sometimes windows were also broken. So in the rain- season you need to check really carefully which minibus you'll take.. You don't want to be wet after being inside the car!! :D One time it started to rain while I was inside of the minibus. In that minibus almost all the windows were broken, so we were covering the "windows" with umberellas. It was fun and I wasn't wet. But anyways, those minibuses are old delivery vans that someone has sent to African countries. So they are not that nice anymore, they are old!! I think they release lot of exhaust in the air.. Atleast the stuff that comes from that pipe is black.. And yeah, minibuses are usually full, four people sitting in the same bench. Usually there is 4-5 benches in one minibus. It's funny to even try to imagine how normal van that has ment to 7 people has turned to miniBUS for about 19-22 people! :D
But anyways.. So you take minibus and you go to outskirts of town. Chilomoni is one of Blantyres outskirts. I WAS the only white person in there. I think that in each outskirts it's the same.. Small market- area (or bigger), where people are selling tomatos or eggs or whatever in small decayed shacks. It was so different to what there in the central.. Just 10 minutes driving (or less!!) and you'll be surprised. It's not all about mudhuts, but you'll se how poor that country or continent is. Malawi is one of the poorest countriest in the world.
But the nature is beautiful. It amazes me everytime. So many colours, so many trees, flowers.. And so many insects and animals.. Can I ever fully understand it..?
Kulttuuria Malawissa
Oltuani Karongassa kolme viikkoa, aloitin matkani takaisin Blantyreen. Se kesti noin 16 tuntia. Yleensä bussi on niin täynnöä että joidenkin ihmisten täytyy seistä kokose 16 tuntia (joskus ehkä enemmänkin). Kun mä ostin mun lipun, niin mä huomasin että mun viereisellä penkillä seiso tää yks todella iso mies. Mä tiesin että tulis oilee vaikee istua hänen vieressään koska hän käytti jo noin kolmasosan mun penkistä, ja bussien penkit Malawissa on hirmu pieniä. Joten mä päätin olla istumatta siinä. Mä etsin itselleni paikan ja rukoilin että kukaan ei tulisi häiritsemään mua taikka istumaan mun viereen. Ja niin kävi! Mulla oli siis ne kaksi istuinta koko sen bussimatkan itselläni. Nukuttua en tosin saanut koska musiikki oli niin kovalla kokoaika. Mä yritin kuunnella kuulokkeilla omaaki musaani, mutta se oli mahdotonta, musa oli niin kovalla bussin kajareissa. Kun Malawissa soitetaa musaa, niin se on aina niin kovalla että kaikki kuulee sen kymmenen mailin säteellä.. Melkein. Muutamien tuntien jälkeen bussi sitten pysähtyi (oli jo pysähtyny aiemminki toki). Afrikassa on normaalia että bussi pysähtelee aina sillon tällön minne vaan. Siihen on oikeestaan viisi eri syytä. Ekaks, joku tulee sisää tai jää pois bussista. Tokaks, on markkina- alue ja ihmiset jotka matkustaa haluu ostaa jotakin, ja tää toistuu puolen tunnin välein. Kolmanneks, poliisin tiensulku. Neljänneks, bussi menee hajalle. Viidenneks, silta, jonka bussi pitäis ylittää, on rikki. Viimenen tapahtui meille. Silta oli rikki, niinpä me sitten odotettin kun jotkut tyypit korjas sen. :D
Eläminen kolme viikkoa Blantyressä oli mukavaa. Mä asuin yhdessä yhden Malawilaisen perheen kanssa. Heitä oli siis isä, äiti, pikku tyttö, poikavauva, isän veli ja heidän kaksi serkkua ja sitten yks tyttö joka autteli perhettä. Ollessani siellä mä tajusin että perheet Malawissa on niin erilaisia kun täällä. Se on hirmu hankalaa edes selittää, mutta mä yritän. :D Okei, siellä oli yks sellanen tyttö ku Nanna, hän on tosi ihana ja mä opin tuntee häntä enemmän. Hänellä on äiti, vanhempi äiti ja nuorempi äiti.. Ei tätejä, vaan äitejä. Suku merkitsee niin paljon enemmän. Nannan äiti on kuollu ja hänellä ei oo työtä. Hän asuu serkkunsa luona ja tämä serkku pitää hänestä huolen, on huoltaja. Joskus Nanna menee käymään "vanhemmalla äidillää" ja sillon tää äiti pitää siitä huolen. Jos sulla ei oo työtä, sä et selviydy yksin. Joten perhe aina pitää huolen lapsista niinkauan kunnes sulla on työ tai kunnes menet naimisiin. Nannan rukous on saada töitä pian. Joten Nannalle, hänen äitinsä siskot on hänen äitejään, ja hänen isänsä sisko on hänen tätejään. Samoin menee miesten kanssa. Nannan isän veljet ovat hänen isiään, äidin veljet enoja. :D Onko yksnikertaista? En usko niin. Joten Nannalle, lapset hänen kaikista äideistä ja isistä ovat hänen sisaruksia.. Kun taas tätien ja enojen lapset ovat hänen serkkujaan. Se on aika vaikeeta siis ymmärtää, vie aika paljon aikaa. Eka mä ajattelin että perheet on tosi isoja, mutta nyt mä tiedän totuuden. No, yleensä perheet muutenki on isoja Malawissa. Mutta oli aluks tosi hämmentävää ku ne sano: "Tää on syntyny samasta äidistä mun kaa, mutta tää on syntyny mun toisesta äidistä.." Anteeks mitä?
Joten, mä sain oppia perheistä ja siitä miten he teki asiat yhdessä. No, joissakin kylissä missä mä vierailin, ei ollu niin varmaa että "vanhemmat äidit", tädit tai muut sukulaiset vois pitää huolta lapsista jos heidän vanhemmat kuolee. Joskus ei ole muita sukulaisia ja joskus ne on niin köyhiä että he ei voi pitää huolta muista kun vaan omasta perheestään. Malawissa on noin 13,1 miljoonaa ihmistä ja enemmän kun miljoona heistä on orpoja. Yli kaksi miljoonaa Malawin ihmismäärästä on HIV- AIDS positiivisia. Joten tilanne ei näytä kauheen hyvältä, vai mitä? HIV on jotai joka leviää kaikkialla hyvin nopeesti. Ihmiset ei vielä tiedä siitä paljon ja jos he ei oo tehny HIV testiä, niin he ei tiedä jos ovat positiivisia vai eivät. Malawissa on vielä moniavioisuutta siellä täällä ja jossai paikoissa on uskomuksia, että jos on HIV ja harrastat seksiä neitsyen kanssa, niin puhdistut HIV:stä, mikä EI ole totta!! Se on niin sururullista. Mutta asiat on muuttumassa. Nyt Malawissa voi tehdä HIV- testin ilmaiseksi ja sit saa myös lääkityksen jos tarvii. Mutta niin, se on iso ongelma tuossa maanosassa vielä. Haluisin haastaa ihmisiä menee sinne ja opettaa ihmisille juttuja! Jos meillä on tieto, niin miksi pitää se meillä itsellämme tai vaan meillä hyvinvointivaltioilla? Eiköhän mennä yli merten ja rajojen..? :D Me ei voida muuttaa koko maailmaa.. Mut me voidaan muutta jonku elämä. Eikö oo hienoa??
Työtä poikien parissa (suomeksi)
Mä oon ollu kumpiki, oppilas ja henkilökunnan jäsen koulussa, "Opetuslapseuskoulu" (järjestäjänä Missionuoret, YWAM), mutta mä en koskaan odottanu olevani opettaja!! No, Afrikassa sä koet ja teet asioita joita et koskaan voinut odottaa. Mä oon saarnannu muutaman kerran siellä ja täällä, mutta tää oli hyvin erilaista. Karongassa on yks paikka jonka nimi on "Youth Drop- in- Centre, missä nuoret pojat kokoontuu koulun jälkeen ja viikonloppusin. Mä työskentelin YWAMin kanssa Karongassa ja he taas puolestaan työskenteli tän Centren kanssa. Joten joka lauantai me mentii kertomaaln noille pojille Jumalasta. "Hauskin" juttu vaan oli että mä olin ainoa tyttö siellä!! No, jokatapauksessa me opetettiin heille Jumalasta, yhdessä YWAM keskuksen johtajan, Moseksen kanssa.Joka viikko me mentii nopeesti läpi se mistä aikasemmalla viikolla oltiin puhuttu, sekä opetettiin jostain muusta jutusta. Me alotettiin kertomalla kuinka Jumala on luonut maailman ja kaiken siinä. Sitten me puhuttiin Jumalan luonteesta ja luonteenpiirteistä, ei kaikkea kerralla tosin. Mä opetin heille Jumalasta luojana ja seuraavalla viikolla Jumalasta ja rakkaudesta. No, mähän olin siellä vaan kolme kertaa, mutta se työ siellä kumminkin jatkuu. Nyt Moses opettaa heille Jumalasta Isänä, Poikana ja Pyhänä Henkenä. Mitä enemmän hän kertoo näille pojille, sitä enemmän he oppii tuntee Jumalaa. Lopuksi Moses kysyy heiltä elämän tärkeimmän kysymyksen, eli haluavatko pojat vastaanottaa Jeesuksen sydämiinsä ja elämiinsä mukaan. Näin he eivät vastaanota vain jotain, vaan he vastaaonttavat Jumalan jonka he tuntevat. Kaiken tämän jälkeen nää pojat voi jatkaa sitä samaa hommaa ja alkaa opetuslapseuttamaan muita poikia. En tiiä jos saitte mun pointin, mutta se on oikeesti tposi mahtavaa! Opettaa poikia Jumalasta, useimmat heistä oli todella innoissaan. Malawilaiset todellakin haluu tuntee Jumalan sydämillään. He ovat janoisia tietämään lisää Jumalasta, mutta tuntuu kuin ei olisi tarpeeksi ihmisiä jotka opettaisivat. He haluavat elävän suhteen Jumalan kanssa. Joten nyt me opetettiin tätä pientä ryhmää (joskus heitä oli 20, joskus 40) ja nyt he voi jatkaa samaa työtä. He voivat levittäää sanaa Jumalasta muille Malawilaisille ja ehkä myös muihin maihin. Mieletöntä, eikö? Toki sitä opettamista pitää jatkaa ja heidän tulee kehittää omaa suhdettaan Jumalaa. Mut niin, ensimmäisen kerran jälkee ku olin ollu siellä Centressä, niin mä tapasin muutamia poikia. Mä olin niin yllättyny siitä mitä he kysyivät. He kysyi josko mä olisin pastori! Minä, TINNI, PASTORI?? :D Mä vaan naurpoin ja kerroin että en ole pastori, mutta että olen kyllä uskovainen ja oon opettanu siellä Centressä. Sitten he jo meniki pois. Muutaman minuutin päästä sit yks poika tuli kysyy multa olinko mä se joka opettaa Jumalasta? Siihen pystyinki jo vastaamaan myöntävästi. Päätin sitten kysästä mistä hän tiesi moisen jutun.. Jotkut hänen kaverinsa olivat kuulema kertoneet. Mä sain myös tietää että kaikki nuoret pojat siellä ties kuka mä olen, vaikka mä en tienny heitä.. Esimerkiks just näitä poikia en ollu nähny aikasemmin, he eivät olleet siellä Centressä mukana. :D Mut ehkä mun pitäis alkaa kutsut mua itseäni "PASTORIks".. :D Haha. (Kuvat alla on Youth Drop- in- Centrestä ja niistä pojista jotka luuli et mä oon pastori.)
Kids ministry in Malawi (in english)
When I was in Malawi, I had opportunity to do some kids ministry. In Karonga it was bit challenging, because I didn't have any adults with me that spoke english and those kids were so young that they havent't studied english yet. So, our communcation happend with hands, facial expression and any possible way besides speaking. There were some children that spoke few words english and I spoke few words chichewa, but it wasn't really helping us. I think that my profession helped me little bit, because when I was studying to be practical nurse, we were learning some ways to communicate without any words. So it was really interesting.
In Malawi, parents don't really have time to be with their children. Parents are working all day long to get enough money so that they can buy food, pay rent and all the other things. Malawi is poor country and you see how it impacts to that small country. You see poverty everywhere. People are really skinny, expecially now when there is famine. Houses where people are living, are looking really bad.. It looks like they can crash down any minute. Last week I received message that it really happened in one village just because of strong rains. Anyways, I wasn't supposed to speak about poverty, but about what I was doing with kids.
When you are with those children, you see how much they need love.. Love that they don't receive from their parents because they are always gone. Children wants you to notice them.. Not as a mass, but as a individual persons. And that's how God wants it to be. He created all of us to be individuals, so that is the way we should see ourselves and others. About one year ago God was speaking to me through some pictures from Malawi. I need to be honest and tell that before that I was looking Africans as a humanmass, but now God started to show me how everyone is special in the way they are and how I should see them as individuals. That is what I saw people were yearning in Malawi.. They wanted me to notice them, see them as special people, so that is how I wanted it to be!! I was teaching (that time I had translator) them about their identity and how God loves them, it was amazing to tell them how God loves them and knows them by their names! It was awesome to see their faces when they were all excited and how they started to realise how they really are special!! But I knew that it's not only by words how we make them feel specials.. It's also through acts. So I gave my time to them, we played together, we took pictures, we walked together to some river.. We went to swim together, we were doing some things from modelling clays. One time there was one bigger boy doing some harm to this one small girl by stealing some of her things. I remember how we all were looking that guy so that we would get all the things back. When we saw him, one bit bigger girl took the things and then I was "preaching" to that guy how he was doing wrong and how he needed to ask forgiveness. That's how it works, everyone WORKS TOGETHER.
I realised that God also wanted me to comfort, to encourage and to make people happy. I want to share one story with you.. There was this one girl (maybe 10years old). Her name in english means "PROBLEMS". She was living with her mother. Her father had left them and her 7 older siblings had died before she was born, that's how she got her name. She was borned to be a problem, or that's how her mom thought. But this girl.. Everyday I saw her sweeping the ground before the house, I saw her washing the clothes and making food.. And when she was with other children, she was taking care of the younger once. If someone started to cry, she was the first one to comfort that smaller. She was everything else than a problem.Her mother made money for them by making local beer and selling it to the older guys. Those guys were always hanging out in the backyard of their house, they were loud and drunk.. But this girl, she was amazing, or she is. They didn't have enough money to send her to school, but she was still full of life. She wasn't loud like the others.. No, she was more like tender and shy. And sometimes I noticed that other kids where making fun out of her.. Then I realised that I need to make her feel special.. I noticed her more than the other girls and I wasalways trying to make contact to her so that she could feel how I'm interested about her. One night I couldn't stand any longer when others where teasing her because of her name. I asked from one guy what "Peace" is in their language.. He told me that it's "Mutendele". So then in front of everyone I told that this girl is no longer "problems", she is "Mutendele". The reaction was more that I was waiting! Other children stoped teasing her and that girl.. She was just smiling and she was repeating that name to herself.. She was happy. On the next day I was just passing her home and I saw her mother.. Her mother was looking me with smile on her face and she sayed "Mutendele".. I was just smiling back. Then I saw that girl and I asked her (through translator) that did you told your mom about me giving you a new name? And she said yes. I asked if her mom liked it.. She was smiling to me with shy face, she put her hands to her faces and I could hear small voice saying me: "Yes". Her mother liked that name and was more than happy that someone saw something good about her child.. Now instead of saying "problems", they call her "Mutendele- Peace".:)
My second time in Malawi (in english!!)
My second Africa experience was something so different.. Last time I was there as a leader of the team, but now I was alone. I really had time to see the country, learn about the culture and study the language a little bit. It was totally awesome trip and I'm ready to do it again, anytime.. When I have enough money for that. I was so surprised about many things in the culture.. I got to share them with you.
My first thing in Malawi was to go to northern part of the country. I was travelling about 18hours in the local bus (it cost 4000 malawian kwacha, meaning 20 euros..)to get there.. To place called Karonga. And wow, it was so beautiful. It's just in the Lake Malawis coast. I spended there for three weeks. I was living together with some Sambian family, their roots are in Malawi. Anyways, life was interesting. Eating the local food, living in the local village and in local house, where thank God was electricity.. Atleast sometimes there was electricity. Karonga is area where they mostly speak Tumbuka- language, but you could hear them speaking also Chichewa and in that area were I was staying, they spoke Ngonde.. I remember one time when I went to local church.. They spoke swahili (pastor was from Tanzania) and it was translated to Tumbuka and then someone translated it for me in english.. Hmm, I don't remember anything about that service..It was so confusing. :D Usually when I went to church, it was in english and then translated to Chichewa, much more simple.
Food was a real experience, even though I've been there before. Last time we made our own food, potatos, macaroni, minced meat and so on.. There I wasn't eating potatos or any other things I'm used to. I ate real Malawian food, which was good.. Sometimes. Their favorite food is Nsima. They cannot live without it, no way!! It is made from the corn! Actually it is cornflour and then you just make food out of it.. :D I don't know how you really can explain it.. I got some pictures when they are making it IN THE FIRE.. Just look at my Malawi pictures. :D Then they eat green things like green beans, leafs and so on.. But the thing is, they COOK THEM.. I'm used to eat my salad when it's fresh, so this was a big challenge for me.. And then we had beans, chicken (with bones..) or goat. I didn't eat pork, 'cause everytime I saw pigs, they were just eating shit.. Yak. And yes, everytime we had chicken, we didn't buy boneless chicken.. No way, we bought living chicken, we killed it and we cooked it and ate it! It was good. My experience about Malawian food is okay.. It takes time to get used to it.. But using pepper and salt you can it well!! :D Haha.
Lake Malawi is so beautiful.. But being honest, it's muh more beautiful when you are in Nkhata Bay instead of being in Karonga. Everytime I went there, there was local people (guys that were 10- 25 year old) gathering around me. That wasn't always fun.. Or actually it was NEVER fun. It was bit difficult to be there alone, 'cause of course I always had some money and other stuff with me, so I couldn't go to swim so much.. But then after few times being there and being irritated by those guys, I decided to go to a place where is no- one.. But it took so much time to find that place without anyone seeing me going there. But when I found it, I had some wonderful time of relaxing and swimming. But I also got that freakin bilharzia.. I needed to eat that medicine for it and it made me feel so bad. So if you ever go to Lake Malawi and you get that bilharzia, I advice you to take that medicine just before going to sleep.. I made a bad mistake and I took it after breakfast. And even though you don't get the symptom right away, go and buy that medicine.. If you go back to your country and you notice some problems somewhere and you don't have medicine for it, you are in problems! It's hard to get (the medicine or diagnose for bilharzia) in America or Europe.. Believe me, it's wise to buy the medicine before hand, usually it takes (bilharzia) few weeks to show up.. So. Be wise. :)
Okay.. Some more text next time. :)