Matkakokemukset - Muita vinkkejä Valenciasta

Fallas-fiesta Valenciassa

NatFoc    02.03.2009    Valencian muita vinkkejä    Valencia

Olen käynyt Valenciassa monet kerrat. Vilkas hieno kaupunki, joka ei tunnu millään tavalla häiritsevästi turistikohteelta.

Oma vinkkini koskee Valencian merkittävintä fiestaa Las Fallasia. Juhla vietetään vuosittain maaliskuun puolivälin jälkeen (esim. 15-19.3.2009). Fiestan keskeinen sisältö on Fallat - jopa 30-metriset, paperimassasta tehdyt patsaat ja patsaskokonaisuudet - jotka poltetaan yhtä lukuun ottamatta juhlan kohokohdassa, viimeisenä yönä.

Fallas-juhlaa valmistellaan ympäri vuoden. Patsaiden parissa puuhaa yli 2000 taiteilijaa, ja rahaa käytetään vuosittain 20-30 miljoonaa euroa - pelkästään näihin patsaisiin.

Juhla on ehdottomasti yksi Espanjan ja koko Euroopan hienoimmista. Ja tämän juhlan annin voi kokea jokainen yhtälailla, toisin kuin esimerkiksi Feria de Sevillassa, joka on varsin sisäänpäinlämpiävä.

Valencia on tietenkin kalleimmillaan Fallas-juhlan aikana. Hotellivaraukset pitää tehdä jo edellisvuoden puolella. Vahvasti harkittava vaihtoehto on majoittuminen vaikkapa Gandiaan tai Deniaan, joista on junayhteys Valenciaan. Autolla ei kannata pyrkiä Valencian keskustaan Fallas fiestan aikana.

Oletko vieraillut Valenciassa?

Kerro muille kokemuksistasi!
Pieni hetki, sivua ladataan.