Ravintolat ja pöydän varaaminen
Tallinnassa on paljon hyviä ja oikeasti tasokkaita ravintoloita murto-osa hinnalla suomen vastaavista.
Ennen hankaluutena oli aina kuitenkin sen hyvän ravintolan löytäminen.. Ei paljoa auttanut kuin kävellä ja katsella menuita ja ikkunoista miltä näytti. Onneksi nykyään löytää netistä helposti arvosteluita ja suosituksia.
Minun ja vaimoni lempiravintolat löytyvät myös tableonlinen varauspalvelusta, eikä enää tarvitse lähetellä sähköposteja tai jännittää onko tilaa. Sivuilta saa pöydän heti ja selkeällä suomen kielellä.
Hyviä reissuja!
Suomeksi opastetut kierrokset Lentosatamassa
Perheen kanssa viikonloppuna Tallinnassa käydessä mietittiin, että mitä siellä voi tehdä joulutorilla ja vesipuistossa ja teletornissa käymisen lisäksi - meillä kun matkapäiviä oli yhden sijasta kaksi. Hyvä paikka, jossa vierähti lasten kanssa tunti jos toinenkin, on Lentosataman merimuseo - viroksi siis Lennusadam. (netissä www.lennusadam.eu/fi). Ei lainkaan tavallisen museon oloinen, vaan just sellainen toimintakeskus mitä lehtijutuista oli ennalta luettukin - on simulaattoreita ja paljon muuta, mitä voi itse kokeilla ja kosketella. Nyt tammikuun puoliväliin asti niillä on myös 2x päivässä suomenkielinen opastettu kierros, johon voi ilmoittautua paikan päällä. Tsekatkaa vuodenvaihteen aukioloajat täältä - on suljettu 24.-26.12. kuten niin moni muukin paikka, mut esim. uutenavuotena on auki.
Trattoria del Gallo Nero, Tallinna
Aivan upea italialainen ravintola keskellä vanhaa kaupunkia, osoitteessa Lai 32. Menimme tänne sattumalta, söimme kolmen ruokalajin päivällisen ja nautimme! Kokemus oli niin hyvä, että oli pakko palata seuraavana päivänä samaan paikkaan lounaalle. Kahdelle hengelle tarjottava antipasto oli aivan upea, erityisesti lämpimänä lisukkeen tarjottu tryffelikastike yllätti meidät täysin. Söin pääruuaksi jättiravun pyrstöjä (15kpl!) sitruunakastikkeessa, ravut olivat tuoreita ja kastike maistuva. Jälkiruuaksi suositeltiin samana päivänä tehtyä tiramisua, ensimmäisen kerran sain yhtä hyvää kuin oma tekemäni (ja aika monesti olen Italiassakin yrittänyt).
Trattorian isäntä on myös viiniasiantuntija, hänen kanssaan miehellä riitti juttua viinien ominaisuuksista pitkäksi aikaa.
Teletorni TV-torni
Näkemisen arvoinen paikka Suomenlahden etelärannalla. Avattu äskettäin kunnostettuna.
Oma matka
- Tallinna
Lähtö: Heinäkuu 11, 2012
Paluu: Heinäkuu 12, 2012
Virkistävän erilainen, historiaa huokuva hotelli keskellä vanhaa kaupunkia
Loma Tallinnassa sai aivan uuden vivahteen, kun valitsimme hotelliksemme ST Olavin vanhan kaupungin sydämessä. Miljöö teki vaikutuksen. Kokeileppa vaihteeksi!
Arvosana hotellille:Nordiciin ja takaisin
Yövyimme kesäkuussa Nordic Hotel Forumissa.
Alussa sattui pieni kömmähdys; saimme huoneen, jossa sisällä oli jo pariskunta.. Suljimme oven ja palasimme respaan kertomaan uutisia. Pojat olivat hieman noloina ja uusi huone järjestyi samasta kerroksesta kuin edellinen. Huone oli tyylikäs, siisti yms. Loppumatka sujui moitteettomasti herkullista aamiaista myöten. Hinta-laatusuhde on vähintäänkin kohdallaan sijainnista puhumattakaan.
Tavataan taas huomenna samassa hotellissa pienellä Tallinnanbreikillä!
Arvosana hotellille:Illallinen Troikassa
Vietimme juhannusta tänä kesänä (2012) Tallinnassa. Päädyimme Raatihuoneen torin laidalla sijaitsevaan Troikaan.
Palvelu vaikutti alussa ynseältä, mutta aterioiden tullessa kaikki sujui kohteliaasti. Jokainen söi eri aterian. lammasta. kalaa. lihaa. kasviksia. Kaikki olivat tyytyväisiä annoksiinsa - joku sai ruokansa hieman jäähtyneenä, ehkä se oli ollut ensimmäiseksi valmis eikä pysynyt riittävän lämpimänä. Maku oli kuitenkin kohdallaan. Ravintolassa oli elävää musiikkia, tuttuja slaavilaisia kappaleita. Lasku vastasi tilauksia. Olimme tyytyväisiä iltaan.
Kristiinekeskus
Mukava kokemus, paljon merkkiliikkeitä ja apua saa pyydettäessä. Ei tyrkytystä. Naisten paratiisi
En suosittele
Epämiellyttävällä alueella, kuvauksesta poikkeava. Huone oli huonosti siivottu, pölyä oli paljon. Huoneessa oli kokolattiamatto, joka oli todella likainen. Sisäilma oli tunkkainen. Langaton nettiyhteys ei toimi, henkilökunta puhuu vain venäjää. Meluisa, liikennettä vieressä 24/7.
Arvosana hotellille:Nuhjuisen tunnelmallinen hotelli
Olimme mieheni kanssa yhden yön yli Tallinnassa. Hotellin sijainti vanhassa kaupungissa oli meille mieluinen. Hyvää olivat myös hotellin kohtuullinen hinta, mukava vuode ja yleinen huoneen taso, sisustus ja siisteys. Sen sijaan emme tulleet ajatelleeksi, kuinka kuuma pikkuruinen kattohuone (neljännessä kerroksessa sivuttaisella kattoikkunalla) kesäkuussa voi olla. Ulkona oli reilu 20 astetta, mutta huoneessa tullessamme yli 30. Ikkuna oli koko päivän auki, mutta yölläkin oli hieman tuskaisen kuuma. Olisimme saaneet vaihtaa huonetta ensimmäiseen kerrokseen huoneeseen, jossa oli erilliset sängyt... Varsin romanttinen lemmenloma :)
Kattoikkunaa ei saanut verhoilla pimeäksi eli huone oli erittäin valoisa koko yön. Hauskat, erittäin sokkeloiset rappuset yläkerrosten huoneisiin jäivät mieleen. Liikuntarajoitteisille tätä hotellia ei missään nimessä voi suositella, hissiä ei ole. Aamiainen oli ok, sellainen puuroa, jogurttia, leipää, juustoa ja kurkkua tyylinen tavallinen kotiaamiainen.
Menisin toistekin, mutta en kuumimpaan aikaan.
Arvosana hotellille:Ravintola Tallinnassa
Kävimme 10 hlö porukalla ravintolassa Maikrahv ja tilasimme Suuren Killan juhla- aterian. Ruoakavalikoima oli runsas ja todella herkullinen ja illallisen jälkeen menimme yläkerran kahvilaan laulamaan karaokea.
Tämä sivu on todellinen aarre!
Lyhyt Oppimäärä Tallinna-sivusto (www.tallinna.biz/) on aivan ehdoton jokaiselle Tallinnan matkaajalle! Itse olen sivua seurannut jo reilun vuoden ajan ja monet onnistuneet Tallinnan reissut on suunniteltu sivuston avulla. Olen kysynyt myös apua kinkkisissä tilanteissa ja aina olen sitä sivuston pitäjältä saanut. Suuret kiitokset hienosta sivusta. Ehdottomasti suosittelen!
Tunnelmallinen hotelli
Hotelli on siisti, hyvillä etäisyyksillä, olen suositellut monille ja ovat olleet myös tyytyväisiä. Nyt menen jälleen kyseiseen hotelliin, odotan rentouttavaa viikonloppua.
Arvosana hotellille:Moni hotelli päältä kaunis ...
Hankimme 150 €:n arvoiseksi merkityn voucherin Citydealin kautta. Sillä sai pienen economy -huoneen piharakennuksesta. Huoneessa oli erittäin huono äänieristys (naapurihuoneidenkin lattinan narinat kuuluivat, normaalista puheesta puhumattakaan) ja huoneessa leijui kuvottava viemärin haju. Muuten huone oli siisti. Kuitenkin kokonaisuutena such a bed experience, never again!
Arvosana hotellille:luxusta ja ystävällisyyttä
erittäin ystävällinen henkilökunta ja eritysmainninan ansaitsee tasokas aamubufee ja a la carte ravintola.
hotellista oli upea näköala merelle (26 kerros) ja spa oli tasokas
Arvosana hotellille: