Matkakokemukset - Lennot & liikenne Etelä-Afrikassa

Helsingistä Kapkaupunkiin

Edellistä Kapkaupungin-matkaa suunniteltaessa selvitettiin useita eri reittejä Kapkaupunkiin. Suurin osa vaihtoehdoista olisi lennättänyt matkalaisen Kapkaupunkiin siten, että olisi saapunut aamulla perille. Kuitenkin perinpohjaisen miettimisen jälkeen hylkäsimme kaikki sellaiset vaihtoehdot. Perusteluina oli, että halusimme viettää täysipainoisen loman perillä ja siksi emme halunneet ensimmäisestä päivästä hankalaa huonosti koneessa nukutun yön jäljiltä.

Näillä vaatimuksilla jäi oikeasti jäljelle vain KLM ja sen lennot Helsingistä Schipholin kautta Kapkaupunkiin. Lähtö Helsingistä on aamulla. Jatkoyhteys lähtee klo 10-11 Amsterdamista ja perille tullaan melko myöhään illalla. Tullimuodollisuuksiin ja auton vuokraukseen ei todellisuudessa mennyt kuin reilu 35 minuuttia ja siksipä olimme hotellihuoneessa jo puolilta öin ja pääsimme nukkumaan "ihmisten aikoihin" ja siten ensimmäisestä päivästä kohteessa tuli täysipainoinen ja vähemmän väsyneen oloinen.

Tätä järjestelyä voin suositella. Ainoa hieman sydämen tykytystä nostattava tekijä saattaa olla ajo kentältä hotellille yön pimeydessä vasemmanpuoleisessa liikenteessä - etenkin jos siitä ei ole aikaisempaa kokemusta.

Oletko vieraillut Etelä-Afrikassa?

Kerro muille kokemuksistasi!
Pieni hetki, sivua ladataan.