Matkakokemukset - Aktiviteetit ja harrastukset Prahassa

Konserttielämys

Irene    04.02.2013    Prahan aktiviteetit ja harrastukset    Praha

Viikon Prahan lomamme aikana kiersimme perinteiset turistikohteet.

Ehkä upeimman kokemuksen saimme kuitenkin jouluisessa konsertissa luostarin barokkisalissa aivan Vanhankaupungin aukion läheisyydessä. Muut konsertit olisivat olleet kirkoissa.

Eräänä aamuna lähestyessämme aukiota törmäsimme lippuja myyvään mieheen. Tarjolla oli kolme eri konserttia, joista päädyimme rakkauslauluja sisältävään konserttiin.

Barokkisali oli jo itsessään nähtävyys kattomaalauksineen. Harmitti, kun emme älynneet ottaa kameraa mukaan. Sali oli kauttaaltaan koristeltu kynttilöin, havuin ja kukkasin, joten sen tunnelma liitettynä huikean kauniiseen musiikkiin teki kokemuksestamme ikimuistoisen.

Esiintyjinä olivat kolme keski-ikää lähentelevää musikanttia, jotka antoivat parastaan. Konsertissa esiintyi naistenori, jonka nimeä en muista.

Liput maksoivat 20 euroa/henkilö.

Suosittelemme Prahan kulttuurielämyksiä muillekin!

Teatteria

Vieras    16.10.2012    Prahan aktiviteetit ja harrastukset    Praha

La Putyka on aivan mahtava teatteriseurue, joka yhdistää klovneriaa, uutta sirkusta, livemusaa, tanssia ja teatteria. Vilkaiskaa nettisivuja, jotka löytyvät nimellä myös englanniksi. LaFabrika Praha 7:ssa on hieno paikka teatterille, tanssille ja musalle, käykää katsomassa. Kaikki aina loppuunmyytyä, kantsii varata.

Laterna Magica

Vieras    16.10.2012    Prahan aktiviteetit ja harrastukset    Praha

Älkää hyvänen aika menkö! Nolostuttavan huono. Praha on täynnä hyvääkin teatteria. Teatterin ammattilaisena ja teatteriporukassa matkustaneena voin perustellusti sanoa, että Laterna Magican Legends of Prague-esitys oli kehno. Ajoitukset pielessä, rytmi hukassa, koreografia väsynyttä, tunnelma hengetön. Lisäksi esitys oli rakennettu siten, että illuusiot ja mustavalotemput falskasivat reilusti lähes puoleen katsomoa.

Mustavaloteatteri on näkemisen arvoista, jos ei ole ennen nähnyt. Porukkamme tykkäsi sekä WOW:sta, Imagesta että Rocktherapysta. Baletti oli korkeatasoista, sirkus mainiota ja Circus Putyka, uutta sirkusta, livemusaa, klovneriaa ja tanssia yhdistävä teatteriryhmä, aivan loistelias.

Oletko vieraillut Prahassa?

Kerro muille kokemuksistasi!
Pieni hetki, sivua ladataan.