Egyptin matkakokemukset ja vinkit: Sivu 3

Mojito Beach

ViLLaPuPu    02.03.2013    Hurghadan ravintolat ja baarit    Hurghada

Roma hotellia vastapäätä sijaitseva yökerho. Vieraillessamme Mojito Beachilla lomamme viimeisenä iltana joulukuussa 2011 paikka oli tyhjillään, mutta harmittelimme kovasti että olimme koko viikon vain kävelleet yökerhon ohi. Musiikki oli hyvää, baarista löytyy biljardipöytä ja hiljaisena iltana rannalla on mukava istua sinne asetetuilla penkeillä. Mojito beachistä löytyy myös mahdollisuus istua tyynyjen päällä telttakankaiden suojassa, ja shishaa tarjoillaan pöytiin.

Huijausta

Vieras    19.02.2013    Aswanin ostokset    Aswan (Assuan)

Assuanissa näyttää yleistyneen sellainen huijaustapa, että henkilö lyöttäytyy (risteily)turistin matkaan, selittää olevansa kokki tms. tämän laivalla, ja tarjoutuu auttamaan esim. mausteiden ostamisessa, kun on itsekin juuri tekemässä hankintoja laivalle. Tästä kun saa luottamuksen ilmapiiriä syntymään, jymäytyksen mahdollisuudet paranevat. Meitä ei ehkä tavallista enempää huijattu muuten (sahramistakin elättelemme vielä toivoa että se olisi oikeaa), mutta ostamaamme vaniljaa ei paketista lopulta löytynytkään.

Suuri osa turisteista tulee laivoilla, joten vaikka huijaaja ei laivasta tuloa näkisikään, tämä voi onnistua. Kannattaa kokeilla tietääkö "kokki" sen laivan nimen jolla työskentelee.

se siitä lomasta

Vieras    18.02.2013    Hurghadan hotellit    Hurghada
Yöpymisen ajankohta: Helmikuu 2013 | Hotelli: Grand Plaza Resort

lämmin oli palvelu vaihtelevaa,maha sekasi,rahat huijattu,muuten ok.punttisali jopa vaarallinen vaatisi laitteiden huoltoa

Arvosana hotellille:

Halpa ja hyvä ruokapaikka

geparti    15.02.2013    Hurghadan ravintolat ja baarit    Hurghada

Olen lukenut paljon kirjoituksia joissa haukutaan Kanaria steak housea,ja voin sanoa,että olen todella eri mieltä.

Olimme mieheni kanssa juuri viikon Hurghadassa ja söimme yli 10 kertaa Steak Housessa ilman mitään ongelmia.

Ruoka oli edullista ja todella hyvää,ja paikka oli lähes koko ajan tupaten täynnä tyytyväisiä asiakkaita jotka palasivat meidän tavoin ilta toisensa jälkeen sinne syömään. :)

Joten hieman kyseenalaistan noita juttuja,että kyseinen paikka olisi aiheuttanut nuo vatsataudit,ettei kyseessä vaan olisi yliherkkä vatsa toisen Maanosan erilaiselle bakteerikannalle? Tai mahdollisesti ihan itseaiheutettu huolimattomuus hygienisassa rahanvaihtojen yms yhteydessä.

Itse ainakin suosittelen kyseistä ravintolaa,emme pettyneet kertaakaan!!

Mieheni suosittelee maistamaan Kamelipihviä oli yllättävän hyvää. :)

Pari paikkaa, jotka kannattaa kiertää kaukaa

Juzzy65    28.01.2013    Hurghadan vaarat ja ongelmat    Hurghada

Prince Gewellery tai Gewellery Prince

Tää on lähes heti Hotelli Triton Empiren pääovesta oikealle. Ei kumminkaan ihan ensimmäisiä puoteja. Eka ovelta oleva kultapuoti on ihan hyvä mesta.

Ton jalokiviprinssin luo ei kannata eksyä: Houkuttelee sisään todella hyvällä suomenkielen taidolla, kehuu myyvänsä 3€ korvakoruja ja kun sit menet sisään niin lyö oven lukkoon ja myy "väkisin" jotain kovalla hinnalla.

Kävin kaupassa mutta en päästänyt kaveria itseni ja oven väliin, niin vältyin "komission moneyn" maksamiselta :)

Kaikista koomisinta tässä puodissa on se, että kaverin nimi on sama kuin allekirjoittaneella. Arabi, jonka nimi on Juha, hmm...

Kanaria Steak House

Tämä "ravintola" on hotellia vastapäätä kadun toisella puolella. kaveri päivystää kadulla jalkapalloilijan varusteissa.

Mentiin retkuun kun oltiin menossa syömään viereiseen Cacao Bariin. Tää on ihan kelvollinen paikka, varsinkin pihvit on todella hyviä ja edullisia siis Cacao Barissa. Ruoka Kanariassa oli ihan hyvän makuista, vähä kyllä ihmeteltiin kun muita asiakkaita ei ollut. Ruoka tuotiin vähä liiankin nopeasti, eli oli siis seisonut valmiina 30 asteen lämmössä jo hyvän aikaa. Paikka oli likainen. Kaikki "ennusmerkit" oli ihan silmien edessä ja kaikesta huolimatta jäimme tänne syömään. Eikä kyllä mennyt montaakaan hetkeä kun "Faraon kirous" iski meihin kaikkiin, tytär sairastui pahiten ja hänen loppulomansa meni sit lähinnä sängyssä makoiluksi.

Kunnon vatsatauti palkaksi omasta tyhmyydestä ja apteekkireissu oli todella tarpeen. Onneksi taittui nopeasti paikallisella antibiootilla ANTINAL mutta toista kertaan en mestaan mene. Kun noita antibioottejakaan ei kannata popsia kovinkaan usein:(

Kanaria Steak House oli suljettu lomallamme 12.-19.08.2013, enkä kyllä yhtään ihmettele miksi.

Päivä aavikolla

Juzzy65    28.01.2013    Hurghadan nähtävyydet    Hurghada

Lähdettiin hotellilta Triton Empire Inn maasturilla kohti aavikkoa. Ajettiin kaupungin halki ja auto täytettiin toisesta hotellista. Kaupungin ulkopuolella odoteltiin muutama muu autokunta mukaan ja siirryttiin yleiseltä tieltä hietikolle.

Pysähdyttiin pariin otteeseen ottamaan kuvia ja osa porukasta kiipesi pienen vuoren laelle. Sitten siirryttiin ns. beduiinileiriin, joka kyllä oli oikeasti turisteja varten kyhätty hökkelikylä siellä jossakin. Ei siinä mitään, aivan upeat maisemat ja saatiin ihan hyvää ruokaa paikanpäällä. Nainen paistoi leipää pannulla kamelinlanta lämmityksellä. Sit käytiin ajelee aavikolla mönkijöillä, joka oli kyl hieno kokemus ja menenkin ensikerralla ajamaan pidemmän lenkin.

Keskeltä tätä kaikkea löytyi jonkin sortin terraariokin käärmeineen, liskoineen, siileineen ja kilpikonnineen. Vähä luteinen mut näkemisen arvoinen. Koittivat kaupata meille mattoja mut ei edelleenkään löytynyt sitä ainoata mitä kelpuutan, lentävää sellaista;) Kovasti kyllä kauppias kehui kun kysyin, että voiko sillä lentää :D Sittemmin selvisi, mitä oikeasti tarkoitin ja kaveri sanoi haluavansa sellaisen itsekin. Näillä on aina pilke silmäkulmassa ja jotenkin ollaan vaimon kanssa jääty koukkuun ja mennään taas tutkimaan tilannetta huhtikuussa. Palattiin yön laskeuduttua takaisin kaupunkiin,18 -19 aikoihin. Suosittelen, tähtitaivas on todella näkemisen arvoinen.

Hotelli vanhassa kaupungissa

AnneMatti    09.01.2013    Hurghadan hotellit    Hurghada
Yöpymisen ajankohta: Joulukuu 2012 | Hotelli: Triton Empire Hotel

Kolmen tähden hotelliksi todella hyvä. Aamiainen riittävä. Vuoden vaihteen ruokailu mahtava ja runsas.

Sänky sellainen jossa sai nukuttua, ei liian pehmeä. Huoneissa ilmastointi. Huoneet todella tilavia.

Siivous huoneissa toimi hyvin ja oli siistiä.

Arvosana hotellille:

Mukava turvallinen suomenkielinen ostospaikka

Vieras    06.01.2013    Hurghadan ostokset    Hurghada

Jos haluat tehdä ostoksia suomenkielellä (suomalais-egyptilainen myyjä Mohamed) menen leveän ostoskadun toiseen päähän. Vasemmalla hotelli Hilton ja Grand Plaza Hotel ja oikealla Resort.

Keskellä katua on pieni kauppa. Kaupasta löydät hymyilevän pitkänhuiskean kiharapäisen nuorenmiehen. Mohamedin kaupasta voit ostaa laukkuja, parfymiä, kasvovoiteita, koruja, kelloja....ja mikä parasta myös edullisia retkiä ihan selvällä suomenkielellä tinkimättä tai riitelemättä hinnoista....Kaupan vieressä liehuu Suomenlippu.

Jos tarvitset opasta muihin asioihin. (ravintolat, ostokset...) tuo kohtelias nuorimies on aina valmis auttamaan.

Miksi et ostais edullisia retkiä häneltä Safarille, Snorklaamaan tai Luxoriin. Säästät melkoisesti -

Positiiviset kokemukset edellä mainituista . Matkalla joulukuussa 2012

Ränsistynyt hotelli

Vieras    06.01.2013    Sharm el Sheikhin hotellit    Sharm el Sheikh
Yöpymisen ajankohta: Tammikuu 2013 | Hotelli: CREATIVE MEXICANA SHARM RESORT

Hotelli vaatisi ehdottomasti täydellisen peruskorjauksen. Kaikki paikat ovat kuluneet tai jopa rikki. Tenniskentät ovat molemmat käyttökelvottomia. Kuntosali oli sen sijaan ihan ok. Hotellialue on melko väljä ja siellä on mukavasti puita ja kukkaistutuksia. Henkilökuntaa on paljon. Tulee muistaa antaa tippejä, jotta palvelu pelaisi kunnolla. Uima-altaita on kaksi, joista pienempi on lämmitetty. Tämän altaan reunalla olevat aurinkovuoteet varataan siten, että maksetaan edellisenä iltana pyyhepojalla tipit ja hän käy varaamassa sitten pedin aamulla hämärän aikaan. Meillä oli all-inclusive, koska se oli tosi halpa (98€/viikko). Aamupala oli joka aamu aivan sama, lounas aika vaatimaton, mutta päivällinen oli kohtuullinen. Juomat tarjottiin 1 dl muovimukeissa, myös olut. Molemmat viinilaadut ( punainen ja valkoinen) olivat käyneen marjamehun makuisia. Väkevät (rommi, gini ja brandy) halvinta mahdollista lajia ja niitä sai 1..2 cm kerralla. Yksi melkoinen ongelma olivat myös hyttyset: niitä tuli yöaikaan huoneisiin ja niiden puremat aiheuttivat isot kutiavat paukamat. Jokunen turisti oli aivan täynnä puremajälkiä.

Hotelli sijaitsee hyvin ränsistyneellä alueella ja pimeällä on syytä katsoa jalkoihin, jotta ei polkaise kuoppiin tai irtonaisiin katukiviin. Alueella ei ole mitään asiallisia palveluja, vaan niitä varten on mentävä Naama Bayhin. Takseja on tarjolla kaikkialla ja ne ovat edullisia. Paras tapa on näyttää seteliä ( esim. 10 puntaa) ja kysyä vietkö tällä esim. Old Marketiin. Vaihtorahaa taksit eivät anna.

Aurinkomatkojen luokituksessa hotellissa on 3 tähteä, mutta kaikkien paikalla olleiden suomalaisten mielestä oikea luokitus on 2 tähteä.

Arvosana hotellille:

Temppelit

Vieras    02.01.2013    Luxorin nähtävyydet    Luxor

Oltiin Niilin risteilyllä Luxor-Aswan 20.12-28.12.2012. laiva oli luokiteltu 5* mutta oli kyllä 3*. Hytti oli vanhentunut,mutta siisti,siivous parikin kertaa päivässä ja aina oli pyyhkeistä ja/tai peitosta tehty "taideteos"sängylle =)

Laivan henkilökunta 1 luokkaa. Ruoka hyvää ja vaihtelevaai(all inclusive meillä)ainoastan vedestä joutui maksaan. Normaali käsihygienia ja ei minkäänlaisia vatsaongelmia.

Nähtävyydet suosittelen katsomaan kaikki!

Luxorin ja Karnakin temppelit upeimpia ja museo tietysti muumioineen.

Melkein kaikki retket alkavat aamulla 06.00-07.00 joten aikaisia on herätykset. Papyryksen valmistaminen ja albasteri astioiden tekeminen oli ilmaisia lisäretkiä.

Nuubialainen kylä saarella kans kokemisen arvoinen.

Ainoastaan kaupustelijat oli riesana jaoka paikassa. Ei voinut laivasta lähteä ulos ilman että oli 10 miestä ja lasta tyrkyttämässä jotain. Ja antamassa''ílmaisia" lahjoja,jotka maksoivat euron =) Varkaita paljon,ja osalta ryhmästämme varstettiin kassista rahapussi tai taskusta rahaa. En suosittele harhailua laivan ulopuolelle ainakaan yksin. Paivät +25 mutta heti auringon laskettua tarvii jo pitkähihaista. Mahtava reissu kaikkiaan!

Seuraavan kerran Kairoon ja pyramidit katsomaan!

Hurghadasta turvallisille ja edullisille retkille - Älä maksa liikaa !!!

Vieras    26.12.2012    Hurghadan aktiviteetit ja harrastukset    Hurghada

Mikäli tarkoituksesi on tehdä retkiä esim. Luxoriin, safarille, snorklaamaan...Osta retkesi suomalais-egyptiläiseltä Mohamediltä.

Kävele pääkatua hotelli Hilttoni luokse, jossa toisella puolen katua on Grand Plaza Resor-hotelli. Keskellä katua on pieni kauppa, jossa voit asioida suomenkielellä ostaessasi retkiä, parfymia, laukkuja ym. Kaupan tunnistat ulkona liehuvasta Suomen lipusta.

Retkiä myyvän ja järjestävän iloisen, luotettavan, hyväntuulinen nuorenmiehen tapaat siellä kaupassa.

Voit verrata muiden järjestämien retkien hintoja ja huomaat heti hänellä edulliset hinnat ja joustavan palvelun. ( Tosin Grand Plaza Resortin aulan retkimyyjät kielsivät meitä menemästä ostoksille siihen kauppaan. Väittivät myyjää huijariksi, mafian jäseneksi, suomea osaamattomaksi...ikävää kateutta...)

Retket onnistuivat täydellisesti. Edullinen hinta selvisi muiden suomalaisten kanssa vertaillessa. ( matkatoimistolta ostettuihin ja muilta myyjiltä ostettuihin) Saimme hyviä vinkkejä ruokapaikoista, ostoksista ym. Kuljetukset järjestyivät ajallaan.

Todella SUOSITTELEN - Punaisen meren kalat ja korallit tekivät lähtemättömän vaikutuksen-

Snorklausta merellä

4nellä matkallamme ko. kohteeseen menimme sitten päiväksi merelle Triton Empire Beachin rannasta lähtevällä Laivalla.

Firman nimi on Crazy Waves, laiva on jo hieman ränsistynyt mutta eipä se paljon elämystä haitannut. Snorklasin useammassa paikassa Giftunin läheisyydessä ja vähän kauempanakin. Merivesi on todella uskomattoman puhdasta ja se kalojen määrä on aivan käsittämätön. "Kovalevylle" tallentui mm. 2 metrinen mureena ja metrinen napoleonkala, suuri määrä muita eläviä, upeita koralleja ja se vesi, lämpötilakin on vielä marraskuun loppupuolikkaalla aivan sopivan lämmintä pitkäänkin snorklaukseen. Giftunilla käytiin sit rouvan ja tuhannen muun turistin kanssa paistattamassa tunti päivää, joskaan juuri silloin ei sattunut olemaan aurinko näkyvillä. Onneksi rannalla on tilaa ja hiekka on todella hienoa.

Oli todella sen 300 Egyptin£ arvoinen mitä muistaakseni laskuttivat per kärsä.

Oltiin reissussa aikavälillä 15.11.-29.11. 2012

Hotelli Triton Empire Inn

Juzzy65    03.12.2012    Hurghadan hotellit    Hurghada
Yöpymisen ajankohta: Marraskuu 2012 | Hotelli: Triton Empire Inn

Idyllinen hotelli keskellä Downtownia

Hotelli oli siisti ja huoneet siivottiin riittävän tiheästi, maisemat parvekkeelta vähän niin ja näin mutta kyllä siellä kelpasi iltaisin istuskella ja vilkutella naapuritalon pikkutytölle.

Palvelu pelasi ja henkilökunta ystävällistä, joskin ei välttämättä yksin matkaavalle naiselle. Yrittävät "uida liiviin" paremman elintason toivossa.

Sinänsä ihan ymmärrettävää, ottaen huomioon maan tämänhetkinen tilanne.

Pidimme paikasta paljon, eikä vähiten siksi, ettei siellä ollut Venäläisiä riesana Triton Empiren tapaan.

Meinasi käydä hermoille aamupalalla noiden sikailu mut kun ei antanut sen häiritä niin palvelu pelasi todella hyvin ja suomalaiset palkittiin iloisella hymyllä ja kuinka voitte kyselyllä ;)

Rukouskutsu kuuluu huoneisiin sisään hyvin ja ensimmäinen "etappi" on klo 04:50 Jalla jalla.. :)

Korvatulpat on tarpeen jos olet herkkä uninen ;)

Triton Empiren uima-altaat on käytettävissä kuten myöskin Empire Beachin palvelut ja ranta, joka on todella upea.

Kun menee snorklaamaan mantereelta katsottuna vasemman aallonmurtajan taakse avautuu eteesi todellinen korallimeri monine kaloineen.

Näin mm. 1/2m mureenan ja siipisimpun ihan rannassa, muista lukuisista enempää kertaamatta :)

Arvosana hotellille:

Ravintola Oscar

Juzzy65    03.12.2012    Hurghadan ravintolat ja baarit    Hurghada

Oscar piti jälleen pintansa ja käytiinkin siellä lähes joka päivä syömässä 2 viikon loman aikana.

Riittävän monipuolinen ruokalista ja kohtuuhintainen.

Täältä et myöskään saa "faaraon kirousta" matkaevääksi :)

Ruoka on siis turvallista ja tuoretta, eikä sitä ole seisotettu päiväsotalla.

Sijaitsee Triton Empiren lähistöllä General Hospitalia vastapäätä.

Siisti ja luotettava sairaala Hurghadassa.

Vieras    02.10.2012    Hurghadan vaarat ja ongelmat    Hurghada

Mikali vatsavaivat tai jokin vakavampi ongelma ilmaantuu lomanne aikana Hurghadassa niin suosittelen lampimasti ALHAYA HOSPITALIA. Sairaala sijaitsee Mubarak 6 -nimisella alueella, suurimpien hotellien laheisyydessa ja on auki 24 tuntia vuorokaudessa. Paikka on erittain siisti, palvelu ystavallista seka asiantuntevaa. Mikali lapsipotilas joutuu vuodeosastolle, vanhempi paasee ilman eri maksua samaan huoneeseen. Sairaalasta loytyy paivystys, terveyskeskuspalvelut, erikoislaakareiden vastaanotot, leikkaussalit, ambulanssipalvelut, hammaslaakari seka fysioterapiapalvelut.

Huoneet ovat siisteja ja ruokailut voi tilat ruokalistalta, josta loytyy myos turopuristettuja mehuja. Palvelu toimii kuten ravintoloissa. Hinnat ovat kaikkinensa hyvin kohtuulliset.

Tassa viela yhteystiedot:

Red Sea Medical Services

AL HAYA Hospital

107 Intercontinental area

Hurghada-Red Sea-Egypt

P.O Box 26 (Elmina Post)

Hotline: 002 0100 6966 123

Tel.no: 002 065 920 38 91 – 4

Fax.no: 002 065 34 64 132

e-mail: [email protected]

www.alhayahospital.com

Oletko vieraillut Egyptissä?

Kerro muille kokemuksistasi!
Pieni hetki, sivua ladataan.