Matkakokemukset - Hotelleja Turkissa

Ok tason allinclusive hotelli

Bäri3    17.09.2023    Konaklin hotellit    Konakli
Yöpymisen ajankohta: Syyskuu 2023 | Hotelli: Numa Konaktepe

Hotellin oma luokitus on neljä tähteä. Omasta mielestäni oikea luokitus on kahden ja kolmen tähden välissä, näin suomalaisen silmin.

Huoneet:

Ilmeisesti joitakin perusparannuksia tehty jokunen vuosi sitten, mutta taso ei päätä huomaa. Sängyt ja tyynyt aika heikkoa tasoa. Huoneen koko kahdelle ihan hyvä. Siivous joka päivä, mutta melko suuret kulumisen jäljet näkyvät jo hotellin huoneissa. Muutoin hotelli on aula ja muita tiloja katsoen ihan siisti.

Ruoka ja juoma:

Juomaa saa allinclusive asiakas kolmesta eri paikasta, joko altaalta tai beachiltä, tai Relax baarista. Suurempia jonotuksia ei tarvinnut käydä, vaan kaikki oli sujuvaa. Ruuan taso ei itseäni miellyttänyt. Valikoima oli toki laaja, josta iso plussa. Muutoin melko keskinkertaista, perus halvemman tason allinclusive. Erikoisiltoina saattoi olla jotain hieman parempaa.

Sijainti:

Sijainti suht lähellä Konaklin keskustaa, lähellä kolme eri kauppakeskusta ja bazaareita. Alanyaan noin 10km, taksimatka maksoi 10-15e väliltä suuntaansa.

Sijainti aivan moottoritien vieressä, toisella puolella hotellia koulu ja toisella puolella jotain kasvihuoneita, ei siis sivuilta kovin erikoisia näkymiä. Koulun kello (tai lähinnä jokin 20s kestävä luritus) herättää noin kahdeksan aikaan aamulla arkipäivinä. Hotellin omalle rannalle pääsee kävellen tunnelin kautta, todellinen matka noin 1,5km. Hotellilta/tai tunnelin päästä bussikuljetus rannalle tasa tunnein ja takaisin 10 vaille. Ranta mukava ja hieman tuulisempi kuumalla säällä, omalla allasalueella.

Palvelu:

Palvelu hyvin ystävällistä ja jouhevaa, kuten usein muutoinkin turkissa. Tästä suurimmat tähdet hotellille. Tosin huoneen vaihdon yhteydessä jäänyttä neuletta, ei jostain syystä koskaan löytynyt.

Turkki kohteena 10v tauon jälkeen ylitti odotukset positiivisesti. Samaan hotelliin en menisi, muita kuin 400-500e allinclusive hintaan. Itse suosisin lentoja Gazipasaan, mikäli kohteena on Alanya seutu. Antalyan kenttä erittäin ruuhkainen ja matkaa autolla kohteeseen vielä parisen tuntia. Jatkossa mikäli matkaan alanyan seudulle, katson mahdollisesti lennot itse. Yksi päivä kuluu monesti hukkaan, kun olet hotellilla vasta puolen yön jälkeen.

Antalyan ja Konaklin välin matkasimme Luminya palveluiden kyydityksellä, tämä sujui ongelmitta, hintaa 20e/hlö/suunta. Mikäli pikku bussissa muiden suomalaisten äänekkäät jutut eivät kiinnosta, suosisin muuta vaihtoehtoa. Muutoin palvelu kyllä pelaa.

Arvosana hotellille:

Pieni idyllinen hotelli aivan rannassa

pksalo    15.09.2023    Marmariksen hotellit    Marmaris
Yöpymisen ajankohta: Syyskuu 2023 | Hotelli: Meril Clun Hotel & spa

Aurinkomatkojen esite ja kohteen toiminnot eivät kohtaa.Aurinkomatkat eivät ota vastuuta mistään, mikä ei toimi vaan kaikesta vaan pahotellaan.Vesi valuu yhdessä huoneessa katosta ja selkeitä kosteusvaurioita ympäriinsä, mutta allergisoivaa oiretta aiheuttavaa hometta tai sädesientä ei ole, väittävät.Oireet olivat selkeät ja voimakkaat.En voi suositella edes lahjana kenellekään. Jos et halua ongelmia lomaasi, valitse toinen matkanjärjestäjä ja hotelli.

Arvosana hotellille:

Kaunis mutta ??

toffe    23.08.2023    Siden hotellit    Side
Yöpymisen ajankohta: Elokuu 2023 | Hotelli: Leda Beach Hotel

Alku oli vaikea olimme ostaneet Bungalovin ja meidät sijoitettiin Standart huoneeseen joka todella iso pettymys n. vrk kesti ennenkuin matkanjärjestäjä saivat heidät uskomaan että olimme maksaneet bungalovin meille olisi kuulunut altaan vieressä oleva mökki ( onneksi ei oli pikkuinen ja rauhaton paikka ) saimme perhe bungalovin joka oli tilava ja ihana pikku patio. Huom. kannattaa ottaa mukaan niin shamppoot, hoitoaineet ja suihkugeeli pikku pikku saippua vain oli. Ilmastointi 45€ viikko, netti kännykkään ja läppäriin erikseen 10€ viikko, aamupalaan ei kuulu tuoremehu maksaa 4€ kpl, illalliseen ei kuulu mikään juoma ja kun tilaat veden niin tuotiin 1,5L pullo 4€. Siivooja aivan ihana kaunishotelli eri tasoilla alue kuin pieni viidakko portaita ja allas alue vaarallisen liukas saa kävellä varoen..

Arvosana hotellille:

Perusturistirysä jossa vain lompakkosi on tervetullut

Ympärimaailmaa    02.04.2023    Marmariksen hotellit    Marmaris
Yöpymisen ajankohta: Kesäkuu 2022 | Hotelli: Club Evin Marmaris

Budjettitasoinen hotelli kohteen hintatasoon nähden kalliilla hinnalla. Täällä pääset näkemään koko turistirysän kauheuden. Sama musiikki soi aamusta iltaan taukoamatta ja jos on oikein onnekas, kuulee kylkiäisesksi jonkun laulavan viskibassolla karaokea. Henkilökunnalla on koko ajan meno päällä, juo juo ja juo tai koko ajan joku häiritsee. Ihan jees sen yhden päivän mutta noin viikon kun kuuntelee samoja vitsejä niin alkaa keittää yli. Olen käynyt Marmariksella pari kertaa, koska se on helppo kohde jos ei ole kiinnostusta nähdä mitään sen kummempaa tai tehdä omatoimireissuja.

Tällä kertaa hotelli oli suurin pettymys vaikka nyt huomasin tosiasian että Marmariksen ranta on aivan surkeassa jamassa. Kiviä, roskaa, wc-paperia, likaa. Ainoa paikka missä pystyi uimaan oli veneretki.

Hotellin uima-allas oli likainen ja vesi muutenkin jääkylmää.

Perheen teinit olivat järkkyttyneitä jatkuviin lähestymisyrityksiin. Hotellissa toimi tatuoija joka yritti kaupitella ylihintaisia kuviaan sekä teineille että leideille. Tatuoija patsasteli altaalla ja häiritsi lähinnä naispuolisia asiakkaita jatkuvasti. Taner Demir niminen kaveri. Vinkkinä, että hotellissa eräs neitokainen kertoi, että oli saanut tatuointinsa yli kolmasosan halvemmalla kuin mitä tämä kaveri tarjosi. Oli saanut vielä kaverin kiukuttelun päälle kun otti tatuointinsa muualta. Kertoo hyvin koko hotellin tasosta.

Mikäli haluat lomaltasi muuta kuin dokaavia turisteja ja hälinää 24/7, älä valitse Club Evin hotellia. Täällä aurinkotuolit olivat varattuja aamu 8:sta pitkälle iltapäivään pelkille pyyhkeille. Lapsiperheelle painajainen, teiniperheelle painajainen ja itsestään välittäville aikuisille painajainen.

Arvosana hotellille:

Ei tuu ikävä

Vieras    29.08.2022    Alanyan hotellit    Alanya
Yöpymisen ajankohta: Elokuu 2022 | Hotelli: Gallion

Todella hyvällä paikalla, siinä se. Hotelli oli pieni hotelli, ihan siisti pieni hotellihuone, jossa kivikova sänky, jouset tulivat melkein läpi, tästä huomautimme ja pyysimme uutta petaria tai sänkyä ja asia ratkaistiin heidän taholtaan, laittamalla viltti petariksi. Olimme toivoneet rauhallista huonesijaintia ja saimme huoneen moskejan vierestä, josta aamulla heti klo 05 oli ensinmäinen rukouskutsu kaiuttimista, mutta joo kaikkeen tottuu. Meille tarjottiin toista huonetta pääkadun puolelta kerros 3, mutta liikenne siinä niin kovaa ja kaikki pakokaasu nousi parvekkeelle, pidimme saman huoneen kerros 4 sivukadulla.

Allas oli ehkä suurempi kuin kylpyamme, mutta ei paljon ja vesi ihanan kylmää, viemärinhaju oli todella pistävää, mutta meri oli onneksi lähellä :)

Sitten mitä tuli aamupalaan, joka aamu lautanen tuotiin eteen jossa oli 1 pieni prinnsinakki, jos sitäkään, 1 juustopötkö, pieni siivu juustoa, fetajuuston pieni pala. Vaaleaa leipää, kurkkuviipale, tomaattiviipale ja kananmuna, vesi ja kahvi tai tee 5 hilloa ja 1 voi. Joo ihan silläkin alkuun pääsi ja eihän sitä ollut kuin 7 kertaa loman aikana :)

Henkilökunta hmmm no jaa, osottivat mieltään kun valitettiin sängystä sen jälkeen hätinä tervehdittiin.

alakerrassa vessat, niin kovaa hätää ei ollut että sinne olisi menny, ovet roikkuivat miten sattuu kun kosteus oli tehnyt tuhoaan turvonneet ovet eivät menneet edes kiinni, noh....

Emme todellakaan ole mitään luxusta kaipaavaa, koska me vain nukumme huoneessa muuten tutustummu paikkaan ja nähtävyyksiin ja tämäkin hotelli oli yksi nähtävyys. Matkustimme miehemme kanssa kahden, onneksi lapset eivät olisi täällä viihtyneet.

Turkki ja Alanya ei pettänyt tälläkään kertaa ja yhtä kokemusta rikkaampana taas uutta matkaa katsellaan ja uutta hotellia :)

Arvosana hotellille:

Yksi positiivinen asia

Vieras    15.03.2022    Marmariksen hotellit    Marmaris
Yöpymisen ajankohta: Kesäkuu 2021 | Hotelli: Metropolitan Apart

Ei lapsille, ei absolutisteille, ei selkä kivuista kärsiville. Lyhyesti hotelli melko huono, sängyt huonot yms.. Positiivinen asia Beko ja henkilökunta. Mukavia ihmisiä ja sillä korvataan paljon. Kuitenkin joka vuosi käydään moikkaamassa ja viemässä kahvia Bekolle.

Arvosana hotellille:

Lapsiperheille

Vieras    15.03.2022    Marmariksen hotellit    Marmaris
Yöpymisen ajankohta: Heinäkuu 2019 | Hotelli: Candan apart

En odottanut paljoa, mutta yllätyin positiivisesti. Edullinen ja sijainti on parasta. Kävelymatka joka paikkaan hyvä. Itse tykkään kävellä, ehkä vielä enemmän. Kaupat ja tori lähellä. Ei valittamista.

Arvosana hotellille:

Kohtalainen hotelli

Vieras    30.09.2019    Alanyan hotellit    Alanya
Yöpymisen ajankohta: Syyskuu 2019 | Hotelli: Isabella

Hotelli ok. Huoneistot myöskin. Henkilökunnasta erityisesti Ali on liian tungetteleva/läheinen ja itse en hänestä siksi pitänyt. Myös hotellin Turkkilaista/Kebab iltaa kannattaa välttää. Hinta 20€ ja ei ole muuta kuin ruoka ja pari esitystä. Hotellin uima-allas alue oli ok. Siivous toimi meillä hyvin. En itse menisi toista kertaa.

Arvosana hotellille:

Todella hyvä hotelli

Vieras    11.09.2019    Alanyan hotellit    Alanya
Yöpymisen ajankohta: Toukokuu 2013 | Hotelli: fougere

Hotellissa oli kaksi hyvää uima-allasta ja kolme vesiliukumäe. Henkilökunta mukava.

Arvosana hotellille:

Keskeisellä paikalla

toffe    22.08.2019    Alanyan hotellit    Alanya
Yöpymisen ajankohta: Elokuu 2019 | Hotelli: Gallion

Ei paljoa kerrota että täällä maksaa kaikki 40€ ilmastointi, 40€ jääkaappi, nämä saattaa yllättää.. Eräs tarjoilija käy rasitteeksi kun veljen kauppa vastapäätä. siivoojat ok tekevät työnsä hyvin.. Kyllästyttää samat esiintyjät.. ja heillä joku sopimus Kleopatra Inkin kanssa, koska aina kun tulee tatuoitu ihminen niin tästä paikasta iskee altaalle välittömästi värvääjä. En tykkää että altaalla ollessa häiritään.. Kalliit on muutenkin ravintolatuotteet.. Aamupala menettelee mutta kahdessa viikossa alkaa jo kyllästyttää.. Kannattaa katsoa muutenkin paikkaa tarkemmin pienillä korjauksilla saisi hotellin viihtyisäksi.. Hissi ja käytävät todella kuumat pätsit ei pienintäkään ilmastointia..

Arvosana hotellille:

25 vrk larassa maaliskuu

Vieras    25.03.2019    Laran hotellit    Lara
Yöpymisen ajankohta: Maaliskuu 2019 | Hotelli: Hotell club sera

5 tähden hotelli hotell club sera.Palvelu hyvää,kohteliasta,huoneet siistitään joka päivä.Ruoka hyvää.Hotellilla oma ranta,aurinkotuolit,patjat,pyyhkeet.Suomalaiselle ilmat hyvät 20-25c.Bussilla pääsee hyvin keskustaan ja vanhaan kaupunkiin.

Arvosana hotellille:

Salmonella

Vieras    09.10.2018    Incekumin hotellit    Incekum
Yöpymisen ajankohta: Syyskuu 2018 | Hotelli: Pegasos Royal

Me käytiin 09/2018, lapset 1v, 3v ja 11v pegasos royalissa. Hieno (vähän kulahtanut ja paikoin likainen) hotelli ja tosi hienot allasalueet ja ranta! Ruoka aika huonoa vaikka valinnanvaraa oli paljon. Ikävä kyllä loman lopulla kaikki sairastui mahatautiin ja testien perusteella ainakin kahdella nuorimmalla salmonella. Syötiin vain hotellialueella eli sieltä tuli. Lisäksi 1v sai märkäruven altailta. En matkustaisi toista kertaa, koska viikon matkan jälkeen ollaan toista viikkoa sairaslomalla!!!

Arvosana hotellille:

Järkyttävä läävä

Vieras    21.08.2018    Siden hotellit    Side
Yöpymisen ajankohta: Elokuu 2018 | Hotelli: Sun city

Vähemmänkin antaisin tähtiä,jos voisi!!Ihan järkyttävä homepaska.Kattohuoneisto 73 rappusta pimeessä ja missään ei mainintaa tästä."Siivous " tarkotti petien petaamista,sängyt kivikovat.samat roskat lattialla koko viikon.Kyseessä kuitenkin KOLMEN TÄHDEN "hotelli".Palvelu toimi,jos olisit ollu Saksalainen,suomituristi sai pärjätä ihan omin avuin,jos edes sai paikkaa altailta!!!!!!!!!!!!!!!!Juomat jouduimme hakemaan tien toisella puolella olevasta kioskista,koska palvelu ei toiminu.Never again!!!!

Arvosana hotellille:

Pieni hotelli rannalla 50m

Vieras    08.06.2018    Marmariksen hotellit    Marmaris
Yöpymisen ajankohta: Toukokuu 2015 | Hotelli: Orsmaris Boutique Hotel - Boutique Class

Kolmekertaa oltu, lähemme taas elokuussa ihan ok, ei valittamista.

Arvosana hotellille:

Rantaluxusta

Vieras    29.03.2018    Alanyan hotellit    Alanya
Yöpymisen ajankohta: Lokakuu 2017 | Hotelli: Sun Hotel Alanya

Aivan sairaan hyvällä paikalla ja jos maksaa lisää niin merinäköala aivan fantastinen...partsilta mereen n. 15 m. Ilmastointi myös lisämaksullinen. Palveleva-ei kielitaitoisin henkilökunta. Hyvä siivouspalvelu. Melko hyvä aamiainen. Ehdottoman suositeltava.

Arvosana hotellille:

Oletko vieraillut Turkissa?

Kerro muille kokemuksistasi!
Pieni hetki, sivua ladataan.