Matkakokemukset - Muita vinkkejä Thaimaasta: Sivu 3

Paratiisi

Vieras    02.01.2013    Koh Yao Noin muita vinkkejä    Koh Yao Noi

Matkasimme Koh Yao Noi saarelle pikaveneellä, matka kesti n.50min. Hotellimme The Paradise Koh Yao Boutique Beach sijaitsi aivan saaren toisessa päässä, jonne vene vei meidät suoraan. Ihana rauha rannalla, ei aurinkotuolien rivistöä, vaan tuoleja mukavan välimatkan päässä toisistaan + riippukeinuja.

Huoneet -melkeinpä voi kuvitella olevansa viidakon keskellä. Näimme myös varaaneja, lentoapinan ja muita pieniä liskoja.

Hotellin ravintolat sijaitsivat rannalla, ruokailimme meren kohinaa katsellen ja kuunnellen.

Kyläkierroksellakin kävimme, menimme veneellä ja tulimme autolla pois. Autotie hotellille oli tosi huono, no kokemus sekin!

Saari on rauhan tyyssija, bilettäjien ei kannata paikalle raahautua. Jos haluaa todella levätä ja nauttia rauhallisuudesta, suosittelen.

Snorklailut menivät vähän pipariksi voimakkaan vuorovesi vaihtelun vuoksi (täysikuu teki osansa).

Hotelli tosin kuljetti sitten korvaukseksi siitä läheiselle saarelle snorklailemaan.

Patong beach yleistunnelmia, vähän juttua myös naapurirannoista.

Vieras    26.09.2012    Patong Beachin muita vinkkejä    Patong Beach

Olemme lomailleet perheen kanssa otsikon paikoissa, ja tällä hetkellä meidän suosikkimme on Patong. Pienten lasten kanssa kannattaa mennä rauhallisimmille rannoille, eli Kata ja Karon ovat silloin hyviä valintoja. Pattaya on sitten oma lukunsa, voisi olla poikamiesten menomesta.

Patongilla on mukavasti katseltavaa päivisin ja iltaisin, Banglalla riittää menoa pitkälle yöhön. Ruoka on pääsääntöisesti hyvää, ja kadunvarren mopokioskeistakin uskaltaa ostaa syömistä. Phuketin rannat ovat talvikautena yleisesti kohtuuhyvässä kuosissa. Rannalla kulkee kaikenlaista kauppiasta, juoma-ja jäätelöhuolto pelaa. Thaihieronnasta voi mennä nauttimaan koko perheen voimin, se ei siellä ole ollenkaan niin epämääräisen oloista toimintaa kun täällä kotona voisi kuvitella. Kaiken kaikkiaan mukava maa ja paikka, suosittelen.

Vaihtoehto hotelliasumisell on omakotitalo

Vieras    20.09.2012    Rayong Beachin muita vinkkejä    Rayong Beach

Jos hotellielämä ei lomaillessa kiinnosta, niin onhan toinenkin vaihtoehto olemassa, vuokraa omakotitalo.

Omistan Rayongissa 200m päässä Hat Mae Rambhungin rannasta omakotitalon, jota vuokraile halukkaille kun emme itse ole siellä.

Pilalle mennyt phuket

Vieras    25.06.2012    Phuketin muita vinkkejä    Phuket

"Karmea paikka. Saavuimme Phukettiin ja satoi vettä, haisi pahalle ja kukaan ei jättänyt rauhaan kävellessä kaduilla, koko ajan tykytettiin jotain, teki mieli vetää kaikkia turpaan. Läskejä vanhoja eurooppalaisia pervejä kävelee kaduilla lasten näköisten tai tyttöjen kanssa ja sen tietää mitä neki tekee ja miks noitten nais parkojen pitää myydä itteensä naille läski luusereille. Ranta täynnä homoja ja pervejä ei minnekkään voinu kattoo ettei näkis jotain joka olis lailla kielletty suomessa ja kaikissa sivistyneissä maissa. Näin paria lapsen näköstä tyttöä poseeraamassa pornon tyyliin meren rannalla ja ällö miehet ottamassa niistä kuvia ammattimaisilla kameroilla ja ne kikatti ihan kun olis huumattuna. jos tää tapahtus suomessa niin olisi poliisi asia niin miks on ok tehä stiä thaimaassa?

Thai naiset näyttää lapsilta ja miks ihmeessä suomalainen mies haluais naista joka on ja näyttää lapselta muuten kun että on joku pervertti. Paikka täynnä räävä suu lady boyta jotka juoksi joka miehen perään oli ne sit naisen kans tai ei.

Paikka oli liian kuuma ja köyhä ja likanen ja saastanen. Tosi ********!

En ymmärrä miten kukaan voi hyväksyä naisten hyväksi käyttöä ja luulla et se on ok! Jos nainen on köyhä ni tarkottaako se sitä et hänen ainoa keino on myydä itseään loosereille saadakseen rahaa. Lentokentällä kun lähettiin nähtiin ryhmä miehiä joilla kaikilla sama tee paita jossa teksti: Find it **** it and forget it! Tosi hienoa, olisko oikein jos vaikka helsinki menis samanlaiseksi kun phuket? Ulkomaalaiset pervit tulis tänne hyväks käyttämään suomalaisia köyhiä naisia?

Pistetään hesa samanlaiseks lääviks ni katotaan mitä siit tulee. "

Riipumatto viritetty palmujen väliin valkoisella rannalla, kirja kädessä ja aurinkoa nauttimaan

Vieras    02.03.2012    Khanomin muita vinkkejä    Khanom

Ihana paikka jos hakee aitoa Thaimaalaista ystävällisyyttä, rauhallisuutta, luonnon kauneutta ja mahtavia makuelämyksiä! Vain muutama hotelli ja "Kiviset ja Soraset" -tyylistä bungalow-meininkiä, 12 km valkoista hiekkarantaa, jossa muita ihmisiä ei pahemmin näy. Vaaleanpunaiset delfiinit uiskentelevat näköetäisyydellä päivittäin, livemusiikkiakin löytyy pimeän laskeuduttua. Kannattaa vuokrata menopeli - esim skootteri. Hyvää ruokaa erinomaisten vinkkien kera - asuminen, menopelin vuokraus, snorklaus, retket etc - Dusty Gecko restaurantista. Mikko alias Miki Vuori sekä kokkaa, että auttaa mielellään parhaansa mukaan kaikissa käytännön asioissa mitä mitä Khanomiin tai Thaikkuihin muuten tulee:)

Ao Nang & Krabi Town

Vieras    14.02.2012    Krabin muita vinkkejä    Krabi

AO NANG

Ao Nangia mainostetaan paikoin vieläkin sloganilla "ei vielä turismin pilaama". Noh, siitä voi olla montaa mieltä. Minusta pääkatu näyttää turistikrääsätsunamin ruhjomalta entiseltä paratiisilta jossa vierekkäin sijaitsevat rihkamaromukauppiaat, räätäliliikkeet, retkenjärjestäjät, kansainvälistä ruokaa tarjoavat ravintolat ja thaihierontamestat kilpailevat turistin huomiosta "juuri sinulle parhaalla hinnalla". Parhaassa tapauksessa palvelua saa myös etäisesti suomea muistuttavalla kielellä. Kauppojen runsaudesta huolimatta mistään ostosparatiisista ei kuitenkaan ole kyse. Kaupankäynti turistikeskittymissä noudattaa vanhaa tinkimiskäytäntöä. Tästäkin syystä vierailuni paikallisissa myymälöissä jäivät hyvin vähäisiksi. Räätälipalveluita tarjoaa monikin liike mutta kannattanee asioida matkanjärjestäjän suosimissa paikoissa koska pienimpien nyrkkipajojen laatu voi olla hyvin kyseenalaista. Ryhmäläistemme teetättämät vaatteet olivat hieman keskitasoa kalliimmat mutta ihan asialliset (miesten housut sekä naisten tunika ja housut yhteensä 217 euroa).

Ravintoloita ja baareja löytyy joka nurkan takaa jokaiseen lähtöön: aavistuksen verran vesitettyä (länsimaiseen makuun laimennettua) thairuokaa, intialaista, italialaista, hamppareita a`la McDonalds, täytettyjä patonkeja a`la Subway, sushia ja skandinaavista ruokaa jne. Tähän lisäksi vielä iltaisin pystytettävät katukeittiöt takaavat sen, että nälässä kärvisteleminen johtuu lähinnä omasta tyhmyydestä tai nirsoilusta eikä ruokapaikkojen vähyydestä. Jos thairuokien erikoisuus vierastuttaa, niin ravintoloista voi säkällä löytää lihapullia ja wieninleikkeitä. Henk.koht. mielipide: kuka kaheli (lapsia lukuunottamatta) lähtee Thaimaahan saakka syömään samaa roinaa kuin kotimaassa?

Nyrkkisääntö lienee, että jos haluat ihan oikeasti laadukkaampaa ja maukkaampaa ruokaa, niin suuntaa askeleesi kauemmas rantakadulta. Tai mieluummin kokonaan pois kaupungista. Thairuokien mausteisuus epäilyttää monia läskisoosiin tottuneita härmäläisiä. Valitettavasti ruokien mausteisuus ei tuntunut Ao Nangissa noudattavan mitään logiikkaa. Tarjolla oli yleensä not spicy, medium, spicy. Mediumin tilatessa tulisuus saattoi olla mitä tahansa maan ja taivaan väliltä... jopa samassa ruokapaikassa. Eräässä tandooripaikassa tilasimme emännän kanssa medium-tason annokset joista minun annos oli todella mieto ja puolisoni annos sai vastaavasti sukat pyörimään jalassa. Paras metodi lienee yritys-ja-erehdys. Isomman porukan kannattaa tilata useampi annos joita voi sitten maistella ristiin.

Katukeittiöt ovat eksoottinen tapa tutustua paikalliseen ruokakulttuuriin. Eurolla-parilla voi ostaa tikullisia grillattua lihaa, kanaa, mereneläviä ja vihanneksia. Pussillinen eksoottisia hedelmiä ja lautasellinen lämpimänä höyryävää banaanipannukakkua jälkkäriksi niin muuta ei iltaruuaksi tarvitsekaan. Käristettyjä heinäsirkkoja tai muita hyönteismaailman herkkuja en sitkeästä etsimisestäni huolimatta löytänyt.

Iltaelämään Ao Nangissa en jurikaan tutustunut mutta eikähän siellä samat hittidiskoteekit löydy kuin kaikkialta muualtakin maailman turistikohteista. Ehdoton lempparini oli ravintola Massamanin kupeessa sijaisteva mikroskooppisen pieni terassi Red Balcon josta oli mukava tiirailla kadun kuhinaa. Myös rantakadun äärimmäisessä laidassa hierontakadun päässä oleva Last Cafe oli miellyttävä chillauspaikka katsella merta ja maisemia sekä turisteja ryösteleviä apinoita. Muutama hotellimme lähimaastossa oleva disko tai klubimaisempi juottola näytti ns. ammattilaistyttöjen kansoittamalta, että se ei houkutellut istahtamaan. Thaimaan turistikohteiden lieveilmiö seksikauppa ei pahemmin (ainakaan avoimesti) rehottanut Ao Nangissa ja Krabi Townissa, kiitos muslimienemmistön. Sikälikin Krabi on erittäin sopiva lapsiperheiden lomakohteeksi. Muslimienemmistöisyys näkyi myös siinä, että laitakaupungin muslimivetoisissa ruokapaikoissa ei välttämättä ole tarjolla alkoholipitoisia ruokajuomia. Myös yläosattomissa auringon ottaminen ei ole hyvien tapojen mukaista.

Viininlipittäjille ja siiderin ystäville Ao Nang on pettymys. Ravintoloista ja kaupoista saa lähinnä kalliita tuontiviinoja ja viinejä, sekä paikallista olutta ja viskiä. Maista baarissa Mekong-viskiä mutta älä osta pullollista tuliaiseksi, ei maksa vaivaa.

Ao Nangissa voi valita kymmenistä hierontapaikoista lukuisia eri hoitoja jalkahoidoista aromaattisiin kokovartalohoitoihin. Hinnat vaikuttivat olevan samat rantakadun joka paikassa. Erikoinen paikka on ns. hierontakatu jossa vieri vieressä sijaitsevien hierontapaikkojen naukuvat sisäänheittäjät yrittävät saada asiakkaita. Hieronnan laatu vaihtelee, kuten myös hierontapaikkojen hygieniataso. Tässä suhteessa suosisin itse rantakadun siistimpiä sisähieroloita. Itse sain aika pätevän niska-hartiahieronnan ihan oikealta ja hieman rujon oloiselta ladyboylta (googlaa jos et tiedä mikä se on). Niska-hartiahieronta maksaa about vitosen.

Pitkähäntäveneillä pääsee sujuvasti ja halvalla lähisaarille ja -rannoille. Itse en ole rantaihmisiä joten ne kaikki näyttävät minusta kuta kuinkin samalta. Biitsipummeille ja ihonpolttajille kuitenkin luvassa vaihtelevan tasoisia rantoja joista monissa saa veneistä ostaa ruokaa ja juomaa.

Rantoja enemmän minua kiinnosti raaka miesenergia, suunta siis kohti eteläisen Thaimaan suurinta nyrkkeilystadionia. Thainyrkkeilyä pääsi katsomaan halvalla sivupenkeille tai hieman kalliimmalla pehmeille sohville lavan viereen. Matsit maanantaisin ja perjantaisin. Lippuja saa matkatoimistojen palvelupisteiltä ja retkikauppiailta kadulta. Myös ovelta sai lippuja. Kuljetus ilmainen rantakadulta stadionille ja takaisin. Yksi ilta koostui yhdeksästä matsista jossa viisi kolmen minuutin erää (paitsi tyrmäystilanteissa). En varsinaisesti ole kamppailulajien ystävä mutta en ehtinyt yllätyksekseni tuijotella kelloa kertaakan illan aikana. Sen verran laji ja fanaattisesti suosikkejaan puolustava thaiyleisö veivät mukanaan tunnelmaan ettei pitkästyä ehtinyt. Illan lopuksi kisasivat pienimmät kokoluokat, eli 25-kiloiset natiaiset joiden mätkimistä katsoessa tuli hieman hämmentävä fiilis. Anyway, uniikki kokemus ihan paikallisessa ympäristössä.

Ao Nangin hotellialueilla ja sivupoluilla on syytä varoa käärmeitä. Seurueemme kohtasi hotellialueella kaksi tuntematonta käärmelajia ja yksi paritteleva kobrapari sabotoi luontokävelymme sademetsässä. Öinen äänimaisema koostuu jumalattomasta kaskaiden säksätyksestä joka takuuvarmasti häiritsee yöunia jos parvekkeen ovia pitää auki (jota ei trooppisissa maissa suositella kutsumattomien eläin- tai ihmisvieraiden takia). Torakat ovat myös tuttu näky, kuten myös jotkut ällistyttävän kovaääniset sammakot.

Kun perinteinen turistijurnutus alkaa tympiä, niin hyppää pienoisbussiin ja suuntaa matkasi Krabi Towniin. Matka kestää avolavabussilla puolisen tuntia ja maksaa vajaat pari euroa. Ainoa huono puoli on se, että bussi lähtee liikkeelle vasta sitten kun kuskin mielestä autossa on tarpeeksi asiakkaita. Odottaminen voi joskus kestää ja vajaana lähteväkin auto matelee rantakatua pitkin toivoen löytävänsä kyytiin vielä muutaman maksavan asiakkaan.

KRABI TOWN

Krabi Town on jo oikea kaupunki jossa näkyy ns. aito paikalliselämä paljon selvemmin kuin länkkäreiden kansoittamassa Ao Nangissa. Isoja hotelleja on kaupungissa vähemmän, pieniä majapaikkoja budjettimatkailijoille löytyy keskustan kupeesta paljonkin. Paikallisia pienoisia ruokapaikkoja löytyy runsaasti ja hinta on yleensä pienempi kuin Ao Nangin paikoissa. Kulinaristiseikkailijoille ja muillekin suosittelen käymistä viikonlopun iltamarkkinoilla Vogue-tavaratalon takapihalla. Tarjolla on (niitä kaipaamiani hiillostettuja toukkia ja heinäsirkkoja lukuun ottamatta) kuta kuinkin kaikkea mitä exoticaherkuttelija kaipaa. Erityisesti ilahdutti aikoinaan Osakassa ahmimiani takoyaki-ballseja myyvä katukauppias. Tunnelma markkinoilla oli mitä mainioin.

Jos olet aamutuimaan liikkeellä, käy aamumarkkinoilla kokemassa paikallisen kauppahallin atmosfääriä. Kauppiaat positiivisen uteliaita ja ystävällisiä länsimaalaista kohtaan. Mainio paikka valokuvaajille.

Ostosmahdollisuuksissaan Krabi Town on mielenkiintoisempi paikka kuin Ao Nang. Keskustan Vogue-tavaratalosta löytyy merkkituotteita edullisesti (Conversen tennarit n.30 euroa), sivukujilta mm. lasten varvastossut parilla eurolla sekä piraattitennareita vitosella. Eikä hinnoista tarvitse jaaritella vaan kaikki on merkitty selvästi hintalapuilla tai kysymällä. Kulttuurishoppailijoille keskustan kupeesta löytyy parikin kirjakauppaa ja yksi suuri elokuva- ja musiikkikauppa josta mm. aitoja paikallisia iskelmälevyjä vajaalla parilla eurolla ja thaimaalaisten reggaebändien levyjä vajaalla vitosella. Paikallisilta 7-11 ruokakaupoista voi ostella mm. buddhalaiskirjallisuutta, maantiekarttoja ja Godzillaleffoja muutamalla eurolla.

Paikalliset temppelit ovat myös mielenkiintoinen käymiskohde kunhan muistaa soveliaan pukeutumiskoodin (polvet ja olkapäät piiloon ja kengät pois). Tapakulttuurista muistutettakoon vielä, että kuningas on Thaimaassa pyhä instituutio joten jurrinen hassunhauska leikinteko kuninkaan kuvalla (mm. setelillä) on ehdottomasti vältettävä asia. Siinä thaimaalaistenkin ystävällisyys joutuu koetukselle. Taannoin joku jenkkituristi pääsi tutustumaan paikallisiin vankilaoloihin häväistessään kuningasta.

Lyhyenä yhteenvetona:

Ao Nangissa yksi visiitti oli ihan ok mutta toista kertaa en menisi. Auringonpalvojille ja sukelluslomailijoille todennäköisesti hyvä valinta. Örveltäjien kannattanee suunnata mieluummin vaikka Phuketiin tai Pattayalle. Kulttuurimatkaajan kannattaa karistaa Ao Nangin keskustan pölyt jaloistaan ja suunnata laitakaupungille, maaseudulle tai Krabi Towniin.

Kokemuksiani hotelli Peace Laguna Resort & Spasta osoitteessa

www.napsu.fi/matkailu/kokemu...560/1#5417

Merinäköala parvekkeelta ihan kiva.

Vieras    28.01.2012    Kamala Beachin muita vinkkejä    Kamala Beach

Ihan kiva rauhallinen paikka.kaikki löytyy mitä pitää.Tulin 22.1.2012. olin 2-viikoa.Menen kyllä uudellen.Rolle.

meri

Vieras    11.12.2011    Nai Harnin muita vinkkejä    Nai Harn

Nai Harn in ranta on super puhdas,vesi kirkasta ja laskuveden aikaan on hauska "laskea" patoaltaan puolelta veden mukana mereen.Lapsille hauska luonnon liukumäki. Tavaran myyjiä en ole rannalla nähnyt kertaakaan .Uinut täällä v:sta 1992 alkaen eikä ranta ole juurikaan muuttunut,kiitos Luostarin. :)

Hua Hin (หัวหิน) / rentoa thaimaalaista elämänmenoa

bigilee    02.11.2011    Hua Hinin muita vinkkejä    Hua Hin

Kolmen viikon matkalla Thaimaan Hua Hiniin. Odotukset korkealla! Aikaisemmin oltiin täällä v.2007 ja tykättiin kovasti, siksi matkakohteeksi valittiin tämä aito thaimaalainen kaupunki.

Heitän matkan aikana (marraskuu 2011) thai-sivulleni kuvia, risuja, ruusuja (jos nettiyhteydet pelaavat) ja kirjoittelen blogiini kokemuksia ja tunnelmia matkan varrelta. Kun thai-ihmiset ovat niin välittömiä ja mukavia, uskon että tarinoitakin syntyy helposti!

Jos olet lähdössä thai-matkalle tai ole muuten kiinnostunut aiheesta, käypä vilkaisemassa joskus sivujani:

www.birgit.mummu.net/2011Alb...%20Hin.htm

Vuokrahuvila Villa Lotus Hua Hinissa

VillaLotus    28.06.2011    Hua Hinin muita vinkkejä    Hua Hin

Vuokrattava huvila Villa Lotus on Hua Hinissa, Thaimaassa, n. 2,5 tunnin ajomatkan päässä Bangkokista etelään. Alue on rauhallinen ja sopii hyvin myöskin lapsiperheille. Lähistöllä on useita golfkenttiä, joten paikka on ihanteellinen golffareille.

Villa Lotuksessa voit rentoutua aurinkosängyillä aurinkopatiolla tai varjossa sohvalla katetun terassin alla. Auringonpalvojille on yllinkyllin tilaa joko puutarhassa tai aurinkopatiolla - molempiin paistaa aurinko aamusta iltaan. Voit virkistäytyä pulahtamalla isoon 14 x 4 m uima-altaaseen tai ottaa porekylvyn tilavassa porealtaassa. Päivän päätteeksi on mukava saunoa uimisen lomassa.

Villa Lotus sijaitsee alle 7 km Hua Hinin keskustasta ja merenrannasta. Voit liikkua joustavasti skootterilla, taksilla tai vuokra-autolla. Villa sijaitsee alueella, jossa on clubi, taksi ja 4 yleistä uima-allasta. Clubirakennuksessa on ravintola (Thai/Eurooppalainen-ruoka), pieni supermarket, biljardipöytä, sauna+kuntosali ja uima-allas. Alue on aidattu ja vartioitu 24/7. Lähistöllä on myös muutama muu Thai/Eurooppalaista ruokaa tarjoavia ravintoloita, joilla on myös kotiinkuljetus. Alueella on saatavilla myös siivous-ja pesulapalveluita,hierontapalveluita sekä skoottereiden vuokrausta.

Lähetämme mielellämme lisätietoja!

Lomamatka Thaimaahan

Anniip    21.03.2011    Hua Hinin muita vinkkejä    Hua Hin

Olimme Thaimaan Hua Hinissa 22.12-05.01 2011 . Vuokrasimme tuttujen kautta talon sieltä kahdeksi viikoksi ja valinta oli hyvä. Talo oli n.2 km päästä rannasta, mutta se ei ollut ongelma, sillä tuktukilla pääsee todella helposti liikkumaan ympäriinsä. Hinta tuktukista oli n.3 e neljältä henkilöltä, joten ei todellakaan kallista. Olimme lähellä keskustaa ja usein kävimme kauppakeskuksessa nimeltä Market Village, sieltä ostimme matkapuhelimeen SIM-kortin, johon sai ladattua 50 bahtia rahaa ja sillä puhelimella sitten soitimme aina tuktukin, korttia pystyi lataamaan aina lisää, kun siitä loppui soittoaika. Läheiseltä rannalta pystyimme tilaamaan vaikka minkälaisia aktiviteetti reissuja, esim norsusafarille, joka oli itsessään hieno elämys, mutta kyllä myös säälimme niitä norsu raukkoja, jotka joutuvat ihmisten pillin mukaan menemään. Luontoon kuuluisivat! Kävimme myös Bangokissa, mutta vain yhdessä ostoskeskuksessa, sillä liikkuminen siellä aika hidasta ja vaivalloista, pitäisi jäädä sinne melkeimpä pitemmäksi aikaa, että olisi aikaa kierrellä. Joten kiersimme vain MBK:n läpi ja palasimme tilatulla taksilla takaisin Hua Hiniin.(Aluksi meinasivat viedä meidät Bankkariin lava-autolla...hehheh!) Uudenvuoden vietimme rannalla ja oli hauska nähdä, kun meri vetäytyi todella kauas rannasta ja kaiken maailman kravut siellä sitten kipittelivät. Matka oli todella mahtava ja lähtisin milloin vaan uudelleen!

Rantaa ja merta Karonissa

Vieras    15.02.2011    Karon Beachin muita vinkkejä    Karon Beach

No niin

Ensimmäinen matka Thaimaaseen takana ja tässä hiukan ensikertalaisen kokemuksia:

Hotelli Phuket Ocean Resort (Finnmatkat)

-erinomainen sijainti rannan lähellä

-toimiva ystävällinen palvelu

-3 uima-allasta

-ilmastoinnin temppuillessa oli korjaaja paikalla 10 minuutissa

-jos olet hiukan vaikeasti liikkuva varaa huone alempaa , sillä ylempää on

hienot maisemat, mutta enemmän portaita

-soveltuu lapsiperheille, vaikka minusta sopiva aloitusikä yleesnä kaukomatkailuun on 3 vuotta

-muutoinkin hotellit vaikuttivat hyviltä

Ranta

Rauhallinen, ja riittävän pitkä rantakävelyyn, lisäksi sekä pohjoisessa, että etelässä

lisää rantoja vaihtelunhaluisille. Sopiva kävely kuumanakin päivänä on Karon - Kata ja

n 5-6 km takaisin vaikka taksilla.

Meduusoja kannattaa aina hiukan tarkkailla, nyt ei näkynyt, mutta joku oli sellaiseenkin

törmännyt ja joutunut tekemään lääkärireissun.

Pohjoisen Patong melkoinen baarirysä sellaisille, joita sen tyyppinen yöelämä kiinnostaa.

matkaa muutama kilometri tuktukilla pohjoiseen päin.

Liikkuminen

Taksit/Tuktukit/Bussi

Tavalliset taksit melkein puolta halvempia kuin Tuktukit (ilmeisesti jonkinlainen hintakartelli)

Sopiva hinta esim Karon - patong n 300 baht, riippuen kuskista. Tavallinen taksi varattuna 4-6

tunnin ajoon esim luonnonpuiston alueelle ja matkalla pysähdyksiä siellä täällä maksoi noin

1800-2000 bht.

Busi ajaa 1/2 tunnin välein Phukettiin 30,00 bht/hlö

Pidä varasi, sillä ennen linja-autoasemaa hyppää bussiin porukkaa, joka ilmoittaa päätepysäkin

tuleen - ei pidä paikkaansa, sillä po tyypit ovat "oppaita", jotka haluavat asiakkaita

Ruoka/ravintolat

Hyviä paikkoja jokaiseen makuun ja hintaluokkaan

olut edullista 50-80 bht/paikallinen pullo

Viinit kallimpia, suurinpiirtein Suomen hinnoissa 8-10 e peruslaatu/pullo

Yleistä

Jos olet innostunut auringosta ja rannasta, sukeltamisesta ja snorklaamisesta niin paikka on hyvä.

Lämpötila oli joka päivä yli 30 C, joten liikunnallisemmat kuivan maan harrastukset vaativat hiukan

totuttelua. Phuketin ostarilla on keilahalli, jossa ilmastointi ja hyvät oheispalvelut.

Tavaraa on joka kauppa täynnä, joskus rasittaa tinkimisoperaatio, joka vie aina aikaa. Phuketissa

on suurehko outlet myymäläkompleksi, jossa aitoja merkkituotteita edullisemmin, mutta itse en

nyt kovin arvosta sitä, jos 600,00 e:n takin saa 400 e:lla, mutta shoppajille varmasti mielenkiin-

toinen paikka sekin.

Hyttysiä ja muita lentäviä oli iltaisin auringonlaskun jälkeen liikeellä, paikalliset hyttyssuojat toimivat

hyvin ja ovat tarpeeseen. Meiltä meni pullo viikossa baygonia huoneen pitoon vapaana lentävistä.

Retket

Erilaisia retkiä jokaiseen makuun niin matkanjärjestäjiltä kuin paikallisista toimistoista,

Pakettimatka/omatliput

Kuka pitää mistäkin, jos hankkii lentoliput ja majoituksen itse, voisi hyvä systeemi olla varata

etukäteen muutaman päivän majoitus ja katsoa sitten paikan päältä mieluisa. Karonin keskus-

katujen varsilla on vuokrattavia huoneistoja ja ihan keskellä asiallisen oloiset huoneistot

maksavat siivouksella, ilmastoinnilla ja kahviaaamiaisella n 20-30 e/yö. Jos tinkii laadusta

ja sijainnista, löytyy halvempiakin vaihtoehtoja.

Tässä lyhyesti ensimmäiset mieleen tulevat asiat, toivottavasti apua jollekin ensikertalaiselle.

Huikea hotelli kamala beachilla

Vieras    01.02.2011    Phuketin muita vinkkejä    Phuket

Courtyard by marriot kamala beach: rauhallinen hotelli hyvällä sijainnilla lähellä rantaa, ystävällinen henkilökunta ja huikea aamupala. Suosittelen.

Karon Beach mukava lomakohde

Vieras    21.01.2011    Karon Beachin muita vinkkejä    Karon Beach

Karon Beach on mielestäni erittäin viihtyisä lomakohde. Se on perheystävällinen ja rauhallinen = turvallisen tuntuinen (paitsi että liikenne on vilkas, ja liikennesääntöjä ei näytä olevan). Mutta Karon on ennen kaikkea AURINKOINEN ja LÄMMIN ja siellä on paljon ruokapaikkoja ja hyvää ruokaa. Täällä osataan myös tehdä mitä herkullisempia drinkkejä. Tammikuussa 2010 kun kävimme satoi lähes tulkoon vain öisin, eli ei haitannut. Karonilla on lisäksi edullinen hintataso, vaikka onkin tänä vuonna hieman kalliimpi kun euron arvo on laskenut. Asuttiin Hotel Orchid Resort:illa, erittäin hyvä hotelli pari sataa metriä Karonin rannasta. Uimaaltaat olivat hyviä, aamupala loistava, henkilökunta ystävällinen ja avulias. Enimmäkseen hotellissa asui pohjoismaalaisia perheitä, mikä mielestäni oli vain mukavaa. Kaikesta paras on mielestäni kirkas ja lämmin merivesi (noin +28c)

Huonot puolet ovat liiankin innokkaat katumyyjät, kun välillä haluais ihan rauhassa käydä katselemassa ilman kaupustelua. Toinen huono puoli on katujen avoviemärit jotka haisevat pahalle. Itse olen miettinyt että saattaa viemärijärjestelmä olla alimitoitettu ja liian vanhanaikainen moiselle turistimyllerykselle. Huono puoli on että Karon tai ylipäänsä koko Phuket tuntuu olevan jonkun verran turismin kuluttama.

Olen käynyt Karonilla kaksi kertaa, vuonna 2009 ja 2010. Voin suositella kohdetta erityisesti niille jotka lomansa aikana haluavat rentoutua, ottaa aurinkoa, uida ja shoppailla.

Thaimaa minun silmissäni

Vieras    19.01.2011    Karon Beachin muita vinkkejä    Karon Beach

Kaikki thaimaalaiset olivat minulle ystävällisiä,oppivatkin jo nimenikin ulkoa sekä sanan "ihana".Karon Beach oli taas sinä aikana tarkoitettu vain auringonpalvojille sillä lämpöä oli vähän väliä 43 astetta siis plus merkki mukaan luettuna.Ravintoloista parhaat olivat katan puolella oleva Midinight sun,Dino park missä myös minigolf rata.

Oletko vieraillut Thaimaassa?

Kerro muille kokemuksistasi!
Pieni hetki, sivua ladataan.