Matkakokemukset - Vaarat ja ongelmat Thaimaassa: Sivu 2

Jättimeduusat meressä

Irene    18.03.2011    Karon Beachin vaarat ja ongelmat    Karon Beach

Menimme Karon beachin rantaan, joka oli parin sadan metrin päässä hotellista. Kristallinkirkas, ihana meri odotti, mutta siellä sai olla varovainen. Jättimeduusat näyttivät pohjassa aivan vaaleilta muovikasseilta ja aluksi ihmettelimme, miten ihmiset voivat heittää niitä mereen.

Ruotsalaiset turistit varoittivat meitä huitomalla meidän uidessa rannan suuntaisesti ja kertoivat, että vastassamme oli pohjassa jättimeduusa. Silloin vasta meille valkeni todellisuus. Opas ei tulomatkalla maininnut sanallakaan meduusoista ja niiden vaarallisuudesta. Matkalla oloaikanamme kuulimme muilta turisteilta, että pieni lapsi oli kuollut jättimeduusan puremaan.

Pohjassa näimme kerran myös arviolta 40-45 cm halkaisijaltaan olevan vaalean, kauniin meritähden.

Vedessä uidessa tunsi joka puolella ikäänkuin joku pistelisi iholla, mutta kun yritti katsoa, mitä vedessä on, ei nähnyt kuin pistemäisiä hippuja. Uima-allasosasto tuntui jatkossa turvallisemmalta vaihtoehdolta.

Taylorit ja liikenne..:)

Vieras    12.03.2010    Patong Beachin vaarat ja ongelmat    Patong Beach

Olen vieraillut patong beachillä viisikertaa vuosina - 2000 / 2009....Vaaroista tulee mieleen ensimmäisenä liikenne...Muutamassa päivässä tottuu yleensä, että liikenne on vasemmanpuoleista, mutta lievästi ilmaistuna meno on aika villi länsi meininkiä...:) Tarkkana saa olla, myös silloin kun ns. vihreä valo antaisi luvan ylittää kadun..:) Tarkkana pitää olla..Varsinkin pimeällä...Kaikilla skoottereilla ei ole ajovalot päällä, joten tulevat kuin haamu yöstä ja sitten voi tulla törmäys...:)

Lievempänä ongelmana ovat vaatturit ja räätälit yms..Vaikka viikon on jo kulkenut saman räätälin ohi ja tunnistavat kyllä turistin jo aiemmilta päiviltä, niin tuputus ja kaupanteko jatkuu pitkin jalkakäytäviä ...:) Menee mielestäni jo kiusanteon puolelle, koska joka päivä on sanonut, että en tarvitse enkä osta, niin ilmeisesti muun tekemisen puutteessa kuljetaan perässä ja kiskotaan hihasta samaa turistiparkaa joka ei ostanu eilen eikä toissapäivänä eikä tänä aamuna ja taatusti naama on jo tuttu..:)

Mutta tuohan on vain lieveilmiö...Ei osta ja piste...Muuten mukava paikka patong beach...Menen jatkossakin...

T: Matti

apinat

Vieras    09.12.2009    Krabin vaarat ja ongelmat    Krabi

Apinoita kannattaa varoa niiden suloisuudesta huolimatta. Koh Podalla tallusteli "isoja körmyjä" rannalla. Otin kameran kuvatakseni sitä, mutta apina luuli sitä ruuaksi ja tuli jalkojeni juureen. Samalla tuli toinen körmy ja ne riitaantuivat. Toinen yritti kiivetä syliini ja toinen puraisi pohkeestani.Peräännyin hitaasti ja toinen apinoista varasti kamerani. Verta tuli kiitettävästi ja pitkähäntäveneen metsästys kesti ikuisuuden. Sitten suoraan sairaalaan ja kyllä pelotti. Hoito oli todella hyvää ja kävin kolmena aamuna hoidattamassa haavaa ja sain kaksi rabies rokotetta. Suomessa vielä yhden rokotteen ja kahdeksan eri verikoetta. Apinoissa on monenlaisia vaarallisia tauteja mm. aids. Itämisaika voi olla puolikin vuotta ja nyt olen menossa uusiin kokeisiin. Toivottavasti selvisin säikähdyksellä.

merling beach

Vieras    01.09.2009    Tri-Trang Beachin vaarat ja ongelmat    Tri-Trang Beach

Hotellia myydään tasoltaan 3 olevana useammassa nettihotellivaruksessa. Hintataso n. 4 kertaa korkeampi kuin patongin keskustassa olevissa kaupoissa. Kauppaa ei ole ja vastapäiset taksimiehet myyvät tuotteita. Varsinkin lapsiperheet ovat vaikeuksissa sillä matka patogille juomia ja ruokaa ostamaan on tehtävä käytännössä taksilla sillä hotellin kuljetukset ovat lähinnä vitsi koska kulkevat niin harvakseltaan. Lähellä ei ole muita ravintoloita joten hotelli on hinnoitellut ruuat yli suomen hintatason puhumattakaan juomien hinnoista. Ranta on uimakelvoton ja uima-altaassa vesi ainakin meidän siellä ollessa haisi useampana päivänä selvästi virtsalle. Alakerran huoneessa haisi home. Listaa voisi jatkaa vielä mutta viisas ymmätää jo tästä että hotelli on saatu halvalla ja sinne pitää väkisin saada asiakkaita koska kate on hyvä. Ulkomaisilta sivustoilta löytyy ko. paiksta arvosteluja ja kommentteja lisää. Ei uskoisi ellei ole kokenut. Vastedes en varmasti usko yhteenkään suomalaiseen matkanjärjestäjään ja heidän esitteisiinsä.

en ole törmännyt rosvoihin

Vieras    01.04.2009    Pattayan vaarat ja ongelmat    Pattaya

enpä ole törmäillyt rosvoihin Pattayalla, vaikka olen tehnyt kaikki päinvastoin, kuin neuvotaan, kulkenut yksin yöllä humalassa, ja touhuillu kaikkea hölmöä! ei muuta kun Pattikselle ja jos vähänkin käyttäytyy ihmisiksi, ei yleensä tarvii pelätä mitään1 ja Naiset::jättäkää käsilaukut Hotelliin, ette tarvii niitä joka päivä mukana kylillä, ne voivat lähteä käsistä

ongelmat?

laattamies    26.01.2009    Cha Amin vaarat ja ongelmat    Cha Am

meillä ei ollut ongelmia eikä vaaroja reissulla ollenkaan,emme osanneet muuta kieltä kuin suomen ja hyvin meni .

Turvallisuus

mave1948    19.12.2008    Phuketin vaarat ja ongelmat    Phuket

Phuketissa viettämäni 3 viikkoa osoitti, että on turvallista liikkua päiväsaikaan. Passia ei tarvittu, mutta kopio kannattaa pitää mukana. Ihmiset ystävällisiä ja auttavaisia.

Aurinko

mave1948    19.12.2008    Phuketin vaarat ja ongelmat    Phuket

Auringonotto meille vaaleille viikingeille kannattaa aloittaa hyvin varovasti ja käyttää suurinta suojakerrointa. UV-indeksi kun on 10+ ja polttaa vaikka on varjon suojassa suoralta paahteelta.Kävely rannalla antaa parhaan rusketuksen.

Ovet kiinni ja äkkiä!

llauraa-    26.10.2008    Koh Changin vaarat ja ongelmat    Koh Chang

Vaikka hotellihuoneesi ilma olisi kuinka ummehtunutta tai haluaisit muuten vain haistella raikasta meri-ilmaa samalla kun istut terassin sijasta huoneesi sängyllä suojassa paahtavalta auringolta, ÄLÄ PIDÄ OVIA/IKKUNOITA TURHAAN AUKI. Ellei sitten huoneesi satu sijaitsemaan ylempänä kuin 5.kerroksessa. Itse emme omassa bungalowissamme noudattaneet tätä sääntöä ja saimmekin seuraksemme sekä skorpionin että omituisen valkoisen liskon joka alkoi karjua keskellä yötä ja jouduimme nukkumaan valot päällä. Vaikka hyvällä tuurilla et saisikaan seuraa kaikenkarvaisista otuksista, suosittelen kuitenkin ottamaan tämän varoituksen todesta.

Myyjä katosi mustaan pakettiautoon - maksoin hänet vieneille "goriloille" ja liukenin ÄKKIÄ paikalta.

Pohjois-Thaimaassa, Chiang Maissa kävi erään kerran "hassu" juttu. Olin iltamarkkinoilla (tosi kiva tapahtuma muuten, toistuu joka ilta). Ostin eräästä kojusta sijoitusmielessä useita käsintehtyjä lamppuja. Oikein nättejä. Myyjä oli ihan normaali, ja tingimme siinä kumpaakin miellyttävän hinnan. Yhtä-äkkiä miekkonen valahti kalpeaksi juuri kun olin kaivamassa rahaa esiin. En endes ehtinyt tajuta mitä tapahtui, kun kauppiaan molemmille puolille oli tullut iso korsto. Toinen tarttui myyjää toisesta, ja toinen toisesta kainalosta. Jäin suu auki toljottamaan kuin Ö aapisen laidassa, kun korstot veivät kauhusta kankean myyjän väkisin kahtapuolta iltaruuhkaisen kadun yli. He heittivät miehen mustan pakettiauton takaloossiin, jossa näin muitakin tällä tavoin "vangittuja", murheellisen näköisiä ihmisiä. Auton ikkunat olivat tummennetut ja takaovet paiskattiin kiinni. Itse olin pakannut ostokset rinkkaani jo ennen välikohtausta, mutten ollut ehtinyt maksaa. Toinen korstoista tuli kovistelemaan rahoja minulta, ja minun piti vakuutella hänelle, että todella olimme tinkineet lamppujen hinnan niin alhaiseksi. Mies ei ottanut uskoakseen, mutta otti lopulta kukkuisena rahat ja katosi paikalta. Minäkin katosin paikalta heti kun olin saanut rahat käsistäni, ei huvittanut jäädä siihen möllöttämään. Sitä kauppiasta tuskin näemme enää. En tiedä, oliko kyseessä laittomien siirtolaisten siivoaminen, suojelurahojen maksun laiminlyönti vai mikä. Ajattelin, että on terveellisempää olla kyselemättä!

Vaaralliset tuktukit

matkalainen    17.06.2008    Bangkokin vaarat ja ongelmat    Bangkok

Mikäli välttämättä haluat kruunata Bangkokin-matkasi tuktuk-kyydillä, tee se hiljaiseen aikaan hiljaisella ja lyhyellä tieosuudella luotettavan oloisen kuskin kyydissä!

Kolmipyöräiset, huteratekoiset tuktuk-mopotaksit ovat ruuhkassa lähes hengenvaarallisia, eikä pakokaasujen hengittäminen muovipenkeillä kovin mukavaakaan ole. Kertakokemus riitti ainakin meille.

Lisäksi kuskit sahaavat mieluusti turisteja linssiin ja veloittavat moninkertaisen hinnan. Matkaan saattaa myös tulla mutkia, sillä kuskit vievät mieluusti turisteja ravintoloihin yms. provikoiden toivossa.

HUIJAREITA ("krokotiilinnahkaa")

pikkukimalainen    04.06.2008    Pattayan vaarat ja ongelmat    Pattaya

Pattayalla, ja varmasti muuallakin Thaimaassa on rantarolex-myyjiä vastaava porukka "yksityisyrittäjiä", joilla on korit täynnä ns. krokotiiliinnahkatuotteita, kuten lompakoita. Huijarit väittävät nahkan olevan aitoa krokotiilia, ja hinta on sen mukainen. Tinkiminen laskee hintaa, mutta kun totuus paljastuu, ei hinta-laatu-suhde olekaan niin mainio: kyseessä on naudan nahka! Tällainen huijari sai myytyä matkakumppanilleni useamman lompakon hyvin tingittyyn, mutta silti mukavaan hintaan. Ostaja oli aluksi skeptinen ja ajatteli (ihan oikein) miehen huijaavan. Mies kuitenkin selitti, että krokotiilin nahka on aitoa, kun se ei pala. Hän näytti sytkärillä, kuinka liekit tarttuivat lompakon pintaan, roihahtivat ja sammuivat nahan siitä vahingoittumatta. Siinä vaiheessa tuli kaupat. Niin - myöhemmin meitä valistettiin siitä, että naudannahka, kuten muutkin nahat, käyttäytyvät tulen kanssa samalla tavalla. Onneksi Thaimaa on niin halpa maa, ettei tingittyjen lompakoiden hinta loppupeleissä ollut kovinkaan korkea- kyseessä oli kuitenkin aito nahka...tosin se oli lehmästä peräisin.

P.S. Itse toivon, ettei kukaan ostaisi krokotiilinnahkatuotteita, varsinkaan aitoja. Yritin moralisoida matkakummpanianikin, mutta hän ei rahan kiilto silmissään kuunnellut. ("Hyvät kaupat! Näitä voi jälleenmyydä kalliilla Suomessa!") Olis ehkä kannattanut, vaikka huijaus meni minuunkin täydestä vielä siinä vaiheessa ;)

kaksi samannimistä hotellia Chiang Maissa

Hei, tämä nyt ei suorastaan on VAARA, mutta siitä voi saada pienen kiusallisen ONGELMAN. Menimme Chiang Maihin junalla Bangkokista ja juna-asemalta lähdimme tuk tukilla hotellia etsimään. Olimme löytäneet netistä kivan North Top- nimisen hotellin, johon pyysimme kuskia ajamaan. Kuski oli hieman hukassa ja kysyi pari kertaa neuvoa. Lopulta hotelli löytyi, pihalla oli uima-allas ja vuori siinsi somasti horisontissa. Huoneet olivat sangen rupuiset ja nuhjuiset (puhtaat kuitenkin). Jotenkin olimme hämmentyineitä. Ai tällainenko tämä olikin, onkohan täällä torakoita? Hotelli oli syrjässä joidenkin sivukujien perällä. Samana päivänä kävi ilmi, että parempi hotelli paremmalla paikalla olisi ollut se, jonka löysimme netistä! Kyseessä olikin siis North Top HOTEL; se mihin tulimme ensin oli vain North Top. Että tällainen hassu kömmähdys. Jäimme yhdeksi yöksi tähän "väärään" hotelliin ja heti seuraavana päivänä menimme oikeille sijoillemme :)

vatsaongelmat

aapeli    27.05.2008    Phuketin vaarat ja ongelmat    Phuket

Pienten lasten kanssa matkustaessa Aasiassa kannattaa kiinnittää erityistä huomiota ruokaan ja sen puhtauteen. Esim. alle 1 v. kun ei voi ottaa hepatiitti-a rokotettakaan. Vatsatauti on monesti näissä jo valmiiksi kuumissa maissa todella rankka kokemus pienelle matkustajalle. Ihan pienten kanssa kannattaa varmuuden vuoksi valita jokin hieman vähemmän eksoottinen kohde.

käsidesi käsilaukkuun

matkalainen    27.05.2008    Bangkokin vaarat ja ongelmat    Bangkok

käsidesi on matkaajan superhyvä pöpöjenkarkotin - mukaan käsilaukkuun thaimaan-reissulle! myös kertakäyttöiset desinfioivat kosteuspyyhkeet ovat kätsiä.

Oletko vieraillut Thaimaassa?

Kerro muille kokemuksistasi!
Pieni hetki, sivua ladataan.