Matkakokemukset - Muita vinkkejä Kultahietikosta

Vinkkejä ja mielipiteitä Kultahietikosta: Tsarevets, ranta, ostokset, lento, ja muuta

Vieras    11.07.2011    Kultahietikon muita vinkkejä    Kultahietikko

Bulgarian kultahietikko lomakohteena

Reissussa kaksi nuorta aikuista, kaksi hieman varttuneempaa aikuista, sekä kaksi alakouluikäistä lasta.

En itse löytänyt kovinkaan paljon uusia arvosteluja kultahietikosta, kun yritimme päättää, otammeko Alma Tourin äkkilähdön kultahietikolle heinäkuussa 2011. Siksi päätin tehdä muistiinpanoja ja kirjoittaa muutaman sanan tänne, jos täten helpottaisin jonkun muun lomakohde-, tai hotellipäätöstä.

Matkanjärjestänä toimi Alma Tour, lentokone oli Bulgaria Air-yhtiön 180-paikkainen Airbus, matkamme oli 1 viikon äkkilähtö määrittelemättömällä majoituksella Kultahietikolle.

Itse en lentämistä rakasta, joten Bulgaria Air lentoyhtiönä tuotti pientä huolestumista ennen matkaa. Mitään ongelmaa ei kuitenkaan ollut, lentokone pysyi ylhäällä, ilmakuoppia väistettiin. Että sinne vaan lentopelkoinenkin! Lentokoneessa ei ole näyttöjä. Kuulutukset tulevat englanniksi. Välillä kuulutuksista oli vaikea saada selvää rähisevän kaiuttimen ja aksentin vuoksi, mutta ei sieltä mitään hullun ihmeellistä infoa tulekaan. Turvaohjeet ja kehotus turvavyön kiinnipitämisestä, selkänoja ylös ja ikkunaräppänät auki nousun ja laskun aikana. Ruoaksi saimme leivät sekä meno- (aamu) että paluu- (aamupäivä) matkalla. Lisäksi tarjoillaan kahvia tai teetä.

Määrittelemätön majoitus oli poikkeuksetta kaikilla hotelli Tsarevetsiin (meitä meni sinne yksi bussillinen). Yhden tähden hotelli Atlaksen vieressä, ei uima-allasta. 11 kerrosta. Huoneeseen mahtui kolme sänkyä eikä paljoa muuta, parveke löytyi. Meidän kaksi huonettamme olivat eri kerroksissa. Toisella puolen käytävää näkyi olevan huoneita, joissa ei ollut kokolattiamattoa, ja ehkä olivat kooltaan vähän isompia. Näkymä parvekkeelta oli pelkkää lehtipuuta, puiden takana meni suht suuri tie, josta kuului liikenteen melu sisälle. Aurinko paistoi illalla huoneeseen, paitsi alemmissa kerroksissa. Onneksi ei kuitenkaan paistanut päivällä aurinko, koska kämppä olisi varmaan ollut suht kuuma. Ei ilmastointia, ei jääkaappia. Jääkaapin vuokraus haluttaessa 5 levaa/päivä. Emme vuokranneet. Safety boksi respassa 25 levaa / viikko. Emme vuokranneet. Pysyi rahat ja passit tallessa huoneessa. Ala-aulassa oli kaksi tietokonetta, 1 lv/10min. Itse kävelimme 20 metriä hotelli Atlaksen aulaan, jossa oli langaton netti. Kannettavalla toimi hyvin, mutta puhelimella netti meinasi olla liian hidas. Myöskään lasten pelit internetissä eivät jaksaneet pyöriä kannettavallakaan. Atlaksen netti kuului kyllä Tsarevetsinkin aulaan, mutta pätkien. Myöhemmin tuli mieleen, olisiko kenties Tsarevetsilläkin ollut oma netti, johon olisi saanut salasanan respasta. Respan väki oli jees. Aamupala olisi maksanut 5lev/naama, emme testanneet, mutta tarjolla näytti olevan tyyliin leipää ja leikkeleitä. Hotellilla oli baaritiski, emme hengailleet sielläkään. Yhtenä aamuna kävimme hakemassa baarista kylmää vettä (1,5l maksoi 2,50 levaa). Kova musiikki alkoi n. klo 20 joka ilta ja jatkui n. klo 23 saakka. Musiikki tuli viereisiltä hotelleilta. Ei se kovemmin häirinnyt. Hyvänä nukkujana kerran onnistuin jopa nukahtamaan meluun. Eikä kestänys koko yötä muutenkaan. Kerroin, että käytimme Atlaksen nettiä aulassa, mutta Atlaksen palveluita ei voi ilman maksua käyttää. En tiedä, olisiko nettiä saanut käyttää, mutta ei ainakaan tullut kukaan mitään sanomaan, emme kuitenkaan menneet aulaa kauemmaksi. Hotellin asiakkailla oli ranneke. Söimme kerran lounaan Atlaksessa, mikä sekin oli kokemus sinänsä, kun yritti sönkätä huonosti englantia puhuville tarjoilijoille, että olemme kyllä maksaneet ruoan respaan ja annoimme lapun ravintolan suulla olevalle äijälle. Eivät tarjoilleet juomia. Muutenkin typerää, että juomat olisi pitänyt erikseen ostaa. Opas kertoi, että Atlaksen altaille voi päästä maksamalla maksun x, mutta jos hotelli on kovin täynnä, eivät välttämättä hyväksy ulkopuolisia ollenkaan altaille.

Yleistä kohteesta: Kultahietikolla on kyllä suhteellisen kallista odotuksiini nähden! Turha toki lähteä turistipaikkoihin halpojen hintojen toivossa, mutta oletin, että kohteessa olisi kuitenkin halvempaa kuin muissa turistipaikoissa, koska Bulgariassa pitäisi käsitykseni mukaan olla muutenkin puolet halvempaa kuin vaikkapa Suomessa. Aika kovaa tienestiä he taitavat vetää turisteilla. Sisäänheittäjät olivat osittain ahdistavia ja no, yleensäkin nyt sellainen tuputtaminen on mielestäni ärsyttävää. Koko ajan sai ajatella, että kuinka pahasti tässäkin nyt meitä huijataan. Sellainen huijattu olo jää tällaisissa paikoissa, vaikka olinkin kovin tarkkana ja tarkistin hintoja. Luin esitteistä, että bulgarialaiset ovat erityisen ystävällisiä. En kyllä huomannut sitä Kultahietikolla, juurikin huijaamisen takia. Lähinnä tulee mieleen, että siinä sitä taas nuoleskellaan persettä. Emme käyttäneet takseja, mutta vinkiksi, että matkan hinta kannattaa ehdottomasti sopia etukäteen. Kohteessa kun taksamittarit ovat erityisen ”nopeita”. Yhdessä rannan ravintolassa hinta tuli ”ulkomuistista”. Pyydä kuittia. Kaduilla oli hyvin tiheästi rahanvaihtopisteitä, exchange, joissa kurssi oli hyvin korkea ja houkutteleva. Älkää käyttäkö niitä, suomalaista huijataan, ja niissä voi saada vaihdossa vanhoja levoja tai liian vähän levoja. Kerran vaihdoimme pankissa rahaa (bulbank, passi mukaan), ja pari kertaa nostimme automaatista. Meidän joukossamme oli onneksi englanninkielentaitoisia ihmisiä, joten pystyimme kommunikoimaan jollain asteella. Mietin, miten pahasti vedätetään niitä, joilla ei ole taitoa kysyä tarkennusta.

Rannalla maksoi aurinkotuoli 8levaa, siihen patja 3levaa, ja varjo (aurinkoisena päivänä aika jees!) 8levaa. Yksi ”setti” 30 levaa. Rannalla oli HYVIN rajallinen ilmainen alue! Vähäkin aallokkoa, niin ei sopinut pyyhettä levittää. Kaikki maksaa. Ranta oli mielestäni pilattu maksullisilla varjoilla ja tuoleilla; kultahietikko-nimestä kun tulee mieleen laaja ihanahiekkainen paljas ranta. Tuolit olivat toki hyvät ja vietimmekin rannalla pari kokonaista päivää. Eipähän ollut ahdasta. Alma Tourin asiakkaille tarjottiin hotelli Dolphinista altaan käyttöä päiväksi 5levaa/hlö. Allas oli kuitenkin aika yleisellä paikalla keskellä kojuja, joten meitä se ei vetänyt puoleensa. Olimme yhtenä päivänä hotelli Ambassadorin altaalla, joka oli suht iso ja oikein kiva paikka polskutella. Maksoi 6levaa/tuoli ja varjo 4levaa päivältä.

Vesi ja muut elintarvikkeet olivat turistihinnoissa. ”Baarikadulla” olevassa Lidi+marketissa oli ihan ok hinnat. Esim. vesi 1,5l 1,16lv, Bounty ja Snickers suklaapatukka 0,65lv/kpl. Kuitenkin ainoa oikeasti halpa asia Kultahietikolla on viina. Esimerkiksi eräässä ravintelissa 10 shottia 10 levaa. Kaupassa myytiin 2,6 litran olutpulloja, n.3levaa. Olivat oikeen rattoisan näköisiä. Bileitä riitti varmasti siellä sun täällä, ne eivät kuitenkaan kuuluneet lomaamme. Ravintolassa iso olut (0,5l) maksoi useimmiten 3levaa. Virvoitusjuomat olivat 3,5levaa. Pizzat 7-13levaa, paikasta riippuen, useimmiten 10 levan pintaan. Rantakadulla myytiin pieniä pehmiksiä 1leva (tämä ehkä se toinen halpa asia kohteessa). Tsarevetsin lähellä olevassa nurkkakioskissa 11l vesitonkka maksoi 4levaa. Kopio-Adidas-takit maksoivat 25levaa. Koot olivat mitä sattuu. Kopio-merkkisukkia myytiin parhaimmillaan 6kpl/10levaa. Rannalla oli massage-piste 35levaa, yläkropan hieronta kesti n. 45minuuttia. Testaajan mukaan hieronta oli aikamoista rasvan levittelyä, mutta kuitenkin kovin virkistävää. Baarikadulla oli monia piirtäjiä, oli oikein taidokkaita kuvia valokuvista esille, joten jos haluat taulun muistoksi, niin ota valokuva mukaan. Hintaa en tiedä.

En lähtisi uudelleen kohteeseen, ja jos nyt näillä tiedoilla valitsisin kohdetta, en lähtisi ollenkaan kyseiseen maahan. Matka oli tosin hyvin halpa, vain parisataa per henkilö, mutta kaiken maksullisuus ja yllättävän kova hintataso lisäsi kuitenkin hintaa yllättävän paljon. Ehkä parempi hotelli olisi tehnyt kohteestakin paremman. Myös jatkuva varuillaan olo ärsytti (onko tämä hinta ihan törkyhinta, onko laatu ihan huono, mikä on tämän tyypin motiivi..). Viikko oli pitkä aika. Itseäni haittasi myös shoppailumahdollisuuden vähäisyys. Kojuja oli hitosti (täysin samat tavarat kuin muissa turistikohteissa), mutta hyvin vähän oikeita vaatekauppoja. Muutaman löysin hieman kauempaa rannan läheisyydestä (kartalla oikealla). Kävimme Varnassa, Varna Mall ostoskeskuksessa olikin ihan hyvin kauppoja, mutta vähäisen ajan vuoksi shoppailu oli lähinnä juoksemista kelloa katsellen. Varnaan oli sen verran matkaa, että emme sitten lähteneet sinne uudestaan yhden ostoskeskuksen takia. Varna-reissuun kuulunut viininmaistelu viinikellarissa oli oikein jees. Alma Tourista ei mitään pahaa sanottavaa, oppaatkin olivat oikein mukavia. Mukana oli myös ”julkkis”-Aapo matkaoppaat-sarjasta ;).

Kannattaa käydä

Vieras    11.08.2009    Kultahietikon muita vinkkejä    Kultahietikko

Mukava kohde! Aurinkoa, ystävällistä palvelua sekä edullinen paikka. Suosittelen.... tosin vain kesä-elokuun ajalle

Vladislav-hotellin asukit kesältä 2008

Vieras    09.06.2009    Kultahietikon muita vinkkejä    Kultahietikko

Viime kesänä oltiin Vladislav-hotellissa miehen kanssa. Oppaat katselivat lähinnä kauhuissaan kun me, keski-ikäinen pariskunta jäätiin nuorison suosimaan hotelliin. Meitä meno ei haitannut, naapuri sattui olemaan mukava norjalaisnainen jne. Ei mitään pahaa sanottavaa, biletimme itsekin ja hauskaa oli! Voisimme lähteä koska tahansa uudestaan. Ruoka oli hyvää, eikä ripuli tai muutkaan taudit vaivanneet. Aloitimme jo ennen lähtöä maitohappobakteerikuurin, joka ilmeisesti esti vatsavaivat. Rannalla makoilu oli tosin vähän hintavaa, sillä lepotuoli/paikka oli pakko maksaa. Palvelu muuten rannalla hyvä ja oleskelu vartioitua ja turvallista. Ruoka ja juomapuoli oli edullista. Otimme matkalla myös tatskat, jotka tehtiin todella siististi ja puhtaasti. Hinta huomattavasti edullisempi kuin Suomessa. Pari "perustatskaa" maksoivat noin 70-80 euroa. Yksityiskohtaiset ja tarkat hoito-ohjeet annettiin ja hoitovoiteen sai ostaa samasta liikkeestä. Ei tatska punoittanut taikka tulehtunut ja jälki on aivan erinomainen edelleenkin. Hyvät fiilikset jäi matkasta!

Gladiola Star ****

ihan kiva paikka, mutta onneks oltiin vaa viikko. hotellihuone 2:lle, aamiainen rupesi tökkimään, samaa joka aamu. Pitäisi olla 4 tähden hotelli mut taso oli vähä huono mielestäni. Ihan mukava ku oltii viikko, enempää en ois jaksanu. aika tylsäks kävi loppuviikost ku tiesi kaikki paikat ulkoa. Ihana paikka muuten.

käyttämätön uima-allas

tim1970    18.08.2008    Kultahietikon muita vinkkejä    Kultahietikko

olimme toikokuun viimeisestä viikonlopusta alkaen Bulgariassa 2 viikkoa. Koko sen ajan siellä ollessamme oli lämpöä siinä 25 hujakoilla. Pienessä Hotellimme (Aquarelle Hotel...makee oli ja 2 vkk maksoi 770 euroa) oli uima-allas, mutta eivät vaan täyttäneet sitä vedellä. Olisimme mielellämme uineet muksujen kanssa...Onneksi meressä tuli uitua. Isäntäväki (Yksityinen omistaja, 10 erillistä 'taloa/huoneistoa) mielestä oli niin viileää, ettei kannattanut laittaa vettä altaasen vielä...emme kauheasti protestoineet, koska muuten oli ihan mukavaa...Hotelli oli niin hiljainen, että olimme tosiaaa ekan viikon ainoita asukkaita...tokalla viikolla sinne tuli 2 huoneistoon lisää porukkaa.

Joten kannattaa varmistaa hotellista aina etukäteen onko uima-allas käytössä. Esitteissä ei mainita välttämättä kuin että allas on...

Todella upea matkakohde

Vieras    05.08.2008    Kultahietikon muita vinkkejä    Kultahietikko

Todella mainio paikka nuorille. Hotellimme Bonita oli todella hyvä ja viihtyisä. Saimme 15 kerroksesta huoneen ja merinäköalan. Mereen hotellistamme oli 50m matkaa, todella lähellä. Hyvää ruokaa- varsinkin kannattaa maistaa kavarmaa. Ihmiset todella ystävällisiä eikä illalla peloita yhtään kävellä, kun on tosi paljon porukkaa liikkeellä ja varsinkin kun on Kultahietikkolla on ainoastaan hotelleja eli siellä on pelkästään turisteja. Varnassakin kannattaa käydä, mutta ei ole hirveästi katseltavaa. Tykkäsin hirveästi maasta eli kannattaa käydä!

katumaalarit :)

Vieras    28.04.2008    Kultahietikon muita vinkkejä    Kultahietikko

kannattaa ehdottomasti ottaa mukaan jokin kiva kuva minkä haluaisi suurentaa vaikka tauluksi, joko ihan mustavalkoiseksi tai värilliseksi.

maksaa n. 50e ja todellakin sen arvoista. jätät kuvan maalarille ja haet taulun muutaman päivän päästä ja annat rahat kouraan. (tosi taitavia ja aidon ja tarkan näköisiä maalauksia)

Oletko vieraillut Kultahietikolla?

Kerro muille kokemuksistasi!
Pieni hetki, sivua ladataan.