Kreetan matkakokemukset ja vinkit: Sivu 19

Spinalonga

Vieras    31.01.2009    Agios Nikolaoksen nähtävyydet    Agios Nikolaos

Menimme saarelle, johon lepratautiset vietiin kuolemaan. Siellä oli heidän asuntoja, jotka olivat hyvin ankeita. Sitten viimeiseksi näytettiin meille iso kuoppa maassa, johon oli rakennettu tirkistysluukku. Katsoimme sinne, ja siellä oli vanhoja luita. Kuolleet oli laitettu sinne monttuun maatumaan. Hui, vieläkin puistattaa.

Pieni hotelli, pieniä eläimiä

Vieras    12.01.2009    Kreetan hotellit    Kreeta
Yöpymisen ajankohta: Heinäkuu 1988 | Hotelli: Muu hotelli

Yläkaapissa oli mustanaan torakoita, huoneen oven lukko rikki (ei lukkiutunut) ja joka yö kuului aamuun asti kauhea meteli naapuritalon diskosta. Saatiin huone vaihdettua ehjälukolliseen, mutta torakoista ei päästy eroon. Ja hiukan metelikin helpotti, kun pääsimme toiselle puolelle taloa. Merinäköalakin oli luvattu, mutta oli niin tiheälehtisiä puita ikkunan ja parvekkeen edessä, että pilkahdustakaan ei näkynyt merestä, vaikka oli sadan metrin päässä. Katselimme niitä puita hotellilla ollessamme. Olihan siinäkin näkemistä, kulkukissat kiipeili oksistossa.

Arvosana hotellille:

Perinteinen kyläkauppa Heretakis,Nea horassa.

Johanna Litmo    12.11.2008    Hanian ostokset    Hania

Monet varmaan muistavat minut Hotelli Alexiasta tai Kultasepänliike Mitsikolavaksesta..Aikansa kutakin.Olen alottanut työt perheyrityksessämme,Appi 84.v ei enää jaksa auttaa miestäni Manolista.

Kyläkauppaamme laajennetaan parhaillaan ja lisätään valikoimia.

Meiltä löydät perinteiset ja aidot tuliaiset. Rakia,retsiinaa,viiniä ja konjakkia suoraan tynnyristä,mausteista,irto feta,graviera ym.

Web sivuja tehdään talven aikana,kunhan remontti valmis.

Meidät löydät torstai maalaisrarkkinoiden läheisyydestä.Valestra 2, Nea Hora.Tulkaahan moikkaan sekä uudet ja vanhat Tutut.Ja samalla voin antaa hyviä vinkkejä Haniasta.

patikat ja ihmiset

Vieras    03.11.2008    Plataniaksen aktiviteetit ja harrastukset    Platanias

plataniaksella on kivoja patikkapolkuja ihan lähellä hotelleja.sieltä on myös helppo lähteä samarian-ja improksén-rotko retkille joita suosittelen.oikein mukava lapsi paikka,ihmiset ystävällisiä vaikkakin vähän varauksellisia kuten me suomalaiset.ruoka on hyvää siis kreetalainen-ruoka.hotellit pieniä ja mukavia.

Agia Marina

Vieras    21.10.2008    Agia Marinan aktiviteetit ja harrastukset    Agia Marina

Olimme juuri viikon Agia Marinassa 12.10 - 19.10.08. Säät vaihtelivat alkupäivän myrskytuulesta loppuviikon helteeseen. Koettiin sekä mahtavat aallokot että peilityyni meri. Upeaa!

Agia Marinan yläkylän kujia ja Tavernoita kannattaa ehdottomasti kiertää eikä keskittyä pääkadun ravintoloihin, jotka ovat enemmän ns. turistipaikkoja. Ruoka on pääsääntöisesti parempaa syrjäisemmissä perheravintoloissa. Esim. Roca, Horiatikis ja Kellari...ette varmasti pety!Missään nimessä ei kannata jämähtää paikalleen, vaan kiertää edullisesti taksilla eri suuntiin ja paikkoihin, mm. Hanian kaupungissa nelihenkinen perhe käy vaikka päivittäin taksilla ostoksilla

tai syömässä. Haniassakaan ei kannata missään nimessä jäädä venetsialaisen sataman rantaravintoloihin ( Ruoka ja palvelu paljon kehnompaa ja liukuhihnaturistimeininkiä!), vaan vanhan kaupungin kapeiden kujien uumenista löytyy loputon määrä toinen toistaan viehättävämpää tavernaa!!!

Vuokra-auto on aivan ehdoton tapa nähdä mahtavia vuoristomaisemia tai lähempiäkin paikkoja ja kyliä. Etelärannan Elafonis-kahluusaaret upea kohde käydä kääntymässä, ja suosittelen paluumatkaa aivan läntisintä reittiä , kapeaa serpentiitietä pitkin korkealla vuoristossa!

Agia Marinan hiekkarannallekaan ei kannata koko viikoksi uimaan, paljon siistimpi ja kirkasvetisempi ja tuulelta suojaisampi uimapaikka löytyy sopivan taksimatkan päästä esim. Agii Apostolista!!!!!!

loistava matkakohde

Vieras    04.10.2008    Retimnonin muita vinkkejä    Retimnon

Tulimme juuri Retimnonista ja voin sanoa että tulee varmaan mentyä uudellen, oli sen verran hieno kokemus. Ruuat,palvelu,hotelli jne jne aivan loistavia. Joku kirjoitti että oli siivoton saari, no veikkaan että on nähnyt vain jonkun yksittäisen paikan, me nimittäin kierrettiin saarta niin lännessä kuin idässä ja etelässä ja VAIN muutamissa paikoissa oli epäsiistiä ja sekin vain teiden varsilla!!(ja suomessako sit on joka paikassa siistiä). Huoneistohotelli jossa auimme oli siisti ja joka päivä kävi siivooja,henkilökunta ystävällistä, niin myös muualla palvelu ystävällistä! Ruuat todella maukkaita( jos tilasi muutakin kuin ranskalaisia) ja mehän menimme nautiskelemaan ja se onnistui erinomaisesti... Suosittelen paikkaa kaikille lämpimästi!!!

En lähtis kehumaan!

naisasiamies    04.10.2008    Kreetan muita vinkkejä    Kreeta

Tultiin viikon reissulta Kreetalta 3.10.2008 En pitänyt koko saaresta. Gerani on likanen paikka. Roskia tienvarret täynnä ja viemäreistä tuleva haju yhdistettynä ruuan ja pakokaasun tuoksuun sai minut voimaan pahoin. Liikenne Plataniakseen on kaoottista. Äijät kaahaa kun mielenköyhät. Pitäkää lapsistanne huolta. Kreetalainen ruoka ei ole niin hyvää kuin miksi sitä mainostetaan. Jotenkin mautonta. Hotelli oli hyvä ja rauhallisella paikalla. Nimi Silver Beach. Kohtuu siisti ja tasokas mutta keskellä "viidakkoa". Syrjäisen sijaintinsa vuoksi sopii hyvin lapsiperheille koska hotellialueella ei paljon liikennettä. Toisaalta taksi kyyti Plataniakseen hotellilta ei maksanut kuin 5-7 euroa. Kätevä tapa liikkua ja kohtuu hintainen mutta sovi hinta aina ensin ennen kuin hyppäät kyytiin. Hotelli Silver Beach on aivan meren rannalla siitä plus pisteitä. Ranta ei tosin ole kovin häävi mutta kyllä siinä ui. Hotellilta kun lähtee kävelemään merenrantaa vasemmalle niin jo muutaman sadan metrin päässä ranta paranee huomattavasti. Rannat Kreetalla eivät ole sitä tasoa kuin esim. Turkissa jossa ne ovat paremmat ja vesikin on puhtaampaa. Muuten en Turkkia kehu matkakohteena. Kreetalla aika on pysähtynyt. Jätehuolto ja kierrätys siellä ovat tuntematon käsite. Roskia,hajua,keskeneräisiä rakennuksia ja sellaista yleistä ränsistyneisyyttä. Hanian lentokenttä on aika kaoottinen paikka ja ainakin miesten vessat olivat surkeat. Kreikkalaiseen kiireettömään tapaan kuuluu että lennot myöhästelevät. Meidänkin lento Suomeen tunnin myöhässä. Jottei mene ihan moittimisen puolelle niin täytyy todeta että Kreetalaiset ihmiset ovat todella ystävällisiä. Kreetalla voi yön pimeydessä kulkea turvallisesti myös naiset syrjemmällä. Ei tarvitse pelätä joutuvansa ryöstetyksi tai raiskatuksi.

siisti ja rauhallinen

Vieras    02.10.2008    Agii Apostolin hotellit    Agii Apostoli
Yöpymisen ajankohta: Syyskuu 2008 | Hotelli: malou

Siisti ja rauhallinen huoneistohotelli sivukadun varella. Isäntäväki erittäin ystävällisiä ja auttamishaluisia. Hotelliin ei juurikaan kuulu liikenteen ääniä viimeinen hotelli kadun päässä. Huoneissa perus astiasto ja kahvinkeitinkin löytyi. Marketit ja ostospaikat mukavan lähellä. Haniaan kulkee busseja aivan vierestä. Oltiin finnmatkojen äkkilähdöllä ja mieluinen yllätys oli siisti ja mukava paikka missä kaikki oli lähellä, mutta omaakin rauhaa löytyi.

Arvosana hotellille:

hieno paikka

Vieras    24.09.2008    Malemen nähtävyydet    Maleme

joka kesän käynti kuvia

kiva hotelli hyvällä paikalla

Vieras    15.09.2008    Nea Horan hotellit    Nea Hora
Yöpymisen ajankohta: Elokuu 2008 | Hotelli: Danaos

Hotelli oli rantakadun varrella, 50 askelta uimaan. Rauhallinen ja pieni .Aamupala oli riittävä. Sijainti oli hyvä, haniaan kävelymatka. Hyviä ruokapaikkoja vieressä.Pieni kauppa vieressä. Huoneet siistit, ilmastointi toimi (maksullinen) ja huoneissa oli jääkaappi. Henkilökunta ystävällistä. Menisimme uudestaan:)

Arvosana hotellille:

näin mustekalan läheltä

heppafani    14.09.2008    Kreetan nähtävyydet    Kreeta

hieno mukava olimme las palmassa

Ympäristö

Vieras    31.08.2008    Agia Pelagian muita vinkkejä    Agia Pelagia

Kaikista Kreikan lomakohteista joissa on tullut käytyä, Agia Pelagia oli kokemuksena mitättömin. Kylässä lähinnä rakennettiin uusia hotelleja - näitä keskeneräisiä betoniluurankoja oli joka puolella. Rakentamista tapahtuu kaikkialla, mutta tässä mittakaavassa en ole vastaavaa nähnyt.

Ja jo olemassa olevien rakennusten joukossa oli muutama suuri hirvitys, joiden olemassaololle ei ole mitään perustetta.

Välinpitämättömyys ympäristöstä leimasi koko Iraklionin ympäristöä muutenkin: joka puolella näki keinotekoista ja hallitsematonta turismin kasvua, jota leimasi lähinnä kiire ja ahneus. Ei ajatustakaan viihtyisyydelle.

Puut, kasvit, istutukset, kasvit asukkaiden omilla parvekkeilla - tämä kaikki tuntui puuttuvan alueelta. Kuitenkin muissa lomakohteissa - myös Kreetalla esim. Hanian ympäristössä - ne yleensä kuuluvat kuvaan. Puhumattakaan sellaisista saarista kuin Samos, Thassos, Karpathos, Kalymnos, Symi, Nissyros jne..jne.. joissa kaikissa asukkaat pyrkivät itsekin viihtymään ja pitävät ympäristönsä edes jonkinlaisessa kunnossa.

En suosittele Agia Pelagiaa muille kuin niille, joille riittää muutaman sadan metrin mittainen kapea uimaranta, josta lähimpään baariin on matkaa max. 15 metriä.

Vesipuisto Limnoupolis

Limnoupolis on mahtava vesipuisto Hanian länsirannikon rinteellä. Sinne pääsee helposti mistä kylästä autolla tai vaikka minijunalla. Myös matkanjärjestäjät järjestävät sinne matkoja. Alue on iso ja hyvinhoidettu, sieltä löytyy hyvä myymälä ja useitakin ruokapaikkoja. Pienillekin lapsille on oma uima(kahluu)allas. Jostain syystä lastenaltaan ympärillä aurinkotuolit ovat olleet maksullisia, vaikka muualla maksua ei peritäkään. Ja liukumäessä löytyy kaikki mahdolliset versiot. Löytyipä sieltä poreallaskin. Helposti menee koko päivä aamusta iltaan saakka.

Kreikan malediivit

Karhu-äiti    27.08.2008    Elafonissosin nähtävyydet    Elafonissos

Elafonissos on todellakin näkemisen arvoinen paikka, vaikka automatka sinne saattaakin hirvittää. Valkoista (vaalenpunaista) hiekkaa, matala täydellinen ranta. Vesi ei ole niin lämmintä kuin muilla rannoilla ja tuulisella säällä hiekka lentää kipeästi palaneelle iholle. Jos menet omalla autolla, niin tee paluumatka sisämaan kautta ja (jos välttämättä haluat) paluumatka serpentiiniteitä, niin vältyt ulkoreunalla ajamiselta. IHANA PAIKKA!

Hyvä apartomentos aivan meren läheisyydessä

Karhu-äiti    25.08.2008    Agii Apostolin hotellit    Agii Apostoli
Yöpymisen ajankohta: Heinäkuu 2008 | Hotelli: Kiwi

Kiwi on mukava ja siisti apartomentos aivan meren läheisyydessä. Aamu-uinnille merelle on helppo ja nopea lähteä. Omistajat ovat mukavia ja ystävällisiä ja hotellin uima-altaalla ja allasbaarilla onkin mukava viettää aikaa. Paikallisbussit Haniaan pysähtyvät aivan viereen. Lähellä useita hyviä ruokapaikkoja ja marketteja. Huoneista löytyy jääkaappi ja liesi sekä kahvin- ja vedenkeittimet. Meillä oli myös tilava parveke (kaksio).

Arvosana hotellille:

Oletko vieraillut Kreetalla?

Kerro muille kokemuksistasi!
Pieni hetki, sivua ladataan.