Kreetan matkakokemukset ja vinkit: Sivu 12

Agii Apostolin uimaranta

Vieras    16.10.2011    Agii Apostolin vaarat ja ongelmat    Agii Apostoli

Palasimme juuri Agii Apostolista (15.10). Ihmettelimme kylän uimarantaa. Vesi oli kirkasta ja turkoosinsinistä, mutta, mutta. Mereltä rantautui melkoinen määrä roskaa; tyhjentyneitä muovisia roskapusseja sekä niiden maatumattomia jätteitä. Oli karkkipapereita, makkaran kuoria, erilaista muovia sekä niitä sinisiä ja vihertäviä muovipusseja. Uidessa muovikelmuja kääriytyi jalkojen ympärille. Oli todella inhottavan tuntuista. Olikohan jätepussit heitetty mereen veneistä, ja ne sitten tuulten kuljettamina ja aaltojen avaamina päätyivät rantavesiin.

Rannalla oli myös paljon pikkukaloja, jotka näykkäisivät paikoillaan seisovia uimareita. Liikkuminen kuitenkin karkoitti kalat. Mieheni sai pienen vertavuotavan haavan, mutta suurempaa vahinkoa ei sentään sattunut.

Siisti, keskitasoinen hotelli

Vieras    15.10.2011    Agios Nikolaoksen hotellit    Agios Nikolaos
Yöpymisen ajankohta: Syyskuu 2011 | Hotelli: Dessole Coral Hotel

Ainoa miinus hotellin sängyt ilman petari kovat kuin kivi

Arvosana hotellille:

Pieni

marcus    14.10.2011    Kreetan hotellit    Kreeta
Yöpymisen ajankohta: Lokakuu 2011 | Hotelli: Popi

Siisti perhe hotelli

Arvosana hotellille:

Bussikuski vasrasti reppumme

Vieras    12.10.2011    Hanian vaarat ja ongelmat    Hania

OITÄKÄÄ HUOLTA TAVAROISTANNE. Lentokenttäkuljetusta hoitaneen UNION bussiyhtiön kuljettaja todistettavasti varasti reppumme. Teimme rikosilmoituksen, vaan eipä poliisi ole erityisen kiinnostunut turintin oikeuksista, koska meillähän on vakuutus. Tapiola ilmoitti, että ei korvaa unohtuneita tavaroita, mutta mahdollisesti ns. fyysisesti ryöstetyn omaisuuden. T. Laura

Social Bar&Club

muus    08.10.2011    Plataniaksen ravintolat ja baarit    Platanias

Plataniaksen keskusaukiolla mukava pienehkö baari. Toimii päivisin esim. kahvilana ja illalla istuskelupaikkana. Puolenyön jälkeen alkaa isommat bileet ja tanssimusiikki pauhaamaan. Hauskanpito jatkuu aivan aamun pikkutunneille asti :) Hinnat suht ok, oluet n.3-4€ ja drinkit 7€.

Omega Platanias

muus    08.10.2011    Plataniaksen hotellit    Platanias
Yöpymisen ajankohta: Lokakuu 2011 | Hotelli: Omega Platanias

Hotelli oli ihanan kodikas. Siivous toimi erittäin hyvin, todella siistiä jälkeä! Respassa oli töissä suomea puhuva Petra, joten tänne uskaltaa matkustaa kielitaidottomatkin. Sijainti hyvä, lähellä keskustaa ja Aurinkomatkojen palvelutoimistoa, mutta kuitenkin sen verran sivussa, että alue oli rauhallinen. Allas on iso ja altaalla on snack baari josta saa erinomaista pizzaa (n.6-7€). Perjantaisin karaokea.

Arvosana hotellille:

Kodikas, rauhallinen hotelli

Vieras    05.10.2011    Plataniaksen hotellit    Platanias
Yöpymisen ajankohta: Syyskuu 2009 | Hotelli: omega entinen elisso

Ensimmäinen kerta kun majoituimme huoneistohotelliin, hieman jännitti kun olimme aiemmin olleet monen tähden hotelleissa ja saaneet luxus palvelua. Hotelli oli kodikas ja rauhallinen. Palvelu ystävällistä, suomalainen henkilö respassa. Siivous huoneissa joka päivä, siistijä erittäin ystävällinen :) Pihalla puuhasi "talonmies" päivittäin. Hän myös huikkasi tervehdykset mennen tullen. Huoneet olivat tilavat, parveke myös. Siellä oli mm.pyykinkuivatusteline.Baarista sai juotavaa ja pikkupurtavaa. Aamiaisenkin kerran siinä söimme, tehtiin tilauksesta,hinta/laatusuhde ok. Ruokakauppa lähellä ja rantaan lyhyt kävelymatka. Aivan hotellin kupeessa on tosi hyvä ruokaravintola. Olimme v.2010 Rhodoksella mutta nyt parin päivän päästä meitä kutsuu taas Plataniaksen kylä ja siellä Hotelli Omega Platanias.

Arvosana hotellille:

upea ranta

Edith    21.09.2011    Agia Marinan muita vinkkejä    Agia Marina

Elafonissi, Kreetan saaren lounaisosassa matkojen takana. Vuokraa auto tai prätkä ja mene halki vuoriston, jo matkalla on paljon nähtävää. Perillä tämä huikea ranta on uskomaton (Natura 2000 kohde) iso ranta jossa voi yhdessä kohdassa mennä kuin kylpylän villivirrassa laguunista toiseen. Ensimmäisen kerran kävin täällä jo 90-luvulla, nyt olen jo useita kertoja käynyt ja aina se on yhtä ihana. Nykyisin siellä on palveluitakin hyvin. Aurinkovuoteet maksaa sen mitä muuallakin Kreetalla. Auringonlaskunkin katsoin siellä viimereissulla

Taverna Horiatiko

Edith    18.09.2011    Agia Marinan ravintolat ja baarit    Agia Marina

Erinomaista kohtuuhintaista maittavaa ruokaa. Reilunkokoiset annokset. Ystävällinen palvelu. Vanha isäntä istuu usein tarkkailemassa jossainpäin yrtinoksa korvan takana hyväntuulisena. Välillä talokin tarjosi extraa, etenkin kun kävimme useita kertoja. Pääkadulta max 200m huoltoasemankohdalta ylämäkeen. Suosittelen. Itsekin löysimme paikan suosituksen ansiosta. Plataniaksestakin lyhyt matka.

www.taverna-horiatiko.gr/th/...1/lang,en/

Einomainen sijainti, hyvä valinta

Edith    18.09.2011    Agia Marinan hotellit    Agia Marina
Yöpymisen ajankohta: Syyskuu 2010 | Hotelli: Alexia huoneistohotelli

Tästä huoneistohotellista ei ole mitään huonoa sanottavaa. Sijainti on hyvällä rannalla ja kävelymatka kaikkiin hyviin ruokapaikkoihin. Ihmettelen vaatimatonta matkanjärjestäjän luokitusta mutta eihän tää nyt luksusta ollut mutta kaikki tarpeellinen. Siivous pelasi ja siistiä siis oli. Voisin mennä uudelleen. Kaksi viikkoa lomailimme täällä. Aiemmin 4 muussa hotellissa (tähtiä enemmänkin sisältäneissä) Kreetalla käyneenä pidin tätä parhaana.

Arvosana hotellille:

Mukava rauhallinen hotelli

Vieras    06.09.2011    Plataniaksen hotellit    Platanias
Yöpymisen ajankohta: Syyskuu 2011 | Hotelli: omega entinen elisso

Hotelli, jossa suomalainen viihtyy. Ei taistelua aurinkotuoleista, vaan kaikille riittää. Ei melua vaanrauhallista oloa kivenheiton päässä kaupoista ja palveluista. Hienoon hiekkarantaan lyhyt kävelymatka.

Eppu

Arvosana hotellille:

jätä tämä ravintola väliin!

Minerviini    15.08.2011    Retimnonin ravintolat ja baarit    Retimnon

Olimme perheeni kanssa äskettäin Kreetalla ja teimme päiväretken Rethymmoniin. Satamassa ravintola MARIA MOURAGIOn edessä oli aktiivinen sisäänheittäjä, joka näytti meille sivua suomalaisesta matkaoppaasta ja että hänen ravintolaansa oli kehuttu, lupasipa vielä antaa juomat kaupan päälle jos tulisimme. Meidät saatiinkin sisään houkuteltua ja tarjoilija kävi useaan otteeseen kertomassa suositustaan "annoksesta kahdelle", emme oikein edes ehtineet tutustua listaan, kun meitä jo "hoputettiin tilaamaan". Listalla olevat ruoat olivat hyvin kohtuuhintaisia, joten päädyimme ottamaan tarjoilijan suositteleman "kevyen ja maukkaan annoksen kahdelle, kalaa ja shrimpsejä" kysymättä hintaa (ISO EREHDYS!!!). Ruoka tuli, annoksessa pienehkö kala puoliksi ja 8kpl king prawneja eli jättikatkarapuja. Ruoka oli tavanomaista, ei mitenkään erinomaista ja olimme suht tyytyväisiä kunnes lasku annettiin - 85E!!!! sisälsi siis ruoan, yhden oluen ja yhden kolan (ne juomathan oli luvattu ilmaiseksi???). Olimme niin äimistyneitä että maksoimme mukisematta, tarjoilija tuli heti hakemaan laskun ja rahat pois, kuittia ei tietenkään saatu, juuri ja juuri ehdittiin vilkaista laskun sisältöä kun jo haettiin pois. Tuli hieman ryöstetty olo, listallla kyllä lukee että kalat on kilohiinnalla, mutta kilohinnat näyttivät kohtuullisilta listalla.

Hotellilla katsoimme netistä mitä ko ravintolasta sanotaan, ja emme todellakaan ole olleet ainoat huijatut sielä! esim trip advisorin sivuilla on useita juttuja ja niiden perusteella pääsimme halvalla!!!! en tiedä millä mittarilla kalat punnitaan, mutta huijauksen maku jäi pahasti suuhiun. ja vaikka teimme virheen että emme kysyneet hintaa etukäteen, on hinta silti älytön. Tarjoilijat hääräsivät ympärillä kovasti, viihdyttivät lastamme (joka söi vielä purkkiruokaa, ei tilattu hänelle mitään), jotenkin huomaamatta menimme lankaan. (tyhmät turistit... ;)

Tämä nyt varoitukseksi muille, maria mouragio ravintolaan en suosittele kenenkään menevän! lukekaa netistä muiden palautteita jos harkitsette. Missään muualla Kreetalla ei törmätty vastaavaan, itse asiassa ruoat olivat muualla parempia, annokset isompia ja suomen hintaan verrattuna edullisia.

Kreetan upea Balos

annettalind    11.08.2011    Kreetan muita vinkkejä    Kreeta

Monet ovat jo varmasti löytäneet Balogsen laguunin ja Granvousan niemimaan, useille kuitenkin Elafons on tutumpi. Kaunis sekin. Ei mielestäni vedä vertoja Balokselle. Balos on huikaisevan kaunis. Kahden lahden poukaman reunustama pehmeä ja valkoinen hiekka kohtaa turkoosina kimaltavaan mereen. Takana Geroskinos - vuori. Meressä voi kahlata loputtomiin tai vai oleskella matalassa vedessä antaen silmän levätä luonnonkauniissa maisemassa. Ranta sijaitsee hieman syrjässä. Itse kävin Baloksella lautalla, joka lähti Kissamoksen satamasta.

Ajan kohta oli elokuu, jolloin meri oli hyvin lämmin.

Ok majoitus, baari/ravintola erittäin huono.

Vieras    05.08.2011    Hanian hotellit    Hania
Yöpymisen ajankohta: Elokuu 2011 | Hotelli: Atlantis

Olimme perheeni kanssa heinä/elokuun vaihteessa viikon Atlantiksessa. Hotellihuone oli tilava ja siisti ja siivooja todella mukava. Miinuksia voi antaa hotellin allasbaarista/ravintolasta. Ruoka ja juoma ovat kalliita esim. verrattuna naapurihotellin vastaaviin mutta suurin pettymys oli ruoan laatu, annokset mauttomia, leipä kuivaa ja annokset pieniä mutta hinta kuitenkin Staloksen isoimmasta päästä.

Hyviä ravintoloita onneksi löytyy läheltä esim. oassis n.200m rantakatua plataniakseen päin, siellä ruoka on hyvää ja jälkkärit tulee koko porukalle kun tilaat laskun ja muksuille ilmapallot.

Kannattaa myös tarkistaa jostain tietolähteestä että onko tuola viellä meneillään taksilakko josta käyttämämme ahne matkatoisto ei maininnut mitään kotisivuillaan tai puhelimitse, jos olisin tiennyt lakosta hotellivalintani olisi ollut lähempänä haniaa tai plataniasta.

Hinnoista vielä sen verran että litra paikallista punkkua maksaa ravintolassa 8-9€, olut 3-3,5€ ruoalle tulee hintaa n.6,80-13€/hlö+alkupalat jne. Aamiaista saa n.6-7€ hintaan. Lisäksi haluaisin vielä mainita Atlantiksen vieressä sijaitsevan leipomon/kahvilan jonka nimi on Tres Jolie, sieltää saa todella herkullisia piirakoita, patonkeja, hampurilaisia jne. todella halvalla.

El_Kuula

Arvosana hotellille:

Oikein kiva, rauhallinen ja siisti pieni hotelli :)

Jimii    08.07.2011    Malemen hotellit    Maleme
Yöpymisen ajankohta: Kesäkuu 2011 | Hotelli: Iliois Beach Resort Hotel

Oikein kiva pieni idyllinen hotelli, Malemen kylässä, rannan läheisyydessä.

Eli vietimme viikon tuolla hotellissa, mukana oli 2,5 vuotias poika ja voin

hyvin mielin suositella paikkaa niille jotka menossa lapsien kanssa ja eivätkä

kaipaa kauheaa hälinää ympärilleen.

Siis hotelli pieni, siisti kaikin puolin, uima-altaat lapsille ja aikuisille, rauhallisella paikalla,

baari josta sai kaikkea tarpeellista, rantaan 50m ja vaikkakin rannassa

pientä kiveä, meri oli hiekkapohjainen alusta lähtien.

Suosittelen lämpimästi :)

Arvosana hotellille:

Oletko vieraillut Kreetalla?

Kerro muille kokemuksistasi!
Pieni hetki, sivua ladataan.