Matkakokemukset - Aktiviteetit ja harrastukset : Sivu 2

Opas Sarja Sonko

Vieras    16.11.2018    Bakaun aktiviteetit ja harrastukset    Bakau

Hei, olen käynyt Gambiassa monet kerrat ja suosittelen myös Sarja Sonkoa oppaaksi. Asiallinen, iloinen, auttavainen, luotettava ja ymmärtää milloin turistit tulisi jättää rauhaan. Hän osaa järjestää eri päiväreissuja, tulee mukaan kaupungille tinkimään ja auttaa ja ohjaa myös jos ilmenee jotai ongelmia. Huippu tyyppi! Sarjan löytää Bakau alueelta, cape point hotellin läheltä. On toiminut oppaana monelle suomalaiselle. Hänelle voi soittaa tai laittaa viestiä numeroon: +220 7087954, hänet löytää myös facebookista nimellä Sarja Sonko official tourist guide.

Ikimuistoiset kaksi viikkoa Sri Lankalla

Vieras    22.10.2018    Hikkaduwan aktiviteetit ja harrastukset    Hikkaduwa

Olimme perheen kanssa kahden viikon lomamatkalla Sri Lankassa 10/2018.

Majoituimme Coral Sands- hotelliin Hikkaduwassa. Hotellin sijainti on täydellinen rantalomailuun, aivan meren rannassa ja kiven heiton päässä hotellilta pääsi uimaan esimerkiksi merikilpikonnien kanssa. Lisäksi rannalla on koralliriutta, jossa oli mukava snorklailla.

Varasimme jo Suomesta käsin kolmen yön ja neljän päivän retken paikalliselta matkanjärjestäjältä Haya Lankalta. Haya Lankan omistaja Ishu räätälöi meille toivomamme retken ja oli erittäin kärsivällinen ja ystävällinen.

Kuljettaja Nusmy tuli sovitusti noutamaan meidät hotellilta ja kaikki toimi

niinkuin oli ennalta sovittu. Meidän yöpymispaikat retkellä olivat Udawalawe-

Ella-Kandy. Emme voisi olla tyytyväisempiä, näimme ja koimme niin paljon ja maa on uskomattoman kaunis!

Vahva suositus Haya Lankalle ja Ishulle! Retken varaaminen ja suunnittelu hoitui kätevästi Watsapin kautta. Maksoimme retken paikan päällä viimeisenä retkipäivänä. Meidän ei itse tarvinnut huolehtia mistään, kuljettaja hoiti kaiken ja oli todella ystävällinen ja rauhallinen kuski :)

Caravan Life Nro You Tube kanava

Tällä kanavalla pääsette seuraamaan kahden eläköityneen Caravaanarin unelman toteutumista.Aloimme harrastamaan Caravaanari eloa 1989 hankittuamme ensimmäisen matkailuvaunumme.Silloin jo heti unelmoimme päivästä jolloin olisimme työelämästä vapaita ja saisimme kierrellä matkailuvaunuillen ympäri eurooppaa.Sittemmin ovat unalmamme ja haaveilumme realisoituneet ja jopa vähän enemmänkin .Nyt kierrämme ympäriinsä eri maissa matkailuautolla.Ensimäinen eläkeläisenä suunnattu matkamme tapahtui 2017 talvella.Suuntasimme automme keulan Vuosaaren satamaan ja siitä laivalla Saksaan ja Trawemundeen.Tarkoituksella kävimme heti alkuunsa 14 eri valtiossa 98 päivän aikana.Ajokilometrejä kertyi yht.10918 kilometriä mikä on melkoisen paljon.Tämä reissumme samoin kuin talvella 2018 tekemämme toinen Euro Road Trip näkyvät Yuo tube kanavallamme Caravan Life Nro.2018 vierailimme kesällä myös Baltiassa ja Puolassa ja itse asiassa siitä reissusta on juuri menossa 11 videon jaksot Yuo Tubessa.Marraskuun lopulla starttaamme 5 kuukauden matkalle jälleen eurooppaan ja siellä vietämme joulun perheen kanssa Lissabonissa josta jatkamme ajoamme matkailuautoillen Gibraltarille ja edelleen sieltä Espanjaan useisiin kaupunkeihin.Tältä uudelta matkaltamme myös joka viikko uusi video You Tubeen.Tämän tubetuksen otin itselleni harrastuksena eläkepäiville ja ilkoksen olen siinä saanut uusia ystäviä ja tilaajiakin,joskus jopa tykkäyksiäkin mikä lämmittää tekijän mieltä kovin.Käykää katsomassa tuotoksiani Caravan Life Nro kanavallani ja tilatkaa kanavani niin pysytte helposti matkassa mukana virtuaalisesti.Videoilleni pyrin laittammaan myös hiukan infoa paikoista.GPS kordinaatit ,osoitteet jne.Niille ketkä uskaltautuvat matkustella näitä reittejämme henkilöautoillen mikä on täysin mahdollista uskallan luvata myös videoillani rahan arvoisia neuvoja miten olla ja asua euroopassa edullisesti.Ei muuta kuin mukaan ja matkaan.Meille Senioreille tämän on mitä parasta antia eläkepäivinämme.Tässä linkki kanavalleni.www.youtube.com/channel/UC-f...subscriber

Pakollinen kohde suomalaiselle luontomatkailijalle

Vieras    04.10.2018    Kolin aktiviteetit ja harrastukset    Koli

Kansallismaisema on nimensä veroinen. Kävelyreittejä kaikenkuntoisille, parhaat näkymät näkee jo 2 km Huippujen kierroksella, tai sitten voi lähteä pidemmällekin. Lue lisää Koli-kokesmuksesta blogistani:

www.rantapallo.fi/revontulia...anhenkiin/

Vanilla Sky kauneushoitola

Vieras    26.09.2018    Tallinnan aktiviteetit ja harrastukset    Tallinna

Kävimme kavereiden kanssa kasvohoidoissa Vanilla Skyssa ja oli karvas pettymys! Hoito tehtiin todella nopeasti ja hutiloiden ja kosmetologi poistui huoneesta pitkiksi ajoiksi tekemään jotain muuta. Kaverilleni laitettiin epäsopiva, kirveleviä, tuotteita kasvoille ja minulle ei laitettu edes kosteusvoidetta hoidon jälkeen. Lisäksi saimme tylyjä kommentteja siitä, että emme hoida ihoamme kunnolla kotona koska löytyy mustapäitä. Kaverini vaati alennusta huonosta palvelusta, mutta sai osakseen kettuilua. Ei enää ikinä tänne!

Brelan rannat

Vieras    15.09.2018    Brelan aktiviteetit ja harrastukset    Brela

Brelassa on erittäin kauniit uimarannat. Rannat ovat lähes valkeaa, pyöreää kiveä. Aurinkotuoleja on vähän. Aurinkoa otetaan omien pyyhkeiden päällä. Vesi on kirkasta ja puhdasta. Jokaisella rannalla on makeanveden suihkuja ja monella on siisti wc.

Kiinnostaisiko yöpyä puunlatvamajassa safarin päätteeksi?

Vieras    17.04.2018    Sri Lankan aktiviteetit ja harrastukset    Sri Lanka

Vietimme ikimuistoiset 2 viikkoa helmikuussa 2018 Sri Lankan Bentotassa. Matkan olimme ottaneet matkanjärjestäjän kautta, mutta aktiviteetteja varten etsimme paikallisen oppaan. Loman päätarkoitus oli rentoutua, joten emme haalineet tällä kerralla liikaa nähtävää. Alwikseen törmäsimme Bentotan rannalla. Lyheyn keskustelun aikana ( englannilla pärjää hyvin) saimme käsityksen, että kyseessä on luotettavan oloinen opas, joka järjestää muun työnsä ohella pienimuotoisesti opaspalveluita ym. Mieleenpainuvinta oli yöpyä Yalan safarin päätteeksi viidakossa sijaitsevassa puunlatvamajassa ( siisti ja turvallinen paikka, vesivessatkin jopa) Safarimme aikana Alwis - joka osoittautui myös loistavaksi kokiksi- oli loihtinut toiveidemme

mukaisen illallisen. Monitoimimiehenä Alwis kaivoi esiin bongorummun ja loppuilta meni nauttiessa hänen ja kuskin musisoinnista nuotion äärellä viidakon ääniä kuunnellen. Alwiksen

kautta onnistuu myös mm. ayervedahotojakso tai yksittäiset hoitokerrat, toiveiden mukaiset grilli-illalliset rannalla, retket toiveiden mukaan, hotellivaraukset ja lentokenttäkuljetukset. Alwis on aiemmin toiminut luksushotellissa mm. kokkina, joogaohjaajana ja aktiviteettijärjestäjänä, joten

hänen kauttaa saa räätälöityä monenlaista ohjelmaa. Persoonana hän on luotettava, hyvällä tavalla ”ylpeän” oloinen siisti mies, jolla on asenne kohdallaan! Kävimme myös pariinkin

otteeseen Alwiksen kotona, jossa tapasimme hänen viehättävän perheensä ja saimme nauttia maittavan aterian. Voin lämpimästi suositella Alwiksen palveluita! Jos kiinnostuit, hänet tavoittaa parhaiten WhatsApp:n kautta numerosta +94 77 160 2820

Jussi ja Elena

Rannat

Vieras    19.03.2018    Mauritiuksen aktiviteetit ja harrastukset    Mauritius

Mainoksissa esitetyt valkoiset korallirannat ovat kyllä kokemuksemme perusteella huu-haata. Jos hiekkarantoja kaipaa, on kohde väärä! Saarihan on tulivuoresta syntynytja sitä kiertää mustat laavakivet ja -laatat. Snorklaajien on vuokrattava (ellei sisälly hotellin palveluun)vene päästäkseen oikeille paikoille. Rantavesissä, joiden syvyys on puolisen metriä, ei ole pikkukalojen ja merimakkaroiden lisukkeksi juurikaan muuta nähtävää. Merisiilejä kannattaa varoa.

Itse kohde on Gotlannin kokoinen ja hindujen uskonto on selvästi esillä. Jos nähtävyydet kiinnostavat, voi saaren ko. kohteet käydä katsomassa parhaiten omin konstein eli taksilla. 8 tunnin rundin hinta yhteensä 80 euroa. Ei paha ja kohteet saarella tulevat nähdyiksi. Väite, että Mauritius olisi Afrikan rikkaimpia valtioita, herättää ihmetystä. Köyhyys näkyy ja jopa haisee.

Tydellinen huolenpitoinen palvelu Haya Lanka

Voin vahvistaa edelliset kertomukset matkatoimisto Haya Lankan palvelusta. Teimme viikon matkan heidän toimestaan helmikuussa 2018. Luotettava kuljettaja (Mr. Farsan) uudella ilmastoidulla autolla hoiti ohjelman alusta loppuun erinomaisesti. Kävimme mm: Sigyria, Nuwara Elya, safarit (jossa 100 elefanttia), Moon Plain luonnonsuojelualue, Kandy, Ella. Nähtävyyksiin liittyy maan tapaan tuotteiden myyntiesittelyjä laadukkaissa myymälöissä (Sri Lankan jalokivet, puuhuonekalut ja koriste-esineet, batiikkitekstiileitä, teeplantaasi ym.) Mutta maan upean kaunis luonto oli parasta sisämaan retkellä. Moninaiset kultturikohteet kuten Buddismin pyhät tuhatvuotiseet kohteet kuuluivat myös ohjelmaan. Turvallisuus ja huolenpito meistä asiakkaina oli huippua. Ihmiset maassa olivat yleisesti tavattoman ystävällisiä ja avuliaita.

Viikossa ei voi kokea itsenäisesti matkustamalla niin paljon kuin Haya Lankan retkellä, mitä suosittelemme vahvasti, Thank you Mr. Ishu and Mr. Farsan for all you made fot us! Hope to see you next time!

Paavo7days

Surffausta ja sukellusta Puerto Vallartassa

Olimme marraskuussa 2017 Puerto Vallartassa.

Paikalliset ihmiset ovat uskomattoman ihania ja avuliaita. Resortti hotellien alueelle emme suosittele menemistä, vaan kannattaa keskittyä Zona Romantican läheisyyteen, jossa parhaat ruokapaikat, rannat ja tunnelma sijaitsee. Kaupustelijoita on paljon rannoilla, mutta niitähän on joka turistipaikassa.

Suosittelen paikallisten Danielin "Vallarta Surf n' Dive" ja Sayulitassa Davidin "Surf'n Sayulita Surf School" surffaukseen ja sukeltamiseen. Tyypit ovat todella hauskoja, loistavia opettajia ja puhuvat englantia. David on erinomainen surffiopettaja, jonka tunnilta varmasti lähdet hymyissä suin.

Kumivenesafari

Paikallinen yrittäjä järjestää kylän halki kulkevalla Ziller-joella kumivenesafareita. Veneily aallokkoisessa joessa ei ole mitään kuivaa puuhaa ja retken hintaan sisältyykin matkan ajan käytettävä märkäpuku. Reissuun sisältyy paljon melomista, vaikka myötävirtaan mennäänkin, joten ihan kauhean huonokuntoiselle sitä ei voi suositella.

Paikallinen yrittäjyys

Vieras    06.02.2018    Gambian aktiviteetit ja harrastukset    Gambia

Ihan mahtava maa ja loistava kokemus jonka tarjosi meille ennenkaikkea luotettava ja raitis paikallis opas. Hän ei pyytänyt palvelusta mitään ja oli erittäin ystävällinen.

Täältä löydät hänet ja toiminta on ammattimaista!!!

gambiaexperience.webnode.fi/

Sri Lankan paikallisoppaan avulla loma oli vaivaton ja antoisa

Vieras    19.01.2018    Sri Lankan aktiviteetit ja harrastukset    Sri Lanka

Vietimme loppuvuoden 2017 ja alkuvuoden 2018 Sri Lankassa paikallisen matkanjärjestäjän, Hay Lankan, järjestämällä matkalla. Olin jo keväällä ostanut lennot ja täältä Napsun kautta bongasin silloin Ishun tiedot, jonka jälkeen alkoi matkan suunnittelu ja viestittely. Noin puolet lomasta kiersimme ja puolet olimme rantakohteissa, tuntui meille hyvältä yhdistelmältä. Olin antanut etukäteen suuntaa antavan luokituksen hotelleille ja sovimme matkakohteet, mutta muuten annoin hänelle vapaat kädet ja saavuimme maahan avoimin mielin. Hotellit oli valittu hyvin ja matkan varrelle oli suunniteltu paljon yllätyksiä, kohteita ja nähtävää, joita emme osaneet odottaa.Aamulla lähdimme liikkeelle ja illalla saavuimme hotellille. Autonkuljetta oli loistava hurjassa liikenteessä ja käytettävissämme koko ajan kun kiersimme Negombosta Sigiriyaan, Kandyyn jne. Myös muut siirtymät ja lentokenttäkuljetukset kuuluivat sopimukseen (eivät ole muuten mitenkään edullisia maassa).

Jälkikäteen kuvia katsellessa ja matkan antia muistellessa voimme suositella paikallista matkanjärjestää myös muille. Todella

vaivatonta ja saimme varmasti paljon enemmän elämyksiä tällä tavalla, kuin muuten olisimme yhden loman aikana onnistuneet kokemaan.

Fillarimatkailua Espajassa

Viime vuonna Malagasta Sierra Nevadalle ja sieltä Alicanteen.

maalaismummimaailmalla.blogs...t.fi/2017/

Mistä löydämmekään itsemme tänä vuonna?

Paikallinen opas Sri Lankaan

Vieras    07.01.2018    Sri Lankan aktiviteetit ja harrastukset    Sri Lanka

Suosittelemme myös Haya Lankan ja Ishun järjestämää kiertomatkaa Sri Lankaan. Vietimme joulukuussa 11 päivää Sri Lankassa tehden kiertomatkan maan länsi-, keski- ja eteläosissa. Olimme etukäteen yhteydessä Ishuun Whatsappin avulla ja sovimme hänen kanssaan halutuista aktiviteeteistä, hotelleiden tasosta ja reitistä. Varauksen tekeminen whatsappin välityksellä aluksi hieman epäilytti, joten olimme yhteydessä matkalla olleeseen suomalaiseen pariskuntaan ja heillä oli ollut onnistunut matka, joten tämän perusteella päätimme myös tehdä varauksen. Lentojen lisäksi emme siis tehneet mitään omia varauksia. Saimme etukäteen listan aktiviteeteista ja hotelleista, mutta hotellilistaukseen tuli muutoksia matkan edetessä. (kaikki hotellit olivat kuitenkin hyviä)

Matkalla meillä oli mukanamme oma kuski, joka toimi samalla myös oppaanamme. Kuski oli mukanamme koko ajan lukuun ottamatta yhtä päivää, jolloin olimme rantakohteessa Bentotassa. Paikallinen opas on erittäin hyödyllinen Sri Lankan tyyppisessä maassa. Pelkkä liikkuminen maassa ilman kuskia toki voisi onnistua, mutta itse en sielä uskaltaisi ajaa ja julkiset kulkuvälineet eivät monessa paikassa aja asiaansa. Hän osasi myös viedä meidät paikallisiin ruokapaikkoihin, jossa ruoka oli paitsi hyvää ja halpaa sekä myös turvallisempaa syödä ruokamyrkytykset huomioiden. 11 päivässä ehdimme nähdä ja tehdä niin paljon, että itse järjestettynä se olisi ollut käytännössä mahdotonta. (ainakaan järkevällä työmäärällä) On myös hyvin hyödyllistä olla opas, joka pystyy lähtemään etsimään lääkäriä vatsavaivoja varten puoli kahden aikaan yöllä.

Teimme ja näimme kaikki mitä etukäteen sovimme ja hieman enemminkin. Jos matkalle on lähdössä, kannattaa olla Ishuun hyvissä ajoin yhteyksissä, sillä ilmeisesti asiakkaita on nykyisin reippaasti. (olimme n. 4kk etukäteen yhteydessä) Parhaiten Ishun saa kiinni whatsappilla numerosta +94 71 731 2347

Oletko vieraillut ?

Kerro muille kokemuksistasi!
Pieni hetki, sivua ladataan.