Matkakokemukset - Aktiviteetit ja harrastukset : Sivu 17

Mainio retkeilyreitti

Vieras    06.10.2010    Laukaan aktiviteetit ja harrastukset    Laukaa

Jyväskylästä lähtee kohden Laukaata mainio retkeilyreitti, joka on saanut nimekseen Metsoreitti. Reitin parhaat puolet tulevat varmaan esiin talviaikaan, joilloin se sopii kaiken tyylin hiihtäjille. Kokemuksen mukaan paanaa löytyy jokaiseen tyyliin. Sopivin välein on myös hitaammallekin kulkijalle levähdyspisteitä laavuja ja kotia. Eli retkeilyhenkisesti lähdettäessä eväät ja nukkumavälineet mukaan ja kohden Laukaata. Reitin varrella on ensimmäinen hotellimajoitusmahdollisuus vasta Peurungassa, jonne matkaa on reippaat kolmekymmentäviisi kilometriä. Peurungasta voi vielä kulkea eteenkin päin Kuusaseen - Äijälään tai sitten Suolahteen saakka.

Kokemukseni mukaan eteläisen Suomen parhaiten rakenneltu retkeilyreitistö antaa jo mukavan vaelluselämyksen ja sen tähden ei erikseen tarvitse Lappiinkaan lähteä.

Terveisin

Markku

Kuvia Egyptistä

Vieras    29.09.2010    El Gounan aktiviteetit ja harrastukset    El Gouna

Käytiin El Gounassa elokuussa lämmitteleen :)

Kuvia löytyy osoitteesta jasonius80.kuvat.fi/kuvat/Egypti+2010/

Kuviin kannattaa kommentoida ja esittää kysymyksiä, vastailen kyllä mielellään.

Bussilla maaseudulle ja muuallekkin

Vieras    19.09.2010    Kato Stalosin aktiviteetit ja harrastukset    Kato Stalos

Kato Staloksesta pääsee mukavasti ja lyhyellä odotusajalla Haniaan - busseja kulkee koko ajan. Vältä aamu 9 ja 10 välisiä busseja, ne on aina tupaten täynnä - jopa seisomapaikoissa on tungosta. Hanian bussiasema on Suomalaiseen makuun "mahdoton sekasotku", mutta kun kuuntelee kuulutuksia ja juoksee sen bussin luo jonka luuli kuuleen, ja kysyy kuljettajalta - aina pääsee minne haluaakin. Kävimme mm. Malemessa ja Rethymonissa bussilla ja kyyti oli todella halpaa. Rethymonin asema oli vieläkin sekavampi paikka kuin Hanian vastaava. Sielläkin pärjää kun kuunetelee tarkasti kuulutuksia - mitään ns. laitureita/ vast. ei ole olemassa. Bussit olivat noin suunnilleen aikataulussa, vauhti oli kova ja kuljetaja saattoi puhua ajaessaan puhelimeen ja polttaa tupakkaakin samalla - mutta kyllä ne ajaa osaa... en ole koskaan ollut näin kapeilla kaduilla tällaisessä vauhdissa, ja vieläpä BUSSILLA!

Älä syö Venetsialaisessa satamassa, ainakaan sen uudemmassa osassa - erittäin kallista eikä edes kovin hyvää ruokaa. Jos haluat syödä satamassa, ota vanhempi osa satamaa, siellä on muutama hyvä ja halpa paikka, niitä suosittelen. Älä istu pöytään tilaamaan, ennenkuin tiedät mitä se maksaa. Mutta jos jaksat kävellä vanhan kaupunginmuurin reunustaa vanhan kaupungin sydämeen, siellä on erittäin idyllisiä ruokapaikkoja joissa hinta/laatu suhde on aivan loistava. Sama pätee myös kokemukseni mukaan Rethymonin kaupunkiin.

Käy nahkakadulla Haniassa, siellä on mitä vaan. Käy katsomassa Hanian keskustan keskuspuiston WC - tilat, en ole koskaan enkä missään nähnyt tämän tason (+++) WC - tiloja - uskomaton paikka. Käy Samarian rotkossa, jos et ole "hyvässä" fyysisessä kunnossa, mene ensin lauttapaikkaan sougiaan taksilla tai bussilla, ja sieltä lautalla agia roumielioon ja kävele sieltä rautaportille - ja takaisin (n. 6 km) ja olet nähnyt ja kokenut sen paikan, josta kaikissa matkaoppaissa kerrotaan.

Tässä kaikessa itsellä meni viikko - hyvä reissu ja etenkin näitä paikkoja suosittelen.

Lennähdä

Vieras    30.08.2010    Soussen aktiviteetit ja harrastukset    Sousse

suosittelen kokeilemaan taivaalle pyrähdystä liitovarjolla. Rannalla on siihen useassa kohtaan mahdollisuuksia.

Hinnaltaan muistaakseni n.15é ja kesto n.5-10min. "Ammattikuvaaja" räpsii kuvasarjan prosessista jotka näet heti laskeuduttuasi tietsikalta. Voit halutessasi (tietenkin haluat ;0) lunastaa kuva cd:n, n.60 kuvaa ja about 20é.

Hieno fillarimatka Gdyniasta Tallinnaan

loitsu    30.08.2010    Gdynian aktiviteetit ja harrastukset    Gdynia

Hyppäsimme laivaan ja matkasimme Puolan Gdyniaan. Fillaroimme sieltä ensin Liettuaan ja edelleen Latviaan Liepajaan josta hyääsimme bussiin ja Tallinnaan. Kilometrejä tuli reilu 1100 ja aikaa tähän kului n. 2,5 viikkoa. Yöt teltassa leirintäalueilla, sapuskat tehtiin pääsäänötisesti itse. Nestettä kului litrakaupalla per päivä. Hieno matka joskin aikamoisen helteinen. Mitään vahinkoja ei tapahtunut, pyörä pelasi hyvin, mitään ei varastettu. Liikenne oli Puolassa pyörällä matkatessa kyllä hurjaa ja välillä pelottavaakin johtuen huonokuntoisista teistä ja hirvittävästä määrästä autoja (syvät urat, ei päälystettyä piennarta, kaiken kokoisia autoja miljoona!), mutta ilman haavereita selvittiin. Ihmiset ihania ja ystävällisiä, luonto mahtavaa, hintataso alhainen. Kierrettiin isot kaupungin lukuunottamatta alkumatkan rannikkoa. Leirintäalueet ihan kelvollisia telttailla eli pääsi suihkuun hikisen päivän jälkeen ja sai keitettyä sapuskat jonkun kannon tai penkin päällä. Muita pyöräilijöitä ei juuri näkynyt paitsi kaupungeissa.

Samarian rotko

Jos kunto vaan sallii,niin mieleenpainuva ja hieno vaelluskohde. Hyvät kengätjalkaan ja iso vesipullo mukaan.

kos saari

Vieras    24.08.2010    Kosin aktiviteetit ja harrastukset    Kos

kos tosi kallis rannat täynnä ihmisiä,ruoka huonoa,pieni saari tekeminen loppuu jo parin päivän päästä.en pitänyt,surkea paikka

monitoimi keskus flamingo

siellä voi katsoa elokuvia,pelata hohto golfia,syödä ostella,uida.

Serena uh

DoubleV97    12.08.2010    Espoon aktiviteetit ja harrastukset    Espoo

Serena. Paljon liukumäkiä,altaita esim. villi virta,musta aukko,lainehtiva allas. loistava paikka!+++++ :)

särkän-niemi

hyvä huvipuisto

Malmin uimahalli

Normi uimahalli 3allasta + kylmä-allas+ulkona yksi kahluuallas.

Itäkeskuksen uimahalli

Monipuolinen ja halpa uimahalli. Liukumäkiä,poreallas,altaita,kylmä-allas..jne

Tapanilan erä

Hyvä paikka harrastuksille aina kiipeilystä sählyyn.

vantaan tanssi-opisto

siellä voi harrastaa melkein mitä tanssilajia tahansa. Oikein hyvä opisto.

Riva del Garda

Vieras    10.08.2010    Riva del Gardan aktiviteetit ja harrastukset    Riva del Garda

Olin mieheni kanssa elokuussa ja ihastuimme todella. Rauhallista, kaunista ja mukavasti aktiviteetteja. Pyöräilimme enimmäkseen. Ei mikään paha turistirysä vaan viehättävä paikka. Sopii hyvin perheillekin.

Oletko vieraillut ?

Kerro muille kokemuksistasi!
Pieni hetki, sivua ladataan.