El Gounan matkakokemukset ja vinkit

Taso El Gounassa laskenut, aavekaupunkimainen tunnelma

Vieras    13.06.2018    El Gounan hotellit    El Gouna
Yöpymisen ajankohta: Toukokuu 2018 | Hotelli: The Three Corners Rihana Resort

Suomesta ei ole El Gounassa sijaitsevaan Rihanna Inn / Resort hotelliin päässyt valmismatkana noin 4 vuoteen. Lensimme sinne nyt 2018 tuokokuussa Istanbulin kautta. Olemme käyneet kyseisessä hotelissa menneinä vuosina 4-5 kertaa. Silloin koko El Gounan alueella homma on hanskassa. Nyt 2018 siellä vallitsee hiljaisuus. Esim. suuressa Sheraton hotellissa oli vain muutama asiakas. Rihanna Resortissa oli sentään väkeä kohtuullisen hyvin, vaan lähinnä belgialisia eläkeläisiä, jotka ovat vakioasiakkaita kyseisessä hotellissa. Rihannassa oli myös jonkinasteinen yskä/köhä-epidemia, joka kolmas asiakas oli nuhassa/köhässä tms.

Suomalaiselle ei oikein palvelu pelannut, sillä laguunirannssakin olivat rantapaikat varattu näille vakioasiakaille. Belgialaiset saavat parhaat huoneet rannan läheltä ja muut joutuvat kauas rannasta oleviin huoneisiin, jossa esim. Beanuts Barin kovahko muusiikki häiritsee illalla huoneessa oloa. Belgialaiset maksavat vierailustaan myös selvästi vähemmän kuin muut. Hotelli ilmoittaakin olevansakin "koti" vakioasiakkaille", hotelli elää näiden asiakkaiden mukaan.

Pakettihinta Suomesta nyt 2018 syys/talvi esim 1 viikko 2 ihmiselle hintaan noin 1800 EUR on kyllä liikaa, sillä El Gounassa itsessään ei ole enää paljonkaan tekemistä ja Rihanna Inn / Resort on alueen ainoa kohde, jossa asiakkaita on kuitenkin, vaan varsin yksipuolisesti eli belgialaisia. Minulle ja vaimolleni, vaikka olemme hotellissa käyneet jo noin 5 kertaa, tämän vuoden käynti jää nyt kyllä viimeiseksi.

Arvosana hotellille:

Mukava keidas

Vieras    23.04.2012    El Gounan hotellit    El Gouna
Yöpymisen ajankohta: Huhtikuu 2012 | Hotelli: Moevenpick Resort & Spa El Gouna

Vietimme 13-henkisen ryhmän perhe-lomaa viikon verran huhtikuussa. Tekemistä riitti niin 13- kuin 80-vuotiaalle.

Monipuoliset ravintolat - Thai, kala, Italialainen, buffet + poolbaarit - tarjosivat hyvää ruokaa. Henkilökunta piti myös huolen n 23 - 32 vuotiaista. Iltamenotkin järjestyi halukkaille.

viihtyisä paikka.

Arvosana hotellille:

Siisti hotelli

Vieras    23.03.2012    El Gounan hotellit    El Gouna
Yöpymisen ajankohta: Helmikuu 2012 | Hotelli: The Three Corners Rihana Inn

All-Inclusive paketti Finnmatkojen kautta Rihana Inn hotelliin oli todella edullinen. Hotelli on hyvin laaja ja alueella on paljon palveluja (baareja, kauppoja, Spa) ja alue on sokkeiloisuudestaan huolimatta (tai siitä johtuen?) hyvin rauhallinen. Palvelu oli erittäin hyvää ja hotellialueen kauppiaiden kanssa asioiminen miellyttävää.

Huoneet ovat pelkistetyt, mutta siistit, ilmastointilaite toimii talviseen kylmään aikaan myös lämmittävänä, mikä on hyvä. Tuulisella säällä tuntui vetoa huoneissa. Ruokailussa tuntui alkuun ruoka todella monipuoliselta, mutta viikon kuluessa aika monet asiat tuntuivat maistuvan samalle. Salaattipöytä ja tuoreet sämpylät plussaa, hanassa ollut talon viini oli myös maistuvaa. Illanvietoihin oli kaksi eri tyyppistä ravintolaa, rauhallisempaa seurustelua ja lautapelien pelailua varten toinen ja baarityyppisempää tanssimista / musiikin kuuntelua varten toinen.

Retkistä testasimme delfiinisafarin, joka oli snorklausreissuna Thaimaan jälkeen pieni pettymys. Delfiinit näimme, mutta snorklauspaikkana riutta ei ollut paras mahdollinen, olisi soveltunut paremmin sukeltamiseen. Jälkimmäisellä riutalla snorklauksessa oli enemmän nähtävää. Veden kylmyyden vuoksi märkäpuku tuli tarpeeseen.

Toisena retkenä kävimme mönkijäsafarilla. Itse mönkkärillä ajaminen oli hohdokasta vähän vähempi kokeneelle, mutta hieman tylsää vauhtia ja vaarallisia tilanteita kaipaavalle. Retken aikana nähty beduiinikylä (ja kameliratsastus) jätti rahastuksen maun, mutta vesipiipun polttomahdollisuus / teen juonti myöhemmin korvasi tätä vähän.

Kohteena El Gouna on erittäin siisti ja rauhallinen.

Arvosana hotellille:

ei ikinä enään

Vieras    14.01.2012    El Gounan muita vinkkejä    El Gouna

Tähän loppui Egyptin matkailuni. Kaikki karseeta alusta loppuun, huijausta,pettymyksiä, matkanjärjestäjä aivan karsea. Kaikki piti ottaa selvää ja moneen kertaan, aina eri vastauksia. KIITOS EI EGYPTI, airfinland!

Reissu kokemuksia Gounasta.

jaffa77    09.04.2011    El Gounan muita vinkkejä    El Gouna

Kerrassaan mahtava koekemus oli Egyptin El Gouna. Hotelliksi valikoitui Arena Inn joka oli aika pelkistetty hotelli mutta täytti ne vaatimukset jotka sille oli asetettu. Aamianen oli perus hotelli aamiainen ja muuten ei siellä ensimmäistä iltaa lukuun ottamatta syötykkään. Oli sen verran huono sapuska.

Kauppiaat tuntuivat yli-innokkailta ensin mutta kun käytiin Hurghadassa ostoksilla niin ei ne Gounan kauppiaat enää tuntuneet yhtään pahalta.

Rannat oli todella hyvät ja etenkin zeytuna beatchin korallit oli hienoa nähtävää. Sitä ei hirveästi ollut mutta kannatti katsella.

Tosin Giftun saaren snorklausretki oli koko matkan kohokohta. Se oli jotain mitä ei pystynyt sanoin kuvaamaan.

Antinal on pakko ostos joka matkaajalle sillä vatsatauti ei ole kovinkaan harvinainen matkakumppani mutta ko.lääkkeellä siintäkin pääsee eroon helposti.

Tippiä saa kyllä olla jakamassa jaka paikassa mutta se kuuluu kulttuuriin ja se ei tule kalliiksi kun muutaman punnan antaa juomarahaksi.

Kertakaikkiaan mahtava reissu oli ja en voi kuin suositella muillekkin.

El Gouna

Vieras    13.03.2011    El Gounan hotellit    El Gouna
Yöpymisen ajankohta: Lokakuu 2010 | Hotelli: The Three Corners Rihana Resort

Suosittelen lämpimästi kaikille el Gounaa. Alue on rikkaiden lomakylä,.johon ei tavalliset kansalaiset pääse,paitsi jos työskentelee alueella. hyvin vartioitu ja erittäin rauhallinen, viihtyisä paikka. älkää menkö hurghadaan.

Arvosana hotellille:

"Hyvän palvelun hotelli"

Vieras    05.01.2011    El Gounan hotellit    El Gouna
Yöpymisen ajankohta: Joulukuu 2010 | Hotelli: Moevenpick Resort & Spa El Gouna

Vietimme laajennetun perheen kanssa joulua Mövenpick-hotellissa, all inclusive-paketilla.

Ydinperheemme oli toista kertaa siellä ja siksi tiesi mitä tuli tilattua: aurinkoa, tasokas hotelli, huippuhenkilökunta, mahtavaa ruokaa.

Viikko on lapsille ja nuorille lyhyt aika, aikuisille riittävä.

Hotellin sängyt ovat kivikovia huonoselkäisille, ei varmaan muille.

Saimme syödä ja juoda rajattomasti samaan pakettiin (paikalliset juomat ja jäätelö kuuluivat paketin hintaan).

Tuktukeilla ja toktokeilla reissasimme päivittäin Downtowniin, joka on läheinen pikkukylä. Siellä suomalaisten ja erityisesti Mövenpicin asiakkaiden maine aiheuttaa tuotteiden hintaan jopa kolminkertaisen taksan.

Harrastamiselle olisi ollut tarjontaa, mutta kokoonpanomme rajoittui hotellin lähialueilla pyörimiseen.

Suosittelemme erityisesti lapsiperheille! Hotellin ruuista ei saa vatsan väänteitä muussa kuin ähkyn muodossa....

Arvosana hotellille:

Siisti hotelli, ei luksusta, mutta ihan ok

Vieras    23.11.2010    El Gounan hotellit    El Gouna
Yöpymisen ajankohta: Marraskuu 2010 | Hotelli: The Three Corners Rihana Resort

Hotelli oli kiva ja siisti: Ystävällinen henkilökunta, joka ilta järjestetty ohjelmaa hotellin puolesta. Päivällä oli allasjumppaa ym pelejä. Ainoa vähän hämmentävä kokemus oli hotellin ns spa osasto, jossa kävin ihonkuorinnassa. Minut otti vastaan nuorimies, joka ohjasi minut hämärään huoneeseen. Siellä naishenkilö suoritti ihonkuorinnan ja laittoi savinaamion kasvoille ja kietoi pyyhkeeseen ja sanoi, että näytän muumiolta. Sen jälkeen hän poistui, sammutti valot ja jäin pimeään, enkä tiennyt kauanko siinä menee, kun ei kerrottu..pelotti, kun mielikuvitus laukkasi:ajattelin että sinne jään ikuiseksi ajaksi :). no sitten viimein hän tuli takaisin ja menin pesemään viereiseen suihkuun itseni. Sen jälkeen ohjasi minut viereiseen huoneeseen ja kasvoilleni laitettiin jogurttinaamio. Ja taas jäin yksin, ei kerrottu aikaa ei mitään. Ovi jäi osittain auki, joku sulki sen sitten myöhemmin kokonaan. No, siinä pötköttelin pelkkä bikinin alaosa ja pyyhe päällä silmälaput silmillä. Aikaa kului n 15min, kunnes näin silmälapun alta, että sama mies, joka otti minut vastaan, tuli huoneeseen ja näin, että hän sulki oven avaimella sisäpuolelta...apua, ajattelin! kamala tunne, kun ei sanonut mitään, käveli vaan pääni taakse ja otti laput silmiltäni ja sanoi: good morning..ilmeeni oli näkemisen arvoinen..minua kehoitettiin nousemaan, ihmettelin että kun olen puolialasti..no, pidin pyyhkeestä kiinni ja toisella kädellä pesin vieressä olevassa altaassa sitä naamiota pois ja se mies seisoi mun takana ja sitten tuli viereen ja auttoi kasvojenpesussa, hymyillen koko ajan. No, sitten hän sanoi että voin pukeutua, ja että valmista tuli. Olin niin hämmentynyt, että en osannut kertoa, miltä se tuntui, kun ei kerrottu mitään, ja että säikähdin tosi paljon. Ja tästä kaikesta vielä maksoin 40e. Tosin kuorinta oli ihan hyvä, mutta se epätietoisuus ja pimeys ei ollut kivaa.

Arvosana hotellille:

Kuvia Egyptistä

Vieras    29.09.2010    El Gounan aktiviteetit ja harrastukset    El Gouna

Käytiin El Gounassa elokuussa lämmitteleen :)

Kuvia löytyy osoitteesta jasonius80.kuvat.fi/kuvat/Egypti+2010/

Kuviin kannattaa kommentoida ja esittää kysymyksiä, vastailen kyllä mielellään.

El Gounan tunnelmaa

Vieras    25.03.2010    El Gounan muita vinkkejä    El Gouna

Olimme viikon mittaisella reissulla El Gounassa, hotelli oli Mövenpick Resort. Rauhallinen hotelli, sai olla omissa oloissaan. Kaunista, siistiä ja ystävällinen henkilökunta. Aamupala kuului hotellin hintaan, harkitsimme All inclusive-pakettia mutta onneksi kuitenkin päädyimme pelkästään aamupalaan. Ensinnäkin Egyptissä oli tuohon aikaan (maaliskuun alku) niin kuuma, että ruoka ei oikein maistunut ja toisekseen El Gounan keskustassa eli Downtownissa sekä paikallisessa satamassa on niin hyviä ravintoloita ja halpaa ruokaa, että ulkona kannattaa ehdottomasti käydä syömässä ainakin muutaman kerran.

Itse kävimme retkellä beduiinien kylässä, jonne menimme jeepeillä aavikon halki. Upea kokemus, päivällä tutustuimme beduiinien elämään ja kävimme ihastelemassa upeaa auringonlaskua vuorten taakse. Hämärän laskeutuessa palasimme kylään, jossa söimme hyvää ruokaa ja katselimme teleskoopilla upeaa tähtitaivasta. Hieno reissu! Lisäksi kävimme sukeltemassa Punaisella merellä, mutta emme valitettavasti nähneet delfiinejä, vaikka se reissun tarkoitus olikin.. Onneksi mahtavat korallit ja auringonpaiste tekivät päivästä upean kuitenkin. Kävimme myös laguuniretkellä El Gounan ympäri, hienot maisemat ja saatiin kokonaiskuvaa alueesta.

Ja kuten suurin osa muistakin turisteista, myös meille langetettiin "Faaraon kirous", eli saimme loppuviikosta molemmat mahataudin. Söimme alkuviikosta aivan normaalisti (vältellen maitotuotteita), mutta kuinka ollakaan ravintolassa ajattelemattomina söimme majoneesia ja mahatauti iski sitten molempiin. Kannattaa miettiä siis mitä syö! Salaatteja, hedelmiä, lihaa ja kalaa söimme normaalisti. Ja ottakaa ihmeessä matkavakuutus, meillä kävi lääkäri hotellihuoneessa, koska emme päässeet minnekään ja taksa oli 90 euroa/henkilö. Rahan tosin saa takaisin jos vakuutukset on kunnossa. Apteekista saa hyvät lääkkeet, jos mahatauti iskee. Kotimaiset (suomalaiset) mahatautiin tarkoitetut lääkkeet eivät Egyptissä tepsi, testattu on.

Kauppiaat ovat rasittavia, kutsuvat katselemaan (ei ostopakkoa, ei tietenkään..) omia tavaroitaan ja jos menet sisälle niin et meinaa päästä pois. Eivätkä he ymmärrä jos sanoo että olemme vain katselemassa, ovat tyrkyttämässä jos minkälaista tavaraa vaikket mitään edes haluaisi ostaa. Kauppiaat loukkaantuvat helposti jos et ole kiinnostunut heidän tavaroistaan, ja mitä kiinnostuneempi olet, sitä varmempia he ovat että olet ostamassa tavaraa. Kaupungilla kannattaa siis pitää matalaa profiilia eikä esittää liian kiinnostunutta, muuten joudut silmätikuksi. Naisten kannattaa katseiden ja perään huuteluiden välttämiseksi mahdollisimman peittävästi, mikäli muutenkin tukalassa lämmössä se suinkin on mielekästä.

Kaiken kaikkiaan upea reissu, suosittelen niille, jotka haluavat rentoutua ja nauttia (paahtavan) auringon lämmöstä. Meidän hotellissa oli onneksi hyvä ilmastointi, siellä pystyi käymään viilentymässä jos ulkona alkoi olo käydä tukalaksi.. Egypti ei ole oikea kohde niille, joita tinkaaminen ja kauppiaiden liiallinen ystävällisyys ja tyrkyttäminen ärsyttävät, siltä ei voi välttyä lukuunottamatta supermarketteja.

Toivottavasti tästä oli jollekin hieman vinkkiä, jos Punaisen meren rannalle suunnistaa :)

Luxus?

Vieras    12.12.2009    El Gounan hotellit    El Gouna
Yöpymisen ajankohta: Marraskuu 2009 | Hotelli: THE THREE CORNERS OCEAN VIEW

Hotelli oli ihan jees. Tai siis yleiset tilet, kuten wc, terassi, aula. Ruokasali oli pikkuisen kulunut ja kursmanen. Kivaa oli joka aamu aamiaispöytään asetettu esite, josta kävi ilmi päivän ohjelma. Huoneet sen sijaan olivat melko vaatimattomat, jos hotelli markkinoi itseään neljällä tähdellä. Kun tilasin perhehuoneen, luulin sen olevan isompi ja ehkä sisältävän erillisen makuuhuoneen (kuten Hurghadassa), mutta perhehuoneen siitä tekikin se, että huoneeseen roudattiin yksi varavuode. Noh, hyvästi mahduttiin, ei siinä mits. Joka päivä joku meistä onnistui pudottamaan pyyhetangon, samoin vessapaperiteline jäi viikon varrella monta kertaa käteen. Nämä on ihan lillukanvarsia, mut: ei neljää tähteä, koska homman pitää toimia ja ei pitäisi asiakkaan joutua asentelemaan vessapaperitelinettä. Ja siks sanaks pitäisi olla myös amme, ei pelkkä suihkukomero, jonka lattia notkuu.

Arvosana hotellille:

Hyvä uimapaikka

Hurghadan omatoimimatkailijan miinukseksi lasken sen. että lähes koko rantaviiva on joko hotellien omistuksessa, taikka sitten armeijan aluetta tai muuten kulku estetty-ranta. Uimarantoja on tosi vähän. El Daharin alueella on tällä hetkellä ainoastaan yksi yleinen uimaranta. Se sijaitsee rantakadulla Geisum-hotellin viereisellä rantakaistaleella. Sisäänpääsymaksu 1,5 € oikeuttaa aurinkotuoliin ja varjoon. Ranta on loiva, sopii parhaiten leikkiville lapsille.

pizzat

aapeli    18.06.2008    El Gounan ravintolat ja baarit    El Gouna

Mikäli saatat itsesi ihanaan El Gounaan lomalle, niin syö siellä myös ihanasti! Tällöin ruokavalioosi eivät kuulu pizzat ravintoloissa. Egyptiläiset eivät ole pizzan teon mestareita.

all inclusive vrs. omatoimi ruokailu

aapeli    27.05.2008    El Gounan muita vinkkejä    El Gouna

Me koimme ainakin all inclusive-tyyppisen paketin liian sitovaksi hotelliin. Meistä oli mukava kokeilla uusia ravintoloita ja niiden tarjontaa. Jos olisimme ottaneet all inclusive-paketin, olisi ollut rahan hukkaa ruokailla muualla kuin hotellilla. Ja ruokailuajat sitovat mielestäni liikaa hotellin ympärille.

Snorklaus

Ensimmäistä kertaa kokeilin ja oli upea kokemus. Haluan uudestaankin!

Helpoiten snorklaaminen käy easydivers academyn kautta. www.easydiversacademy.com

varailemaan ja tutustumaan vain! :)

Oletko vieraillut El Gounassa?

Kerro muille kokemuksistasi!
Pieni hetki, sivua ladataan.