Matkakokemukset - Muita vinkkejä Bilbaosta

Bilbao on kiva kaupunki

Vieras    03.05.2014    Bilbaon muita vinkkejä    Bilbao

Olin Bilbaossa huhtikuun puolivälissä 2014. Majoituin Holiday Innissä, joka ei ole ihan keskustassa, mutta aivan Basilica of Begonan vieressä. Vanhaan kaupunkiin ja myös keskustaan on lyhyt matka. Hotelli itse oli kiva ja viihtyisä. Sitä on osin remontoitu, pihaan tehtiin juuri uima-allasta. Hotellilta on vanhaan kaupunkiin pitkät portaat (noin 300 porrasta) tai läheisen puiston kautta pääsee myös mäkeä alas keskustaan. Metrolle on tosi lyhyt matka.

Keskustan ulkopuolella yleensäkin on aika huikeita korkeuseroja eli kannattaa varata hyvät kengät jalkaa. Portaita ja jyrkkiä mäkiä riittää. Itse osuin muutaman kerran myös hissille, joka vei ylös/alaspäin.

Vanha kaupunki on todella viehättävä ja viihtyisä. Siellä on paljon kauppoja ja paikallisia ravintoloita.

Keskustassa on useita katuja, joissa on niin paikallisia kauppoja kuin myös kansainvälisiä kauppoja aina H&M:stä lähtien.

Joen rantaa kannattaa kävellä, rauhallista ja viihtyisää.

Guggenheim on tietysti ehdoton must! Itse en ole mikään modernin taiteen ystävä, mutta olihan se silti aika vaikuttava kokonaisuus. Myös Guggenheim ulkopuolelta on nähtävyys!

Guggenheimia vastapäätä on Amorino-jäätelökahvila. Suosittelen ehdottomasti kokeilemaan!!!

Kannattaa huomioida, että pääsiäisen aikaan jo torstai on pyhäpäivä ja kaupat ovat kiinni. Pääsiäisenä on uskonnollisia kulkueita, etenkin vanhassa kaupungissa. Nämä olivat luterilaiselle uusi, hieno kokemus.

Suosittelen Bilbaota lyhyeen, 2-3 päivän kaupunkilomaan!

Vihreää Espanjaa

Vieras    09.03.2013    Bilbaon muita vinkkejä    Bilbao

Olimme mieheni kanssa Bilbaossa elokuun alussa 2011. Harmillisesti, koska 20.-28.08. kaupungissa vietettiin Aste Nagusia, Semana Grande de Bilbao-viikkoa, jolloin kaduilla olisi nähnyt mm. baskilaisia urheilulajeja ja tansseja, katuteatteria, konsertteja jne.

Kaupunki on todella viehättävä- vehreä, arkkitehtuuriltaan kaunis ja ihmiset ystävällisiä. Nähtävää ja koettavaa löytyy Guggenheimin lisäksi. Tosi toimiva joukkoliikenne.

Tutustuimme lähikaupunkeihin ja luolamaalauksiin bussilla, joka olikin edullinen matkustusmuoto. Tosin lippujen osto vaati hermoja jonottamisineen... Myös junalla pääsee näppärästi naapurikaupunkeihin. Olisi ehkä kuitenkin kannattanut tutustua aikatauluihin netissä jo etukäteen. Luolamaalauksia katsomaan kannattaa liput ehdottomasti varata etukäteen, koska luoliin pääsee tutustumaan vain ryhmässä, jonka koko on rajoitettu. Opastus oli vain espanjaksi, mutta lukion lyhyellä oppimäärällä ymmärsin silti ihan mukavasti, koska opas puhui rauhallisesti ja selkeästi.

Majoituimme hotellli Silken Indautxussa, ok majoitus ilmastoinnilla, joka olikin +30 o helteillä tarpeen. Lennot vaihdoilla Helsinki, Pariisi sujuivat ongelmitta ja Bilbaon kentältä kulkee käteva parinkymmenen minuutin bussiyhtys kaupinkiin.

Siis mahtava paikka!

Oletko vieraillut Bilbaossa?

Kerro muille kokemuksistasi!
Pieni hetki, sivua ladataan.