Matkakokemukset - Vaarat ja ongelmat Amalfissa

Amalfin rannikolla liikkuminen

Irene    15.05.2013    Amalfin vaarat ja ongelmat    Amalfi

Amalfin rannikko on kuvan kaunis pikku kylineen ja kaupunkeineen sekä korkeine vuorineen. Hohtava meri lumoaa.

Serpentiinitiet ovat ajoittain hyvin kapeat ja italialainen ajokulttuuri on turhankin nopeaa kyseisillä teillä. Viisas valitsee vuokra-autokseen pienen auton. Silti välillä etäisyys toiseen autoon voi olla sentti pari.

Oli surullista nähdä monessa paikkaa tien vieressä kukat ja kynttilät vainajan muistoksi. Jossain kohtaa oli jopa valokuva ja syntymä- ja kuolinajat.

Upeat maisemat houkuttavat ottamaan valokuvia. Se on mahdollista vain pysähdyspaikoilla, muuten ottaa suuren riskin. Pysähdyspaikatkin ovat useimmiten täynnä autoja.

Teillä kulkee myös jalankulkijoita mutkien takana ajoväylällä, joten varovainen saa olla. Moottoripyöräilijät ajoivat holtittomasti kyseisillä teillä.

Erikseen on mainittava, että Amalfin kaupunki oli hirvittävän ruuhkaisa jo huhtikuun lopulla. Linja-autojen määrä on kamala ja saapuminen sinne ja pois lähtö kesti pitkien jonojen vuoksi kauan.

Olimme ajatelleet majoittumista Amalfiin loman ajaksi, mutta onneksi päädyimme muualle. Hermot olisivat menneet, kun sieltä olisi yrittänyt päästä etukäteen suunniteltuihin retkikohteisiin.

Auton vuokranneen kannattaa ottaa ehdottomasti hyvät autovakuutukset, myös matkustajille.

Oletko vieraillut Amalfissa?

Kerro muille kokemuksistasi!
Pieni hetki, sivua ladataan.