Messinan matkakokemukset ja vinkit

Messinassa käynti

Irene    27.08.2010    Messinan nähtävyydet    Messina

Olimme majoittuneet Sisiliassa Taorminaan, josta teimme omatoimiretken yliopistokaupunki Messinaan.

Matkalla itäistä Sisilian rannikkoa näimme paikallisten ihmisten arkea; miten vanhemmat sisilialaismiehet kerääntyivät istumaan pihoille ja puistoihin rupattelemaan kuulumisiaan, miten paikalliset perheet kuluttivat työpäivän jälkeen aikaansa rannalla eväät, mummot ja papat mukana uiden ja rentoutuen varjojen alla huopien päällä ja tuoleilla.

Maisemat olivat todella ihania koko matkan, joten bussimatkasta nautti todella paljon.

Messinan kaupunki oli viehättävä isoine kirkkoineen, vehreine puistoineen ja upeine patsoineen. Ulkoilmaravintolat olivat viehättäviä. Yliopistorakennus oli komea. Mielenkiintoisia kauppoja oli runsain mitoin keskustassa. Turisteja ei näkynyt paljoa.

Liikenne ei ollut kovin vilkasta ja tunnelma kaupungissa oli rauhallinen. Kävelimme satamassa ja ihailimme risteilyaluksia, joiden turistit olivat jo kiertelemässä kaupunkia.

Vossikka-ajelukin olisi ollut mahdollista. Pikku-Fiatit ihastuttivat.

Iltapäivällä putkahdimme hissillä puolivahingossa erääseen paikalliseen lounasravintolaan ja saimme syödä siellä aitoa italialaista lounasruokaa ainoina turisteina. Kerrassaan suurenmoinen kokemus.

Emme ehtineet tutustua koko kaupunkiin. Intoa siihen olisi riittänyt, mutta illan hämärtyessä oli palattava hotellille.

Vaikutelma kaupungista jäi myönteiseksi. Sinne tekisi mieli mennä joskus uudestaan ajan kanssa.

Paluumatka oli yhtä ihana kuin menomatka. Auringonlasku ja siintävä meri!

Matkakuvissa on muutama ottamamme kuva Messinasta.

Oletko vieraillut Messinassa?

Kerro muille kokemuksistasi!
Pieni hetki, sivua ladataan.