Negombon matkakokemukset ja vinkit

Matkakokemus Sri Lankasta syksyllä 2023

Vieras    18.11.2023    Negombon muita vinkkejä    Negombo

Olimme puolison kanssa matkalla Sri Lankan Negombossa marraskuussa 2023. Luimme täältä vinkkejä matkallemme etukäteen ja ajattelin jakaa tänne kokemuksia myös meidän matkastamme, jos jollekin on niistä apua. Meidän etukäteistietomme matkakohteesta perustivat siihen, mitä olimme lukeneet neistä. Halusimme matkalle paikkaan, missä on taatusti lämmin, mutta rannan lisäksi myös muuta nähtävää. molemmat toiveet toteutuivat :)

Olimme matkalla yhden viikon. Hotellimme oli Jetwing Blue. Hotelliin olimme todella tyytyväisiä. Palvelu oli ystävällistä, huone oli siisti ja hotellin ympäristö viihtyisä. Hotelli oli rannalla ja rannnan pitkä valkohiekkainen beach oli ehkä hienoin, missä olemme tähän mennessä olleet. Auringon alla oli kuuma, mutta lähempänä hotellia kasvoi palmuja ja niiden varjossa oli aurinkovuoteita. Merivesi oli lämmintä. Ranta kuitenkin syveni nopeasti ja aallot olivat aika kovia, joten pienille lapsille ranta ei olisi sopinut.

Kadulla todellisuus oli hieman toisenlainen. Turismi ei ymmärtääkseni ole palannut vielä pandemiaa edeltäneelle tasolle ja tyhjiä liiketiloja oli paljon. Tosin tursimin sesonkiaika alkaa vastaa joulukuussa eli olimme matkalla hieman aiemmin. Ainakaan tämän vuoden marraskuussa sadekausi ei ollut vielä ohi, joten joka ilta alkoi hämärän tultua sataa. Siitä huolimatta ilta oli lämmin, mutta sateenvarjo oli todella tarpeen.

Sri Lankaan tottumaton turisti oli kadulla ihmeissään, kun koko ajan joku oli tarjoamassa kyytiä tai matkaa jonnekin. Kun koitimme kysellä niiden nähtävyyksien perään, joista olimme kiinnostuneita, jäi vaikutelma että jees jees ei ehkä sisällä sitä mitä haluamme. Tämän vuoksi otimme sitten paikan päällä yhteyttä Haya Lankan Ishuun, kenestä olimme täältä lukeneet suosituksia. Hänelle pystyi rauhassa esittämään toiveensa, jonka jälkeen hän rehellisesti toi esille mitä yhden päivän kestävien retkien aikana on mahdollista nähdä.

Ostimme häneltä kaksi yhden päivän retkeä, sillä halusimme palata yöski hotelliin. Kovasti hän olisi halunnut järjestää myös yön yli retkiä, mutta halusimme palata illalla hotelliin. Ensimmäinen retki suuntautui Sigiryaan eli leijonakalliolle. Tämä Unescon maailmaperintökohde on siis tasangon keskellä kohoava yli 100m korkea kallio, jonka päällä on vanha kuninkaan palatsin raunio. Kiipeäminen oli jokaisen hikipisaran arvoinen. Suosittelen lämpimästi tuonne kapuamista. Saman päivän aikana vierailimme myös Danbullan luolatemppeleissä (tämä on myös Unescon kohde) ja osallistuimme safarille, jossa näimme norsuja.

Toinen päiväretki suuntautui Hikkaduwaan, jossa kävimme snorklaamassa. Meidän hienoiseksi pettymykseksi sellaisia snorklausretkiä ei marraskuussa järjestetty, että olisimme menneet veneellä merelle ja snorklanneet siellä. Ishu vie meidät kuitenkin rannalle, jossa pääsi snorklaamaan ja tutkimaan lähempänä olevia koralleja ja ihastelemaan värikkäitä kaloja. Aallot olivat tuollakin rannalla aika kovat, joten voi olla että kauempana merellä tuo snorklaus ei olisi ollut tähän aikaan vuodesta turvallista. Jälleen päivään sisältyi muutakin ohjelmaa ja tutustuimme mm. merikilpikonnien suojeluun. Retket olivat hintavia, mutta olimme tyytyväisiä niiden sisältöön sekä Ishun ja kuljettajien palveluun. Retket sisälsivät päivän syömiset ja pieniä välipaloja matkan varrella. Erityisen ihanaa oli saada käteensä King Coconut ja juoda sen sisältöä :)

Jos vielä joskus matkustan Sri Lankaan, niin ensi kerralla osaan paremmin varautua myös siihen köyhyyteen, mitä kaikkialla näkee. Valitettavasti meiltä vaaleilat turisteilta myös koitetaan saada tuotteista ja palveluista kova hinta. Varaudu siis tinkimään ja valmistaudu siihen, että tippiä saat jakaa lähes kaikkialla. Ainoa, missä siihen on selkeä sääntö, on ravintolassa 10%. Maa on kuitenkin kaunis ja siellä on paljon kaunista luontoa. Viikon aikana ehdimme nähdä sitä vähän.

Sydämmellisiä ihmisiä

Vieras    31.03.2017    Negombon muita vinkkejä    Negombo

Olin helmi-maaliskuun vaihteessa lomalla täällä.Ihmiset mahtavia,ystävällisiä ja avuliaita.Sää oli mitä mahtavin,lämmintä.Hyttysmyrkkyä kannattaa ottaa mukaan,moskiitot tosi ärhäköitä.Kannattaa ostaa kingcoconut

öljyä,käytin sitä koko loman,autto punottavaan ihoon,ruskettu kauniista (toki käytä myös aurinkorasvaa),hääti jopa moskiittoja.

Tutuistuin paikalliseen Nilantha Pradeep nimiseen hullun hauskaan tyyppiin,tekee retkiä Negombon ympäristöön ja tietää kivoja paikkoja jota ei välttämättä ite löydä.Hänet saa kiinni/contac +94775192370 tai/or [email protected]

If yuor want so fun servis,take contac Nilantha.

Lisää tietoa....

Pirva    13.11.2016    Negombon vaarat ja ongelmat    Negombo

Olen menossa Negomboon jouluna ja olen yrittänyt sähköpostitse ottaa yhteyttä Erkkoon, mutta minun iPadistani ei löydy tuota alaviivaa, joten se on deliver...

Mikä avuksi, kysyy yksinäinen matkailija?

Sri Lankan matka

Vieras    21.02.2016    Negombon nähtävyydet    Negombo

Päivitys lomareissuumme 31.10 - 15.11.2014 SriLankaan.

Silloinen matkaoppaamme on perustanut oman matkatoimiston jossa hinta-laatu suhde on säilynyt edelleen erinomaisena.

Edelleen pakettiin kuuluu opas ja kuljettaja, Mohamed toimii oppaana ja mukaan tulee aina autokuljettaja.

Mohamedin uuden yhtiön nettiosoite on: www.hayalanka.com

Kannattaa vierailla sivuilla tutustumassa kohteisiin ja pyytää tarjous.

Me saimme 100% vastineen sille rahalle jonka marraskuussa 2014 maksoimme Mohamedille. Mohamedin tavoittaa puhelinnumerosta 0094717312347 tai email: [email protected] sekä yhtiön sivuilta: www.hayalanka.com

Ps. myös lentokenttäkuljetukset järjestyvät hänen kauttaan.

Jos haluat lisätietoja niin minun email osoite on [email protected]

Negombo-Dambulla-Kandy-Galle-Colombo-Negombo

Vieras    09.12.2014    Negombon nähtävyydet    Negombo

Teimme 31.10 - 15.11.2014 SriLankan matkan. Varasimme Negombosta Hotel Topazista huoneen kahdeksi yöksi tarkoituksena löytää sopiva kiertoreissun järjestäjä.

Niitä olikin tarjolla useita, mutta parhaimman ja mielenkiintoisemman saimme rannalla. Tutustuimme kaveriin nimeltä Mohamed Ishrath ja parin päivän aikana keskustelimme ja sovimme niistä kohteista joissa halusimme käydä, lisäksi hän kertoi myös muista sellaisista kohteista mihin hotellien tai matkatoimistojen oppaat eivät turisteja vie. Pääreittimme oli siis Negombo-Dambulla-Kandy-Galle-Colombo-Negombo, ja lopuksi lentoasema. Mohamed järjesti ilmastoidun pikku bussin ja kuljettajan, joten meillä oli runsaasti tilaa, vaimoni ja minun lisäksi kyydissä oli vain Mohamed ja kuski. Meillä oli luotettavaa ja mukavaa matkaseuraa sekä hyvää englanninkielistä opastusta.

Lähdimme liikkeelle yleensä klo 9.00 aikoihin ja lopetimme vasta klo 18-19 aikaan.

Hotelliruokia emme joutuneet syömään, vaan oppaamme tutustuttivat meidät paikallisiin ruokiin ja ruokapaikkoihin. Ruoat olivat herkullisia ja edullisia.

Hotellit/majatalot varattiin aina päivän lopulla paikanpäällä (hintahaarukka noin 30-40€ / 2 hlö/yö)

Saimme 100% vastineen sille rahalle jonka maksoimme Mohamedille (n.50€/päivä sis. oppaan kuljettajan ja auton). Jos kiinnostaa niin Mohamedin tavoittaa puhelinnumerosta 0094717312347 tai email: [email protected].

Hän pystyy myös järjestämään lentokenttäkuljetukset.

jos haluat lisätietoja niin minun email osoite on [email protected]

Uiminen

Moddei    12.02.2009    Negombon vaarat ja ongelmat    Negombo

Kaunis ihana hiekkaranta voi olla kohtalokas hyvällekkin uimarille. Virta todella vie. Jos kuitenkin on ihan pakko niin kuin mulla niin.. Hotellilta voi pyytää hengenpelastajan seuraamaan polskuttelua.

Oletko vieraillut Negombossa?

Kerro muille kokemuksistasi!
Pieni hetki, sivua ladataan.