Ao Nangin matkakokemukset ja vinkit

Varokaa drag queeneja Ao Nangissa

Vieras    13.07.2022    Ao Nangin vaarat ja ongelmat    Ao Nang

Ao Nangin rantakadulla on drag queen esityksiä ja esitysten välillä (samat?) drag queenit parveilevat kadulla ja lyöttäytyvät juttusille esim pienten lasten ja miespuolisten henkilöiden kanssa. "Prinsessathan" ovat lasten mielestä kauniita ja monikaan turisti ei kehtaa kohdella "tuttavallisia" ja "ystävällisiä" esiintyjiä tylysti eikä raivata tietään väkisin ohi kun he sulkevat jalkakäytävän. Mikäli jäät juttelemaan, sinulta napataan äkkiä kännykkä kädestä tai housuntaskuista ja sinusta otetaan muutamia kuvia esiintyjien kanssa ja sitten aletaan vaatia kallista maksua kuvaamisesta. Ellet maksa, aletaan huutaa apua ja poliisia salakuvaamisesta. Käyvät joukolla päälle ja tarttuvat esimerkiksi lastenvaunuihin tai lasten käsiin, jotta et voi jatkaa matkaa. Onneksi olen naiseksi voimakas ja sain riuhdottua vanhemman lapsemme ja nuoremman lastenvaunut yksin irti kun mieheni hätisti kolmea queenia omasta kimpustaan. Pääsimme viereiseen ravintolaan turvaan. Sieltä lähdimme vasta kun queenit olivat kauempana seuraavan uhrin kimpussa.

Rauhallinen hotelli keskeisellä paikalla

-Lomailija-    29.12.2016    Ao Nangin hotellit    Ao Nang
Yöpymisen ajankohta: Marraskuu 2014 | Hotelli: Tipa Resort

Hotelli oli siisti ja palvelu ystävällistä. Kauempana mäessä sijaitsevat huoneistot rajoittuivat "viidakkoon" ja olivat todella rauhallisia, koska vilkkain kausi ei ollut vielä alkanut kunnolla. Vaikka hotellilla oli hyvä sijainti rannasta, siellä oli kuitenkin rauhallinen tunnelma. Aamupala oli runsas ja erittäin hyvä. Uima-altaalla oli ihana viilentyä kuuman päivän lomassa. Ilmaistointi ei pelannut kunnolla ja huoneessa oli todella tukala ja kostea ilma, mutta ystävällinen henkilökunta hoiti laitteet kuntoon ja saimme nauttia viileästä hotellihuoneesta :) Hotellin yhteydessä ollutta ravintolaa en suosittele, parempaa ruokaa sai kadun varrella olevista ruokapaikoista.

Arvosana hotellille:

Hyvä sijainniltaan

Vieras    17.03.2014    Ao Nangin hotellit    Ao Nang
Yöpymisen ajankohta: Maaliskuu 2014 | Hotelli: Beach terrace hotell

Erittäin hyvä sijainti rantaan ja keskustan palveluihin nähden,mutta respan palvelut todella onnettomat samoin aamiainen yksipuolinen ja tilat hivenen epäsiistit.Hotellin huoneessa ei mitään moitittavaa.mutta ilmaston takiahan tänne on tultu.Uimaranta surkea koska koko kylän jätevedet laskeutuu suoraan puhdistamattomina kahteen kohtaan rantaa.

Ksa valkeakoskelta

Arvosana hotellille:

Pieni viihtyisä hotelli

Vieras    28.10.2012    Ao Nangin hotellit    Ao Nang
Yöpymisen ajankohta: Maaliskuu 2010 | Hotelli: Hotelli Apasari Krabi FFF+

Hotelli hieman sivussa aonangin keskustasta, mutta kävely matka vain ao nangin keskustaan. Plussaa joka päivä pullot vettä siivouksen yhteydessä, aamupala hyvä. Rannat kävely etäisyydellä

allasalue riittävä jos ei lapsia ole mukana. Voisin mennä toistekkin.

Arvosana hotellille:

Boat noodle bar

Vieras    12.08.2012    Ao Nangin ravintolat ja baarit    Ao Nang

Pääkatua niinsanotusti oikealle, pohjoiseen jatkaessa tulee myöhemmin vastaan boat noodle bar tms, jonka tarjonta oli uskomattoman hyvää. 80bahtia sisälti ruuan, juomat ja hedelmiä. Stewd pork jäi mieleeni ikuisiksi ajoiksi!

Raflassa söi paljon paikallisia, mutta turistejakin sinne eksyi.

Aukioloajat ovat hieman oudot, joten ei kannata luottaa siihen, että boat noodle olisi aina auki..

Lähelläkaukana

Vieras    12.08.2012    Ao Nangin hotellit    Ao Nang
Yöpymisen ajankohta: Huhtikuu 2012 | Hotelli: Ban Ao Nang Best Western

Ensimmäinen matkani Thaimaaseen avokin kanssa. Pohdittiin pitkään, otettaisiinko reppureissu, luksushotelli vai jotain siltä väliltä. Jotain siltä väliltä osui nappiin! Ao Nangilla on kaksi best westernin hotellia, yövyimme Ban Ao Nangissa ja en voi kuin kehua. Hotelli taisi olla vain 2 tähden hotelli, mutta tilat olivat kauniit, henkilökulta todella ystävällinen, siivous moitteetonta ja uima-allas täydellinen. Aamiainen toisti itseään akhdenviikon reissulla ,mutta who cares - joka paikka on täynnä hyvää erikoista ja maukasta safkaa niin eipä tullut hotellilla syötyä kaikkina aamuina.

Hotellin sijainti oli loistava, ripauksen sivummassa pääkadun varrella, lyhyt matka mereen, lyhyt matka sivummalla oleville paikallisille rafloille. Hotellin vieressä oleva hierontapaikka oli täydellinen. Suosittelen vertailemaan hierontapaikkoja jo sivusta, monissa ei ollut ilmastointia saatika näin hyvää palvelua. En muista kyseisen paikan nimeä kuollaksenikaan, mutta ehdottomasti kokemisen arvoinen. Aulassa on heti iloinen vastaanotto"virkailija" paikalla, joka kysyy mitä halutaan ja pesee jalkamme. Tästä ohjataan erilliseen rauhalliseen ja tunnelmallisesti valaistuun tilaan, jossa on useita hieromasänkyjä, joista saa ympäriltä verhot suljettua. Hieronnan jälkeen tarjottiin aina lämmin tee ja missäänvälissä ei tullut sellaista väkisinkaupustelua tai kiirettä, niinkuin muutamassa muussa kokeilemassamme paikassa. Hinnat olivat 50-100 bahtia enemmän kuin muualla, mutta maksoimme hyvin mielellämme senverran hyvästä palvelusta.

(yhdessä laitettiin todella tujua rasvaa palaneeseen selkääni, jalkoja ei pesty ja esimerkiksi paitaa/rintsikoita ei otettu pois selkähieronnan aikana, eipä sillä, ympärillä ei olisi ollut mitään sermiä niin en olisi paitaa välttämättä halunnutkaan ottaa pois!)

Samalla kadulla hotellin lähellä löytyi ihania ruokakojuja kun lähti poispäin merestä, mm. jääkahvia sai 15bahtia iso muki ja pannukakkuaamiaisen 35 bahtia. Uskalsin ottaa jääkahvini jäillä, vaikka moni pelotteleekin vatsataudeista.

Parasta antia Ao Nangilla on järjestetyt reissut kuten melonta laguunin sisälle, kalafarmi, saarihyppely, tiikeritemppeli ja snorklaaminen. Nämä ovat suhteellisen hintavia reissuja, mutta ensikertalaiselle upeita kokemuksia.

Hotellin edessä oli myös tuttavallinen taksipalvelu, jossa toki koitettiin kaupata kyytiä. Saimme eräänäpäivänä mieleen, mitä jos kävisi phuketissa shoppailemassa - taksikuskin juttusille ja hyvä diili. Onneksemme saimme taksikuskin, joka osasi englantia ja jutteli kovasti, kertoi paljon asioita thaimaasta, kulttuurista ja paikoista joissa kannattaa käydä - esimerkiksi phuketissa otop-niminen ostoskeskus, jossa käy vain paikallisia. Hinnoista sielä ei tingitä, mutta eipä ole tarvettakaan kun on niin halpaa paikallisten kaupassa.

Minä rakastuin paikkaan ensisilmäyksellä ja teille mahdollisille lukijoille ja seikkailijoille suosittelen geokätköilyä! Tämä kyseinen harrastus vei meidät Ao Nangilla paikkaan, jota ei olisi löytäynt ilman tälläistä vihjettä, kyseessä ranta, joka on vain tiettyinä aikoina käytettävissä vuorovedentakia. Rannalla ei ole turisteja, mutta muutama apina saattaa löytyä :)

Arvosana hotellille:

Perushotelli

Vieras    10.04.2012    Ao Nangin hotellit    Ao Nang
Yöpymisen ajankohta: Toukokuu 2010 | Hotelli: Buri Tara Resort

Vietin yön tässä hotellissa, joten mitenkään tutuksi tämä ei käynyt. Mutta muutaman asian voin kyllä kertoa... respassa mukava palvelu, mutta muualla vähän ynseää, esim. tarjoilijaa joutui huutelemaan ja herättelemään baaritiskille. Asiakkaina muutama aasialainen suurperhe, ei oikeastaan muita. Huoneessa hieman vikoja... suihku ei toiminut kunnolla, valokatkaisijat ja korttipaikat reistailivat. Pyysimme myös pöytää parvekkeelle, koska muissa oli, muttemme koskaan saaneet sitä. Toukokuussa iso hotelli melkein tyhjillään.

Mutta perushotelli, siisti ja ihan ok muutamaksi yöksi.

Arvosana hotellille:

Rauhallinen pieni hotelli

Vieras    01.01.2012    Ao Nangin hotellit    Ao Nang
Yöpymisen ajankohta: Marraskuu 2011 | Hotelli: Phu Pi Maan

Olimme marraskuussa 2011 kahden perheen kokoonpanolla, isovanhemmista lastenlapsiin, tässä hotellissa viikon. Paikka on erittäin siisti, hotellihuoneet tasokkaita ja tilavia. Henkilökunta hotellissa on erittäin ystävällistä ja palvelualtista. Liikenteen melua ei ole. Altaat ovat pienehköt (2 kpl), mutta lapset niissä viihtyivät hyvin. Hotellin erikoisuus on se, että sen sijainti on hieman sivussa keskustasta (alle 1 km), mutta se korvaa monin verroin hotellin tarjoama ilmainen kuljetus ainakin muutaman kilometrin säteellä. Jos halusit paikallisille markkinoille tai rannalla, talo toi ja vei sopimuksen mukaan.

Hotellin nimen käännös suomeksi on:"Vuori paratiisissa". Meistä se on aika osuva. Hotelli on mahtavien vuorenseinämien välissä ja maisemat sen mukaiset.

Arvosana hotellille:

Oletko vieraillut Ao Nangissa?

Kerro muille kokemuksistasi!
Pieni hetki, sivua ladataan.