Paleohoran matkakokemukset ja vinkit

Aamiainen meren rannalla

Vieras    21.06.2009    Paleohoran muita vinkkejä    Paleohora

Palasimme juhannusaattona (19.6.2009) kahden viikon unelmalomalta Paleochorasta. Matkalla meitä oli kaksi aikuista ja kohteen valitsimme sillä perusteella, että iltaelämä on hiljaista. Kohde, sekä hotellimme Villa Marise, täyttivät odotuksemme täydellisesti. Hotelli sijaitsee aivan meren rannalla ja aamupala meren kohinaa kuunnellessa ja koirien telmimistä seuratessa sai hymyilemään. Torakoita ei hotellissa näkynyt emmekä muiltakaan asukkailta kuulleet. Kaskaat pitivät "meteliä" sitä enemmän, mitä kuumempi päivä oli. Paleochorassa ja muuallakin Kreetan etelärannikolla sää on noin 3-5 astetta lämpimämpää kuin esim. Haniassa pohjoisessa. Ehkä juuri aamupalasta johtuen tutustuimme myös muihin hotellin asukkaisiin ja tuntui, että olemme melkein yhtä perhettä. Hotellissa asuu ainoastaan suomalaisia. Minkäänlaisia meluhaittoja ei ollut ellei mukaan lasketa paikallisten äänekkäitä moottoripyöriä, jotka viikonloppuiltaisin hurauttivat vauhdilla hotellin ohi. Aurinkotamatkojen opas, Hanna Kontio, oli tavattavissa melkein päivittäin ja hänestä jäi mukavat muistot. Hannan vinkistä menimme kadun toisella puolella sijaitsevaan kahvilaan ( Zygos ). Hanna nimitti paikkaa hyvän tuulen kahvilaksi ja sitä se olikin. Paikan ilmapiirin loi perheen tytär Tonia, joka oli kuin aurinko.

Meidän oli tarkoitus lomallamme patikoida paljon mm. rotkovaelluksia, mutta jäi suurimmaksi osaksi aikeeksi, koska sää oli liian kuumaa, joka päivä vähintään + 30 ja useimmiten +35. Mutta merivesi oli ihanan lämmintä eikä tuulikaan haitannut kuin lähtöaamuna, jolloin aamupala kuorruttui hiekalla.

Elafonis, tippukiviluolat sekä Gramvousa kannattaa nähdä !

Rotkovaellus Agia Irinin rotkossa

hössi    11.04.2009    Paleohoran nähtävyydet    Paleohora

Viime kesänä-2008-menimme aurinkomatkojen järjestetylle rotkovaellukselle Kreetalla Agia Irinin rotkoon.Se oli vaivaiset 7 km pitkä, mutta johan oli työtä sen tarpomisessa.Siinä mielessä varoitus,jos ei ole kovin kummoisessa kunnossa tai kärsii vaikka huimauksesta tai huonoista jaloista,niin ei kannata lähteä. Luulimme selviävämme rotkosta ihan heittämällä,mutta kylläpä vaan välillä ryömimme kivien yli ja kaatuilimme kesken kaiken irtokivien lähtiessä vierimään jalkojen alta. Maisemat olivat upeat ja hyvin paljon nähtävää oli tuossa 7 km matkassa.Kyllä välillä hirvitti,kun jouduimme kipuamaan ylös ja alas vuoronperään ropkoa,kun puiset kaiteet huojuivat ja alas oli piiiitkä pudotus.

Yrtit tuoksuivat ja oli mukavan viileää kävellä,kun aurinko ei ollut vielä kivunnut ylös asti. Tosiaan kuitenkin:ei ollut ihan Suomalainen luontopolku tuo.Olimme hyvin kiitollisia,kun emme menneet Samarian rotkovaellukselle...se oli muistaakseni n.17 km pitkä...

Villa Marise Paleohorassa

hössi    10.04.2009    Paleohoran hotellit    Paleohora
Yöpymisen ajankohta: Heinäkuu 2008 | Hotelli: Villa Marise

Villa Marise on vaatimaton kahden tähden hotelli Paleohoran kylässä Kreetan etelärannikolla.Kaksi tähteä ei lupaa paljon,mutta hotellin eduksi voisi muutaman hehkutuksen suoda: viisi tähteä sijainnille!Jos hotellin aamiainen syödään meren rannalla ja aamiainen on maittava,niin ei voisi olla paremmin.Vaikka olimme kaksi viikkoa hotellissa,emme kyllästyneet tunnelmaan-joskus tosin hunajalla valeltu jugurtti sai hiekkapäällysteen-mutta mitä pienistä. Aamiainen oli vaatimaton,mutta maittava:pikakahvia/teetä,tuoretta appelsiinimehua,juustoa,leikkelettä,tomaattia.kurkkua,jugurttia,maissihiutaleita,leipää ja groissantteja..kyllä niillä eväillä pärjäsi.Tilaamalla sai vaikka munakasta ym.

Pikkuruinen uima-allas oli viereisen hotellin pihassa.Eipä siellä paljoa lilluttu kun meri oli lämmin ja vieressä.Sekä ranta oli hyvä(ja varsinkin siinä nakurannan puolella).

Miinuksena sitten olivat toisessa huoneessamme(meitä oli iso perhe emmekä mahtuneet yhteen huoneeseen) torakat..neidin nukkuminen kämpässä jäi siihen ensimmäiseen yöhön ja sitten tehtiin uusia järjestelyitä.Torakoita taisi olla peräti kymmenkunta.Myrkkytimme ahkerasti-emmekä edes tulleet ajatelleeksi kuinka kovia myrkkyä käytimme? Mutta näitähän voi olla vaikka viiden tähden hotellissa.Kuitenkin inhottavan nopeita rapistelijoita...Ystävämme olivat myös hotellissa samaan aikaan,mutta ainoastaan tässä yhdessä huoneessa oli torakoita.

Ihan lämpimästi voin suositella..Ikävä on niitä aamiaishetkiä : )

Arvosana hotellille:

Jumalaista ruokaa Paleohoran kylässä!

hössi    05.04.2009    Paleohoran ravintolat ja baarit    Paleohora

Vietimme kesällä 2008 kaksi viikkoa Paleohorassa..ja ei voi muuta kuin sanoa,että oli hinta laatu-suhde kohdallaan.Meillä oli 9 hengen porukka-neljä aikuista,yksi lapsi ja neljä murrosikäistä.Joten ruokaa kului ja sitä todella nautittiin pitkän kaavan mukaan joka ilta.Juomineen ja alkupaloineen sekä monipuolisine pääruokineen +jälkiruokineen ei laskumme ollut koskaan yli 100 euroa.Se oli yleensä 80 euron paikkeilla.Ja ruoka oli todella hyvää!Seurueeseemme kuului kaksi kokkia,joitten en kuullut moitteen sanaa sanovan koskaan.En edes osaa suositella mitään erityisesti,koska emme joutuneet pettymään kertaakaan!

Oletko vieraillut Paleohorassa?

Kerro muille kokemuksistasi!
Pieni hetki, sivua ladataan.