Suomen matkakokemukset ja vinkit: Sivu 5

Herajärven kierros

Kiersin elokuun puolivälissä Herajärven kierroksen Kolin kansallismaisemissa, ja tätä tahdista riippuen 3-4 päivän (60 km) vaellusta täytyy ehdottomasti suositella muillekin. Nousuja ja laskuja on paljon, mutta ne eivät ole normaalikuntoiselle ylitsepääsemättömiä. Hyvin suunnittelemalla lenkin voi kiertää jopa ilman telttaa, koska vaeltajien käytössä on varaustupien lisäksi kotia ja autiotupia.

matkailu

Vieras    07.06.2015    Ylitornion muita vinkkejä    Ylitornio

-Ylitornin Aavasaksalta on silta Torniojoen yli Ruotsin Övertårneålle.Matarengiin.Nähtävyydet:Kirkko,maauimala jonka läheisyydessä mökkikylä!

Yleinen laiturit

Sideby.fi    09.04.2015    Siipyyn nähtävyydet    Siipyy

Vierassatamat (myös vierasvenesatama) ovat hyvätasoisia käyntisatamia, joissa on vähintään kymmenen vierasvenepaikkaa.

Yleinen laiturit

Yleiset laiturit ovat kyläsatamia tai muita piensatamaia, jotka palvelevat pääasiassa kalastusta tai matkustaja ja yhteysliikennettä. Niitä voidaan käyttää käyntisatamina asioimiseen sataman luonteen mukaisesti. Yleisellä laiturilla voi olla vierasvenepaikkoja.

Mukava reissu jälleen kerran

ViidakonMursu    20.03.2015    Turun hotellit    Turku
Yöpymisen ajankohta: Maaliskuu 2015 | Hotelli: Break Sokos Hotel Caribia

Tulipa taas pyörähdettyä Caribiassa polskimassa. Keskellä viikkoa oli mukavan rauhallista viettää pari yötä. Ei ollut juuri kuin taaperoikäisiä lapsia vanhempineen ja eläkeläisiä muutama. Eli siis taaperothan pysyivät lastenaltaassa, joten eivät häirinneet elämistä ja olemista.

Allasosasto on edelleen mielestäni suomen kylpylöistä mukavin.

Huone oli muuten ok, paitsi kokolattiamatto taitaa olla vuodelta kivi ja kirves. Täynnä tahroja ja tummunut, teki koko huoneesta epäsiistin näköisen, laitoin kyllä tästä palautetta hotellille. Kannattaa sisään kirjautuessa pyytää huone jossa on laminaatti tms. kunhan ei tuota nukkavierua mattoa.

Äänieristys edelleen surkea, tällä kertaa huoneemme oli ihan käytävän päässä, joten hissin ääni ei häirinnyt, mutta viereisen huoneen äijäporukan riemunkiljahdukset kuuluivat huoneeseemme turhankin hyvin.

Aamiainen oli perus ketjuhotellin aamiainen kananmunineen, leipineen ja pekoneineen.

Havannah ravintolassa ruokailu kustansi yhtenä iltana 80e juomineen,alkuruokineen ja pääruokineen... Ei mitään halpaa lystiä, mutta eipä tää kotimaanmatkailu taida muutenkaan olla.

Siideri valikoima on erittäin suppea. Tarjolla on vain Happy Joeta ja Havanna ravintolasta saa myös UpCiderin Perryä, tähän ne sitten jääkin.

Huom! Parkkeeraus maksaa edelleen 5€/vrk jos on S-etukortti. Ilman sitä 10€/vrk.

Arvosana hotellille:

Näkymä Kellokkaasta Ylläkselle

jumppis    09.03.2015    Ylläksen ravintolat ja baarit    Ylläs

Tapio Rautavaaran syntymän 100 vuotispäivän kunniaksi kävin Luontokeskus Kellokkaassa katsomassa 1949 valmistuneen Suomi Filmin aiheesta. Filmin lopussa on Rakovalkealla laulu. www.youtube.com/watch?v=VHDW2ZRuUjw

Summassaari -kauhujen hotelli

Vieras    31.12.2014    Summassaaren hotellit    Summassaari
Yöpymisen ajankohta: Joulukuu 2014 | Hotelli: Summassaari

Karmiva paikka, jossa remonttia kaipaa hotellihuoneet, allasosasto, yleiset tilat ja asiakapalvelu.

Ruoat olivat todella huonosti tehty, ilman Menua ja asiakkaan kunnioitusta.

Palvelu oli keskinkertaista. Alueena upea, mutta huikea järvinäkymä peitetty hirvittävällä allasrakennuksella.

Olen todella pahoillani, mutta tämä on aito mielipiteemme paikasta. En suosittele sitä kenellekään.

Arvosana hotellille:

Epäsiisti paikka!

Vieras    12.11.2014    Summassaaren hotellit    Summassaari
Yöpymisen ajankohta: Marraskuu 2014 | Hotelli: Kylpylähotelli Summassaari

Mökit/rivitalot huonossa kunnossa ja vieläpä epäsiistejä! Myös tunkkainen haju niissä! Aamupala tosi suppea! Kaikki paikat kuluneet! Vaatisi remonttia koko paikka! Ei houkutteleva! Emme suosittele!

Arvosana hotellille:

Yllätys tämäkin

Vieras    30.10.2014    Mikkelin hotellit    Mikkeli
Yöpymisen ajankohta: Heinäkuu 2014 | Hotelli: Anttolanhovi

En ole vielä koskaan ollut majoittuneena hotellissa, minkä huone(isto) oli niin kulahtanut sekä huonekaluiltaan että pinnoiltaan ja oli tunkkainen sekä huonosti siivottu! Löytyy varmasti hyviä ja siistejäkin huoneita/huoneistoja ko. hotellista, mutta käytössämme ollut kämppä teki kyllä pohjanoteerauksen!

Lisäksi palautteen käsitelleen henkilön ylimielinen asenne vastauksessa kruunasi kokonaisuuden.

Arvosana hotellille:

Kylpylä hotelli!?!?!?!?!!

Vieras    20.10.2014    Summassaaren hotellit    Summassaari
Yöpymisen ajankohta: Lokakuu 2014 | Hotelli: Kylpylähotelli Summassaari

Tulimme Summassaareen syyslomaa viettämään perheen kanssa. Oli kyllä pettymys, kun aamulla noustiin ja käytiin katsomassa paikkoja. Vain yksi uima-allas, joka sijaitsee jossain vanhusten kuntoustus keskuksessa. Tämä läävä on selvästi suunnattu vanhuksille, jotka tulevat tänne hakemaan luonnon rauhaa. Mökit olivat huonossa kunnossa ja nettiin laitetut kuvat huoneista on täyttä huijjausta. Huoneet siis olivat erillisiä mökkejä, jotka olivat hirveän rumia ja huonokuntoisia. Ruokailuun ja kylpylään piti kävellä ulkokautta. Kuntosalit olivat ihan ok. Ruoka oli kyllä hyvää ja monipuolista, mutta aamupalaan ei ollut kovin panostettu.

Ei tosiaankaan kylpylä, leirikeskus ennemmin, mutta rauhallinen paikka!

Arvosana hotellille:

Oopperajuhlaa, Olavinlinnaa ja muuta kesäistä Savonlinnassa

Vieras    26.09.2014    Savonlinnan nähtävyydet    Savonlinna

Kävimme heinäkuussa vaimon kanssa Savonlinnassa ja oli hieno reissu. Savonlinna elää ja hengittää oopperajuhlista, joten heinäkuu on paras mutta myös "turistirysäisin" kuukausi kaupungissa. Olavinlinnan opastettu kierros kannattaa käydä. Kirjoitin blogiini matkakertomuksen kuvineen:

worldisaweiredplacetolive.bl...innan.html

70-luvun korpihotelli

Vieras    24.09.2014    Summassaaren hotellit    Summassaari
Yöpymisen ajankohta: Maaliskuu 2013 | Hotelli: Kylpylähotelli Summassaari

Olemme alle 50-v pariskunta ja vietimme viikonlopun Summassaaressa.

Onhan paikka kieltämättä hieman nuhjuinen, mutta seuralaiseni ja minä koimme sen pelkästään nostalgiseksi - oikeastaan se tuntui aikamatkalta menneeseen. Lähdimme hakemaan luonnon rauhaa ja sitähän paikka tarjoaa upeasti.

Joskus poikasena paikan ollessa uusi olen siellä viikonlopun vanhempieni kanssa viettänyt ja poikennut myös häissä 80-luvun lopulla.

Emme halunneetkaan mihinkään menopaikkaan joten Summassaari täytti odotuksemme erinomaisesti. Asiakaskunnan keski-ikä oli 50-70 vuotta, ja se loi myös paikkaan omaa viehätystään: siistiä väkeä - ei örveltäjiä.

Ruoka seisovasta pöydästä oli monipuolista ja maukasta. Kylpylähän on vaatimaton ja höyrysauna oikeasti huvittava (ei sitä höyryä kovin paljon ollut), mutta emme antaneet sen häiritä vaan nautimme vääjyydestä - ei siellä muita tainnut samaan aikaan ollakaan.

Henkilökunta oli iloista ja ystävällistä, suksien vuokra muutaman euron (kävin muuten ekaa kertaa hiihtämässä armeijan jälkeen). Ja hauskaa oli!

Lokakuun alussa suuntaamme taas kaupungin melskeestä viettämään pidennettyä viikonloppua rauhalliseen, menneeseen aikaan. Nauttimaan ruoasta ja ulkoilusta.

Arvosana hotellille:

Kamala huone, kallis kylpylä, niukkaruokkalajinen päivällinen

Vieras    14.09.2014    Kuusamon hotellit    Kuusamo
Yöpymisen ajankohta: Syyskuu 2014 | Hotelli: HOLIDAY CLUB KUUSAMON TROPIIKK

En mene enää ikinä. Taso laskenut hurjasti 10 vuodessa.1

Arvosana hotellille:

Kaupunkiloma Mikkelissä

Vieras    08.08.2014    Mikkelin nähtävyydet    Mikkeli

Onnibussi on mahdollistanut jo pari halpaa kotimaan reissua. Tehtiin kaupunkiloma Mikkeliin. Mukava kesäkaupunki, paljon terasseja, Naisvuoren näköalatorni, Sataman laivaravintola Toivo. Hotelli Cumuluksen ruoka pääsi yllättämään positiivisesti. Matkat + yksi yö kahden hengen huoneessa = 90 €. Ei paha.

worldisaweiredplacetolive.bl...lissa.html

Lennot Suomesta.

TravelerWillem    17.07.2014    Suomen lennot & liikenne    Suomi

Lennot Suomesta on yleensä halvimmat, kun välttää Finnairia. Pelkästään tämä ei aina riitä. Lennot kauemmas ovat useimmin halvemmat vaikkapa Tukholmasta, johon lentää Norwegianilla noin 30 eur hintaan (jos varaa ajoissa). Euroopan lentoja tarjoaa halvemmalla useammat yritykset haluamastasi kohteesta riippuen.

Maarianhamina.

Dino's. Uskomattoman hyvää ruokaa (fuusiokeittiö), vaikka paikka äkkiseltään vaikuttaa synkältä metalli'mörköjen' mestalta. Muualle et halua enää mennäkään, paitsi kalaruuan perässä.

Oletko vieraillut Suomessa?

Kerro muille kokemuksistasi!
Pieni hetki, sivua ladataan.