Maltan matkakokemukset ja vinkit: Sivu 2

Simppeli budjettihotelli

Mrjaa    05.04.2011    St. Julian'sin hotellit    St. Julian's
Yöpymisen ajankohta: Huhtikuu 2011 | Hotelli: Gorgianis

Simppeli hotelli, sopii hyvin tällaiselle opiskelijalle, kuten minulle. Henkilökunta erittäin, erittäin ystävällistä ja auttoivat ja neuvoivat aina. Vinkit olivat hyviä.

Baareihin ja baareista kulkevat ihmiset saattavat häiritä öisin. Matkakumppania häiritsi enemmän kuin minua, joten riippunee ihan unenlahjoista.

Arvosana hotellille:

Ruokaa Melliehassa

Vieras    31.10.2009    Mellieha Bayn ravintolat ja baarit    Mellieha Bay

Vietimme lokakuun viimeisiä päiviä Melliehan kylässä Maltalla. Majapaikkamme oli Pergola hotelli. Hotelissa nautimme aamupalan ja kävimme kerran buffet-päivällisellä, mutta mitään erityisen hyvää tai erikoista ei ruoka hotellissa ollut. Melliehan kylässä oli mukavia pikku ravintoloita, joista herkullisinta ruokaa tarjottiin l"amigos ravintolassa pääkadun varrella ja ainakin miljööltään mainitsemisen arvoinen oli myös vanhaan tuulimyllyyn tehty ravintola saman kadun varella. Maltan viinit oli erinomaisia ja Gozon saarella syömäni tonnikala oli suussasulavaa. Muuten ruoka aika pasta voittoista ja mitään sanomatonta. Saaren herkkua kania en maistanut!

Täydellinen hotelli loman viettoon

Vieras    18.07.2009    Golden Bayn hotellit    Golden Bay
Yöpymisen ajankohta: Heinäkuu 2009 | Hotelli: Radisson Blu Resort & Spa, Malta Golden Sands

Teimme 4.-14.7.09 omatoimimatkan Maltalle. Emme varanneet etukäteen hotellia vaan matkasimme suoraan taksilla lentokentältä St Paul's Bayhin St Antonio -hotelliin (hyvä 4:n tähden hotelli), jossa yövyimme yhden yön. Olisimme halunneet jäädä tähän hotelliin koko ajaksi mutta siellä ei ollut tilaa. Ystävälliset hotellivirkailijat soittelivat ympäri saarta ja etsivät meille sopivan huoneiston. Paras hinta-laatu -suhde löytyi 7 kilometrin päästä Radisson Sas hotellista Golden Baysta (hotellin vieressä on saaren paras hiekkaranta). Emme voi muuta kuin kiitellä, vietimme ihanat 9 yötä hotellissa. Saimme huoneen uusimmasta osasta hotellia hiekkaranta/merinäköalalla, aivan mahtavaa... Aamiainen oli todella hyvä. Joka aamu kokki paistoi mm. toiveiden mukaisen munakkaan, jälkiruokapöydät notkuivat herkkuja ja välillä oli pakko kruunata aamiainen tarjolla olevalla kuohuviinillä. Hotellin henkilökunta oli todella ystävällistä ja huomaavaista.

Bussiyhteydet toimivat hyvin paitsi yöllä, jolloin oli käytettävä taksia. Bussimaksut olivat todella halpoja esimerkiksi Golden Baysta Vallettaan vain 0,58 e! Huomasimme että välillä bussi maksoi 1,16 e välillä 0,58 e, matkasta riipppumatta, joten ilmeisesti "kalliimmat" bussit olivat turisteille ja halvemmat paikallisille. Taksin hinnoittelu oli mielivaltaista, osassa takseja oli asianmukaisesti mittarit ja hinnastot esillä. Eli kannattaa sopia etukäteen taksin hinta. St Paul'sista Golden Bayhin matka maksoi virallisen taksan mukaan 15 e.

Entä hotellin hinta sitten, tilava perhehuone (iso makuuhuone ja vielä isompi olohuone ja toimisto/silityshuone/eteinen maksoi aamiaisineen 170 e/vrk.

Ainoa miinus oli hotellihuoneen baarikaappi, jossa ei ollut hinnastoa ollenkaan ja varoitusteksti ettei kaappia saa tyhjentää eikä omia juomia laittaa kaappiin. Eikös olla samassa EU:ssa ja hintojen pitäisi olla esillä ja vielä ruotsalaisomisteinen hotelliketju(?)

Vierailimme tuttavien luona Mediterraen Hotels and Suites -hotellissa St Paul's Bayssa, joka on aivan ala-arvoinen hotelli eikä ansaitse edes yhtä tähteä ja on mukamas 4:n tähden hotelli, ihmettelemme...

nimim. Tahtoo Maltalle vielä uudestaan

Arvosana hotellille:

Baarikadun tungos

Maltalta löydät baareja enemmän kuin kauppoja, tietenkin turstikauppoja löytyy myös paljon, mutta vaikka marketteja löysin vaan kaksi St. Julian'sin alueelta kolmen viikon lomamatkan aikana. Kun kello alkaa tikittää kohti yhdeksää alkaa St. Julian'sin baarikatu täyttyä ihmisistä. Baareja löytyy joka sormelle. On saavutus jos pääset baarikadun läpi kävellen ilman, että kädestäsi löytyy kahta ilmainen juoma -lappua tai osta yksi saat yhden kaupanpäälle -lappua. Paikallisista miehistä melkein jokainen yrittää flirttailla sunun kanssasi. Vaaleilla hiuksilla jos on sinut varustettu ovat kaikki kimpussasi.

Vinkkejä

lauwaa    14.04.2009    St. Julian'sin muita vinkkejä    St. Julian's

St. Julian'siin kannattaa lähteä,jos tykkää rantaelämästä ja bileistä!

Ongelmat

Maltalla en monia ongelmia tai vaaroja huomannut. Oma valppaus on avuksi. Joskus hullut kuskit kruisailevat joten kannattaa katsoa milloin sen tien ylittää. Hotelleista liikkuu huhu,että ainakin joissain siivoojat varastelee tavaroita. Itse en tätä huomannut, arvotavarat lukkojen taakse matkalaukkuun :) Baarikadulla kannattaa pitää hyvää huolta laukustaan/kamerasta/puhelimesta!

Lennot

Lensimme Lufthansalla Frankfurtin kautta Maltalle, Luqan lentokentälle. Kaikki sujui mainiosti. :-) Takaisin tullessa sama lentoyhtiö ja reitti käänteisesti. Maltalla pääsee melkein mihin tahansa bussilla, joilla on helppoa ja halpaa kulkea.

Pääkaupunki

lauwaa    14.04.2009    Vallettan ostokset    Valletta

Maltan pääkaupunki tarjoaa laajat ostosmahdollisuudet.

Aktiviteetteja

St. Juliansista löytyy menoa joka lähtöön! Vesiurheilua,elokuvia,keilausta, muuten vain olemista! Kukaan ei kyllästy.

Hiljainen kaupunki

lauwaa    14.04.2009    Mdinan nähtävyydet    Mdina

Maltan entinen pääkaupunki sisältää paljon vanhoja rakennuksia ja nähtävää.

Baareja baarien perään.

PACEVILLE. Voiko enempää toivoa? Bilettäjän paratiisi. Pitkä baarikatu,josta löytyy jokaiselle baari missä viihtyy! Halpoja juomia,kesän hittibiisit ja mukavat ihmiset. Suosittelen!

Pieni ja kaiken keskellä

lauwaa    14.04.2009    St. Julian'sin hotellit    St. Julian's
Yöpymisen ajankohta: Kesäkuu 2008 | Hotelli: Villa Rosa Global Village

Hyvällä sijainnilla oleva suhtkoht vanha hotelli. Huoneissa ei ole kehumista, sängyt ja muutama hassu kaappi. Likainen vessa. Sängyt ja tyynyt kovia, ei ilmastointia. Likaista. Hotelli sijaitsee kaiken keskellä St. Julian'sissa. Baarikadulle on matkaa vain n.200m ja ranta on tien toisella puolella.

Arvosana hotellille:

Splash & Fun -vesipuisto

Vesipuistoa kuvattiin paljon hienommaksi mitä se oikeasti oli. Oikeasti puisto oli jopa tylsä, mutta tulipahan käytyä.

Plush -baari

Meno on ehkä hiukan rauhallisempi kuin muissa baareissa, ja hiukan erilaista musiikkia. Itse kävimme plushissa vain joskus.

Bananaboat

St. Julian's:n rannan kupeesta voit myös vuokrata bananaboateja, vauhdikasta menoa sopivaan hintaan.

Oletko vieraillut Maltalla?

Kerro muille kokemuksistasi!
Pieni hetki, sivua ladataan.