Kreikan matkakokemukset ja vinkit: Sivu 8

Nähtävyyksiä

Vieras    25.01.2016    Kreetan nähtävyydet    Kreeta

Minijuna-reissuille kannattaa ehdottomasti lähteä. Kävimme kolmella reissulla, kaikki hienoja kokemuksia. Rotko-reissu oli paras! Tunsi itsensä pieneksi, kun vierestä lähti korkeat seinämät. Kyyti oli paikoin hurjaa, porukkaa nauratti, mutta hyvin kyydissä pysyttiin.

Patikointi Firasta Oiaan

Jos pitää patikoinnista, kannattaa ehdottomasti lähteä kalderan reunaa seuraavalle reitille Firasta Oiaan. Matkaa kertyy n. 10 km ja aika vaihtelee sen mukaan, kuinka usein pysähtyy kuvamaan upeita maisemia. Kannattaa lähteä aamulla Firasta, niin on sopivasti lounasaikaan Oiassa. Reitti lähtee kaapelihissien yläpuolelta Firasta ja kun seuraa reittiä, joka kulkee kalderan reunaa, pääasiassa aina vasemmalla, ei oikeastaan voi eksyä tieltä. Ensin saavutaan Firostefaniin ja edessä näkyy Skaros ja Imerovigli. Imeroviglissä on mahdollisuus pysähtyä vaikka juomaan jotain ja käydä wc:ssä, sillä sen jälkeen matkalla ei ole ravintoloita ennenkuin Oiassa. Imeroviglin jälkeen maisema muuttuu, - valkoiset talot jäävät taakse ja reitti on kivikkoisempaa, mutta kuitenkin hyvin kuljettavissa. Varaa matkalle juotavaa, hyvät kengät, päähine ja kamera sekä mahdollisesti jotain pientä purtavaa, sillä auringonpaiste on usein paahtavaa. Me teimme tämän reissun kesäkuun lopussa. Palasimme Oiasta Firaan bussilla.

Loistavalla allasalueella ja hyvällä sijainnilla

Vieras    27.12.2015    Ixian hotellit    Ixia
Yöpymisen ajankohta: Elokuu 2015 | Hotelli: Dionysos Hotel

Oli vielä kaudella 2015 Finnmatkojen mutta ei tulevana kesänä. Harmi, mutta jos joku ostaa omatoimilomaa Rodoksella/Ixiasta hotellia niin suosittelen. Erittäin siistit tilat, upea puutarha-alue muuten kuivuuden keskellä, lapsille hienosti leikkipuistoa. Upea siisti allasalue. Muutama ravintola ja mielettömän hyvä pitabaari allasalueella. Rauhallinen hotelli, sijainti hieman syrjässä pääkadulta. Ei lentomelua. Ixian taksipysäkki pääkadun risteyksessä josta joustava taksi aina tasataksalla, kaupunkiin 10e. Pääkadulla muutama ruokapaikka ja hotellilla ja lähistöllä muutama pieni market. Muutoin yöelämän saa lähteä hakemaan kauempaa. Mutta lasten kanssa erittäin rauhallinen, isohko hotellialue ja upeat altaat! Todella hyvä aamiainen. Kannattaa mennä! Ainut miinus ranta, jossa isot aallot. Sille kävelymatka (piti ylittää vilkas pääkatu, kylläkin valoristeys).

Arvosana hotellille:

rauhaisaa

Vieras    20.12.2015    Telendosin muita vinkkejä    Telendos

Jos joku haluaa olla vain paikallisten asukkaiden seurassa nauttien hiljaisuudesta ja hyvästä ruuasta ilman hulinaa ja huisketta tervemenoa Telendokselle vaikkakin matka saattaa olla hiukan työläs laivalla siirtymisineen niin onhan se nautinnon arvoista.

Rauhallinen hotelli

Vieras    24.10.2015    Rodoksen hotellit    Rodos
Yöpymisen ajankohta: Elokuu 2013 | Hotelli: Hotelli Athineon

Erittäin rauhallinen, siisti ja lapsiystävällinen hotelli lähellä vanhaa kaupunkia. Ystävälliset baarimikot ja mukava henkilökunta. Hotellin omassa ravintolassa emme syöneet eikä sellaista tyrkytystä sinne ollutkaan. Hotellin yhteydessä pieni kauppa, jossa monipuolinen valikoima tuoreista leivistä aurinkorasvaan.

Kävelymatkan päässä vanhasta kaupungista, heti hotellin vieressä todella vilkas liikenne.

Kaksi kertaa kyseisessä hotellissa olleena voin lämpimästi suositella paikkaa.

Arvosana hotellille:

Hyvätasoinen hotelli

Vieras    20.10.2015    Kosin hotellit    Kos
Yöpymisen ajankohta: Lokakuu 2015 | Hotelli: Kos Hotel Junior Suites

Hyvätasoinen hotelli meren ja huvipursisataman lähellä. Henkilökunta erittäin palvelualtista, erityisesti Martha hotellin ravintolassa. Huoneisto siisti ja perustarvikkeet käytettävissä. Ei minkäänlaisia havaintoja kissoja pienemmistä eläjäisistä ja nekin ihan hyvän kasvatuksen saaneita. Uima-allasalue sopii hyvin myös lapsille. Aamiaisella perusbuffee tarjonta, millä selviää pitkälle, ei kuitenkaan kovin monipuolinen, mutta riittävä.

Pakolaistilanne ei ongelma, sen takia ei kannata turhaan miettiä kohteen vaihtoa! Saarikierros mukava vaihtelu, kannattaa osallistua.

Arvosana hotellille:

Rodoksella myös laadukasta taidetta

Vieras    16.10.2015    Rodoksen aktiviteetit ja harrastukset    Rodos

Rodoksen taidemuseo ei pidä ääntä itsestään kuten kaupungin muu tarjonta. Harmi, sillä varsinkin uudemman kreikkalaisen taiteen kokoelma 100 Palms Squarella saaren kärjessä on tasokas. Museo on sen verran pieni, että teoksia jaksaa katsoa kunnolla. Museon muut osastot on nekin kätevä katsastaa vanhaa kaupunkia kierrellessä ja vaihteluna kaupankäynnille. Helpoimmin ohi käveltävässä tilassa on runsaasti valokuvamaisen tarkkoja kuvia kaupungista menneiltä vuosisadoilta. Trip Advisor -lainaus johon voin yhtyä: "This was quite a surprise. There are three separate galleries all of which are accessed with one very reasonably-priced ticket."

Erinomainen valinta lapsiperheelle

Vieras    08.10.2015    Kosin hotellit    Kos
Yöpymisen ajankohta: Toukokuu 2014 | Hotelli: Kipriotis Village Resort

Tässä hotellissa on kaikki puitteet onnistuneelle lomalle lasten kanssa. Kivan oloinen, yllättävän laaja ja siististi hoidettu alue. Hotellilla on kolme allasaluetta; pääallasalueen lisäksi vähän syrjemmässä on lapsille ihan oma allasalueensa, osoitettu vain ja ainoastaan lapsiperheiden käyttöön. Siellä on myös hotellin toinen leikkipaikka. Toinen hieman suurempi leikkipaikka on aikuisille tarkoitetun suuren uima-altaan vieressä. Ranta on sopivan lähellä ja bussiyhteys Kosin keskustaan toimii moitteetta.

Hotellilta löytyy myymälöitä, jos ei jaksa lähteä shoppaamaan kauemmas; löytyy vaatekauppa, lelukauppa, puoti jossa myydään aurinkolaseja, uimatarvikkeita jne sekä hyvin varusteltu elintarvike- ja lahjatavaramyymälä. Tien toisella puolella oli myös pieni myymälä ja pyörävuokraamo. All inclusive toimi mainiosti, ruuat maukkaita ja vaihtelua ainakin meille ihan riittävästi - vaihtelua sai lisättyä syömällä eri iltoina eri paikoissa.

Huoneet ehkä jo vähän ajan hammasta nähneet, mutta siistit ja meistä ihan kivat. Huoneessamme oli parvi, josta lapset tykkäsivät kovasti. Suurella parvekkeella oli mukava istuskella iltaisin. Itse voisin hyvinkin mennä uudestaankin Kipriotikseen lomailemaan ja voin hotellia suositella lämpimästi.

Arvosana hotellille:

Hyvää ruokaa

Vieras    05.10.2015    Rodoksen ravintolat ja baarit    Rodos

Taverna Loot, tuulisella rannalla. Todella hyvää ruokaa, isot annokset ja palvelu hyvää. Kannattaa ehdottomasti käydä syömässä.

Rauhallinen ja kaunis Thassoksen kaupunki

Vieras    11.09.2015    Thassosin muita vinkkejä    Thassos

Moi!

Alla olevasta linkistä pääset lukaisemaan omat fiilikseni Thassoksen kaupungista sekä sen lähialueista. Suosittelen Thassosta, jos haluat ottaa relasti ja nauttia kauniista maisemista sekä "aidosta" Kreikasta ilman turistiryysistä.

Mikäli taas etsit bailusaarta tai huikeita ostosmahdollisuuksia, niin kannattaa katsoa muita paikkoja!

laamanaama.blogspot.fi/2015/...sojen.html

Rauhallinen hotelli pariskunnille

Vieras    10.09.2015    Kosin hotellit    Kos
Yöpymisen ajankohta: Elokuu 2015 | Hotelli: Oceanis Beach & Spa Resort

Plussat:

- erittäin ystävällinen respan henkilökunta

- hotelli on siisti ja tilat viihtyisät

- laukut kannettiin huoneisiin ja jos iltalento niin ne saa jättää erilliseen huoneeseen h-hetkeä varten

- kauniit iltavalaistukset hotellissa ja sen ympäristössä

- spa oli ihana, jos varasi esim. hieronnan niin silloin spa:n tilat olivat koko päivän käytössä. Siihen kuului mm. höyrysauna, sauna, erilaisia suihkuja, poreallas ja pienehkö lämmitetty sisäuima-allas erilaisine poreineen

- hotellihuoneet kivat ja sängyt ihanan isot

- joka päivä huoneeseen tuodaan 1,5 l vesipullo

- muotinäytös oli ihan ok

- minimarket oli ok, mutta kannattaa käydä parin minuutin matkan päässä kaupunkiin päin pienessä kaupassa jossa saat samat tuotteet huomattavasti halvemmalla.

- hotelli oli rauhallinen ainakin sieltä suunnalta missä meidän huoneemme oli. Tosin uskon että allasbaarin lähellä olevissa huoneissa ravintolan melu on välillä häiritsevää.

Miinukset:

- hotellissa kesti juomien saaminen välillä tosi kauan, erityisesti iltaisin

- jos sinulla on erikoisruokavalio, en suosittele tätä hotellia. Hotellin yli neljän tähden arvioinnista huolimatta esim. pelkkä gluteenittoman ruoan saaminen tuotti työntekijöille isoja vaikeuksia ja pahimmillaan jouduin odottamaan ruokaa yli tunnin. Ruuissa ei ole merkintöjä, jälkiruuista ei voi kuin unelmoida jos on gluteenittomalla - pääosa jälkkäreistä on kakkuja, pullia, lettuja ym. Tosin hedelmiä kyllä on valikoimissa jonkin verran.

- ranta on ajoittain kapea ja äkkisyvä, sekä isokivinen ja upottava

- ohjelmatarjonta on surkea, esim. eräs trubaduuri oli niin huono että ihmiset siellä nauroivat äänekkäästi myötähäpeästä. Laulaja laittoi aurinkolasit illalla päähän ja tabletilta luki laulujen sanoja musiikin soidessa taustalla ja siemaili alkoholijuomia samalla. En tiedä miten hän on päässyt koe-esiintymisistä läpi, jos sellaista on edes ollut.

- musiikki ylipäänsä on suunnattu iäkkäämmille ihmisille, paljon on 60-70-luvun musiikkia

- jos olet gluteenittomalla niin snack-välipaloja et pysty lainkaan syömään koska ne kaikki sisältävät vehnää. Ainoastaan jäätelöä ja sitäkin vain Grego-baarista.

- Illallisella ja Meltemi-ravintolassa päivällä oli eräs 25-30-vuotias naistarjoilija, joka oli liiankin tuttavallinen miesturisteille. Hänen asemaansa nähden käytös oli ajoittain erittäin epäasiallista ja tungettelevaa. Välillä näytti, että hän pussaa miesturisteja suoraan suulle, hän tosiaan kävi ihan iholle kiinni.

- lentokenttä on kaaos, pieni halli joka on täynnä ihmisiä. Missään ei taulua missä on lähtevät ja tulevat lennot.

Arvosana hotellille:

Elokuun lopulla Pargassa

mlaakko9    09.09.2015    Pargan muita vinkkejä    Parga

Vajaa viikko sitten kotiuduttiin Pargasta ja nyt on varmaan aika arvioida, kun vielä jotain muistaa.

Hotelli Valtos Beach oli sitä mitä odotettiin.

Huone kohtalainen, sänky hiukan liian kova.

Palvelu todella ystävällistä kautta linjan siivoojista johtoon asti.

Esim. sähköpostilla tekemäämme kyselyyn, onko hotellissa asiakkaille allas / rantapyyhkeitä, tuli vastaus parissa tunnissa.

Hotellilla oli pyyhkeitä, vastoin matkatoimiston prosyyrissä ollutta tietoa.

Aamiainen ei erottunut millään lailla muista kokemistamme hotelliaamiaisista, ei parempaan eikä huonompaan suuntaan, olimme siis tyytyväisiä.

Hotellissa söimme päivällistä ainoastaan kaksi kertaa, eikä ruoka ollut pettymys.

Kaupungin ruokapaikat tuli kahden viikon aikana kierreltyä ja ei oikeastaan missään petytty ja harvemminhan kreikkalaiseen ruokaan pettyy:)

Maisemat ovat ihan upeat ja todettiinkin paikan olevan ehkä kaunein missä olemme lomailleet koskaan.

Ulkoiluun erittäin sopiva ja mukavan haasteellinen maastonmuodoiltaan.

Retket Meteoran luostariin, pashan linnoitukseen ja laivalla Korfulle ihan OK, eritoten Meteoran luostaria suosittelen, paitsi korkeanpaikan kammoisille:)

Kuitenkin jäi tunne, että taisi jäädä ainoaksi kerraksi tämä matka Pargaan.

Emme mitään bilehileitä vaimoni kanssa ole, mutta vähän unelias paikka meidän makuumme.

Varmaan oivallinen paikka rantalomailuun panostaville ja etenkin lasten kanssa matkustaville.

Parga paikkana hyvä, mutta me ei taidettu olla Pargaa varten.

Ehkä sitten jos lapsenlapsia joskus saamme, viemme heidät sinne.

Maleme imperialista

Vieras    09.09.2015    Malemen hotellit    Maleme
Yöpymisen ajankohta: Syyskuu 2015 | Hotelli: Imperial

Maleme Imperial aivan täydellinen hotelli! Huoneet siistit ja rauhallinen ranta lähellä! Ravintolaa en voi kehua, puolihoito meni meidän kohdaltamme hukkaan. Ensimmäisenä iltana tilaamani ruoka oli väärä. Toisena iltana puolisoni ja minun sekä alku- että pääruoka olivat lähes syömäkelvottoman suolaisia, kolmantena iltana saimme tsatsikin ilman leipää, jota ilmeisesti olisi siis pitänyt lusikoida sellaisenaan, lisäksi oli tarjoiliattaren kanssa hieman tulkinta vaikeuksia tilattiinko julmetun kokoisia salaatteja kaksi, vai niin kuin sen tarkoitin, kahdelle! Sanoin hänelle, että tarkoitus oli kahdelle eikä kahta, sain häneltä asiasta huudot siinä koko täyden salin edessä! Se oli viimeinen kerta siinä ravintolassa sen puolihoidon aikana! Toiste emme Imperialiin mene! Ravintola ehkä riittävä sellaselle joka ei aitoa Kreikkalaista ruokaa ole maistanutkaan! Suosittelen ehdottomasti hotellia, mutta puolihoitoa en missään nimessä ottaisi! Ja on totta, että allas ja allasbaari alue, ovat todella rauhattomia. Meitä se ei haitannut sillä olimme vain rannalla.

Arvosana hotellille:

Hot. Alexia yllätti positiivisesti

Hot. Alexian sijainti aivan loistava, rannan vieressä. Suositun rantabaarin ruoka hyvää. Siisti hotelli ja mukava henkilökunta. Eräs pariskunta ollut 11 kertaa tässä hotellissa. Agia Marinan ravintoloista: 1. Horiatiko, hyvä ruoka, 2. Olivi, paras musaka, kiva rauhallinen paikka 3. Pirgos, erinomainen ruoka. miinukset: keittiö kiireinen, ainekset lopussa (vain yksi kala :-), vilkkaan päätien varrella. 4. Romeos, hyvä ruoka, symbaattinen paikka. 5. Horiatiko Gonia, musaka hyvä, stifado pettymys. Iiiisot annokset. Yliystävällinen henkilökunta. 6. Aletri, pettymys. Erikoismaininta: Saarikierroksen ruokapaikka, Drimos taverna. Hieno kokemus!!

Ihana Imperial

Vieras    04.09.2015    Malemen hotellit    Maleme
Yöpymisen ajankohta: Elokuu 2015 | Hotelli: Imperial

Kiitokset taas Mikelle, Andreakselle ja koko hotellin ihanalle henkilökunnalle!

Suosittelen hotellia kaiken ikäisille.

Arvosana hotellille:

Oletko vieraillut Kreikassa?

Kerro muille kokemuksistasi!
Pieni hetki, sivua ladataan.